Onko siellä tehohoidossa koronan takia oikeasti ketään PERUSTERVETTÄ NUORTA?
Eli nuori joka ei sairasta astmaa tms. muuta riskiryhmien sairautta
EIKÄ
myöskään ole läski baareissa ravaava ja roskaruokaa kotiin tilaava valas.
Mikäli tiedätte yhdenkin, riennän heti ottamaan rokotteeni.
T: 23v, normaalipainoinen, hyväkuntoinen, terveelliset elämäntavat ja turhia ihmismassoja välttelevä
Kommentit (147)
”Perusterveyttä” hokeville haluaisin muistuttaa, että kuka tahansa voi olla tänään perusterve ja huomenna ei enää. Näin voi käydä noin nuorelle kuin vanhallekin. Moni sauraus kuten syöpä tai diabetes ja vaikka kuinka moni voi piillä pitkään niin, että se ettet olekaan ollut perusterve tulee sinulle aivan puskista. Minulla on lähipiirissä nuoria, hyväkuntoisia ihmisiä, jotka ovat yhtäkkiä sairastuneet niin veritulppaan kuin diabetekseen - syöpiä on löytynyt niin sattumalta kuin infektion yhteydessä.
Kaikkien meidän elämä on arvokas - ja koronakin tosiaan voi olla vaarallinen eri tavoin ihan meille jokaiselle. Tehdään siis voitavamme toistemme vuoksi. Ja myös niiden vuoksi, jotka meitä hoitavat. Lämmin kiitos teille ihan jokaiselle, jokaisena päivänä ❤️
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01001
Tuolta löytyy ohjeet terveen painon määrittelyyn. Henkilö jonka BMI on yli 24 ei ole perusterve, paitsi jos on yli 65-vuotias. Heillä terveen painon alue on painoindeksi 23 -29.
Vierailija kirjoitti:

Olet väärässä.
Perusterve tarkoittaa yleensä koronan yhteydessä sitä, ettei postilaalla ole mitään pitkäaikaissairauksia tai aktiivista sairautta, lääkitystä tai hoitoa joka vaikuttaa immuniteettiin.
Se, että jonkin BMI on vaikka 25 tai 30 ei tarkoita että hän olisi sairas. Sairaus nimittäin tarkoittaa sitä että hänellä pitää olla diagnosoitu sairaus.
Lisäksi BMI on huono mittari sinänsä, eli sen käyttäminen osoittamaan mitään tietyn yksilän terveydentilasta ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Pari nuorta tiedän jotka sairastivat kotona lievän koronan eli kurkkukipua ja yskää, lievää lämpöä, ikävä kyllä ilmeisesti molemmilla nyt long covid, eli hirveää väsymystä, aivosumua, pyörrytystä, jomottavaa päänsärkyä ym. Tulevat opinnot pelottavat, tuolla olotilalla niistä ei selviä :(
Lorvikatarri ei mitään muuta.
AP, olet todella itsekkään ja tuomitsevan oloinen ihminen. Toivottavasti, kun sulle tulee vähän ikää, alat ymmärtää että et ole toisten ihmisten yläpuolella, vaikka olisi miten terveelliset elämäntavat.
Valitettavasti juuri sinullekin voi tulla koronan vaikea muoto. Siihen on kuollut ja joutunut teholle hyväkuntoisia, terveellisesti syöviä ihmisiä. Vastaavasti jollain ylipainoisella voi olla vain lievä muoto. Riippuu siitäkin, saako delta-variantin vai tavallisen.
Sori vaan, mutta sinun kuten kaikkien muidenkin pitää elää nyt epätietoisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01001
Tuolta löytyy ohjeet terveen painon määrittelyyn. Henkilö jonka BMI on yli 24 ei ole perusterve, paitsi jos on yli 65-vuotias. Heillä terveen painon alue on painoindeksi 23 -29.
Olet väärässä.
Perusterve tarkoittaa yleensä koronan yhteydessä sitä, ettei postilaalla ole mitään pitkäaikaissairauksia tai aktiivista sairautta, lääkitystä tai hoitoa joka vaikuttaa immuniteettiin.
Se, että jonkin BMI on vaikka 25 tai 30 ei tarkoita että hän olisi sairas. Sairaus nimittäin tarkoittaa sitä että hänellä pitää olla diagnosoitu sairaus.
Lisäksi BMI on huono mittari sinänsä, eli sen käyttäminen osoittamaan mitään tietyn yksilän terveydentilasta ei toimi.
Terveen painon määritelmä ei ikävä kyllä ole mielipidekysymys.

Ei kerrokaan terveydentilasta, mutta lihavilla korona aiheuttaa helpommin hengitysvaikeuksia. Tämän on moni lääkäri jo todennut haastatteluissa.

Ei ole mielipidekysmys todellakaan, siksi oletkin väärässä. Ei sitä millään yleisellä netissä levitelyllä kaavalla voi mitenkään määritella.
Vain henkilön omalääkäri sen pystyy arvioimaan tutkiessaan sen potilaansa yksilönä.

Ihan pahoja hengitysvaikeuksia on ollut monilla nuorilla ja hoikilla terveysintoilijoillakin.
Toki varsinkin jos on ylipainoa etenkin vatsan yläosassa, se aiheuttaa jo fyysistä estettä pallealle sekä keuhkoille syventää hengitystä. Ehkä siksi varsinkin miehillä, joilla lihavuus painottuu vatsan alueelle, on ollut enemmän koronakuolemia yms.
Itse tiedän yhden koronaan kuolleen ja yhden vakavasti sairastuneen mutta paranemassa olevan miehen, ja kummatkin olivat hoikkia ja liikunnallisia, joten saattaa miehillä olla jotakin muutakin sukupuoleen liittyvää alttiutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01001
Tuolta löytyy ohjeet terveen painon määrittelyyn. Henkilö jonka BMI on yli 24 ei ole perusterve, paitsi jos on yli 65-vuotias. Heillä terveen painon alue on painoindeksi 23 -29.
Olet väärässä.
Perusterve tarkoittaa yleensä koronan yhteydessä sitä, ettei postilaalla ole mitään pitkäaikaissairauksia tai aktiivista sairautta, lääkitystä tai hoitoa joka vaikuttaa immuniteettiin.
Se, että jonkin BMI on vaikka 25 tai 30 ei tarkoita että hän olisi sairas. Sairaus nimittäin tarkoittaa sitä että hänellä pitää olla diagnosoitu sairaus.
Lisäksi BMI on huono mittari sinänsä, eli sen käyttäminen osoittamaan mitään tietyn yksilän terveydentilasta ei toimi.
Terveen painon määritelmä ei ikävä kyllä ole mielipidekysymys.
Ei ole mielipidekysmys todellakaan, siksi oletkin väärässä. Ei sitä millään yleisellä netissä levitelyllä kaavalla voi mitenkään määritella.
Vain henkilön omalääkäri sen pystyy arvioimaan tutkiessaan sen potilaansa yksilönä.
Ei ole omalääkärinkään mielipidekysymys. BMI on yleisesti hyväksytty painon mittari tällä planeetalla. Jos sinä et siitä tykkää, itke omalääkärillesi niin saat masennuslääkettä.

Sinäpä sen sanoit, BMI on todellakin painon mittari, ei terveyden tai sairauden.
-eri

Olet edelleen väärässä. Ensinnäkin se on suomeksi painoindeksi eikä BMI. Mittareitakin on käytössä useampi. Jokainen fiksu lääkäri tietää että se on vain osviitta eikä kerro yhden yksilön painosta mitään. Koska paino ei ole sama asia kuin liiallinen rasva. Eikä se liiallisen rasvan määrä kerro mitään ellei lääkäri tiedä ja näe mihin se kehossa sijoittuu ja jos rasvaa on liikaa mistä se johtuu.
Ja vielä, painoindeksi ei ole sama asia kuin diagnosoitu sairaus. Lääkärit eivät voi sanoa että potilas on sairas pelkän painon perusteella vaan kyllä heidän pitää tutkia asia eli ottaa mm. verikokeet, yms.
Jos nämä asiat tuntuvat sinusta vaikeilta ja oudoilta, niin suosittelen että sivistät itseäsi ja rupeat käyttämään kumpaakin aivosoluasi, ei vaan sitä yhtä.
Sytokiinimyrsky tulee yleensä hyväkuntoisille perusterveille eli tosiaankaan ei kannata liian hyvässä kunnossakaan olla.
Vierailija kirjoitti:
Läskeille huutista kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö astmaatikkojen tai ylipainoisten henki ole arvokas? Tai heidän, jotka jäävät vaille muiden sairauksien hoitoa, kun sairaalat keskittyvät koronapotilaisiin?
Ylipainoisilla on ollut jo puolitoista vuottaa aikaa laihduttaa.
Juu ja kiireettömillä potilailla aikaa käydä vaihtoehtohoidoissa. Olet itsekäs p*ska.
Oletko sinä.läski, kun noin suutuit?
Ihme että tämä keskustelu on saanut olla palstalla. Aiemminhan kaikki vähänään koronakriitikiltä haiskahtava on poistettu pika pikaa. Nyt alkaa ilmeisesti järki voittaa laajemminkin, kun koronastakin saa alkaa olla eri mielipiteitä. Palstan moderointipolitiikka edustaa keskimääräisen ja keskinkertaisen ihmisen sietokykyä, eli on hyvä merkki jos keskimääräinen keskinkertainen ihminen pystyy nyt kestämään sen mahdollisuuden, että ehkä korona ei meitä kaikkia tapakaan ja ehkä muita ihmisiä ei voi loputtomiin syyllistää, kytätä ja pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin 30v kuntoileva hoikka nainen oli teholla ja sai long covidin. Varhsisemmat coronat eivöt niinkään tarttuneet nuoriin. Nyt tarttuu. Lapsi menee tällä viikolla kouluun yhdellä rokotteella. Hirvittää.
Jos elää pelkällä salaatilla ja kasviksilla, voi kärsiä vutamiinipuutoksista. Lue vegaaneista.
THLn koronatiedon jakaminen on vahvasti poliittisen ohjauksen mukaista.