Menkää hyvät ihmiset rokotuksiin
Otatte ison riskin kuolemasta ja vammasta tai pitkästä toipumisesta (jopa vuosia) ilman rokotetta.
Tällä hetkellä kahden rokotuksen läpäisyinfektioita on ollut osastolla HUS-alueella 0.04 prosenttia eli ei edes puolta prosenttia.
56% sairastuneista sairaalahoitoa vaatineista koronapotilaista on ollut perusterveitä.
Yksi tuttavani kuoli pandemian alussa ikää 50+ ja perusterve, urheilullinen mies. Nyt infektiota osataan hoitaa paremmin kuin silloin, tyttären koulukaverin äiti selvisi kahden kuukauden tehohoitojakson jälkeen, mutta toipumiseen on ennustettu menevän puolitoista vuotta. Ihan terve 20+ sukulainen sai keuhkovaurioita, eikä pysty enää juoksemaan, infektiosta on jo melkein vuosi eli sairastaa long covidia.
Tämä tauti kannattaa oikeasti ottaa vakavasti, ei ole leikin asia.
Kommentit (109)
Muistakaa että sitten lokakuussa rokotusvaatimus nostetaan 0-99 vuotiaiden osalta 90%. Nyt tyhmille uskotellaan että rajoitukset poistuvat kun 80% täyttyy.
Ei ole vielä edes kerrottu kansalle että rokotukset eivät pysäytä tartuntamääriä.
Vierailija kirjoitti:
Rokotuksen ottaminen tai ottamatta jättäminen ei liity vain yksilöön, vaan vaikuttaa myös yhteiskuntatasolla. Tartuntoja on nyt paljon, koska korona leviää pääasiassa nuorten aikuisten joukossa (19-29-vuotiaat). Kyseisestä ikäryhmästä moni on saanut ensimmäisen rokotusannoksen, joten rokotteen suoja on noin kolmasosa täydestä tehosta (se 80-100% rokotteesta riippuen). Yhden rokotusannoksen jälkeen suoja on siis vielä melko heikko, mikä selittäisi etenkin delta-variantin nopean leviämisen. Kahden rokotusannoksen jälkeen todennäköisyys sairastumiseen on suhteellisen pieni, ja korona sairastettaisiin todennäköisesti lievänä.
Korona ei tule häviämään itsestään, vaan ainoa tapa taltuttaa tauti on rokotteiden avulla. Vaikka itse ei pelkäisi sairastumista tai voisi elää melko normaalia elämää tämänkin kaltaisessa pandemiatilanteessa, saa joku edelleen koronan vakavan muodon, yhteiskunnan kantokyky kärsii ja ihmisiä kuolee yhä koronan vuoksi. Kriittisyys on lähtökohtaisesti hyvä asia, mutta tässä tapauksessa voisi miettiä myös omaa napaansa pidemmälle.
Näin on. Sikäli sinutlaatuinen tilanne, että suojaava keino olisi käytössä mutta sitä
Ei haluta. Ainutlaatuinen siis historian valossa. Ehkä tämä ilmiö liittyy hyvin suojattuun elämään missä paradoksaalisesti luotetaan oikeaan lääketieteeseen sitten jos jotain sattuu. Ennen kuolema ja kärsimys oli Suomessa lähempänä. Espanjantaudin aikaan siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh kylläpäs tällä palstalla on junteimmat miehet. Eivät edes käy rokotuksissa. Varmaan sama juttu suihkun suhteen.
Nää on just näitä en käytä lääkkeitä, en turvavyötä, mutta viinaa, tupakkaa ja ruokaa senkin edestä...
Olen...
Yliopistokoulutettu
Ammatiltani dosenttitason tutkija
Rokotettu kaikilla pakollisilla rokotteilla
Itse maksanut itselleni hepatiittirokotteen
Terveellisesti syövä ja paljon liikkuva
Käytän turvavöitä
En juo alkoholia
En polta tupakkaa
Nainen
Miksi haluat demonisoida ihmisiä, jotka ovat kanssasi eri mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Piikillä käynyt on kuin Jeesusskssen löytänyt. Alkaa samantien levittämään omaa ilosanomaa ja uhkailemaan helvetillä. En usko, että ne tunnistavat edes omaa käytöstään.
Nämä piikkiuskovaiset alkavat olemaan aika vaarallisia kiihkoilijoita.
Tämä käännytysinto johtuu siitä, että he yrittävät sillä lievittää omaa ahdistustaan rokotteen ottamiseen johtuen. Sisimmässään he kaikki tietävät, että tämä ei ole riskitöntä.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa että sitten lokakuussa rokotusvaatimus nostetaan 0-99 vuotiaiden osalta 90%. Nyt tyhmille uskotellaan että rajoitukset poistuvat kun 80% täyttyy.
Ei ole vielä edes kerrottu kansalle että rokotukset eivät pysäytä tartuntamääriä.
Kyllähän alusta asti on kerrottu, että korona jatkaa keskuudessamme ikuisesti välillä remissiossa. Kannattaa lukea ja kuunnella ns oikeaa lehdistöä ja mediaa, ei uskoa nettitietoja.
Köyhä tuskin saa koronaa kun käy vain kaupassa

He? Mihin salaliittoon siis kuulun? Aloittaja olen.
Ihmiset ei halua deittailla nykyisin rokotettuja ihmisiä, joten ei.
Tinderissäkin moni kysyy oletko rokotettu ja kerran testiksi vastasin että olen ja tyyppi sanoi ei kiitos ja poisti mätsin.
Tajuatteko kuinka paljon menetätte deittimahdollisuuksia jos otatte nämä piikit?
Vierailija kirjoitti:
Onpa ap:n lähipiiriin osunut yllättävän paljon sairaalatapauksia. Itse tiedän ihan pandemian alusta alkaen tähän päivään asti sairastuneita. Yksikään ei päätynyt sairaalaan.
Viimeistä lukunottamatta eivät ole ihan lähipiiriä. Tuttavia vain. Tuo lähipiirin tartunta tuli aspatyöstä maskista huolimatta.
Tämä harmittaa erityisesti aspattötä tekevien puolesta. He eivät voi suojautua yhtä
Hyvin kuin muut vaikka haluaisivat.Kuka tahansa asiakas voi olla käyttämättä maskia
Yms.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei halua deittailla nykyisin rokotettuja ihmisiä, joten ei.
Tinderissäkin moni kysyy oletko rokotettu ja kerran testiksi vastasin että olen ja tyyppi sanoi ei kiitos ja poisti mätsin.
Tajuatteko kuinka paljon menetätte deittimahdollisuuksia jos otatte nämä piikit?
No en minä ainakaan ole menettänyt 😄 ehkäpä et ollut muutoin kiinnostava ja käytti rokotuskortin 😉
Vierailija kirjoitti:
Saan toisen piikin vasta syyskuussa, mutta Uudenmaan AVI antaa koronan levitä vapaasti.
Koeta aikaistaa. Tytär onnistui toisen rokotteen aikaistamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu aloittajalle mitä päätöksiä muut tekevät terveyteensä liittyvissä asioissa.
Ei kuulukaan. Mutta toivon että päätöksiä
Tehdään oikean informaation pohjalta. Rokote on erittäin tehokas suoja koronaa vastaan, on erittäin epätodennäköistä saada vakava tautimuoto kahden rokotuksen jälkeen.Sen jälkeen vähäoireisesta tartunnasta voi olla jooa hyötyä immuunivasteen kannalta. Tällaisia tutkimustuloksia on Briteistä, mutta eivät vielä ole riittävän luotettavia, vaan alustavia.
Päätökset pitää tehdä tosiasioiden perusteella.
THL:n mukaan riski saada haittavaituksia rokotteista Suomessa on 0.05 %. Riski saada covid-tartunta on rokottamattomalla (ei-sairaanhoitjana työskentelevälle) alle 0.08 %.
Riskianalyysissa se on se ja sama ottaako rokotteen vai ei. Vääristelemällä todennäköisyyksiä annatte vain itsestänne epäluottevan kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa että sitten lokakuussa rokotusvaatimus nostetaan 0-99 vuotiaiden osalta 90%. Nyt tyhmille uskotellaan että rajoitukset poistuvat kun 80% täyttyy.
Ei ole vielä edes kerrottu kansalle että rokotukset eivät pysäytä tartuntamääriä.
Kyllähän alusta asti on kerrottu, että korona jatkaa keskuudessamme ikuisesti välillä remissiossa. Kannattaa lukea ja kuunnella ns oikeaa lehdistöä ja mediaa, ei uskoa nettitietoja.
Mites kun jatkuvasti puhutaan tartuntamääristä, vaikka rokotukset etenevät? Tämä on jatkuvaa teatteria, maalitolppa siirtyy aina sitä mukaa kun olisi uhka että rajoituksista pitäisi luopua. Aina pitää keksiä uusi maalitolppa. Ei kukaan luota enää viranomaisiin, kun ainoa mikä on varmaa on se että ei kannata suunnitella yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ap:n lähipiiriin osunut yllättävän paljon sairaalatapauksia. Itse tiedän ihan pandemian alusta alkaen tähän päivään asti sairastuneita. Yksikään ei päätynyt sairaalaan.
Suurimmalla osalla on näin, mutta jostain syystä tänne palstalle eksyy ne kaikki nuorien tehohoitopotilaiden tuttavat...
Kotonaan sairasti tuo nuori. Kyseessä
Siis long covid keuhkovaurio. Polikliinisesti hoidetaan edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessähän on bioaseella tehty hyökkäys valtiota kohtaan. Ongelma on että tätä ei tohdita tunnustaa. Tukahduttaminen on vieläkin ainut tie normaaliin.
Samat tahot luovat taudin ja parannuskeinon ja meidän on tarkoitus ylistää heitä pelastajina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteiden vuoksi koronasta ei päästä eroon. Ihmisten vastustuskyky heikkenee ku joka mutkassa ollaan piikillä ja virus muuttaa muotoaan. Johan sen jo typeryskin näkee että tartunnat vaan lisääntyy sitä mukaa mitä rokotetaan.
Jopa typeryyksien pitäisi tajuta että nyt on erittäin tarttuva variantti liikkeellä ja se on levinnyt vasta kesällä.
Erittäin tarttuva variantti on syntynyt viruksen mutatoituessa kiertämään sitä vastaan kehitettyjä menetelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ap:n lähipiiriin osunut yllättävän paljon sairaalatapauksia. Itse tiedän ihan pandemian alusta alkaen tähän päivään asti sairastuneita. Yksikään ei päätynyt sairaalaan.
Tiedän TASAN 3 koronaan sairastunutta ja jokainen heistä kärsi niin pienestä nuhasta, etteivät edes tienneet sairastavansa tätä hurjaa tappajavirusta. Ja 2 näistä +70v., ettei mitään ihan nuoriakaan ja 1 kolmekymppinen. Eikä olleet rokotettuja tuolloin.
Sama, tunnen kolme sairastunutta ja kahdella se oli flunssa. Kolmas sai raskausmyrkytyksen ja syyttää siitä covidia.
Vierailija kirjoitti:
Köyhä tuskin saa koronaa kun käy vain kaupassa
Tämä.
En käy massatapahtumissa. Ei olisi varaakaan oopperalippuun. En haikaile ulkomaille.
Miksi ihmeessä tukisin hyväosaisten matkustelua ja muuta tapahtumissa liehumista?
Kyllä teitä hävettää kun tajuatte tulevaisuudessa että yritätte tosissaan väittää että flunssan tapaisen viruksen leviämistä on pitkässä juoksussa realistista kontrolloida.
1. Rokotteet eivät estä leviämistä.
2. Maskit eivät estä leviämistä.
3. Lockdown ei estä leviämistä (Australia).
Sitten täällä Suomessa seurataan silmä kovana tartuntamääriä, ja luvataan rokotekattavuudesta apua tilanteeseen. Herätys. Antakaa viruksen levitä ja kärsikää rokotettuina se flunssa. Sitten jatkuu heti normaali elämä. Ei tarvitse odotella vuotta tai kahta että saadaan lupa normaaliin.
Kiitos asiallisesta keskutelun avauksesta. Kaikki tuki syystä tai toisesta rokotusta epäileville on tarpeen. Tähän mennessä on voitu ajatella, että ottakoot muut rokotteen, niin tauti sammuu ja minä saan samat edut vapaamatkustajana. Uusimpien tietojen mukaan laumasuojaa ei synnykään, koska viruksen tehtävänä on vähentää liiat ihmiset pois. Eihän rokotesuojakaan ole täydellinen, mutta kenties se taudin vakavin muoto voidaan näin välttää,