Mitä asioita tekisit toisin jos voisit 50-vuotiaan kokemuksella elää uudestaan 18-vuotiaasta eteenpäin?
Onko olemassa henkilöitä, jotka eivät tekisi mitään toisin?
Kommentit (82)
Itse opiskelisin lukiossa ahkerammin. Varsinkin kieliä. Olen lapsesta asti ollut vähän sellainen että menen sieltä mistä aita on matalin, ja siksi aina alisuoriutuja. Yliopsitoon toki pääsin ja valmistuin, mutta nyt ehkä valitsisin jonkin sellaisen alan, mistä voisi tienata vähän enemmän. Lisäksi olisin enemmän ja rennommin oma itseni, enkä niin hirveästi pelkäisi tai ajattelisi mitä muut ajattelee (lapsuuden kasvatuksen ja kodin peruja).
En olisi sitoutunut niin nuorena kuin tein, eli 21 v.
Ottaisinnenemmän riskejä. Olen aina valinnut sen riskittömän ja turvallisen tien.
Jos jotakin pikkuriikkistä tekisi toisin, koko elämä menisi automaattisesti toisin. Jos esimerkiksi minä olisin ajanut polkupyörällä koulusta kotiin nopeammin sinä eräänä keväisenä iltapäivänä, olisin ehtinyt saada ajoissa sen toisen tiedekunnan opinto-oppaan ja välttynyt päätymästä tuhoon tuomitulle alalle.
Mutta leikitään. Opiskelisin toisen tutkinnon, mikä tarkoittaisi sitä, että opiskelisin automaattisesti jossain toisessa kaupungissa eli kaveripiirinikin olisi toinen. Jos pari tiettyä ihmistä tulisi vastaan, ampaisisin kovaa vastakkaiseen suuntaan. Harrastaisin hirveän paljon enemmän seksiä ja valitsisin seksikumppanit huolellisemmin. Ja valtion hommista laittomasti irtisanottuna menisin kiltisti kortistoon ja ansiosidonnaiselle sen sijaan, että lähtisin yrittäjäksi. Tai sitten vetäisin itseni kiikkuun jo kahdeksantoista vanhana, niin ei tarvitsisi rimpuilla enempää.
Ottaisin eri miehen. Mutta hitsi kun haluisin kuitenkin mun nykyisen lapsen. Miten ratkaista?
En alkaisi seurustelemaan ensimmäisenkään suomalaisen naisen kanssa vaan valitsisin heti venäläisen tai ukrainalaisen naisen.
Opiskelisin kirurgiksi DI:n sijaan. Kutsumustaan kannattaa noudattaa, jos sellaista on. Ei silti, dipan hommat on hyviä hommia nekin.
Mä mokasin sen lyhyen hetken, kun mun haaveilemani mies oli vapaana. Palasi vaimonsa luo, kun en uskaltanut sanoa, että ota mut.
Pitäisin tiukemmin kiinni rajoistani työelämässä.
Ottanut rohkeammin lainaa ja sijoittanut asuntoon. Ei vain uskaltanut kun on aina joutunut pärjäämään rahallisesti omillaan. Mitään neuvoja kotoa on ollut turha odottaa.
Yksi asia mikä heti tulee mieleen, niin alkoholi ja vastakkainen sukupuoli.
Pitäisin ne visusti erillään.
Valitsisin yliopistossa pääaineeni toisin, valmistuisin nopeammin ja siirtyisin työelämään silloin kun oli oikeasti työvoimapula ja kaikki kelpasivat, sen sijaan että vetkuttelin niin että valmistuin pahimpaan lama-aikaan.
Seurustelusuhteissa pientä hienosäätöä sitten, ja muutaman typerän yhden yön jutun jättäisin väliin. Mutta nämä eivät ole niin olennaisia. Ehdottomasti elämäni isoimmat mokat olen tehnyt opiskeluissa.
En koskaan, ikinä ryhtyisi työnantajaksi, yrittäjäksi kyllä mutten koskaan palkkaisi yhtään työntekijää
Paljon on semmoista että uusiks sais ottaa.
Tarkoitatko että voisit 50v kokemuksella ja tiedolla varustettuna palata menneisyyteen 18v kehoosi?
Vai että saisit uuden 18v kehon nykyajassa?
Vierailija kirjoitti:
Valitsisin yliopistossa pääaineeni toisin, valmistuisin nopeammin ja siirtyisin työelämään silloin kun oli oikeasti työvoimapula ja kaikki kelpasivat, sen sijaan että vetkuttelin niin että valmistuin pahimpaan lama-aikaan.
Seurustelusuhteissa pientä hienosäätöä sitten, ja muutaman typerän yhden yön jutun jättäisin väliin. Mutta nämä eivät ole niin olennaisia. Ehdottomasti elämäni isoimmat mokat olen tehnyt opiskeluissa.
Joo, on paha virhe alkaa opiskella vain jotain. Pitäisi tarkkaan miettiä kiinnostaako ala aidosti ja minkälaista se työ sitten valmistuessa on ja kestääkö oma pää työn aiheuttamaa stressiä.
En joisi huikkaakaan Pepsi Maxia, opiskelisin pidemmälle, en tekisi yhtään lasta, enkä ikinä olisi yhdenkään miehen kanssa.
En menisi ravintola-alalle, vaan kävisin kiltisti yliopiston. Biletykset ja hölmöilyt pois, niin pankkitilin saldo olisi mukavampi.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko että voisit 50v kokemuksella ja tiedolla varustettuna palata menneisyyteen 18v kehoosi?
Vai että saisit uuden 18v kehon nykyajassa?
Tarkoitan 50v kokemuksella palaisit menneisyyteen 18v kehoosi ja eläisit uudelleen.
Olisin muuttanut pois kotoa heti 18-vuotispäivänäni.
Ne järkevät valinnat tekemällä olisi jäänyt paljon kokematta ja ymmärtäisin elämästä vähemmän. Tai näin haluaisin uskoa 😆
Olisi ehkä kannattanut heti yrittää päästä opiskelemaan sitä alaa, joka kiinnosti, vaikkei se ollutkaan 'järkevä' ja ottaa se tosissaan, yrittää ja uskoa itseensä. Silloin olisi ehkä silläkin alalla elättänyt itsensä.
Muuten en osaa katua kaikkea mokailua, dokailua ja sekoilua.
Mä en tekisi mitään toisin. Olen saavuttanut paljon uralla ja minulla on ihana mies ja lapsi. Kaikki se on ollut rankka tie, en ehkä yksinkertaisesti jaksaisi tehdä sitä uudestaan, jos tietäisin kaiken, mitä se vaatii, mutta haluaisin kyllä tehdä samoin. Ei siis ole jäänyt mikään kaduttamaan, pikemminkin lähinnä kammoksuttaa ajatus, että olisi se urakka edessä taas.