Hei, te taukoamatta puhuvat ihmiset: onko teillä omasta mielestänne tärkeää asiaa? Vai onko tuo jotain epävarmuutta?

Lörpöttelen, siis olen.

Jotkut ihmiset ovat niin tyhjiä sisältä, että pyrkivät kompensoimaan sitä pahaa oloa mölyämällä ulkoisesti niin paljon kuin mahdollista. He elävät ulkoisen kautta, koska eivät ole yhteydessä omaan sisimpäänsä, eivätkä ole koskaan ottaneet selvää kuka sieltä sisältä löytyy.

Olen itse vaihtelevan puhelias, joskus ihan tuppisuukin mutta varsinkin nuorempana joskus myös kauhea jaarittelija ja kyllä se nykyäänkin tarvittaessa onnistuu. Nuorempana jos olin kahdestaan jonkun kanssa, luulin jostain syystä usein, että se toinen on hirveän ujo eikä keksi mitään sanottavaa, joten mun on kannateltava tilannetta. 

Joskus myös on vaan niin paljon patoutuneita kuulumisia, kun näkee pitkästä aikaa jonkun kivan ihmisen, että lörpöttely on väistämätöntä. Mutta en siis ole mielestäni mikään edellisen kommentoijan tarkoittama mölyäjä, siis sellainen huutava besserwisser joka voi huonolla tuurilla osua vaikka baarissa viereiseen pöytään ja pilata koko illan.

tauottomasti ku papupatalörpöttää niin sekkaan saa ujutettua pikku piruilua vaikka muuten ei oisi mittää asiasisältöä

😆

Minulla on työkaveri, joka ei vain yksinkertaisesti tunnu selkeästi erottavan ajattelemisen ja puhumisen eroa. Hölöttää koko ajan, muttei kuuntele yhtään, mitä muilla on sanottavanaan. Hän on oman maailmansa keskipiste, muut ihmiset ovat vain rekvisiittaa siellä reunoilla. Ei hän silti ilkeä ole.

Sellainen "ulkoinen meluaja" ei edes ymmärrä mitä tarkoittaa olla yhteydessä omaan sisimpäänsä. Hän ei tiedä mitä häneltä puuttuu.

Selitän elämäni läpi, kun ei muutakaan osaa.

Ainakin itse alan räpättää kun olen epävarma.

Esim. tilaisuuksissa, joissa on useampi vieras ihminen ja vaivaantunut hiljaisuus.