Lue keskustelun säännöt.
Mistä saan voimaa erota?
Kertokaa ihmeessä, mistä saan voimaa puskea eron läpi?
Mieheni ei ole alkoholisti, väkivaltainen tai krooninen pettäjä. Oloni on kuitenkin kamalan epävarma hänen kanssaan. Hän on tosi tarkka omista tarpeistaan, rahoistaan ja omaisuudestaan, kun taas minä olisin enemmän me-henkinen.
Olemme eläneet vuosia elämää, jollaista mies haluaa elää, niin että minä olen maksanut siitä kiltisti puolet. Kun vuosi sitten rupesin puhumaan omista tarpeistani, kaikki mahdolliset yhteiset vaihtoehdot punniten, sain kylmää vettä niskaan ja kävi selväksi, ettei häntä kiinnosta osallistua. Minun hyvinvointini ei ole hänelle prioriteetti. Kylmä hymy huulillaan hän vinoili mm. säästöjeni vähyydestä, kun mietin että voisinko rahoittaa unelmani yksin. Ja tottahan tuo, säästöjä ei ole juuri kertynyt, koska minulle tulee kovin kalliiksi elää hänen haluamaansa elämää.
Silti rakkaus ei vaan kuole, en haluaisi satuttaa häntä tai myöntää, ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Laitoin kuitenkin juuri hakemuksen vetämään vuokra-asuntoyhtiölle, ja sydäntä kylmää. En tiedä yhtään, miten viedä ero läpi. Hän on ihana ihminen, mutta kamalan itsekäs ja välillä ilkeäkin puolisona.
Miten tästä selviää?
Kommentit (157)
Tosi ilkeitä kommentteja tässä loppuvaiheessa keskustelua.
On mielestäni kaksi asiaa: 1) Omat unelmat ja se toivomasi oma unelmaelämä. 2) Sitten on parisuhde ja se, miten kohdellaan toista ja miten kokee suhteessa sitä AP:n kutsumaa me-henkeä.
On unelmia, jotka vaan menevät suhteen edelle. Ne on niin tärkeitä, että niitä haluaa omassa elämässään joka tapauksessa toteuttaa. Olisin sellaisessakin tapauksessa puolisoni unelmista kiinnostunut. Jos ei ole enää kiinnostunut toisen unelmista, vaikka ne unelmat ei käy yhteiseen elämään, niin ei halua tuntea toista osapuolta oikeasti. Pakottaminen yhteiseen muottiin ei toimi. Siksi nämä loppupuolen "en kattelis puolison harrastamista ja mökkihaavetta..." ym. on musta outoja kommentteja. Jokaisella ihmisellä saa olla omia haaveita ja toinen osapuoli parisuhteessa ei voi päättää mitä omista haaveista saa toteuttaa. Toisaalta tämä tietenkin menee sitten molempiin suuntiin ja voi aiheuttaa eron, kun elämän arvot eivät enää kohtaa.
Toinen asia on parisuhteenne tila tällä hetkellä. Kuuletteko toisianne? Oletko sinä kertonut avoimesti ja vailla negatiivista syyttelyä toiveistasi? Kuuleeko toinen niitä? Miksi keskustelun sävy on muuttunut tähän aiheeseen liittyen niin negatiiviseksi alun perin? Voisiko sävyä vielä muuttaa? Miten olette yhdessä sopineet taloudenhoidosta, meneekö se kummankin mielestä reilusti? Meillä käydään säännöllisesti talouskeskusteluja, että kumpikin on varmasti tyytyväinen. Se on lähtökohta meillä taloudenpidolle: Että kumpikin saa kertoa mielipiteensä ja sovitaan yhdessä pelisäännöt, joista pidetään kiinni.
Jos toinen ei kuuntele sinua, yksi vaihtoehto on vielä puhua hänet mukaan terapiaan, vaikka sitten eroterapiaan. Saatte asioita avattua. Jos sellainen enää kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset seläntakana toimijat on kyllä alhaisinta saastaa. Jos ei mies kunnioita, niin et kyllä sinäkään. Oksettavaa.
Narsisti pitää jättää kerrasta naps, kuin katkaisisi kuivan oksan. Vasta sitten tulee tila uudelle kasvulle.
Olen AP:n kanssa osittain samanlaisessa tilanteessa, ja muuttamassa juuri erilleni vuokra-asuntoon. Vielä en ole valmis laittamaan yhteistä asuntoa lihoiksi, mutta jonkinlainen aikalisä tähän on saatava.
Olen puhunut, olen avannut tunteitani, olen käynyt erikseen terapiassa, ollaan yritetty käydä yhdessä terapiassa. Meidän suhteessa ainakin on sellainen ongelma, ettei jotenkin onnistuta pääsemään sinne syvimpien tuntojen äärelle. Jotenkin keskustelu jää aina yksityiskohtiin, mutta kyse on isoista asioista: tunnenko oloni rakastetuksi? tunteeko tuo toinen? miten tuntisimme? millaista elämää haluan elää? entä se toinen? voivatko molemmat toteutua?
Koska en itse saa puolisoani pakotettua näihin vaikeisiin keskusteluihin, kaipaan aikalisää ja omaa tilaa miettiä niitä sitten itsekseni. Jos ei etäisyyskään herätä puolisossani motivaatiota tehdä töitä suhteemme eteen, ei mikään olisi sitä tehnyt. Mikään määrä puhetta ei ole ainakaan häntä inspiroinut.
Voimia AP. Mielestäni teet ihan oikein.
Ei muuta kuin elämään niiden hevosten kanssa, jos se on elämän tärkein asia. En usko, että mies jää perään haikailemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiset seläntakana toimijat on kyllä alhaisinta saastaa. Jos ei mies kunnioita, niin et kyllä sinäkään. Oksettavaa.
Narsisti pitää jättää kerrasta naps, kuin katkaisisi kuivan oksan. Vasta sitten tulee tila uudelle kasvulle.
Kumpihan tuossa on narsisti :D
Jos tämä aloitus olisi tehty miehenä, ap ei sais mitään empatiaa osakseen. Ukko joka painostaa puolisoa OMAN harrastuksensa takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap toteaa:
"Mieheni ei ole alkoholisti, väkivaltainen tai krooninen pettäjä. Oloni on kuitenkin kamalan epävarma hänen kanssaan. Hän on tosi tarkka omista tarpeistaan, rahoistaan ja omaisuudestaan, kun taas minä olisin enemmän me-henkinen...Kun vuosi sitten rupesin puhumaan omista tarpeistani, kaikki mahdolliset yhteiset vaihtoehdot punniten, sain kylmää vettä niskaan ja kävi selväksi, ettei häntä kiinnosta osallistua. Minun hyvinvointini ei ole hänelle prioriteetti. Kylmä hymy huulillaan hän vinoili mm. säästöjeni vähyydestä, kun mietin että voisinko rahoittaa unelmani yksin."
Tässähän nyt ei avata tätä koko yhtälöä oikeastaan ollenkaan. Mikä se sinun unelmasi on johon haluat selvästi myös miehen puolelta taloudellista panostusta? Sanot ettei häntä kiinnosta sinun hyvinvointisi ja vaadit enemmän me-henkisyyttä. Seuraa vain kysymys, että vaaditko sitä me-henkisyyttä toteuttaaksesi vain jonkun itselle tärkeän asian?
Ajatuksesi siitä jostain unelmastasi voi olla täysin älytön ja silloin ei ole ihme jos miehesi suhtautuu siihen nihkeästi ja haluaa sinulla olevan siihen omia säästöjä, koska itse pitää ajatusta järjettömänä.
Tällaisia aloituksia on helppo kirjoittaa vain toinen syyllistäen, kun ei todellisuudessa siltikään valaista niitä todellisia pääjuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Kuulen tuon aina että parannan nenäni yksin, vaikken ole itse nenään saanutkaan. Ihmettelen miten reippaasti asia on runoiltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihannemies?
ööööööööö ??
Itse olen elänyt vastaavanlaisten naisten kanssa turhankin usein
ja todennut että mikään hyvä mitä sieltä joskus harvoin tulee ei riitä
korvaamaan puoliksikaan kaikkea paskaa minkä kanssa saa sitten tapella ja masentua.
Maailmassa on parempiakian ihmisiä niin naisissa kuin miehissä.
Etsi, opi virheistäsi ja tähtää seuraavaksi aina edellistä parempaan on toimiva yhtälö onnea etsiessä
Vierailija kirjoitti:
Ero kirjoitti:
Jo tuo asuntohakemuksen kirjoittaminen oli konkreettisin askel, minkä olen tähän mennessä ottanut. Voin fyysisesti pahoin, kun sitä naputtelin.
Kyseessä on asuinpaikka 40 km:n päässä nykyisestä. Olen ajellut sinne harrastuksen ja lähipiirin vuoksi 7 vuoden ajan 5-7 kertaa viikossa, maksaen yksin auton ja kaikki siihen liittyvät kulut. Lisäksi ennen koronaa kuljin työmatkaa 45 min / suunta, nyt etäilen onneksi. Tuolla haluaisin tietysti asua.
Ensin ehdotin, että muutetaan vähän lähemmäksi, 10 kilsaakin auttaisi paljon. Ei käynyt, pitää olla kaupungin sykkeessä. Sitten ehdotin, että kun sinä kerran viihdyt tässä kaupunkiasunnossa, pidetään tämä, mutta hankitaan vapaa-ajan asunto /mökki, ja löysin ihan täydellisen ehdokkaankin siihen. Mies on usein itsekin miettinyt, että mökki kohtuumatkan päässä olisi kiva.
Tälle mies nauroi, että hän ei kaupungista lähde eikä tuollaiseen osallistu, hanki loma-asunto ihan vapaasti tai vaikka vuokraa, kyllä hän tulee sitten grillaamaan. Jatkoi, että pitää kuitenkin silmät kiinni, kun kuitenkin sisustan niin rumasti sen. Paitsi että ai niin, eihän minulla ole edes varaa, koska olen niin huono rahankäyttäjäkin vielä.
Mitäh??? Miksi enää mietit hetkeäkään? Kuulostaa perin oudolta rakkaudelta miehesi puolelta, hänhän ei anna teidän suhteelle mitään, on vaan ottajana. Ja todellakin käyttää henkistä väkivaltaa. Olet jo ensimmäisen askeleen ottanut ja suunta on oikea. Siitä selviää kyllä. Tsemppiä ap!
Voi jestas. Ihanko oikeasti kuvittelet keskustelun menneen tuolla tavalla? Ettekö te ihmiset opi elävästä elämästä mitään??? Ainahan kaikki kerrotaan siten, että itse on viaton puhdas pulmunen ja toinen julma henkisen väkivallan käyttäjä. Olen näitä riitaisia pareja nähnyt niiiiiiiiiin monta, että se toisen versio on aivan erilainen. Yleensä totuus, sen verran kun se selviää, on jotain siltä väliltä.
Älkää herranen aika uskoko koskaan eroavia ihmisiä! :'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruklaa jumppua.
Ehkä saat sellaiset voimat, että voit heittää ukkosi kaaressa pihalle.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä viitsis kuunnella tuollaista nälvimistä ja suoranaista vittuilua mitä AP on kuvaillut tässä keskustelussa, saatika sellaista marttyyrimaista settiä joiltain vastaajilta jotka kehottaa jäämään tuollaiseen suhteeseen muhimaan jos vaikka vahingossa paranis yhtäkkiä joskus. Elämä on loppujen lopuks todella lyhyt ja keskinkertaisen miehen vuoksi uhrautuminen on vaan oman ajan haaskausta. Tätä samaa oon kuullut niin 5 kuin 50 vuotta saman ukkelin kanssa "vähän sinnepäin" tyyliseen suhteeseen tai avioliittoon tyytyneiltä naisilta.
Tuskin miehen perusluonne muuttuu. Jos hän jostain syystä pakottaisi itseään käyttäytymään toisin, niin hetken päästä kyllästyisi ja jättäisi noin paljon vaivaa tuottavan kumppanin. Hakisi toisen alistujan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten keskustelu oikeasti meni:
AP: haluan, että me muutetaan 150 km päähän maalle, jotta saan olla lähempänä hevosia.
Mies: mutta mulla on työ täällä kaupungissa, en voi käydä sieltä töissä.
AP: sitten ostat mulle hevostilan, anna 150 000 euroa
Mies: ei mulla ole tollaisia rahoja.
AP: menen kirjoittamaan vauva-palstalle
Mies: ok
Tätä juuri minäkin mietin, että nyt ei koko totuutta kerrota. Sen näkee jo aloituksestakin. Puhutaan vain jostain naisen omista unelmista ja mies on ihan paska, kun ei tämän tiimoilta löydy me-henkisyyttä ja rahoitusta naisen unelmille.
Ajattele mitä sulla voisi tulevaisuudessa olla, eron jälkeen. Kun voisit olla juuri niin onnellinen kuin mitä ansaitset, kun kaikki sun unelmat kävisi toteen, kun voisit olla oma itsesi, kun kukaan ei jarruttaisi sua tai vähättelisi. Tee se sun itsesi takia. Tulevaisuuden minäsi varmasti kiittäisi. Hyväksy se että hetki menee ikävissä fiiliksissä, mutta usko siihen että paremmat ajat ovat edessä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Believe kirjoitti:
Ajattele mitä sulla voisi tulevaisuudessa olla, eron jälkeen. Kun voisit olla juuri niin onnellinen kuin mitä ansaitset, kun kaikki sun unelmat kävisi toteen, kun voisit olla oma itsesi, kun kukaan ei jarruttaisi sua tai vähättelisi. Tee se sun itsesi takia. Tulevaisuuden minäsi varmasti kiittäisi. Hyväksy se että hetki menee ikävissä fiiliksissä, mutta usko siihen että paremmat ajat ovat edessä!
Harmi vaan et se tarvis mieheltä rahaa kuitenkin... Siitähän oli kyse. Harmittaa kun ei "osallistu" ap:n "hyvinvointia edistämään".
Ei miehet maailmasta lopu ja varmisti jostain löytyy mies, joka on valmis toteuttamaan "yhteisiä" unelmia.
Miehesi on itsekäs ja ilkeä, kuten itsekin sanoit ja noista taustatiedoista voi päätellä. Silti sanot että hän on ihana ihminen ja rakkautta on.
En jaksa uskoa, että tuossa on kyse aidosta rakkaudesta. Pikemminkin narsistin (tai narsistisia piirteitä omaavan ihmisen) ja narsistin uhrin suhde, jossa yleensä kyse valtapelistä ja koukuttumisesta eikä niinkään aidosta parisuhteesta.
Jos olet nyt lähdössä, olet voitolla. Toiset jäävät kunnes heistä ei ole enää mitään jäljellä ja itsetunnon paikkaaminen kestää vuosia.
Vielä kun ihmiset ymmärtäisivät, että huonoa kohtelua ei tarvitse sietää edes sen yhden ilkeän lauseen verran. Ja pitää muistaa, että riitely ja huono kohtelu ovat eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä viitsis kuunnella tuollaista nälvimistä ja suoranaista vittuilua mitä AP on kuvaillut tässä keskustelussa, saatika sellaista marttyyrimaista settiä joiltain vastaajilta jotka kehottaa jäämään tuollaiseen suhteeseen muhimaan jos vaikka vahingossa paranis yhtäkkiä joskus. Elämä on loppujen lopuks todella lyhyt ja keskinkertaisen miehen vuoksi uhrautuminen on vaan oman ajan haaskausta. Tätä samaa oon kuullut niin 5 kuin 50 vuotta saman ukkelin kanssa "vähän sinnepäin" tyyliseen suhteeseen tai avioliittoon tyytyneiltä naisilta.
Justiinsa näin.
gu-hu kirjoitti:
mitä jos alat nyt alkuun elää itsenäisesti niin kuin miehesikin.
Unohda nämä mammojen huuhaa-vastaukset heti alkuunsa
ja keskity ihan itseesi.
Ap on elänyt ihan itsenäisesti koko liiton ajan, keskittyen täysin vain itseensä ja intohimoiseen elämäntapaansa. Sehän se ongelma onkin. Nyt mies on saanut tarpeekseen ja puheeseen on tullut piikittelyä ja piiloveetuilua, joten ap ajatteli laittaa eropaperit vetämään ja tulla hakemaan vähän myötätuntoa palstalta.
Vierailija kirjoitti:
nykyinen asunto on siis puoliksi sinun? Se on hyvä, siitä saat pesämunan ja voit rauhassa seurata tilannetta vuokralla. Voi olla että mies katuu sinun lähtiessä ja haluaakin sinut takaisin. Miesystäväsi ei kyllä vaikuta erityisen kiltiltä tai emoaattiselta. Jos ette palaa yhteen, olet onnellisempi yksin tai löydät paremman. Paljon tsemppiä!
Minä olen itse tuo toinen osapuoli joka ei pysty tekemään kompromisseja. Emme asu miesystäväni kanssa yhdessä, enkä tiedä voimmeko edes muuttaa. Lapseni tarpeet/kaveripiiri/koulun läheisyys/harrastukset menevät kaikessa miehen edelle. En vaan voi esim muuttaa edes naapurikaupunkiin, kun se tarkoittaisi koulun vaihtamista. Kamala ja syyllinen olo. Välitän kuitenkin toisesta ja paljon mutta ehkä jostain biologisesta syystä oma lapsi menee aina edelle.
Oman lapsen pitääkin ja kuuluukin mennä poikaystävän edelle.
Mä en kyllä viitsis kuunnella tuollaista nälvimistä ja suoranaista vittuilua mitä AP on kuvaillut tässä keskustelussa, saatika sellaista marttyyrimaista settiä joiltain vastaajilta jotka kehottaa jäämään tuollaiseen suhteeseen muhimaan jos vaikka vahingossa paranis yhtäkkiä joskus. Elämä on loppujen lopuks todella lyhyt ja keskinkertaisen miehen vuoksi uhrautuminen on vaan oman ajan haaskausta. Tätä samaa oon kuullut niin 5 kuin 50 vuotta saman ukkelin kanssa "vähän sinnepäin" tyyliseen suhteeseen tai avioliittoon tyytyneiltä naisilta.