Mitä tehdä kun kasvatusnäkemykset lapsen isän kanssa eroaa paljon?

Siis mies komentaa ja kurittaa, ja sitä taas sanoitat positiivisesti?

Vierailija kirjoitti:

Siis mies komentaa ja kurittaa, ja sitä taas sanoitat positiivisesti?

Siis "sinä" ei "sitä".

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

hyvä tavaton,mitä vaikeeta toi nyt on,istutte alas ja sovitte YHTEISET säännöt!

*ei puhelinta ruokapöytään -ei kukaan siis

*ei lehtiä ruokapöytään

*ei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi

*karkkia voidaan ostaa milloin huvittaa mutta EI JOKA PÄIVÄ

*siivotaan yhdessä

ja niin edelleen

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

hyvä tavaton,mitä vaikeeta toi nyt on,istutte alas ja sovitte YHTEISET säännöt!

*ei puhelinta ruokapöytään -ei kukaan siis

*ei lehtiä ruokapöytään

*ei ole pakko syödä lautasta tyhjäksi

*karkkia voidaan ostaa milloin huvittaa mutta EI JOKA PÄIVÄ

*siivotaan yhdessä

ja niin edelleen

Ei nämä rajat ole meillä se ongelma, niistä ollaan suunnilleen samoilla linjoilla. Vaan se mitä tapahtuu kun lapsi testaa rajoja. Ja se miten pienen lapsen saa oppimaan ne rajat.

Ap

Vielä jäi epäselväksi, miksi teit lapsia tuon miehen kanssa.

Minkäikäinen miehesi on? Millaiset taustat/perheolot? 

Jotenkin kauhen vaikea ymmärtää, että nykypäivänä kukaan isä toimisi noin.

Ja itse olen saanut sen autoritäärisen kasvatuksen.

Vierailija kirjoitti:

Minkäikäinen miehesi on? Millaiset taustat/perheolot? 

Jotenkin kauhen vaikea ymmärtää, että nykypäivänä kukaan isä toimisi noin.

Ja itse olen saanut sen autoritäärisen kasvatuksen.

39. Tavallisesta ydinperheestä kotoisin. Hänen molemmat vanhemmat ovat menehtyneet ennen kuin ehdin heihin tutustua niin en tarkkaan tiedä millaisia olivat.

Ap

Perinteinen kasvatus on toiminut hyvin vuosituhansien ajan. Lapset kaipaavat sen auktoriteetin ja johtohahmon joka uskaltaa komentaa heitä ja joka uskaltaa varmistaa tottelemisen myös silloin, jos lapset ovat eri mieltä asioista eivätkä haluaisi totella.

Pelkällä loputtomalla argumentoinnilla ja kiva-kivalla pärjää lähinnä niiden kaikkein helppoluonteisimpien lasten kanssa jotka suunnilleen tottelevat pientä viittaustakin.

Yöks mikä mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Nauroin tuolle näkille, ihan paras :D Tuommoinenhan toimii hyvin pienen lapsen kanssa, paremmin kuin selittää, että pienet nyt ei vaan saa mennä yksin rantaan.

Mutta sitten ihan vakavissaan, etsitte kultaisen keskitien. Et sinä ole ainoa, joka on oikeassa. Lapsia kuuluu komentaa (mutta ei huutaa), eikä vain lässyttää. Jos mies komentaa lasta, eikä lapsi ymmärrä, jompikumpi selittää miksi ja mitä halutaan. Ei siinä vain selitellä, vaan napakkuutta pitää olla tai saadaan lässyttämällä aikaan vain noita opettajien ja kaikkien muidenkin auktoriteettien yli käveleviä häiriköitä, joita koulut on pullollaan.

Jos lasten metelöinti häiritsee miestä, sinä(kin) opetat, että leikkiessä saa pitää ääntä, mutta ei riehuta ja huudeta. Jos lapsi kiukuttelee, niin mies ei karjaise etkä sinä lässytä, vaan yhdessä komennatte rauhoittumaan ja sitten kun on rauhoittunut, voit(te) keskustella lapsen kanssa, mikä asiassa harmitti.

Kyllä minäkin lasta komennan ja aion varmasti komentaa jatkossakin ja tarvittaessa korottaa ääntä, mutta on täysin eri asia hallitusti korottaa ääntä kuin alkaa ärsyyntyneenä huutaa, mikä on selvästi miehesi ongelma (joka voi hyvinkin johtua siitä, ettet sinä hänen mielestään tee mitään asian eteen). Sinua taas ärsyttää se, että mieheltä menee maltti. Molemmilla on parannettavaa: sinä otat vähän napakamman kasvatusotteen ja miehesi harjoittelee vihanhallintaa, ettei tarvitse purkaa pahaa oloa lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

No ensinnäkin: sinun toimintatapasi on oikea. Se on selvää.

Mutta minusta olennaisempaa on, onko tuosta miehesi toiminnasta lapsille haittaa vai oppivatko he vaan jo pieninä sen, että aikuiset ovat erilaisia ja äidin kanssa on helpompi ja rennompi olla.

Minusta aivan pienetkin lapset oppivat sangen helposti sen, että eri paikoissa ja eri ihmisillä on eri tavat. Kotona saa hyppiä sängyllä, naapurin kaverin kotona ei ja mumnolassa ei saa edes mennä mummon ja papan makkariin.

Minusta vaikuttaa siltä, että miehesi ei suostu myöntämään itselleen, että hän toimii väärin. Lapset ovat hänellekin todella tärkeitä, ja ihmiselle on inhimillisesti vaikea tunnustaa, että toimii huonosti rakkaimpiaan kohtaan ja jopa aiheuttaa heille traumoja. Miehesi itsetuntoa syö se, että sinä selvästi toimit paremmin lastenne kanssa ja olet - sori, tämän vaikutelman aloituksestasi saa - koko ajan neuvomassa ja paheksumassa häntä.

Miehesi sen takia käyttäytyy kuin uhmaikäinen ja suostuu ottamasta neuvoja ja informaatiota vastaan.

Kokeile sen vuoksi toista taktiikkaa. Älä enää neuvo miestäsi, anna esimerkkiä. Toimi jatkossakin oikein ja korkeintaan voit hymyllä kannustaa, kun mies toimii oikein.

Lastakaan ei kasvateta nalkuttamalla, ei myöskään miestä.

Toki asia on toinen, jos mies tekee jotain todella pahasti väärin eli vaikkapa harjoittaa fyysistä väkivaltaa tai haukkuu lapsia. Fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Niidn kohdalle vedåt rajan. Sun tehtävä on suojella lapsia.

Mutta satunnainen huutaminen tai näkeillä pelottelu on tyhmää, muttei aiheuta sinänsä traumoja. Lapsesi alkavat välttää kovaäänisiä leikkejä isänsä läsnäollessa, mikä on tietyssa mielessä hiukan surullista varomista, mutta ei käänteentekevä ongelma.

Sori: piti siis toki sanoa että miehesi toimii kuin uhmaikäinen, EIKÄ suostu ottamaan neuvoja ja informaatiota vastaan.13

Hanna???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Nauroin tuolle näkille, ihan paras :D Tuommoinenhan toimii hyvin pienen lapsen kanssa, paremmin kuin selittää, että pienet nyt ei vaan saa mennä yksin rantaan.

Mutta sitten ihan vakavissaan, etsitte kultaisen keskitien. Et sinä ole ainoa, joka on oikeassa. Lapsia kuuluu komentaa (mutta ei huutaa), eikä vain lässyttää. Jos mies komentaa lasta, eikä lapsi ymmärrä, jompikumpi selittää miksi ja mitä halutaan. Ei siinä vain selitellä, vaan napakkuutta pitää olla tai saadaan lässyttämällä aikaan vain noita opettajien ja kaikkien muidenkin auktoriteettien yli käveleviä häiriköitä, joita koulut on pullollaan.

Jos lasten metelöinti häiritsee miestä, sinä(kin) opetat, että leikkiessä saa pitää ääntä, mutta ei riehuta ja huudeta. Jos lapsi kiukuttelee, niin mies ei karjaise etkä sinä lässytä, vaan yhdessä komennatte rauhoittumaan ja sitten kun on rauhoittunut, voit(te) keskustella lapsen kanssa, mikä asiassa harmitti.

Kyllä minäkin lasta komennan ja aion varmasti komentaa jatkossakin ja tarvittaessa korottaa ääntä, mutta on täysin eri asia hallitusti korottaa ääntä kuin alkaa ärsyyntyneenä huutaa, mikä on selvästi miehesi ongelma (joka voi hyvinkin johtua siitä, ettet sinä hänen mielestään tee mitään asian eteen). Sinua taas ärsyttää se, että mieheltä menee maltti. Molemmilla on parannettavaa: sinä otat vähän napakamman kasvatusotteen ja miehesi harjoittelee vihanhallintaa, ettei tarvitse purkaa pahaa oloa lapseen.

Olen osassa samaa mieltä, mutta ehdottomasti sitä mieltä, että pienikin lapsi ymmärtää selityksiä ja silloin kun kiellon syyt ymmärtää, kieltoa oppii sisäsyntyisesti noudattamaan - huom! - silloinkin, kun kieltäjä ei ole paikalla.

Jos taas kielto on irrationaalinen käsky, sitä noudatetaan niin kauan kunnes kieltäjän silmä välttää.

Lässytämistä on ponneton kieltely tyyliin "älä nyt Pirkitta hakkaa lelulla ikkunaa. Eikös me sovittu että ei saa..."

Siitä olen samaa mieltä, että komentaa saa, mutta aina kuuluu siis perustella kiellot ja mieluiten kertoa myös, mikä on oikea tapa toimia.

Vierailija kirjoitti:

Toki asia on toinen, jos mies tekee jotain todella pahasti väärin eli vaikkapa harjoittaa fyysistä väkivaltaa tai haukkuu lapsia. Fyysinen ja henkinen väkivalta on väärin. Niidn kohdalle vedåt rajan. Sun tehtävä on suojella lapsia.

Mikä kaikki lasketaan tämän päivän tiedostavissa kasvatuspiireissä väkivallaksi? Onko esimerkiksi lapsen laittaminen jäähylle henkistä väkivaltaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Pelko on paras kaitsija. Jos lapsi siis esimerkiksi pelkää vaikka näkkiä, voi vanhempi olla suhteellisen rauhallisin mielin koska on todennäköistä että lapsi ei silloin mene paikkaan jossa on jotain mitä hän pelkää. Samoin on ehdottomasti hyvä opettaa lapset olemaan tarvittaessa hiljaa niin ette suut myös pysyvät kiinni kun käsketään. Sanoisin että teidän kummankaan ei kannata pysyä omassa päässänne näkemystä, vaan tulkaa toisianne vastaan.

Nuoremmalle, tuossa tilanteessa olleelle itselleni sanoisin, kunnioita miehen tapaa olla isä.

Muuten hänestä saattaa tulla se ero-isä.

Toki kaikkea ei tarvitse sietää. Ja kunnioituksen on hyvä olla molemminpuolista. Mutta miehet tarvitsevat usein itseluottamusta lapsensa/lastensa kanssa olemiseen. Että löytävät oman tapansa olla jälkikasvun kanssa.

Toinen ei välttämättä voi sitä opettaa. Kirjoista tai muutenkaan. Itse voi tarvittaessa lähteä vaikka pois tilanteesta, jos tuntuu kurjalta, kun mies toimii 'väärin'.

Lämmöllä,

Eräs toinen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkäikäinen miehesi on? Millaiset taustat/perheolot? 

Jotenkin kauhen vaikea ymmärtää, että nykypäivänä kukaan isä toimisi noin.

Ja itse olen saanut sen autoritäärisen kasvatuksen.

39. Tavallisesta ydinperheestä kotoisin. Hänen molemmat vanhemmat ovat menehtyneet ennen kuin ehdin heihin tutustua niin en tarkkaan tiedä millaisia olivat.

Ap

Tästä voidaan päätellä että mies on varmaan hieman iäkkäämpi isä, mahdollisesti noin 50 vuoden ikäinen ja siinä iässä pienten lasten jatkuva läsnäolo tietysti alkaa käydä jo vähän jaksamisen päälle.