Mitä tehdä kun kasvatusnäkemykset lapsen isän kanssa eroaa paljon?

Onko se Afrikasta tai arabimaista?

tietyt eroavaisuudet eivät yhdistä, asioita jotka tulisi huomioida a. kumppania valittaessa b. lapsia hankkiessa

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Tämänkaltaiset ristiriidat äidin ja isän välillä ovat yhä yleisempiä, koska miesten keskuudessa kansalliskonservatiivisuus valtaa alaa ja naisten keskuudessa taas punavihreys. Persujen kannattajista 70% on miehiä ja vihreiden kannattajista vastaavasti 70% on naisia.

Yleisten kasvatuskysymysten ohella riidan aiheena saattaa olla esimerkiksi se, että ostetaanko lapselle intiaani- tai saamelaispäähine tai että tuleeko lapsi kasvattaa vegaaniksi.

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Lapsi on yhtälailla sen miehen lapsi. Ja se mikä yhden mielestä on huonoa kohtelua saattaa toisen mielestä olla hyvää kohtelua ja päinvastoin.

Suhtautuminen lasten huutamiseen on hyvä esimerkki tästä. Konservatiivisesti ajattelevan kasvattajan mielestä se on kaunista käytöstä olla huutamatta, eli lapsille tulee opettaa hiljaa oleminen jotta he oppivat hyvät tavat ja ovat miellyttävää seuraa toisille. Liberaalisti ajattelevan kasvattajan mielestä taas lasten tulee saada vapaasti ilmaista tunteitaan ja jos huutaminen kielletään, niin se vaurioittaa vakavasti lapsen psyykettä ja heikentää hänen tunnetaitojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Lapsi on yhtälailla sen miehen lapsi. Ja se mikä yhden mielestä on huonoa kohtelua saattaa toisen mielestä olla hyvää kohtelua ja päinvastoin.

Suhtautuminen lasten huutamiseen on hyvä esimerkki tästä. Konservatiivisesti ajattelevan kasvattajan mielestä se on kaunista käytöstä olla huutamatta, eli lapsille tulee opettaa hiljaa oleminen jotta he oppivat hyvät tavat ja ovat miellyttävää seuraa toisille. Liberaalisti ajattelevan kasvattajan mielestä taas lasten tulee saada vapaasti ilmaista tunteitaan ja jos huutaminen kielletään, niin se vaurioittaa vakavasti lapsen psyykettä ja heikentää hänen tunnetaitojaan.

Mikä ihmeen perustelu voi olla sille, että aikuinen saa huutaa lapselle, että lapsi ei saa huutaa?

Siitä, että kuinka paljon esimerkiksi kiljumista sallitaan voidaan olla eri mieltä ja pitää tehdä kompromissi, mutta se, että lapsille huudetaan ja pelotellaan ei ole oikein. Huutamalla komentaminen on oikein vain, jos lapsi on satuttamassa itseään tai muita.

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Niin. En annakaan. Jos mies karjaisee lapselle ole hiljaa niin minä karjaisen miehelle että ole hiljaa (en koskaan muuten huuda miehelle). Kirjoitin jo aloituksessa että meillä on riitoja tämän asian vuoksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Lapsi on yhtälailla sen miehen lapsi. Ja se mikä yhden mielestä on huonoa kohtelua saattaa toisen mielestä olla hyvää kohtelua ja päinvastoin.

Suhtautuminen lasten huutamiseen on hyvä esimerkki tästä. Konservatiivisesti ajattelevan kasvattajan mielestä se on kaunista käytöstä olla huutamatta, eli lapsille tulee opettaa hiljaa oleminen jotta he oppivat hyvät tavat ja ovat miellyttävää seuraa toisille. Liberaalisti ajattelevan kasvattajan mielestä taas lasten tulee saada vapaasti ilmaista tunteitaan ja jos huutaminen kielletään, niin se vaurioittaa vakavasti lapsen psyykettä ja heikentää hänen tunnetaitojaan.

Eli mielestäsi lasten tulee antaa huutaa, mutta vanhempi ei saa huutaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Niin. En annakaan. Jos mies karjaisee lapselle ole hiljaa niin minä karjaisen miehelle että ole hiljaa (en koskaan muuten huuda miehelle). Kirjoitin jo aloituksessa että meillä on riitoja tämän asian vuoksi. Ap

Ja tulee olemaankin riitoja, mikäli annat ensin kohdella lapsiasi huonosti, ja sitten ole puolustavinasi niitä. Sun pitää itse tehdä ratkaisut eikä odottaa niitä joltain toiselta, silloin kun kyseessä on omat lapsesi. 

Paljon on just näitäkin suomessa, jotka katsovat miehen ryyppäämistä ja alkoholismia, natkuttavat siitä ja kieltävät miestä juomasta kyllä, (ja varmaan kokevat että nyt ei tule lapsille mitään ongelmia isän alkoholismista kun äiti kerran on puuttuvinaan asiaan) mutta oman lapsen annetaan kuitenkin kärsiä tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa kuviossa kyllä eniten ihmetyttää se että minkä ihmeen takia joku antaa kohdella omia lapsiaan huonosti? Ihan sama kuka se ihminen on joka näin tekee, vanhemman tehtävä on puolustaa lastaan. Jos joku karjuisi mun pienelle lapselle niin mä sanoisin sille karjujalle että nyt pidät turpavärkkisi kiinni, minun lapselle et karju.

Lapsi on yhtälailla sen miehen lapsi. Ja se mikä yhden mielestä on huonoa kohtelua saattaa toisen mielestä olla hyvää kohtelua ja päinvastoin.

Suhtautuminen lasten huutamiseen on hyvä esimerkki tästä. Konservatiivisesti ajattelevan kasvattajan mielestä se on kaunista käytöstä olla huutamatta, eli lapsille tulee opettaa hiljaa oleminen jotta he oppivat hyvät tavat ja ovat miellyttävää seuraa toisille. Liberaalisti ajattelevan kasvattajan mielestä taas lasten tulee saada vapaasti ilmaista tunteitaan ja jos huutaminen kielletään, niin se vaurioittaa vakavasti lapsen psyykettä ja heikentää hänen tunnetaitojaan.

Mikä ihmeen perustelu voi olla sille, että aikuinen saa huutaa lapselle, että lapsi ei saa huutaa?

Siitä, että kuinka paljon esimerkiksi kiljumista sallitaan voidaan olla eri mieltä ja pitää tehdä kompromissi, mutta se, että lapsille huudetaan ja pelotellaan ei ole oikein. Huutamalla komentaminen on oikein vain, jos lapsi on satuttamassa itseään tai muita.

Entä miksi lapsi saa huutaa, mutta isä ei saa huutaa?

Vai olisiko kuitenkin niin, että huutamista on monenlaista ja on tilannekohtaista, että koska se on ok.

Mitä tehdä? No tietysti kunnioittaa isän oikeutta olla vanhempi omalla tavallaan; tiede muuttuu koko ajan, ollut aina osittain myös väärässä, joten nykykäsitykseen vetoaminen ei ole sinänsä kovin vahva argumentti.

Tärkeintä on kunnioitus. Vaikka osoittaisit olevasi eri mieltä. Eli jos esimerkiksi huutaisi lapsille, et muistuttaisi koulutuksestasi ja kasvatusoppaista, koske sekin olisi epäkunnioittavaa. Yritä siis vain olla kunnioittava, hyväksy että valitsit kumppanin jonka ELÄMÄNARVOT joiltakin osin poikkeavat omistasi, ja jos puutut lasten ja isän väleihin, yritä säilyttää jokin tyylikkyys.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä? No tietysti kunnioittaa isän oikeutta olla vanhempi omalla tavallaan; tiede muuttuu koko ajan, ollut aina osittain myös väärässä, joten nykykäsitykseen vetoaminen ei ole sinänsä kovin vahva argumentti.

Tärkeintä on kunnioitus. Vaikka osoittaisit olevasi eri mieltä. Eli jos esimerkiksi huutaisi lapsille, et muistuttaisi koulutuksestasi ja kasvatusoppaista, koske sekin olisi epäkunnioittavaa. Yritä siis vain olla kunnioittava, hyväksy että valitsit kumppanin jonka ELÄMÄNARVOT joiltakin osin poikkeavat omistasi, ja jos puutut lasten ja isän väleihin, yritä säilyttää jokin tyylikkyys.

Sellaisia elämänarvoja ei tarvitse kunnioittaa tai hyväksyä joihin kuuluu pienten lasten pahoinpitely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä? No tietysti kunnioittaa isän oikeutta olla vanhempi omalla tavallaan; tiede muuttuu koko ajan, ollut aina osittain myös väärässä, joten nykykäsitykseen vetoaminen ei ole sinänsä kovin vahva argumentti.

Tärkeintä on kunnioitus. Vaikka osoittaisit olevasi eri mieltä. Eli jos esimerkiksi huutaisi lapsille, et muistuttaisi koulutuksestasi ja kasvatusoppaista, koske sekin olisi epäkunnioittavaa. Yritä siis vain olla kunnioittava, hyväksy että valitsit kumppanin jonka ELÄMÄNARVOT joiltakin osin poikkeavat omistasi, ja jos puutut lasten ja isän väleihin, yritä säilyttää jokin tyylikkyys.

Sellaisia elämänarvoja ei tarvitse kunnioittaa tai hyväksyä joihin kuuluu pienten lasten pahoinpitely.

Se mikä sinun mielestäsi on pahoinpitelyä ei monien muiden mielestä ole sitä. Pahoinpitely on käsitteenä äärimmäisen venyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Kuulostaa keksityiltä jutuilta... Muuten voidaan sanoa, että sinä halusit jakaa loppuelämäsi juuri tämän ihmisen kanssa; halusit monta lasta juuri hänen kanssaan. Ei kai hänen luonteensa yllätyksenä tullut - sinulla pitäisi olla jotain ihmistuntemusta, alasi puolesta. Vai onko miehellä skitsofrenia tms.? Et voi muuttaa häntä. Keskity lapsiin niin, ettei tule aihetta luettemillesi ongelmatilanteille.

Perhe ei ole kilpailu, ap. Ainakaan sen ei pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä? No tietysti kunnioittaa isän oikeutta olla vanhempi omalla tavallaan; tiede muuttuu koko ajan, ollut aina osittain myös väärässä, joten nykykäsitykseen vetoaminen ei ole sinänsä kovin vahva argumentti.

Tärkeintä on kunnioitus. Vaikka osoittaisit olevasi eri mieltä. Eli jos esimerkiksi huutaisi lapsille, et muistuttaisi koulutuksestasi ja kasvatusoppaista, koske sekin olisi epäkunnioittavaa. Yritä siis vain olla kunnioittava, hyväksy että valitsit kumppanin jonka ELÄMÄNARVOT joiltakin osin poikkeavat omistasi, ja jos puutut lasten ja isän väleihin, yritä säilyttää jokin tyylikkyys.

Sellaisia elämänarvoja ei tarvitse kunnioittaa tai hyväksyä joihin kuuluu pienten lasten pahoinpitely.

Se mikä sinun mielestäsi on pahoinpitelyä ei monien muiden mielestä ole sitä. Pahoinpitely on käsitteenä äärimmäisen venyvä.

Näinhän se pahoinpitelijä itseään puolustaa :D :D Tottakai aloittajan kertomat esimerkit ovat lapsen pahoinpitelyä. 

Olisko siitä voinut jotain päätellä että jos et ennen lapsia saanut hänestä mitään irti, ettei hän ole mikään taitava kommunikoija tai kasvattaja? Jos mies ei osaa puhua, eikä keskustella, hänen kanssaan ei lisäännytä.

Onko mies yleensäkin kiihtyvää sorttia, vai huutaako vain lapsille? Stressi vaikkapa töissä voi vetää pinnan kireäksi. Itse en hyväksy huutamista, mutta mökä sattuu päähän ja korviin niin, että välillä olen katkaissut, erityisesti kun lapset olivat pienempiä eikä puhetta uskottu. Väärä tapahan se on.

Suosittelisin kyllä, että et huuda miehellesi (ellei tilanne todella sitä vaadi, esim. mies voisi vahingoittaa lasta). Muistan miten hirveää oli lapsena, jos riitelin äitini kanssa jostain ihan tavallisesta, mutta volyymi nousi, ja äkkiä isäni tuli puolustamaan minua ja syyttämään äitiäni. Tilanne ei kuulunut isälleni mitenkään. Opin äkkiä salaamaan kaikki tunteeni, jottei isä vain suuttuisi äidille minun takiani. Ei erityisen tervettä, ja aiheuttanut tunnelukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko antaa joitain käytännön esimerkkejä eroavaisuuksista? Meillä on vähän sama juttu, mies on vanhanaikainen ja minä sitten kuulemma lepsuilen. Yritämme pitää yhtenäistä linjaa lasten edessä ja olla perumatta toisen antamaa lupaa/kieltoa, mutta hankalaahan tämä on.

Esimerkkejä:

Minä kannustan ja kehun paljon aina kun lapsi/lapset tekee oikein tai yrittää hyvin, mies ei koskaan vaan alkaa vain huutamaan jos lapsi toimii väärin.

Minä ohjaan lapsia paljon eli kerron miten heidän tulisi toimia, mies ei vaan mies antaa käskyn ja vaatii että sitä noudatetaan vaikka se olisi liian vaikea käsky lapselle ymmärtää että miten pitäisi toimia (mies ei selvästi itse ymmärrä mitä minkäkin ikäinen lapsi osaa ymmärtää).

Minä ohjaan oikeaan toimintaan selittämällä miksi niin pitää tehdä, mies taas pelottelee joillain ihan ihme asioilla (tyyliin ei saa mennä yksin rantaan koska järvessä asuu näkki joka syö lapsia).

Minusta lapset saa näkyä ja kuulua, miesten mielestä ei vaan lasten täytyy olla kiltisti hiljaa. Jos eivät ole niin mies karjuu täysiä että hiljaa. Ja lapset on ihmeissään koska minä tietenkin annan heidän leikkiessä pitää ääntäkin, vaikka en toki mitään aivan kamalaa riehumista salli.

Jos lapsi uhmaa tai kiukuttelee, niin sanoitan tunteita ja autan lasta kiukun yli. Mies vain karjaisee että hiljaa.

Ap

Väärin menee niin että hujahtaa, molemmilla. Sinä yliselität, ylikehut ja helikopteroit ja mies käyttäytyy kuin keskenkasvuinen räyhäävä mieslapsi. Ei hyvää päivää miksi te olette lisääntyneet.

Kai sä nyt olet osoittanut miehelles sen ristiriidan, että ei voi huutaa toisia hiljaiseksi? Mitä mies vastaa? Jos haluaa, että lapset ovat rauhallisia ja keskustelevia, niin onko tämä se esimerkki? Niinkun mitä aktuaalista kettua te touhuatte.