Lue keskustelun säännöt.
Mistä saan voimaa erota?
Kertokaa ihmeessä, mistä saan voimaa puskea eron läpi?
Mieheni ei ole alkoholisti, väkivaltainen tai krooninen pettäjä. Oloni on kuitenkin kamalan epävarma hänen kanssaan. Hän on tosi tarkka omista tarpeistaan, rahoistaan ja omaisuudestaan, kun taas minä olisin enemmän me-henkinen.
Olemme eläneet vuosia elämää, jollaista mies haluaa elää, niin että minä olen maksanut siitä kiltisti puolet. Kun vuosi sitten rupesin puhumaan omista tarpeistani, kaikki mahdolliset yhteiset vaihtoehdot punniten, sain kylmää vettä niskaan ja kävi selväksi, ettei häntä kiinnosta osallistua. Minun hyvinvointini ei ole hänelle prioriteetti. Kylmä hymy huulillaan hän vinoili mm. säästöjeni vähyydestä, kun mietin että voisinko rahoittaa unelmani yksin. Ja tottahan tuo, säästöjä ei ole juuri kertynyt, koska minulle tulee kovin kalliiksi elää hänen haluamaansa elämää.
Silti rakkaus ei vaan kuole, en haluaisi satuttaa häntä tai myöntää, ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Laitoin kuitenkin juuri hakemuksen vetämään vuokra-asuntoyhtiölle, ja sydäntä kylmää. En tiedä yhtään, miten viedä ero läpi. Hän on ihana ihminen, mutta kamalan itsekäs ja välillä ilkeäkin puolisona.
Miten tästä selviää?
Kommentit (157)
Miksi pitäisi erota? Tunnen aikuisia pareja, jotka ovat parisuhteessa, mutta asuvat erillään. Jos mies haluaa asua kaupungissa ja sinä kehyskunnassa, niin siitä vaan! Ilmoitat hänelle, että olet muuttamassa työn/harrastuksen perässä, hän voi tulla halutessaan mukaan kokonaan tai välillä.
Monelle kaupunkilaiselle pois "sykkeestä" lähtö on niin iso identiteettikriisi, että ymmärrän hyvin miksei mies edes harkitse muuttoa, varsinkin jos kyse on Helsingistä.
Vähän aiheen vierestä, mutta mitä tapahtuu, jos toinen muuttaa pois omistusasunnosta, mutta toinen ei halua lunastaa sitä puolikasta? Meneekö asia sitten lakimiesten kautta eteenpäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hu huu, ap, oletko vielä paikalla, miten kävi? Kerro, vuosi mennyt on.
Ajatellaan, että naiset vain käyttää henkistä väkivaltaa ja mies on hyvä, jos ei lyö eikä petä. Ite erosin vastaavasti ellei pahemmasta henkisen väkivallan suhteesta. Jatkuvaa manipuolointia ja pyrkimystä murentaa itsetuntoni ja identiteettini, mikä vaikutti jo fyysiseen terveyteen. Pahinta oli, että kun halusin erota, niin mies ei päästänyt irti. Itseasiassa yhä soittelee ja viesteilee, siimeksi tänäaamuna 2 soittoyritystä ja viesti (en oo vastannu puoleen vuoteen). Tätä edellisten poikaystävien kanssa on useimpien kanssa voinut pysyä ystävinä eron jälkeen, mutta tämän kanssa täytyi todeta, että välit on katkaistava kokonaan. Hän vain yrittää väkisellä ottaa yhteyttä, vaikka viime maaliskuussa laitoin simppelin viestin "älä ota enää yhteyttä". Tätä ennen olin jo vuoden pyrkinyt hänestä eroon...
Hankalan tyypin kanssa (ALISTAJAN!). Katko välit kokonaan. Ei ole muuta kuin se asuntoasia hoitaa. Ittelle vuokra-asunto ja oman puolikkaan omistusasunnosta myynti. Takaan, että vointisi ja elämäsi paranee ennemmin tai myöhemmin!
Jo pelkkä lause 'Silti rakkaus ei vaan kuole, en haluaisi satuttaa häntä tai myöntää, ettei yhteistä tulevaisuutta ole.' kertoo ettei ole vielä valmis eroon. Ehkä asia on tähän mennessä selvennyt.
Elämä on tuskaa ja vaivaa parhaillaankin,ero ei muuta sitä.Tuska vaan vaihtuu,toisenlaiseen tuskaan.Jumala on antanut ihmiselle kuoleman armon,että hä jaksaisi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kiva kuulla miten tässä on käynyt. Ymmärrän ap:ta ihan hyvin, jos jokin asia on aina ollut tärkeä ja elämässä läsnä. Se on ollut sitä jo yhteen mennessä, tässäkin sain käsityksen että harrastus on ollut mukana jo yhteen mennessä. Mies on siis tiennyt mitä saa. Siinä mielessä turha vedota siihen, että jos mies/vaimo yhtäkkiä alkaisi luuhata jossakin, kun se on luuhannut jo suhteen alusta alkaen. Ei olisi suhde jatkunut sellaisen kanssa jolle se ei ole ok. Itsellä on myös elämässä eläimet tärkeitä, ja jos potentiaalinen kumppani ei sitä hyväksy syystä tai toisesta, on parempi lähteä eri teille heti. Sama lasten kanssa, olen vela, enkä enää voi lapsia saadakaan. Parempi ettei edes yritä lasta haluavan kanssa. Jos sen sijaan toinen valehtelee että lapsettomuus on ok, niin ei se sitten enää minun vikani ole että hän on onneton.
Mulla täysin sama homma+väkivalta. Toivon että vuokra-asunto järjestyy nopeasti niin sinulle kuin minullekin, siitä se uusi elämä pikkuhiljaa alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Mitäköhän sinulle kuuluu?
Jos jaksat, niin laitatko jotain viestiä?
Ei se ole häpeä, jos et vielä ole päässyt jaloillesi.
Toivon toki sydämestäni, että sinulla olisi kaikki hyvin ja olet päässyt elämään oman näköistä elämää.
Toivon myös, että olet päässyt ilkeästä puolisostasi eroon.
Mies selkeästi maksattaa sinulla omia haaveitaan ja omalla kohdallani tuli vahva red flag, että mies vinoilee säästöjesi vähyydestä. Olen vastaavanlaisen pellen aikoinaan jättänyt eikä jälkikäteen ajateltuna ole ollut ikävä hetkeäkään - samalla silmät avautuivat kaikelle muullekin väkivallalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet asiat huomaa vasta kun on jo erottu. Ajattele, edessä se kuitenkin on, loukkauksia, joita ei ansaitse, ei tarvitse kestää.
Vierailija kirjoitti:
Monet asiat huomaa vasta kun on jo erottu. Ajattele, edessä se kuitenkin on, loukkauksia, joita ei ansaitse, ei tarvitse kestää.
Juuri näin. Edessä se kuitenkin on. Ja aika vaan kuluu koko ajan. Kärsimys vain pitkittyy ja katkeruus kasvaa.
Mä pääsin juoposta eroon jo vuosia sitten, ja vieläkin muistan sen autuaallisen tunteen, kun ei tarvinnut herätä örisevän väkivaltaisen hullun tökkimiseen ja potkimiseen.
Vaikka ei olisi alkoholismi tai väkivaltakaan kuvioissa, on nautinto yhtä suuri, kun psyykkinen alistaminen ja ahdistus loppuu. Monesti henkinen väkivalta on jopa kammottavampaa, kun näkee sen todellisen hirviön ja sosiopaatin tunteettoman katseen. Juoppo on sentään usein pelkkä juoppo, joka ei tajua mitä kännissä tekee. Hoitoa silti vailla, ja tällaistakin on syytä varoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika monella tuntuu olevan valmis vakiosuositus ihan kaikkiin parisuhdeongelmiin (jätä se sika) mutta asia ei ole ihan noin suoraviivaista. Kaikki ihmiset eivät ole huippuekstroverttejä hölöttäjiä joilla olisi valmis jono uusia täydellisiä kumppaniehdokkaita.
Parisuhteessa halutaan toiselle hyvää ja kunnioitetaan toista. Tässä ei kyllä kuulosta siltä, vaan nimenomaan dissataan toista ihmisenä ja hänen tekojaan. Jokainen itseään arvostava on mielummin yksin kuin huonossa seurassa.
Tuo on taloudellista väkivaltaa huolehtia vain omasta hyvinvoinnistaan. Meillä isompituloinen huolehtii että pienempi tuloisella on saman arvoiset harrastukset kuin hänellä itselläänkin. Meillä ei ole tuloeroja parisuhteessa vaikka on merkittävästi eri suuruiset tulot. Minä en muuttaisi yhteen ollenkaan jos taloudellinen epätasaarvo olisi. Ei se ole rakkautta jos toinen käyttää hyväkseen keräämällä omaa omaisuuttaan mittavasti asumalla parisuhteessa kun se tulee halvimaksi ja siten säästäen puolisonsa siivellä.
Eikö ihminen näe ja tunne että tässä suhteessa on jotain pahasti vialla ja käytetetään vain kämppiksenä puolittamaan asumiskulut. Joku tasan tarkkaan centilleen kulujen laskeminen pitäisi jo olla hälytysmerkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Karkista ja sipseistä, ehkä limusta.
Vierailija kirjoitti:
Karkista ja sipseistä, ehkä limusta.
No ei sinullakaan paljon järki päätä pakota.
Mä ymmärrän tunteesi, mutta samalla suhteen ongelmat (koska elän parhaillaan jo viidettä vuotta ongelmallisessa suhteessa, koska ei ole rahaa muuttaa omilleen). Se on ihan inhimillistä että kaksi osapuolta eivät sovi toisilleen, välttämättä edes ystävänäkään, koska luonteitamme on hankala muuttaa, vaikka jotkut meistä ovat luonteittensa ansiosta mukautuvia, jolloin ongelmallinen suhde muuttuu paremmaksi (mutta se mukautuminen ei ole kaikille helppoa, joillekkin ehkä mahdotonota).
On sanonta, että; "Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän sen menettäminen satuttaa", joten ero ei tule olemaan aina helppo, mutta siitä kyllä pääsee yli ajan, ja oikeanlaisten juttujen avulla. Näitä juttuja on monia, ja tässä vaikka yksi video jossa niitä luetellaan: https://www.youtube.com/watch?v=jZHcJqDWMxs (samasta aiheesta löytyy muitakin videoita tuben puolella). Toivottavasti tän videon ohjeistus tulee auttamaan.
War. War never changes.
Yksinkertainen vastaus: Elämäsi muuttuu paremmaksi eron jälkeen. Siitä saat voimaa itsellesi. Olet oman elämäsi herra eikä kukaan määrää ja käskytä sinua. Arvosta ja kunnioita itseäsi niin saat sen vielä joskus moninkertaisena takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten keskustelu oikeasti meni:
AP: haluan, että me muutetaan 150 km päähän maalle, jotta saan olla lähempänä hevosia.
Mies: mutta mulla on työ täällä kaupungissa, en voi käydä sieltä töissä.
AP: sitten ostat mulle hevostilan, anna 150 000 euroa
Mies: ei mulla ole tollaisia rahoja.
AP: menen kirjoittamaan vauva-palstalle
Mies: ok
Tätä juuri minäkin mietin, että nyt ei koko totuutta kerrota. Sen näkee jo aloituksestakin. Puhutaan vain jostain naisen omista unelmista ja mies on ihan paska, kun ei tämän tiimoilta löydy me-henkisyyttä ja rahoitusta naisen unelmille.
Yhtä vähän tiedän, ja keskustelu onkin voinut mennä noin, mutta jos toinen on oikeasti pilkannut vähäisistä säästöistä, niin siinä kohtaa menee luisuun. Vaikka toisen haave tuntuisi tuhoon tuomitulta, niin eikö olisi reilua vain todeta, että hänen tarvitsee vielä säästää, ennen kuin voi ostaa jotain haluamaansa, eikä nälviä. Edellinen puolisoni painatti kirjoja, joiden en uskonut menevän kaupaksi. En kuitenkaan tyrmännyt ajatusta, ja hän lopulta sai säätöillään painatuksen, joka ei myynyt. En leikkinyt jälkiviisasta. Aikuinen ihminen saa tavoitella unelmiaan omalla kustannuksellaan. Joskus ne kantavat ja joskus eivät. Loppuu ainakin jossittelu. Eikä kyseessä ollut sentään maaninen henkilö.
Unohtakaamme mies sika / nainen viaton uhri -asetelma. Miehellä oikeus omansalaiseen elämään , kuten naisellakin. Jos rakkaus ei riitä puolin ja toisin kompromisseihin, pitää kummankin tehdä valintansa. Ap:llä jopa moraalinen velvollisuus itseään ja kumppaniaan kohtaan lähteä tavoittelemaan omaa onneaan!
Ymmärrän, että puolison sanat ja käytös ovat loukanneet, mutta lukijana en voi tietää koko totuutta ja puolisokin voi kokea tulleensa loukatuksi tilanteessanne - emme tiedä!
Lähde ja toteuta unelmasi - siitä tässä on kyse, ei prinsseistä eikä sammakoista.