Mistä saan voimaa erota?

Mies on ihana, mutta ilkeä ja itsekäs?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että miehesi tunteet sinua kohtaan eivät ole enää kunnossa. Ei noin epäkunnioittavasti toimita, jos toista rakastetaan. Hän vaikuttaa myös pitävän sinua itsestäänselvyytenä.

Johdattele teidät rauhassa rehelliseen keskusteluun. Kysele häneltä, onko hän onnellinen suhteessanne, millä tavoin hän sinua rakastaa, kokeeko että annatte rakkautta toisillenne toisen toivomilla tavoilla, kiinnostaako häntä mitä sinä tunnet ja ajattelet elämästänne, kiinnostaako häntä kuulla, että sinusta tuntuu että olet jäänyt vaille välittämistä noissa kertomissasi asioissa. Jos keskustelut eivät mene toivomaasi suuntaan, älä tee kompromisseja. Sano, että tällainen ei ole sitä, mitä haluat.

Älä valmistele eron käytännöntoimia selän takana. Se on monella tavalla väärin.

En ole tuosta viimeisestä täysin samaa mieltä. On ensinnäkin monia tilanteita joissa se on välttämätöntä. En väitä, että tämä olisi yksi niistä, sillä vastassa ei ole manipuolintia eikä väkivaltaa, mutta jos on monesti jo tehnyt selväksi mitä haluaa ja mikä on väärin, neuvoteltavaa ei enää ole. Puolisolleen ei ole myöskään velkaa sitä, että miettisi hänen asumisjärjestelyjään: hän ratkaisee ne tässä tapauksessa itse. Etenkin kun vastavuoroisuus ei ole toiminut tässäkään asiassa.

Suhteessa on ollut henkistä väkivaltaa. Lyttääminen haukkuminen ja vähättely on henkistä väkivaltaa. Kun väkivaltaa on ja se ei poistu tai lupauksista huolimatta palaa aina uudelleen, suhteesta pitää lähteä.

Kyllä. Tuossa tilanteessa jossa omat varat ja tarpeet on tehty selväksi mutta kaikki tehdään sen toisen ehdoilla ei tarvitse selittää enää mitään. En haluaisi itse jäädä kotiin enää lytättäväksi, tuossa kohtaa neuvottelut on jo käyty ja lopputulema se, että ”sun hyvinvointi ei kiinnosta”

Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka jaksavat rakastaa ja olla huonoissa suhteissa, vaikka saavat kynnysmaton kohtelua. Tärkeintä on aina rakastaa itseänsä sen verran, ettei alistu eikä suostu huonoon tai epäkunnioittavaa kohteluun. 

Ap:n kertomuksen perusteella vaikuttaa, että mies ei enää rakasta tai kunnioita, vaan lähinnä käyttää hyväkseen ap:ta. Mikähän tuossa suhteessa on sitten hyvää ja ihanaa, joka saisi jatkamaan? Vai onko kyse vain tottumuksesta tai läheisriippuvuudesta?

Ottaisin ja lähtisin samantien, vapauttaisin miehen rumista sisustuksista ja muutoinkin alkaisin elämään sellaista elämää mitä itse haluan ja mistä haaveilen. 

Vierailija kirjoitti:

Älä tee mitään, vaan anna asioiden olla. Elämä on virta. Vesi on joskus sameaa, mutta kyllä se siitä kirkastuu. Satsaa kaikki rakkauteen.

Hyvänen aika,lue uudelleen!

Siitähän tässä liitossa on juuri puute.

Nälviminen ja mollaaminen ei ole rakkautta.

Hui,minua aivan puistattaa!Miehesi on täysi NARSISTI!Tyttärelläni oli samanlainen kierä k..rpä,eron sai mutta ilkeily jatkuu!

Ap, tiedän että eron ajattelukin ottaa voimille, kun ei jaksaisi enää yhtäkään uutta paskamyrskyä ja kaikki energia menee olemassaolevien tulipalojen sammutteluun. Mutta yritä ajatella järjellä. Onko realistista odottaa, että tuo tilanne tulisi paranemaan ja että voisit olla onnellinen tuossa suhteessa (ilman että mies muuttuu, koska toista ihmistä ei voi muuttaa)?

Rakkautta ja välittämistä voi olla siitä huolimatta. Ehkä teidän temperamentit, luonteenpiirteet tms. vaan eivät enää sovi yhteen. Jompi kumpi, tai molemmat teistä, ovat voineet suhteenne aikana kasvaa ja muuttua ihmisenä niin, teidän on parempi jatkaa erillään. Se on normaalia. Älä pode huonoa omatuntoa. Olet varmasti yrittänyt suhteen eteen jo kaikkesi.

Ylivoimaisesti vaikeinta on saada sanotuksi ääneen, että haluat erota. Sen jälkeen kaikki lähtee kyllä rullaamaan tavalla tai toisella, ja olosi helpottaa.

Itseäni auttoi, kun kokosin itselleni kännykkään listaa asioista, jotka nakersivat haluani jatkaa suhteessa. Olen itse vähän liian kiltti ja ajattelen helposti jälkikäteen, että "eihän se nyt niiiiin paha juttu ollut" tai "jospa se ei enää toistuisi". Mutta kun sitä konkreettista listaa sitten alkoi kertyä eikä loppua näkynyt, niin saatoin olla 100% varma että ero on ainoa oikea vaihtoehto jos haluan pysyä jollakin tapaa järjissäni ja olla taas onnellinen ja hengittää vapaasti.

Voimia, sisko <3 Olet kyllä tarpeeksi vahva, ja muutenkin "tarpeeksi" ja riittävä juuri noin. Jos joku yrittää saada sut uskomaan jotakin muuta, niin olet vain väärässä seurassa.

Oletko keskustellut miehesi kanssa hänen käytöksestään? Onko mahdollista, että hän suostuisi esimerkiksi hakeutumaan terapiaan?

Vaikka kumppani olisi ilkeä ja itsekäs niin ei se tarkoita, että koko ihminen on läpeensä paha. Monet oppivat lapsuudenkodistaan vääränlaisia toimintamalleja, joita sitten toistavat omissa parisuhteissaan eivätkä välttämättä edes ymmärrä että metsään menee. Miehesi saattaa olla esim. läheisriippuvainen, joten hän muuttuu itsekkääksi (=suojamuuri) koska pelkää menettäväsi sinut. Tietenkin se on täysin vääränlainen toimintamalli, joka juuri johtaa siihen eroamiseen.

Itse olen nainen ja kulkenut pitkän matkan vähän samanlaisessa tilanteessa. Olin ilkeä miehelleni, koska olin lapsuudessa traumatisoitunut ja viha oli oikeasti piilossa olevaa hätää, pelkoa ja ahdistusta. Uusia käytösmalleja on pitänyt harjoitella pitkään terapiassa.

Mutta toki jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta niin se on silloin juuri oikea ratkaisu! Halusin vaan tuoda näkökulman siitä, että ihmismieli ei aina toimi järkevästi vaan hädässä iskee monella vääränlaiset puolustusmekanismit päälle.

Vierailija kirjoitti:

Oletko keskustellut miehesi kanssa hänen käytöksestään? Onko mahdollista, että hän suostuisi esimerkiksi hakeutumaan terapiaan?

Vaikka kumppani olisi ilkeä ja itsekäs niin ei se tarkoita, että koko ihminen on läpeensä paha. Monet oppivat lapsuudenkodistaan vääränlaisia toimintamalleja, joita sitten toistavat omissa parisuhteissaan eivätkä välttämättä edes ymmärrä että metsään menee. Miehesi saattaa olla esim. läheisriippuvainen, joten hän muuttuu itsekkääksi (=suojamuuri) koska pelkää menettäväsi sinut. Tietenkin se on täysin vääränlainen toimintamalli, joka juuri johtaa siihen eroamiseen.

Itse olen nainen ja kulkenut pitkän matkan vähän samanlaisessa tilanteessa. Olin ilkeä miehelleni, koska olin lapsuudessa traumatisoitunut ja viha oli oikeasti piilossa olevaa hätää, pelkoa ja ahdistusta. Uusia käytösmalleja on pitänyt harjoitella pitkään terapiassa.

Mutta toki jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta niin se on silloin juuri oikea ratkaisu! Halusin vaan tuoda näkökulman siitä, että ihmismieli ei aina toimi järkevästi vaan hädässä iskee monella vääränlaiset puolustusmekanismit päälle.

Jos ihmisellä on hädän, ahdistuksen jne. päällä hirmuinen arsenaali puolustuskeinoja, niin jokin suuri menetys tai muu iso kriisi voi olla ainoa mahdollisuus saada ne defenssit hetkeksi nurin ja ikkuna auki itsetutkiskelulle ja motivaatiota terapiaan. Ei mies sinne käskemällä tai pyytämällä mene. Minä sentään jaksoin yrittää, koska lapsia kuvioissa, mutta ei se mitään auttanut. Miksi pitäisi päkistellä ihmisen kanssa, jota ei pätkääkään kiinnosta, jos ei edes ole huollettavia? Ei kysymys ole siitä, onko joku läpeensä paha, riittävän vaikea ja lähes korjauskelvoton on kyllä riittävän huono juttu.

Kutsu apuun yksisarvinen ja jätä se sika.

50: miehellä olisi tuossa tapauksessa ollut hätä menettämisestäni viimeiset kahdeksan vuotta, jos ikävä käytös on sitä. Jo ennen tätä asuinpaikkakeskustelua hänen oli vaikea mm. sietää muutaman kilon painnonnousua (normaalipainon sisällä) ja sitä, että yhteisessä kodissamme näkyy myös minun tavarani ja elämiseni.

En ole missään vaiheessa sanonut häntä läpeensä pahaksi. Hän on elämäni rakkaus ja monella tavalla upea ihminen. Mutta itsekäs siihen pisteeseen, että koen yhteiselon olevan ihan mahdotonta.

Jos voisin toivoa kuuta taivaalta, toivoisin tässä tilanteessa, että hän kertoisi miettineensä asiaa ja olevansa valmis muuttamaan / ostamaan kanssani sen mökin, jotta voisimme viettää aikaa myös minun "kotimaisemissani". Tai sanoisi edes, että pistetään asunto myyntiin ja lähdetään etsimään sopivaa lähempää tätä paikkakuntaa, jottei minun tarvitsisi ajella niin pitkää matkaa joka päivä. Tai antaisi jonkun, minkä tahansa, merkin, että haluaa minunkin olevan onnellinen.

Mutta eivät ne keskustelut niin pääty. Saan pitkän listan perusteluja, miksi minunkin pitäisi viihtyä tässä nykyisessä asunnossa, miten kaikilla menee harrastusmatkoihin oma aikansa (minulla 8-9 h viikossa ja parisataa euroa bensoihin) ja oikeastaan koko harrastukseni (koko elämäni kestänyt intohimo ja elämäntapa) on aika turha ja liian kallis, ja ongelmani johtuvat siitä.

Aion silti toki vielä yrittää keskustella, kerran. Olisihan se ihanaa, jos olisin vain ymmärtänyt kaiken väärin. Sen varaan en voi kyllä laskea, yleensä näistä keskusteluista on tullut vain paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Oletko keskustellut miehesi kanssa hänen käytöksestään? Onko mahdollista, että hän suostuisi esimerkiksi hakeutumaan terapiaan?

Vaikka kumppani olisi ilkeä ja itsekäs niin ei se tarkoita, että koko ihminen on läpeensä paha. Monet oppivat lapsuudenkodistaan vääränlaisia toimintamalleja, joita sitten toistavat omissa parisuhteissaan eivätkä välttämättä edes ymmärrä että metsään menee. Miehesi saattaa olla esim. läheisriippuvainen, joten hän muuttuu itsekkääksi (=suojamuuri) koska pelkää menettäväsi sinut. Tietenkin se on täysin vääränlainen toimintamalli, joka juuri johtaa siihen eroamiseen.

Itse olen nainen ja kulkenut pitkän matkan vähän samanlaisessa tilanteessa. Olin ilkeä miehelleni, koska olin lapsuudessa traumatisoitunut ja viha oli oikeasti piilossa olevaa hätää, pelkoa ja ahdistusta. Uusia käytösmalleja on pitänyt harjoitella pitkään terapiassa.

Mutta toki jos ero tuntuu sinusta ainoalta vaihtoehdolta niin se on silloin juuri oikea ratkaisu! Halusin vaan tuoda näkökulman siitä, että ihmismieli ei aina toimi järkevästi vaan hädässä iskee monella vääränlaiset puolustusmekanismit päälle.

On hienoa, että tunnustit ongelman käytöksessäsi, menit terapiaan, ja käytöksesi puolisoa kohtaan muuttui. Moni kumppani kuitenkin syyttää vain puolisoaan, ja sanoo että kaikki syy on tässä, sen sijaan että itse tunnistaisi oman käytöksensä ja menisi terapiaan. Tällaisen puolison kanssa ei voi päästä eteenpäin, ja vain rikkoo itsensä. Pelastaakseen itsensä on pakko erota, vaikka itse rakastaisikin.

Montako vuotta olitte yhdessä, ennen kuin menit terapiaan? Ja montako vuotta olette olleet sen jälkeen?

Vähättelemättä karua tilannettasi, sanon että kannattaa keskittyä ajatuksissa ikiomaan tulevaan elämääsi ja omaan onneesi. Jos ajattelet että oma asunto on joku läksyn opettaminen miehelle, kaikki on rakentumassa katkeruuden varaan ja teet vain hallaa itsellesi. Miehesi kuulostaa itsekkäältä mäntiltä, hyvä että eroat. Tässä tuli vaan mieleen yksi tuttu joka erosi liki 2v sitten ja edelleen esim somessa valittaa miten eksä ei ikinä tukenut häntä missään mutta uusi kumppani tukee. Tämä saattaa olla tavallaan totta hänelle mutta tunnen tämän eksän, ja hän maksaa edelleen tämän valittajan opiskeluja ym omia projekteja varten otettuja lainoja pois (otettiin miehen nimiin koska nainen tuloton ja varaton) ja kaikkia muita velkoja. Liitossaan oli vapaa-aika ja lastenhoito jaettu tasan ja mies hoiti lapsia vielä enemmän kuin nainen. Tilanteet eivät aina ole ihan sitäkään miltä ne itsestä voivat tuntua, ja tuosta valittajasta sen verran että häntä ei jaksa kuunnella kukaan koska uudesta suhteesta huolimatta yhä marisee vanhoja. Kannattaa keskittyä omaan itseen ja tulevaisuuteen, ei koettaa kostaa tai läksyttää tai verrata nykyistä menneeseen. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima.

Ero kirjoitti:

50: miehellä olisi tuossa tapauksessa ollut hätä menettämisestäni viimeiset kahdeksan vuotta, jos ikävä käytös on sitä. Jo ennen tätä asuinpaikkakeskustelua hänen oli vaikea mm. sietää muutaman kilon painnonnousua (normaalipainon sisällä) ja sitä, että yhteisessä kodissamme näkyy myös minun tavarani ja elämiseni.

En ole missään vaiheessa sanonut häntä läpeensä pahaksi. Hän on elämäni rakkaus ja monella tavalla upea ihminen. Mutta itsekäs siihen pisteeseen, että koen yhteiselon olevan ihan mahdotonta.

Jos voisin toivoa kuuta taivaalta, toivoisin tässä tilanteessa, että hän kertoisi miettineensä asiaa ja olevansa valmis muuttamaan / ostamaan kanssani sen mökin, jotta voisimme viettää aikaa myös minun "kotimaisemissani". Tai sanoisi edes, että pistetään asunto myyntiin ja lähdetään etsimään sopivaa lähempää tätä paikkakuntaa, jottei minun tarvitsisi ajella niin pitkää matkaa joka päivä. Tai antaisi jonkun, minkä tahansa, merkin, että haluaa minunkin olevan onnellinen.

Mutta eivät ne keskustelut niin pääty. Saan pitkän listan perusteluja, miksi minunkin pitäisi viihtyä tässä nykyisessä asunnossa, miten kaikilla menee harrastusmatkoihin oma aikansa (minulla 8-9 h viikossa ja parisataa euroa bensoihin) ja oikeastaan koko harrastukseni (koko elämäni kestänyt intohimo ja elämäntapa) on aika turha ja liian kallis, ja ongelmani johtuvat siitä.

Aion silti toki vielä yrittää keskustella, kerran. Olisihan se ihanaa, jos olisin vain ymmärtänyt kaiken väärin. Sen varaan en voi kyllä laskea, yleensä näistä keskusteluista on tullut vain paha mieli.

En usko, että olet ymmärtänyt kaiken väärin kahdeksan vuotta.

Ymmärrän kuitenkin, että tarvitset omasta mielestäsi mielestäsi vielä yhden keskustelun vakuuttaaksesi itsellesi että olet tehnyt kaiken voitavasi.

Olet jo tehnyt kaiken ja liikaakin, mutta ymmärrän että asetat itsellesi nyt sen viimeisen viivan.

Jotta se voisi tuottaa sinulle mitään, valmistaudu siihen huolella. Tässä olet listannut asioita joita tarvitset ja haluat. Mieti sanamuodot, joilla pyydät niitä ja tuot esille. Pyydä yksiselitteinen vastaus, kyllä tai ei, ja jos mahdollista, perustelu. Kirjoita itsellesi kaikki ylös, mielellään sanasta sanaan. Muuten hän kohta väittää sanoneensa toisin, tai ymmärsit väärin, tai muistat väärin.

Mieti valmiiksi, mistä haet asunnon ja että muutat heti, jos keskustelu ei anna haluamiasi lupauksia. Paras on jos asunto on sinulle jo luvattu, sen saat kertomalla että on erotilanne ja olet kohta ilman asuntoa. Jos kaikki menisikin keskustelussa ihanasti, voit perua asunnon ottamisen ja kertoa vain, ettet ota sitä vastaan.

Älä anna keskustelun lähteä muille raiteille, eikä niille tavallisille kierroksille, joilla kaikki saadaan näyttämään sinun syyltä. Voit olla siinä kohtaa ihan hiljaa etkä reagoi. Sitten sanot, "niin kysyin sinulta tätä asumisasiaa. Suostutko että ostan tämän x asunnon. Ai ei nyt heti, no haluan että se tapahtuu joka tapauksessa puolen vuoden sisällä. Suostutko siihen. Miksi ei".

Lopeta vielä keskustelu niin, että sanot selvin sanoin " minä haluan näitä asioita, ja sinä et suostu niihin. En pysty elämään tällä lailla ja haluan erota."

Mieti sanamuoto etukäteen ja myös sano se niin. Näin voit olla itse varma, että olet oikeasti kertonut hänelle, että näistä syistä haluat erota. Kun hän ei taaskaan välitä, se on sitten hänen ongelmansa eikä sinun. Säilytä muistiinpanot, koska hän tulee väittämään, ettet koskaan sanonut erosta mitään, ja että se tuli hänelle täytenä yllätyksenä, etkä toiminut reilusti.

Kun olet sen keskustelun käynyt, sinun on oikeasti tehtävä päätös. Tiedät, että hän ei suostu eroamaan sovinnolla, joten sitä on enää turha miettiä.

Sinun pitää tehdä se asuntohaku itse, ja järjestää muutto kertomatta hänelle. Voit muuttaa vain kassin kanssa, ja pyytää ystäviä tai sukulaisia hakemaan loput tavarasi myöhemmin.

Koska jos kerrot miehelle aikeistasi, hän yrittää estää sinua kaikin tavoin. Hän voi tehdä riitaa vaikka yötä päivää niin ettet saa nukuttua etkä hoidettua asiaa. Sinun täytyy pystyä keskittymään asunnon saamiseen ja itsesi kokoamiseen. Tee se mahdollisimman pian.

Tarvittaessa jos joudut odottamaan asuntoa muutaman viikon, voit hyvin pyytää vanhemmilta tai siskolta, että saat asua sen aikaa vaikka ilmapatjalla. Kaikkein tärkeintä on saada päätös tehtyä, ja lähteä asunnosta, ja missään nimessä ei enää palata takaisin keskustelemaan eikä yöpymään.

Mies tulee olemaan puhelimessasi yötä päivää ja painostaa sinua palaamaan. Aluksi on hyvä olla vastaamatta hänelle muuta, kuin että olen nyt muuttanut pois ja haen tavarani parin viikon päästä. Hän pommittaa sinua puheluilla, älä vastaa. Hän pommittaa sinua viesteillä, älä lue niitä äläkä vastaa mitään.

Jatkoa

Älä päästä häntä uuteen kotiisi sisälle.

Älä huoli häneltä muuttoapua

Hae tavarat kerralla, mutta älä mene yksin äläkä jää keskustelemaan teidän suhteesta. Ota mukaan pari sukulaista tai ystävää, ja otatte pakettiauton tai peräkärryn, ja kannatte pakolliset pois kerralla.

Älä ala kinaamaan mistään tavaroista, tavara ei ole tässä kohtaa tärkeää. Kierrätyskeskuksesta saa pöytiä ja tuoleja ym. Hän yrittää vain jumittaa sinut vielä keskustelemaan ja riitelemään kanssasi ihan mistä vaan koska se estää sinua irtautumasta hänestä. Valmistaudu äläkä suostu. Kaverit ovat mukana tämän takia puskurina, he voivat keskustella, sinä voit olla puhumatta muuta kuin "hei". Exä ei voi alkaa huutaa sinulle kun paikalla on muita. Missään nimessä älä jää hänen kanssa kaksin, koska hän voi painostaa sinut taas puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Vähättelemättä karua tilannettasi, sanon että kannattaa keskittyä ajatuksissa ikiomaan tulevaan elämääsi ja omaan onneesi. Jos ajattelet että oma asunto on joku läksyn opettaminen miehelle, kaikki on rakentumassa katkeruuden varaan ja teet vain hallaa itsellesi. Miehesi kuulostaa itsekkäältä mäntiltä, hyvä että eroat. Tässä tuli vaan mieleen yksi tuttu joka erosi liki 2v sitten ja edelleen esim somessa valittaa miten eksä ei ikinä tukenut häntä missään mutta uusi kumppani tukee. Tämä saattaa olla tavallaan totta hänelle mutta tunnen tämän eksän, ja hän maksaa edelleen tämän valittajan opiskeluja ym omia projekteja varten otettuja lainoja pois (otettiin miehen nimiin koska nainen tuloton ja varaton) ja kaikkia muita velkoja. Liitossaan oli vapaa-aika ja lastenhoito jaettu tasan ja mies hoiti lapsia vielä enemmän kuin nainen. Tilanteet eivät aina ole ihan sitäkään miltä ne itsestä voivat tuntua, ja tuosta valittajasta sen verran että häntä ei jaksa kuunnella kukaan koska uudesta suhteesta huolimatta yhä marisee vanhoja. Kannattaa keskittyä omaan itseen ja tulevaisuuteen, ei koettaa kostaa tai läksyttää tai verrata nykyistä menneeseen. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima.

En kyllä mistään lukenut, että lähtö olisi joku ”näpäytys” tai ”läksy”. Lähtö olisi lähtö, irtiotto ja elämän eläminen siten kuin sen on halunnut. En myöskään tulkitse mistään ap:n kirjoittamasta, että olisi sitä mieltä että mies on hänelle jotain velkaa. Tunteet vielä estävät menemästä omia menojaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Eli muistuttaako ystävääsi vai ei, mahdotonta sanoa

Vierailija kirjoitti:

Vähättelemättä karua tilannettasi, sanon että kannattaa keskittyä ajatuksissa ikiomaan tulevaan elämääsi ja omaan onneesi. Jos ajattelet että oma asunto on joku läksyn opettaminen miehelle, kaikki on rakentumassa katkeruuden varaan ja teet vain hallaa itsellesi. Miehesi kuulostaa itsekkäältä mäntiltä, hyvä että eroat. Tässä tuli vaan mieleen yksi tuttu joka erosi liki 2v sitten ja edelleen esim somessa valittaa miten eksä ei ikinä tukenut häntä missään mutta uusi kumppani tukee. Tämä saattaa olla tavallaan totta hänelle mutta tunnen tämän eksän, ja hän maksaa edelleen tämän valittajan opiskeluja ym omia projekteja varten otettuja lainoja pois (otettiin miehen nimiin koska nainen tuloton ja varaton) ja kaikkia muita velkoja. Liitossaan oli vapaa-aika ja lastenhoito jaettu tasan ja mies hoiti lapsia vielä enemmän kuin nainen. Tilanteet eivät aina ole ihan sitäkään miltä ne itsestä voivat tuntua, ja tuosta valittajasta sen verran että häntä ei jaksa kuunnella kukaan koska uudesta suhteesta huolimatta yhä marisee vanhoja. Kannattaa keskittyä omaan itseen ja tulevaisuuteen, ei koettaa kostaa tai läksyttää tai verrata nykyistä menneeseen. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima.

Täysin mahdollista, että miehen versio on ”vaimo ei suostunut hankkimaan työpaikkaa lähempänä kotia ja laittoi parisuhteen edelle harrastuksensa, johon kaikki rahatkin piti hassata” . Mutta oikeasti on varsin samantekevää mitkä ovat kenenkin perustelut ja mitä kukakin eron jälkeen puhuu, jos käytännössä ei onnistuta luomaan olosuhteita joissa molemmilla on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähättelemättä karua tilannettasi, sanon että kannattaa keskittyä ajatuksissa ikiomaan tulevaan elämääsi ja omaan onneesi. Jos ajattelet että oma asunto on joku läksyn opettaminen miehelle, kaikki on rakentumassa katkeruuden varaan ja teet vain hallaa itsellesi. Miehesi kuulostaa itsekkäältä mäntiltä, hyvä että eroat. Tässä tuli vaan mieleen yksi tuttu joka erosi liki 2v sitten ja edelleen esim somessa valittaa miten eksä ei ikinä tukenut häntä missään mutta uusi kumppani tukee. Tämä saattaa olla tavallaan totta hänelle mutta tunnen tämän eksän, ja hän maksaa edelleen tämän valittajan opiskeluja ym omia projekteja varten otettuja lainoja pois (otettiin miehen nimiin koska nainen tuloton ja varaton) ja kaikkia muita velkoja. Liitossaan oli vapaa-aika ja lastenhoito jaettu tasan ja mies hoiti lapsia vielä enemmän kuin nainen. Tilanteet eivät aina ole ihan sitäkään miltä ne itsestä voivat tuntua, ja tuosta valittajasta sen verran että häntä ei jaksa kuunnella kukaan koska uudesta suhteesta huolimatta yhä marisee vanhoja. Kannattaa keskittyä omaan itseen ja tulevaisuuteen, ei koettaa kostaa tai läksyttää tai verrata nykyistä menneeseen. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima.

En kyllä mistään lukenut, että lähtö olisi joku ”näpäytys” tai ”läksy”. Lähtö olisi lähtö, irtiotto ja elämän eläminen siten kuin sen on halunnut. En myöskään tulkitse mistään ap:n kirjoittamasta, että olisi sitä mieltä että mies on hänelle jotain velkaa. Tunteet vielä estävät menemästä omia menojaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Eli muistuttaako ystävääsi vai ei, mahdotonta sanoa

Ap kyllä sanoi

"minusta nuo viimeisimmät kommentit menivät jo niin ihon alle ja iskivät niin arkaan paikkaan, että koin, että hänen on opittava läksynsä. "

On tavallista, että pitkään huonosti kohdeltu ihminen on niin keskittynyt siihen vaikeaan kumppaniin, että hänen on vaikea nähdä, että eron jälkeen sen kumppanin sanomisilla ja haukkumisilla mielen pahoittamisilla ei ole mitään väliä, eikä niistä tarvitse tietää mitään.

Ap ei ole vielä niin irti, mutta jos hän tuosta saa riittävästi kiukkua lähteäkseen, hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähättelemättä karua tilannettasi, sanon että kannattaa keskittyä ajatuksissa ikiomaan tulevaan elämääsi ja omaan onneesi. Jos ajattelet että oma asunto on joku läksyn opettaminen miehelle, kaikki on rakentumassa katkeruuden varaan ja teet vain hallaa itsellesi. Miehesi kuulostaa itsekkäältä mäntiltä, hyvä että eroat. Tässä tuli vaan mieleen yksi tuttu joka erosi liki 2v sitten ja edelleen esim somessa valittaa miten eksä ei ikinä tukenut häntä missään mutta uusi kumppani tukee. Tämä saattaa olla tavallaan totta hänelle mutta tunnen tämän eksän, ja hän maksaa edelleen tämän valittajan opiskeluja ym omia projekteja varten otettuja lainoja pois (otettiin miehen nimiin koska nainen tuloton ja varaton) ja kaikkia muita velkoja. Liitossaan oli vapaa-aika ja lastenhoito jaettu tasan ja mies hoiti lapsia vielä enemmän kuin nainen. Tilanteet eivät aina ole ihan sitäkään miltä ne itsestä voivat tuntua, ja tuosta valittajasta sen verran että häntä ei jaksa kuunnella kukaan koska uudesta suhteesta huolimatta yhä marisee vanhoja. Kannattaa keskittyä omaan itseen ja tulevaisuuteen, ei koettaa kostaa tai läksyttää tai verrata nykyistä menneeseen. Ajatuksilla ja sanoilla on valtava voima.

En kyllä mistään lukenut, että lähtö olisi joku ”näpäytys” tai ”läksy”. Lähtö olisi lähtö, irtiotto ja elämän eläminen siten kuin sen on halunnut. En myöskään tulkitse mistään ap:n kirjoittamasta, että olisi sitä mieltä että mies on hänelle jotain velkaa. Tunteet vielä estävät menemästä omia menojaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Eli muistuttaako ystävääsi vai ei, mahdotonta sanoa

Ap kyllä sanoi

"minusta nuo viimeisimmät kommentit menivät jo niin ihon alle ja iskivät niin arkaan paikkaan, että koin, että hänen on opittava läksynsä. "

On tavallista, että pitkään huonosti kohdeltu ihminen on niin keskittynyt siihen vaikeaan kumppaniin, että hänen on vaikea nähdä, että eron jälkeen sen kumppanin sanomisilla ja haukkumisilla mielen pahoittamisilla ei ole mitään väliä, eikä niistä tarvitse tietää mitään.

Ap ei ole vielä niin irti, mutta jos hän tuosta saa riittävästi kiukkua lähteäkseen, hyvä niin.

Aivan, tämä on ehkä sanojen halkomista, mutta ymmärrän tuon siten, että lähtöpäätös ei ole ”kosto” vaan jonkilainen lopputulema siitä kun ymmärtää, että ei ihmisiä kuulu kohdella näin.

Henkisesti helpompaa lähteä nyt kuin vetkutella johonkin synkkään loppusyksyyn asti. Mieti miten paljon paha olosi kasvaa jos vielä joulun aikana viettäisit pyhiä miehesi kanssa?

Ainakin itseäni tuo ajattelu auttoi, en halunnut viettää enää yhtään tärkeää pyhää eksäni kanssa.

Olisi mukava kuulla ap:n miehen näkemys heidän suhteestaan. Nyt meillä on vain ap:n versio.

Sain sellaisen vaikutelman, että ap ei ole missään vaiheessa avioliittoa kokonaan ollutkaan osa sitä, vaan on pitänyt yllä "intohimoista elämäntapaansa" kotipaikkakunnallaan (?), jossa on läheiset ja tämä "harrastus". Rahat on myös pidetty tiukasti erillään ja nyt ap on uhri ja kärsijä kamalan narsistisen miehensä kynsissä. Miehen pisteliäät kommentit ovat tosiasiassa vain osoitus siitä, miten musertavan loukkaavaa hänelle on ollut se, että ap onkin aina ollut vain toinen jalka liitossa ja toinen jossain muualla.

Luulen, että ap:n on paras lähteäkin kiillottelemaan uhrin sädekehäänsä, koska vaikka mies sureekin liiton loppumista (ja sitä, että se ei ilmeisesti koskaan oikein alkanutkaan?), niin hänellä on kuitenkin mahdollisuus löytää vielä sellainen kumppani, joka uskaltaa oikeasti lähteä täysillä mukaan. Toivottavasti ap:n mies vain itse vielä uskaltaa tämän jälkeen yrittää....