Olen järkyttävän tyhmä ihminen. Pakko se on myöntää.

^

Harvinaisen aidosti kerrot asioistasi ja tämä on palstan parasta antia.

Joskus trollit pilaavat kaiken, onneksi näin ei nyt käynyt.

Tähtönen☆ kirjoitti:

Harvinaisen aidosti kerrot asioistasi ja tämä on palstan parasta antia.

Joskus trollit pilaavat kaiken, onneksi näin ei nyt käynyt.

En oikein koe aiheelliseksi peitellä ja valehdella mieltä askarruttavia asioita. Ihan sillä jos haluaa oikeasti ratkaisua selvittää. Ajan hukkaa olisi.

Kiitos sulle :)

Olen myös positiivisesti yllättynyt, että ketjussa on pääosin fiksuja, ystävällisiä ihmisiä, jotka oikeasti tahtovat auttaa tai antaa muuten tukea. Luottamus ihmisten hyvyyteen palaa tällaisia juttuja lukiessa :)

Ap

Virheitä sattuu. Opettele olemaan itselle armollisempi ja antamaan itselle anteeksi. Löydä muita vahvuuksia ja pyri vahvistamaan niitä. Mieti joka päivä missä olet hyvä ja mistä kiitollinen. Liiku ja syö hyvin. Lisää itsetuntemusta ja pyri haastamaan itseäsi ja välillä mene epämukavuusalueelle. Siitä vähitellen alat pitämään itsestäsi yhä enemmän ja luottamaan itseesi enemmän. Olen epätäydellinen

Itsellä dysfasia ja noita tapahtuu. Muuten se ei ole estänyt tavoitteiden saavuttamista. Sinusta voi tulla mitä tahansa. Itse en lukenut tämän sairauden rajoitteista ja mikä oli hyvä koska ajauduin sellaiseen ammattiin missä ton sairauden perusteella pitäisi olla huono, mutta näyttää siltä että tämä ammatti on kuin luotu itselle

Kerran voi toimia väärin vahingon piikkiin, toinen kerta on jo tapaa ja tottumusta. Fiksu ei tee samaa virhettä kerta toisensa jälkeen, vaan oppii tekemistään asioista ja muuttaa toimintaansa kehittävämpään suuntaa. Se on kuitenkin hyvä lähtökohta, että tajuat olevasi typerys etkä kuvittele olevasi jotain enemmän, mitä et suurella todennäköisyydellä olekaan.

Elä ja opi - näin teet vähemmän virheitä ja nautit enemmän elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla menee kanssa oikea ja vasen aina sekaisin. Sekoilen myös numeroiden kanssa ja välillä luen ihan väärin jotain tekstiä, kirjaimet ikään kuin vaihtavat paikkaa.

Minäkään en koskaan muista kumpi on paapuuri ja kumpi styyrpuuri.

Adhd tai add

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma älyni ei ole nokkelaa ja nopeaa yleensä. Olen ennemmin mietiskelijä joka pohtii asioita kävelyllä. Itsekin olen todella tyhmä monessa asiassa. Minua on haukuttukin tyhjäpääksi ja toiset taas hyvin fiksuksi. Riippuu näkökulmasta.

Olen samanlainen vastauksesi perusteella. Pohdin myös paljon :)

Nyt olen vain hieman kadottanut itseäni elämäntilanteesta johtuen joka on luonut turvattomuutta, vaikuttanut itsetuntooni ja elämänkatsomukseeni negatiivisesti.

Pohdin vähemmän enkä saa langanpäästä kiinni ihan samalla tavalla kuin ennen tätä tapahtumaa. Tai tapahtumasarjaa.

Nämä ovat niitä tapahtumia ja ihmisiä elämässäni, jotka haukkuvat tyhjäpäiksi. Ovat energiani kadonneet turhuuteen, tähän ihmisryhmään. Parissa vuodessa olen taas tallottu pohjamutia myöten.

En vain kuunnellut itseäni vaikka joka solu minussa varoitti, muistan sen selvästi. En tiedä mitä tapahtui ja miksi ajauduin tähän tilanteeseen. No mutta...

Myös minä olen kuullut taas olevani hyvin fiksu ja vilpitön. He ovat olleet itsekin fiksuja ja hyväkäytöksisiä ihmisiä. Sellaisia joiden kanssa on hyvä olla ja joiden kanssa pystyy keskustelemaan pintaa syvällisempiä.

Hakeudun sitten kuitenkin aina takaisin sinne missä en pääse toteutumaan itsenäni.

No ehkä saan intuitiotani, herkkyyttä ja voimaani takaisin vielä kun tästäkin rämpii ylös hiljakseen. Ehkä tapaan jälleen taas hyviä ihmisiä.

Kiitos vastauksista. Tsemppiä myös teille :)

Ap

Näinhän se on. Fiksuilla ei ole tarvetta haukkua toista tyhmäksi.

Ap. Oikein hyvin muistit luetella kaikki mokasi ja kirjoitit aivan oikein. Miksi keksit tällaisia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, olen aika erilainen kuin sinä, mutta tunnistan yhteiseksi tuon etten muista. Välillä pää saattaa myös lyödä ihan tyhjää ja sanat unohtuvat usein. En ole tainnut koskaan olla mikään hyvämuistinen ja juuri siitä syystä olen pitänyt loogisista asioista kuten matematiikasta, koska se ei perustu niinkään muistiin.

Omasta mielestäni olen ihan älykäs ja elämäni on ollut aikuisiällä pysyvää ja olen tavoittanut minulle tärkeät asiat. Olen vahvaluontoinen ja sinnikäs. En ole halunnut varsinaisesti luoda uraa, syynä omat ominaisuuteni (englanninkielen taito ei riittävä ja kahvikuppineuroosi), mutta myös olen halunnut priorisoida perheeseeni. Työssäni olen asiantuntijana ja nuo muistinogelmat näyttävät meillä töissä muillakin olevan ”ammattitauti”, erona vain että sanat eivät muilla huku kuten minulla. Heillä vain asiat unohtuvat, välillä enemmän kuin minulla. Tätä ongelmaa on jo yli 30v:lla ja näyttää vain pahenevan iän myötä (tosin vanhemmilla työntekijöillä on muita avuja joilla paikkaavat muistamisongelmaa).

Tuntuu että nyky-yhteiskunta ja työelämä on niin täynnä tietoa ja hektisyyttä, että ihmiset eivät vain pysy mukana. Kaikki ympärillä kuormittaa ja meidät on luotu rauhallisempaan elämään, perusasioihin. Ei ole ihmekään, että me hukutamme itsemme, stressaamme ja sähellämme. On kiirettä ja ylikuormitusta, joka syö kapasiteettiamme.

Lisäksi joka puolelta meille toitotetaan kaikenlaisia elämän ohjeita siitä miten pitäisi elää ja mitä saavuttaa. Harva noihin yltää. Jokaisella tuntuu olevan omat akilleen kantapäänsä. Ja yksi jos toinen kokee olevansa vääränlainen. Olisi jotenkin helpottavaa jos saisimme olla omia vajavaisia itseämme ja erilaisia, ihan hyväksytysti. Emme asettaisi itsekään rimaa liian korkealle itsellemme ja osaisimme iloita pienistä edistysaskelista ja olla armollisia itsellemme.

Hei, kiitos kun vastasit. Tämä viesti toi lohtua tuossa toissa yönä kun jäin miettimään tätä kaikkea. Tässä on asiaa katsottu vähän eri näkökulmasta ja puhut kyllä asiaa. Tämä sai myös kaipaamaan vanhoja aikoja, ennen digitaalista kehittymistä näin pitkälle. Sekin on varmasti yksi syy näihin muistiongelmiin ja keskittymiskyvyn heikkenemiseen. 

Niin, tämä sai ajatuksia herämään. Kirjoitit sen minkä meistä varmasti jollain tasolla tuntee ja tietää kun tämä ei ole vain yksilöiden ongelma vaan taitaa ulottua monen elämään. Sitä miettii usein, että mitä on tapahtunut? Maailma menee outoon suuntaan, en oikein ymmärrä tätä kaikkea enää. 

On tietenkin hienoa, että saa käydä töissä ja toteuttaa monissa asioissa itseään mutta jostain syystä paine on kova useilla eri elämänalueilla. Minä olen siihen ainakin itse jotenkin lamaantunut sillä tavoin, etten edes jaksa yltää oikein mihinkään ns. korkealle. Sivustaseuraajana täällä vaeltelen ja ihmettelen myös miten muut jaksavat. 

En osaa kuvitellakaan tai en tiedä tahtoisinko edes hienon työuran, omistusasuntoja/asunnon, sijoituksia, somessa suosittu ja tiukaksi treenattu, useita harrastuksia, suhteita + omat ongelmat, kehittyminen, perhe päälle jne. Jostain syystä tuollainen tuntuu raskaalta ja päälleliimatulta. Ei tietenkään näin mustavalkoista mutta hyvin monella on tuo kaikki mutta eivät vaikuta kovin tyytyväisiltä (mitä lähipiirissä olen seurannut). Eikä se minulle kuullukaan ja toivon tietysti, että jokainen eläisi hyvää elämää itselleen. Toisaalta minua on ehkä jopa katsottu alaspäin koska en ole lähimainkaan yltänyt tuolle "tasolle" vaikka olen jo aikuinen. Moni minun ikäiseni eli reilusti parikymppiset ovat jo ihan uskomattoman paljon suorittaneet ja saavuttaneet elämässään.

Nostan hattua siitä työstä mutta se hämmästyttää, mihin kaikilla on niin kiire? 

Siksi varmaan onkin niitä ajatuksia, ettei minusta ole mihinkään. Toiset vaan jaksavat painaa ja minä en omista mitään. En koe niin tarpeelliseksi enkä tahdo vielä sitoutua oikein mihinkään pysyvästi. 

Kuitenkin kello käy, ahdistaa, jonnekin kai pitäisi jo kiirehtiä mutta minne? 

 Näiden lisäksi tosiaan pitäisi omaksua asiat nopeasti, olle tehokas ja yltiösosiaalinen, töissä ison rattaan osa, joka tuottaa jatkuvaa tulosta. Pitäisi jaksaa olla avoin ja iloinen. 

Joskus kyllä sain itseni työelämään kiinni niin, että olisin saanut siltä saralta mitä olisin halunnut jos vain olisin sitoutunut työhön, niin ettei juuri omaa elämää ole. Kokeilin mutta uuvuin valitettavasti kuitenkin enkä tiedä olenko vieläkään täysin toipunut vaikka siitäkin on jo aikaa. 

Nyt vähän hölläilen ja opiskelen rauhakseltaan, sitten teen vähän töitä mutta minkäänlaista intohimoa ei oikein ole, ei ole tavotteita muuta kun, että saisin nähdä, kokea ja oppia. Etenkin tästä ihmisyydestä jotain ja sen takia olenkin nyt ottanut ison askeleen ja suuntautunut ihmisläheiseen työhön. On ollut kyllä erityisiä hetkiä työpaikoilla ja saanut tukea, ymmärtää ihmisiä henkiselläkin tasolla. 

No tällaista kaikkea tuli mieleen. Kiitos edelleen ja hyvää sinulle jatkoonkin! 

Ap viesti 71

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostat todella symppikseltä ihmiseltä ap etkä ole mikään tolvana kirjoitustesi perusteella. Kaikkea muuta. Myös myötäelämisen taitoa. Mietin voisiko sinulla olla jotakin neurokirjon juttuja, ne kun diagnosoimattomana syö itsetuntoakin kun ei vaan käsitä mikä on kun ei vaan jotkut asiat onnistu. Meillä lähipiirissä on autismikirjosta adhd:hen, hahmotushäiriöitä ja kielellistä erityisvaikeutta. Jokainen omanlaisensa vaikka olisi dg sama. Etenkin naisia alidiagnosoidaan hirveästi kun kriteerit on tehty miehille ja liian usein jää tunnistamatta. Nämähän ei ole kytköksissä älynlahjoihin ollenkaan. Kiinnostaisiko sinua tutkia tätä asiaa enemmän? Jos ei muuta niin ainakin itseymmärrystä ja -myötätuntoa toisi varmasti lisää. Kaikkea hyvää sulle ap!

Kitos sinullekin! 

Vastasinkin tuossa yhdessä viestissä tavallaan kun mietin näitä ominaisuuksia neurologisesta näkökulmasta. Voi toki olla, että minulla on adhd/add, olen sitä useinkin pohtinut ja esimerkiksi äitini on maininnut, että minulla on varmasti se. Olen joskus niin levoton ja toisaalta ihan pyöryksissä kaikesta, masentunut samaan aikaan ja sitten kuitenkin voimaantunut. Sellaista sekasortoa. 

No olen nyt elämäntilanteen johdosta jotenkin rauhoittunut, seesteisempi koska voimavaroja ei ole nyt ponnistusmaiseen suorittaja- minääni. Kunhan seilailen vaikka takana se ahdistus muistuttaa itsestään koko ajan. Tietysti olisin halukas tutkimaan tätä ihan asiantuntijoiden kanssa mutta koska tämä on niin laaja-alaista niin on vaikea saada siitä langanpäästä kiinni. Sen takia minä koen, että ainoa suunta tälle kaikelle on terapia, sen myötä itsetutkiskelu voisi saada minut tietoisemmaksi. Sitä kautta ehkä pääsisin lähemmäksi näitä diagnosoitaviakin asioita koska en tiedä, että onko nämä oireita jostain sairaudesta vaan vain oireilua vaikeuksista, joita elämässä on ollut - tai sekä että. 

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Kerroit noista mt-ongelmistasi. Nekin vaikuttaa paljon pään toimintaan. Olen itsekin huomannut, että minulla vakava masennus tuhosi jollain tavalla pysyvästi aivoja. Kävin niin pohjalla sen kanssa ja moneen kertaan vuosien aikana. En ole koskaan mikään kovin fiksu ollutkaan, mutta nykyään olen suorastaan tyhmä. Pää on vain kärsinyt liikaa. Olen koittanut rauhoittaa mieltäni ja keskittyä syömään terveellisemmin, että saisin kynsin hampain pidettyä vielä vähäisistä älynystyröistäni kiinni.

Että älä huoli, et ole ainoa.

Ymmärrän mitä tarkoitat, jaksamista ja voimia paljon sinullekin! Tovoin kovasti, että joskus vielä tuntuisi selkeämmältä ja ei tarvitsisi kärsiä masennuksesta, ihan molempien puolesta. On niin väsyttävää ja repivää kun pahin vaihe on päällä. Toisaalta ajattelen myös masennuskausiani individuaation lähteenä. Ainakin usein tietoisuus on lisääntynyt ja olen käsittänyt jotain paremmin vaikka niin helvetilliseltä se joskus tuntuukin. 

Olen kanssa kokenut, että olen tyhmentynyt masennuskausina ja sen aikana kun niistä yrittää toipua. Varsinkin jos masennukseen johtuva syy on itsessään, omissa valinnoissaan. Itse jotenkin romahdin viimeksi todella pahasti silloin kun olin vakituisessa työsuhteessa, kuljin monen kaupungin väliä (työmatkat, parisuhde) ja tein pitkää päivää, oli kiirettä ja tavotteita. Olin onnellinen ennen tuota parisuhdetta ja aika hyvällä tasolla henkisesti. Tein asioita joista pidin ja itse työ ei ollut sudenkuoppa vaan se miten yhdistelin elämääni vääriä asioita, poltin kynttilää molemmista päistä. Kumppani osottautui väkivaltaiseksi hiljalleen, upposin jonnekin aika syvälle ja menetin suhteen myötä kaikki itselleni tärkeät asiat arjessani. Se vaan oli itsetunnolle todella kova kolaus ja siitä lähti sellainen tapahtumasarja ja ahdistus, että en voinut uskoa todeksikaan. Pää oli solmussa ja "tyhmenin", menetin oikeasti kykyni arvioida tai pohtia mitään, menetin elämänhalun ja herkkyytenikin jossain määrin. Herkkyys olikin silloin heikkouteni toisen osapuolen näkökulmasta vaikka oikeastaan se olisi pelastanut minut jos olisin vain kuunnellut itseäni. No rakensin muurit ja sen jälkeen olen ollut enemmän ja vähemmän eksyksissä, en kuitenkaan enää se tyttö kun ennen näitä tapahtumia. Harmittaa... 

Toisaalta siitä lähti myös askel terapiaa kohti. Olen muutenkin elänyt traumamaailmassani pitkään ja asiat toistavat itseään. Lapsuudessakin oli kotona väkivaltaa ja alkoholismia. Niiden tapahtumien myötä lähdin hakemaan apua ja nyt on se tilanne, että jos löydän sopivan terapeutin, niin voi se matka alkaa. 

Eli tässä rakennan taas jotain, en tiedä mihin olen menossa mutta yritän nyt vain rämpiä jonnekin, etsiä hiljakseen tienviittaa, jos löytyisi jotain joka saisi taas tuntemaan itsensä olevan elämässä kiinni, "elossa"ja tavoitteellinen. 

Ap

up

Kyllä mä väitän että olet älykäs, mutta traumasi takia aivot eivät toimi "oikein".

Kuulostaa niin tutulta tuo sumuisuus, huonosti nukkuminen, se että tiedät mitä tarkoitat mutta et löydä päästäsi sitä sanaa tai korvaat sen jollain muulla... Aivosi ovat jäätyneet. Aina puhutaan taistele tai pakene -reaktiosta, mutta usein unohdetaan jäätymisreaktio. Valitettavasti itsekin aina jäädyn. Inhottavaa, haluaisin olla vahva enkä alistuja. Mutta toki nyt tiedän että itse en voi valita miten aivoni päättävät toimia, ja jossain vaiheessa tuo jäätyminen on pelastanut henkeni. En olisi päässyt karkuun, enkä pärjännyt taistelussa.

Mainitsit että pääsisit kelan tukemaan terapiaan. Mene sinne! Mene aivan ehdottomasti! Mainitsit myös sen, että epäilet että sinulla olisi muitakin minä-tiloja kuin tämä joka kirjoittaa tänne palstalle nyt. Tämä tarkoittaa sitä, että traumasi ovat paljon vakavampia ja syvemmällä, kuin epäonnisessa parisuhteessa.

Minäkin aina ajattelen että olen vain tosi hidas, tyhmä ja laiska. Ja sitten kuulen kuinka naapurin ulko-ovi paukahtaa kiinni ja hyppään seisomaan tuoliltani, henkäisen keuhkot täyteen ilmaan ja pälyilen heti ovelleni. Tämä käytös on traumakäytöstä. Se ei ole normaalia. Normaali-ihmiset eivät tulkitse oven paukahdusta vaaratilanteeksi, koska heillä ei ole mitään syytä tehdä niin. Vika ei ole meissä, me ollaan säröillä siksi että meille on tehty pahaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä väitän että olet älykäs, mutta traumasi takia aivot eivät toimi "oikein".

Kuulostaa niin tutulta tuo sumuisuus, huonosti nukkuminen, se että tiedät mitä tarkoitat mutta et löydä päästäsi sitä sanaa tai korvaat sen jollain muulla... Aivosi ovat jäätyneet. Aina puhutaan taistele tai pakene -reaktiosta, mutta usein unohdetaan jäätymisreaktio. Valitettavasti itsekin aina jäädyn. Inhottavaa, haluaisin olla vahva enkä alistuja. Mutta toki nyt tiedän että itse en voi valita miten aivoni päättävät toimia, ja jossain vaiheessa tuo jäätyminen on pelastanut henkeni. En olisi päässyt karkuun, enkä pärjännyt taistelussa.

Mainitsit että pääsisit kelan tukemaan terapiaan. Mene sinne! Mene aivan ehdottomasti! Mainitsit myös sen, että epäilet että sinulla olisi muitakin minä-tiloja kuin tämä joka kirjoittaa tänne palstalle nyt. Tämä tarkoittaa sitä, että traumasi ovat paljon vakavampia ja syvemmällä, kuin epäonnisessa parisuhteessa.

Minäkin aina ajattelen että olen vain tosi hidas, tyhmä ja laiska. Ja sitten kuulen kuinka naapurin ulko-ovi paukahtaa kiinni ja hyppään seisomaan tuoliltani, henkäisen keuhkot täyteen ilmaan ja pälyilen heti ovelleni. Tämä käytös on traumakäytöstä. Se ei ole normaalia. Normaali-ihmiset eivät tulkitse oven paukahdusta vaaratilanteeksi, koska heillä ei ole mitään syytä tehdä niin. Vika ei ole meissä, me ollaan säröillä siksi että meille on tehty pahaa.

Kiitos kun olet lukenut, ymmärrät tilannettani ja tsemppaat, etenkin sinne terapiaan! :) 

Olen pahoillani puolestasi, vaikutat siis olevan myös traumaselviytyjä. Se on jännä kun se koteiloituu tuonne mielen perukoille vaikka tapahtumista on jo vuosia, vuosikymmeniäkin. 

Minä elän vähän eri vaiheissa, joskus traumat ovat pinnalla pitkään. Kärsin, olen voimaton, itken ja olen raivoissani pääni sisällä. Tekisi mieli huutaa kovaa, tehdä jotain sen pahan mielen poistamiseksi. Painajaiset ovat tuttuja noiina kausina ja lamaannun, koen kaiken turhaksi ja tuntuu, että olen ulkopuolinen. Joskus tuntuu typerästi sanottuna, etten edes ole ihminen, en ole mitään. 

Nuo on niitä kausia kun tekisin melkein mitä vain kun pääsisin olotilasta eroon, mieleni tekee jopa huumeita vaikka niihin en koske. 

On minulla kyllä ollut riippuvuuksien kanssa vaikeuksia, alkoholin, peliriippuvuus jne. Pystyn kuitenkin onneksi hallitsemaan ja joskus jos menee yli niin tuskan päälle lopetan. Ajan myötä on mennyt koko ajan vähemmän yli ja olen osannut stopata aikaisemmin. Joskus ehkä lopetan tyystin kokeilemasta kepillä jäätä näissä jutuissa, toivottavasti.

Huomaan muuten käytöksessäni, siis keskittymisvaikeus, ahdistus, mielen sumu jne. Ne itseasiassa "aktivoituvat" pahiten siinä vaiheessa kun olen tekemisissä ihmisten kanssa. Toki muutenkin väsyneenä mutta erityisesti jos en koe oloani sosiaalisella tasolla turvalliseksi. Silloin en taatusti osaa puhua, sekoilen.. 

Se taas tuo sitä sellaista itsetuntoon vaikuttavaa mielipahaa ja ajattelen, että nyt he pitävät minua tyhmänä ja siitä taas lähtee oma ajatuksenlento siihen suuntaan, että varmasti voin huonosti henkisellä tasolla. Kyseessä voi olla mikroilmeet jotka laukaisevat jonkun tietyn tunnetilan. Minulle on helppo aistia ja tuntea ihmisten tunnetiloja. Se on varmasti sieltä lapsuudesta, olen aika paljon joutunut kehittämään sitä taitoa, jotta ei olisi aihetta riidoille, huudoille, väkivallalle jne. Olen oppinut pienentymään ja "katoamaan" tilasta vaikka fyysisesti siellä olisinkin. Defenssit toimivat ja se on ollut tietysti ihan ok ja on vieläkin jos on tarpeetonta kohdata jotain tapahtumaa. Toisaalta se myös vaikeuttaa koska joskus ei ole rajaa olemassa, minua on helppo myös kohdella surkeasti ilman, että pystyn ottamaan sitä vakavasti tai ainakaan reagoimaan siihen tilanteen vaatimalla tavalla. 

Kiitos edelleen. Toivottavasti menen terpiaan pian. Se vaatii suunnitelmallisuutta mutta se olisi minulle varmasti yksi tärkein prioriteetti elämässä tällä hetkellä jos tahdon päästä eteenpäin. 

Oletko muuten itse käynyt terapiassa ja saanut traumoihin hoitoa? Minkälaisesta terapiasta oli kysymys? Olisi kiva jos eksyt vielä vastaamaan :)

Ap 

Aihe vapaa (tuttavallisesti av) on erityisesti mielenterveys- ja moniongelmaisten naisten suosiossa oleva Vauva-lehden ylläpitämä perinteinen keskustelupalsta.

Suosittuja keskusteluaiheita ovat mm psyykenlääkkeet, kissat, ahdistus, ongelmat parisuhteessa mieheen sekä erilaiset sanaleikit ja tosi-tv. Käyttäjäkunta koostuu enimmäkseen keski-ikäisistä ns vela-naisista maaseudulla ja pienissä kaupungeissa sekä lähiöissä.

Aihe vapaa -palstan moderointi tapahtuu muutaman palstalla koko aukioloajan viettävien henkilöiden ilmiantaessa keskustelualoituksia ja kommentteja. Varsinainen moderointi on ulkoistettu STT:n omistaman palveluyhtiön nuorille naistyöntekijöille sekä tekoälylle.

Et varmasti ole tyhmä. Minusta kuulostaa siltä, että sinua vaivaa krooninen stressi ja huono itsetunto tai itseluottamus.

Oikeasti tyhmä ihminen ei voi analysoida itseään noin hyvin, eikä myöskään kirjoittaa noin selkeästi.

Pakko vielä sanoa, että en vaikuta siltä, että syyttelisin jatkuvasti toisia pahasta olostani. Tiedostan siis kyllä mikä minuun vaikuttaa, tunnistan äänensävyt- ja painot, ilmeet jne. Ne eivät ole tietenkään aina minuun kohdistuneita, negatiivisia vaan ihan normaalissa rupattelussa luen. Koen erilaisia tunteita ja voin vaikka tuntea syvää myötätuntoa toista kohtaan nyt näin esimerkiksi. Minulle on ollut myös myötätunnon vuoksi helppoa avautua asioista toistenkin ihan kasvotusten useiden ihmisten jos tutustumme hieman paremmin. Pidän syvällisemmistä asoista ylipäätään kuin, että jauhetaan niitä ja näitä jokin naamari kasvojen edessä. Sekin on ok mutta liikaa ei pysty siihen näyttelemiseen lähteä, joten saatan olla melko hiljainenkin isomman tai pienemmänkin ryhmän kahvipöydässä. En vain jaksa sitä. 

Niin ja siis ei ole kenenkään vika (ellei tahallisesti vinoile) jos traumani aktivoituvat, se on vain jokin ominaisuus, josta sitten tietenkin selviydyn omalla tavallani. Vaikka lähtemällä pois.

Ap