Aiemmin arvokkaita esineitä, joista on tullut hankalaa roskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän saman tyyppistä perintöastiastoa ja ongelmaa. Otin 60-luvun Arabiat käyttöön, sillä pidän niiden ulkonäöstä ja saan niistä iloa. Sen sijaan 30-luvun ja 70 - 80 -lukujen perintöarabiat näyttävät rumalta minun silmiin, mutta en raaskinut luopua. Joten ne laitettiin laatikkoon ja varastoitiin lapsille. Tosin hiipi mieleen ajatus, että tuskaileeko lapset samalla lailla sitten joskus tulevaisuudessa.

Meillä on myös useita 1800-luvun lopulta periytyneitä esineitä, esim. tasku- ja pöytäkelloja, joilla ei kuitenkaan ole merkittävää rahallista arvoa. Ne eivät ole kauniita, ne vievät tilaa eikä niistä voi luopua kun ovat niin vanhoja. Perheet on olleet jo monessa polvessa pieniä sekä minulla että miehelläni, joten edellisten polvien tavaraa on kertynyt meille.

t. Ap

Valitettavasti saat niistä muutakin kuin iloa:-( nimittäin lyijyä ja kadmiumia, joita ennen 70-lukua lasitteissa käytettiin. Ja ylittävät moninkertaisesti suositellut raja-arvot.

Ei ruokailukäyttöön!

Valitettavasti noita löytyy omistakin kaapeista. Ei raski hävittää, mutta ei voi käyttääkään.

Enpä tiedä. Googlailin tätä ja kyllä niitä myrkkyjä on uusissakin astioissa ja ties missä pizzalaatikoissa. Ilmeisesti ainakin esim. juhlakattauksissa harvakseltaan voi huoleti käyttää. Sen sijaan lohkeilleet ja haalistuneet kannattaa heittää pois, niistä todennäköisemmin saa myrkkyjä. Kävi kyllä mielessä, että johtuuko vanhusten muistisairaudet astioiden lyijystä…

Meillä on kotona varastossa kaikenlaista läheisen kuolinpesästä, eikä eroon päästä. Minä olisin se, joka haluaisin niistä luopua, mutta ei niitä kukaan kelpuuta. On isoja ja painavia mattoja, on vanhoja kameroita ja muuta elektroniikkaa, on työkaluja (parhaat työkalusarjat kyllä kelpasi myyntiin), on koriste-esinettä ja cd-levyjä. Arvotonta roinaa meille ja ilmeisesti kaikille muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Kirjojen arvon romahdus oli minulle järkytys. Suvussani on aina arvostettu korkeatasoista kaunokirjallisuutta.

Lapsuudenkodissani ja omassa taloudessani on hyllymetreittäin kirjoja. 

Nyt kun haluamme muuttaa pienempään ja käytännöllisempään asuntoon, emme voi ottaa sinne kaikkia kirjoja. 

Sydämeni itkee verta, kun tiedän, että minun on luovuttava osasta. Osa ei kelpaa mihinkään, ei edes kierrätyskeskukseen. Koska tästä maailmasta tuli kirjaton. 

Ennen sanotiin, että kun kirjoja aletaan poltaa, maailma on tuhon partaalla. Nytkö niitä ei kelpaa edes polttaa.

Vähän asian vierestä, mutta jos luopuminen todella tiukille ottaa, netti on pullollaan erilaisia sisustusideoita. Mikä sen sanoo että seinäpintaa tarttee olla milliäkään näkyvillä, ellei tauluja tarvi ripustaa? "Näkymättömiä"hyllyjä katosta lattiaan ja opukset hyllyyn silmää miellyttävään järjestykseen?

Ensimmäisenä tulee mieleen 70-80-lukujen "muumimuki", eli kupariesineet, joita herättiin hullunkiilto silmissä ja maksoivat omaisuuksia. Ovat nykyään lähinnä metallinsa painon arvoista jätettä.

Toinen on Arabian Myrna-sarja. Kaikkien himoitsema vuosikymmeniä, nyt ei kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi.

Kaikki keräilyä varten valmistettu tavara on arvotonta sitten kun buumi menee ohi. Olen perinyt kasoittain suomalaisiakeräilyjuhlarahoja vuoden 1952 olympiarahoista lähtien, eipä näytä olevan myyntiarvoa. Joten säilytän niitä, eivät vie paljoa tilaa ja jospa niiden arvo taas uuden buumin myötä joskus kasvaisi. Ja jos ei, niin ainakin lasten mielestä ne on edelleen hienoja ja niitä on jännää tutkiskella :)

Vierailija kirjoitti:

Lasipöytä missä niitä kivenmurikoita. Et saa sitä kantta edes lasinkeräykseen, oli kamala pilkkominen jätesäkkiin. Se oli jotain sitkeää epoksiliimaa eikä pienentynyt millään!

Tasolasia ei muutenkaan saa laittaa lasinkeräykseen. Tuota ei tiedetä, aina on lasilevyjä kierrätysastiassa

Aku Ankan puolivuosikertakansiot. Niitä on...Paljon.

Meillä on digipiano. Se on vaan niin paljon kivempi kuin tavallinen koska sitä voi soittaa kuulokkeilla. En halua että kaikki muut joutuvat kuuntelemaan pimputusta. Muistan kun asuttiin 50-luvun kerrostalossa jossa oli aivan surkea äänieristys niin naapurin soittaessa pianoa sen sitten kuuli ihan koko kerrostalo.

tia,a68 kirjoitti:

2 lapsen yksinhuoltaja äitinä ,duunarina ja työeläkeellä.Ei minulla ollut koskaan rahaa ei tarvetta kotiin hankia arvoesineitä. Poika olisi halunut alkaa soitaa pianoa ja tytär poikki huilua.ymm.Ei selaisin ollut rahaa.Koti on edeleen yksinasuvanakin: lämin paikka olla,jonne elämäni mahtuu.Eikä mikään arvotavaroiden säiliö. Joten ei ongelmaa päästä eron liasta tai arvo esineistä.Kun niitä ei ole koskaan olut.

Miten vi tussa tämä muka liittyy aiheeseen? Mene muualle muistelemaan elämääsi.