Miksei suomessa ole huoletonta smalltalk-kulttuuria?

Suomi on niin ilmaisuvoimainen kieli, että vaikenemallakin välittää viestejä. 

On Suomessa huoleton small talk -kulttuuri, nimittäin idässä. Täällä kaikki puhelevat pas*kaa lämpimikseen ja lupailevat kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta toteuttaa mitään. Kun on täältä kotoisin, on tottunut asiaan, mutta lännestä muuttanut puolisoni ei ymmärrä vieläkään.

Lääkärissä kuuluu kerta vaivoistaan vai meninkö helppoon?

Tähän maahan ensin tulleet uudisasukkaat huomasivat, että yksin suota raivatessaan ei ollut ketään, jolta kysyä "miten voit?" Näin small talk karsiutui geeneistämme pois. 

Smalltalk on turhaa. Suorat spesifit kysymykset toimii paremmin. Tai sitten ne ei toimi.

Asun smalltalk-maassa ja koronaa sairastaessa pari kertaa terveysviranomaiset soittelivat perään.

Molemmilla kerroilla kysyivät toki alkuun että miten voin, ja tottakai vastasin ihan refleksinä että hyvin, kuten kysymykseen normaalisti kuuluu, kun se ei käytännössä edes ole kysymys vaan ennemmin lähempänä tervehdystä. Olettivat sitten että olen oireeton sairastaja ja lopettivat puhelut aikalailla siihen, vaikka makasin henkihieverissä sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

On Suomessa huoleton small talk -kulttuuri, nimittäin idässä. Täällä kaikki puhelevat pas*kaa lämpimikseen ja lupailevat kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta toteuttaa mitään. Kun on täältä kotoisin, on tottunut asiaan, mutta lännestä muuttanut puolisoni ei ymmärrä vieläkään.

Kerran aloin jutella erään Joensuulaisen naisen kanssa puistossa. Hän sanoi, että oli vuoden asunut tuolloin Jyväskylässä ja minä olin ensimmäinen , joka alkoi jutella muuten vain kanssaan. Hänkin oli tottunut siellä asuessaan, että ihmiset keskustelivat vieraidenkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On Suomessa huoleton small talk -kulttuuri, nimittäin idässä. Täällä kaikki puhelevat pas*kaa lämpimikseen ja lupailevat kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta toteuttaa mitään. Kun on täältä kotoisin, on tottunut asiaan, mutta lännestä muuttanut puolisoni ei ymmärrä vieläkään.

Kerran aloin jutella erään Joensuulaisen naisen kanssa puistossa. Hän sanoi, että oli vuoden asunut tuolloin Jyväskylässä ja minä olin ensimmäinen , joka alkoi jutella muuten vain kanssaan. Hänkin oli tottunut siellä asuessaan, että ihmiset keskustelivat vieraidenkin kanssa.

Just näin. Olen nauranut, että mulle on ventovieras ruvennut juttelemaan small talkia liikennevaloissa kahdessa kaupungissa: toinen on Los Angeles ja toinen on Savonlinna. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On Suomessa huoleton small talk -kulttuuri, nimittäin idässä. Täällä kaikki puhelevat pas*kaa lämpimikseen ja lupailevat kaikenlaista ilman pienintäkään aikomusta toteuttaa mitään. Kun on täältä kotoisin, on tottunut asiaan, mutta lännestä muuttanut puolisoni ei ymmärrä vieläkään.

Kerran aloin jutella erään Joensuulaisen naisen kanssa puistossa. Hän sanoi, että oli vuoden asunut tuolloin Jyväskylässä ja minä olin ensimmäinen , joka alkoi jutella muuten vain kanssaan. Hänkin oli tottunut siellä asuessaan, että ihmiset keskustelivat vieraidenkin kanssa.

Joensuulainen kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, kun se ei ole lauseen alussa.

Viikonpäivät, kaikki kuut, joulut sekä juhlat muut, asukkaat ja kieletkin, pienellä me kirjoitamme, lauseen keskellä jos on ne.

Itsekin olen sudeettisavolainen Pirkanmaalla, ja täällä saa olla todellakin ihan rauhassa. Paikallisia voisi luulla mykiksi.

Toisaalta kun kävin taas pitkästä aikaa etelänreissulla tänä syksynä ja oltiin lähinnä brittien suosimassa hotellissa, jossa jokainen vastaantulija tervehti ja ihmiset kyselivät ja jakelivat ravintolavinkkejä, keskustelivat paikallisesta luonnosta ja selostivat niitä näitä aina nähdessään, alkoi tuntua poskissa kiristymistä ja suomalainen umpimielinen mielenlaatu alkoi jossain vaiheessa kaivata takaisin mykkien pirkanmaalaisten keskelle. Toki kyseessä on kulttuuri, eikä britit siitä rasitu, jos juttelevat niitä näitä. Suomessa vaan on tottunut nykyään jo niin siihen, että toisia ihmisiä ei tarvitse huomioida mitenkään, että tuntui kuin olisi ollut ulkomailla.

Vastaus otsikon kysymykseen: koska suomalaiset eivät ole kiinnostuneet tyhjänpäiväisestä ja epäaidosta lässyttämisestä.

Kansanluonne, elämän vittumaisuus ja synkkyys ovat vuosisatojen varrella karsineet ylimääräisen pois ja jäljellä on ytimekäs kommunikointi tarpeen mukaan.

Englanninkielisen maailman tapa kysyä vointia on Suomessa huono keskustelunavaus, koska todennäköisesti rehellinen vastaus ei ole, että "menee hyvin", ja sen tietää kysyjäkin. Turha siis näytellä mitään, mitä asiat eivät ole. Yhtälailla vastavuoroinen toisen voinnin kysyminen tai tieto siitä kiinnostaa ihan yhtä vähän vastapuolta.

Tämän vuoksi siis ventovieraiden kanssa keskustellaan vain välttämättömistä osin tai ehkä murahdellaan jotakin epäselvää. Enemmän tuttujen kanssa sen sijaan smalltalkia on tietysti säästä puhuminen ja vastaava yleisluontoinen päivän tilanteen taivastelu. Paremmin tuntevat sitten siirtyvät yleensä suoraan aiheeseen, eli vaikkapa omista ja muiden sairauksista keskusteluun, tosin nuoremmilla aiheet ovat vähän dynaamisempia yleensä.

Kyllä kohtaan ja itse harjoitan Pirkanmaalla small talkia. Esim säästä voi lausua jotakin, tapahtumissa ympäristössä, jossa tavataan tai omasta olosta kevyesti vitsaillen (esim. "Tätä sateenvarjoa tulee kannettua ehkäisemään sadetta...")

Osaan olla myös hiljaa, sekin on tilan ja arvostuksen antamista.

Nyt kun hymy ei näy, nyökkään ja lausun tervehdyksen silloin, kun sen lausumatta jättäminen olisi töykeääkin.

Suomalaiset osaavat small talkia.

Tosin hämäläis-pohjalaisena en varmaan koskaan tottuisi itäsuomalaisten tapaan puhua ilman tarkoitusta. Treffipalstallakaan en ikinä vastaa savon miehille, niin uskon tähän "suottaapi olla.." -kommunikointiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kohtaan ja itse harjoitan Pirkanmaalla small talkia. Esim säästä voi lausua jotakin, tapahtumissa ympäristössä, jossa tavataan tai omasta olosta kevyesti vitsaillen (esim. "Tätä sateenvarjoa tulee kannettua ehkäisemään sadetta...")

Osaan olla myös hiljaa, sekin on tilan ja arvostuksen antamista.

Nyt kun hymy ei näy, nyökkään ja lausun tervehdyksen silloin, kun sen lausumatta jättäminen olisi töykeääkin.

Suomalaiset osaavat small talkia.

Tosin hämäläis-pohjalaisena en varmaan koskaan tottuisi itäsuomalaisten tapaan puhua ilman tarkoitusta. Treffipalstallakaan en ikinä vastaa savon miehille, niin uskon tähän "suottaapi olla.." -kommunikointiin.

Itäsuomalaiset osaavat puhua ilman paineita. Vastuu on silloin kuulijalla, eli ei passaa loukkaantua ihan pikkuasioista. Paljon kun puhuu, niin välillä saattaa tulla puhuneeksi ohi suun. Viihdettä se vaan on.

Monella pirkanmaalaisella työpaikalla työskennelleenä on todettava, että syntyperäiset työkaverit ovat todella hiljaista porukkaa. Jos jotain sanovat, se ei myöskään yleensä ole positiivista.

Täällä avataan suu jos on asiaa, ei muuten.

Koska meillä ei olla huolettomia muutenkaan.

Kyllä suomalaisetkin rentoutuvat höpisemään siinä vaiheessa, kun tilillä on muutama ylimääräinen miljoona.

"Kuinka voit?" on Suomessa vakava kysymys. Sitä kysytään esim. sairaalta ihmiseltä tai onnettomuustilanteissa.

Suomessa ei viitsitä nähdä vaivaa hyvän ilmapiirin luomiseen. Huonon vaikutelman antaminen on ok.

Kansallinen identiteettihän se.

Onhan meissä yksikohtaisia eroja, mutta silti tuo vähäsanaisuus istuu meissä aika lujasti.

Mä olen yksi niitä, joita ei kevyt lätinä ja turha peenpuhuminen juuri lämmitä. Mukava nähdä. Ihana kun tulit. Nähdään taas pian. Ja lätiläti, kun mikään ei ole totta. Olen välillä mielessäni miettinyt vieraista kotonani että häipyisivät jo että pääsee omiin tekemisiin.

Tuo small talkina tunnettu vierasmaalainen pikkujutustelu ei yleensä ole millään tavalla huoletonta. Siinä on omat, kirjoittamattomat, sääntönsä, joiden rikkomisesta vähintään katsotaan vinosti. Ja auta armias, jos se puuttuu kokonaan.