Lue keskustelun säännöt.
Kuinka äitisi ilmaisee sanoin välittäväsi sinusta?
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kauheasti ilmaise sanoilla. Teoilla enemmän, auttamalla, olemalla aina tavoitettavissa, huolehtimalla.
Kun asuin vielä vanhempieni luona: "Mitenkähän sinäkin tulet elämässäsi pärjäämään?" (äänensävy säälivä) Kun muutin omilleni: "On se hyvä, että ystäväsi/anoppisi/puolisosi/jokumuu huolehtii sinusta." (Ei oikeasti huolehdi.)
Jos pyydän häneltä apua, hän lupaa kyllä auttaa, mutta peruu viimetipassa tai ilmoittaa jälkikäteen, ettei tullutkaan, tai tulee vasta sen jälkeen, kun avuntarve on jo ohi. Ilmeisesti hän pystyy tekemään tämän siksi, koska olettaa, että minulla on aina joku, joka minusta huolehtii. Minähän en itse pärjää.
Kertoo joka kerta lapsuudestani ne samat juttuni ja tekoni. Aina. Osaan ne ulkoa. Äiti oikein nauttii kun nauraen kertoo. Minua jo vähän örsyttää, kun usein pikkusiskonikin paikalla, ja vain minun lapsuudesta jauhaa, olenhan esikoinen ja olin pienenä pikkuaikuinen ja veistelun jo kolmevuotiaana asioita joita edes moni aikuinen ei tajunnut. Olin suvussani jonkunlainen ihme jota päiviteltiin😁. Kun äiti sitten näitä aina siskonikin aikana jauhaa miljoonatta kertaa, yritän muistuttaa että " mitäs Veera teki, sehän oli villi ja mun vastakohta, kiipeili pöydille jne" ja sitten äiti alkaa kertoa siskostani, joka oli ihan erilainen lapsena. Minä olin sellanen istuva budhapatsas jota siirreltiin vain välillä, viihdyin yksin ja välillä lauoin sitten viisaita ja aikuisilla pylri silmät päässä. Siskoni taas oli pienenä kuin elohopeaa ja muutenkin ihan höppänä, minun vastakohta. Onneksi olin monta vuotta vanhempi, niin minäkin osallistuin sen paimentamiseen. 😂
Niin, eli lapsuustarinoilla äiti eniten osottaa rakkauttaan. Sen silmät oikein tuikkii ja kädet heiluu kun muistelee menneitä.
Vierailija kirjoitti:
Kertoo joka kerta lapsuudestani ne samat juttuni ja tekoni. Aina. Osaan ne ulkoa. Äiti oikein nauttii kun nauraen kertoo. Minua jo vähän örsyttää, kun usein pikkusiskonikin paikalla, ja vain minun lapsuudesta jauhaa, olenhan esikoinen ja olin pienenä pikkuaikuinen ja veistelun jo kolmevuotiaana asioita joita edes moni aikuinen ei tajunnut. Olin suvussani jonkunlainen ihme jota päiviteltiin😁. Kun äiti sitten näitä aina siskonikin aikana jauhaa miljoonatta kertaa, yritän muistuttaa että " mitäs Veera teki, sehän oli villi ja mun vastakohta, kiipeili pöydille jne" ja sitten äiti alkaa kertoa siskostani, joka oli ihan erilainen lapsena. Minä olin sellanen istuva budhapatsas jota siirreltiin vain välillä, viihdyin yksin ja välillä lauoin sitten viisaita ja aikuisilla pylri silmät päässä. Siskoni taas oli pienenä kuin elohopeaa ja muutenkin ihan höppänä, minun vastakohta. Onneksi olin monta vuotta vanhempi, niin minäkin osallistuin sen paimentamiseen. 😂
Niin, eli lapsuustarinoilla äiti eniten osottaa rakkauttaan. Sen silmät oikein tuikkii ja kädet heiluu kun muistelee menneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei koskaan mitenkään. Hän on narsisti ja vihaa lapsiaan. Ja tekee sen selväksi.
Äidin oma höpönassu, äidin pikku kulta, sä oot mun vauva, i love you....
Joo, ja oon 33.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ilmaissut sitä 50 vuoteen. Ehkä joskus niin pienenä etten muista sitä, en tiedä.
Kovin noloa mutta en oikeasti tiedä pitääkö äitini minusta ollenkaan. Rakastamisesta puhumattakaan.
"Tulisit edes tänä jouluna meidän luo viettämään joulua, kun ei olla nähty kertaakaan tänä vuonna ja joulua ollaan yhdessä vietetty viimeksi vuonna 2011."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ilmaissut sitä 50 vuoteen. Ehkä joskus niin pienenä etten muista sitä, en tiedä.
Kovin noloa mutta en oikeasti tiedä pitääkö äitini minusta ollenkaan. Rakastamisesta puhumattakaan.
Se on ikävää ja on ikävää, kun sitten toinen ääripää on näitä helikopterivanhempia, jotka on liian huolehtivaisia, niin että lapsista tulee totaalisen uusavuttomia aikuisia. Itsekin olen semmoinen XD
Oi, kultainen keskitie, missä lie.....
Aina ku nähdään, niin kertoo tarinoita minun lapsuudestani, ja sanoo kuinka rakas olen hänelle. Sitten soitellaan päivittäin, hän myös kutsuu minua lempinimellä minkä sain jo vauvana. 😅
Olen 30v ja itsekin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomalla, että rakastaa mua, tapahtui, kun oli 31. Sitä ennen huolehtimalla, kehumalla, tuputtamalla ruokaa, kyllä sen aina tiesi.
Itse kerron taaperollemme sen päivittäin, enkä ole ajatellut lopettaa!
Vierailija kirjoitti:
Aina ku nähdään, niin kertoo tarinoita minun lapsuudestani, ja sanoo kuinka rakas olen hänelle. Sitten soitellaan päivittäin, hän myös kutsuu minua lempinimellä minkä sain jo vauvana. 😅
Olen 30v ja itsekin äiti.
<3 ihana, just oikein
Kumpikaan vanhempani ei ole koskaan sanonut rakastavansa vai muutenkaan osoittanut rakkauttaan. Mutta ovat aina valmiita auttamaan ja äiti joskus tuo leipomuksiaan. Ei ne varmasti osaa muuten kiintymystään osoittaa. Kait ne rakastavat, mutta en varmaksi osaa veikata. Meillä on aina ollut vähän jähmeät välit.
En ehtinyt niitä sanoja edes kuulemaan. Äitini kuoli ollessani 27vuotta. Ikinä en kuullut, että välittää tai rakastaa. En tiedä rakastiko ja se ajatus vaivaa välillä vieläkin... Olisinpa edes joskus kuullut olevani ihana tai rakas lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ilmaissut sitä 50 vuoteen. Ehkä joskus niin pienenä etten muista sitä, en tiedä.
Kovin noloa mutta en oikeasti tiedä pitääkö äitini minusta ollenkaan. Rakastamisesta puhumattakaan.
Lisään vielä, että on hän joskus käsivarsista vähän puristanut. Silleen halauksenomaisesti. Että kai se on sitten sitä välittämistä ollut.
Omia lapsiani halaan usein ja kerron, että rakastan ja välitän.
Oi oma pikku naurismaan räätikkälootikkani.