Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tapailen 34-vuotiasta miestä, joka sanoi ettei halua lapsia vielä moneen vuoteen, koska haluaa elää _nuoruuttaan_
Kommentit (361)
Vierailija kirjoitti:
En kaikkia ketjun viestejä jaksanut lukea, mutta ap, sen vaan sanon että sun mies on kyllä sillä tavalla reilu, kun kertoi rehellisesti ettei halua lapsia. Koska sä olet jo 29, se käytännössä nyt sanoo sulle, ettei halua lapsia SUN kanssas. Vaikka miehesi eläisi nyt sitä pitkitettyä nuoruuttaan vaikka kolme vuotta (aika alakanttiin veikkaisin, 3v kuluu äkkiä) niin sä oot siinä vaiheessa jo 32, miehesi 37. Lasta ei välttämättä ihan heti kuulu, on ihan normaalia että siinä menee vuosikin, että tuon ikäisenä raskautuu!
Mitä kauemmin mies elää uutta nuoriuttaan ja sä venaat, sen epätodennäköisempää on että tuutte ikinä saamaan yhteisen lapsen.
Itse erosin samanikäisenä pitkästä parisuhteesta. Oltiin liki 8 vuotta jo seurusteltu. Tuo silloinen mieheni oli minua yli 10v vanhempi. Olen aina tiennyt haluavani ison perheen, joten alkaessani seurustella parikymppisenä kolmekymppisen miehen kanssa, olin mielestäni jo valmis perustamaan perheen, ja oletuksena koska ikäero oli noin iso, oli se että tuo tapahtuu 2-5 vuoden kuluttua, mikäli suhteemme kestää. No, suhde kestikin monenmoista myräkkää ja aallokkoa, mutra näin jälkikäteen ajateltuna miehellä oli aina taktinen vastaus, miksi lasten hankkiminen ei "juuri nyt ole ajankohtaista". Milloin piti saada vielä yksi matka lapsettomana, milloin minulka oli opinnot kesken tai liian vähän oman alan työkokemusta (miehen mielestä), milloin miehen yrityksellä oli niiin tärkeitä juttuja tulossa ettei nyt halua lasta koska ei ehtisi olla juuri yhtään kotona.... Lopulta tulin järkiini, ja erosimme minun aloitteestani. Siihenkin mies mussutti, että odota vielä, ehkö hän joku päivä on valmis isäksi...
Ehkä? "Joku päivä?" äijä oli nelikymppinen tässä vaiheessa :D lähdin, ja mulla kävi hyvä tuuri, kun aika pian löysinkin elämäni rakkauden <3 joka halusi kanssani jälkikasvua nopeasti. Onnistuimme saamaan kolme lasta, esikoisen ja kaksoset, ihan luomuna. Yhden keskenmenonkin ehdimme kokea.
Pakko huomauttaa, vaikka omakehu haisee, että olin aika pirun hottis tuolloinkin, kroppa tikis ja kauniit kasvot. Sulhoehdokkaista ei siis ollut pulaa. En vain kaikkien yhteisien vuosuen ja hyvän suhteemme takia rohjennut/viitsinyt erota aiemmin. Kunnes tuli toi 29v mittariin, ja mitta täyttyi ja pelkäsin myös, että jään joko lapsettomaksi tai joudun lyödä hynttyyt yhteen jonku randomun kanssa jota en rakasta, vain jotta saisin lapsen (siihen tuskin olisin kyennyt, olen aikamoinen romantikko).
No, tää mun exä sitten mölöytti mulle totuuden kun oltiin erotti, ettei hän ikinä mitään lasta ois halunnut. Ei vaan halunnut menettää mua, siksi manipuloi ja valehteli!
Tässä taas esimerkki, miten naiiveja ja vietävissä sitä parikymppisenä voi olla. Tää tuolloin kolmekymppinen eksäs on salee tuumannut jo alkaessanne deitata, et hitsi vie tästä pimusta hän muovaa mieleisen (lapsettoman) vaimon itselleen. :(
En ole mikään ikäerojen tuomitsija, mut sanotaanko näin, et koska ihmisen aivot ja persoonallisuus muovautuu 25-vuotiaaksi asti, niin varsinkin isoissa ikäeroissa ois hyvä että molemmat ois yli 25v. Just saying.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on monta syytä mikä ajaa erityisesti miehet pitkittämään nuoruuttaan. Lukiosta valmistutaan vasta 19-vuotiaana kun muualla lukiosta valmistutaan 18-vuotiaana. Miehet pakotetaan inttiin mikä vie yhden ylimääräisen vuoden nuoruudesta. Lisäksi korkeakouluun pääseminen on paljon vaikeampaan kuin monissa muissa maissa ja monet tuhlaavaat vuosia vain päästäkseen opiskelemaan.
Muissa Euroopan maissa miehet valmistuvat viimeistään 23-vuotiaana maistereiksi korkeakoulusta ja menevät töihin. Suomessa miehet saavat opinnot valmiiksi joskus 27-vuotiaana jos edes silloinkaan.
Monissa Euroopan maissa ei useinkaan opiskella maisteriksi asti, vaan kandin tutkinto on se pääasiallinen tutkinto. Maisterin tutkintoa pidetään monissa maissa jo jatkotutkintona.
Vierailija kirjoitti:
Siksi kannattaakin hankkia lapsi kun elämä on vakiintunut. Ei tarvitse elää etäsuhdetta lapsiperheenä.
Jos tietää haluavansa lapsen, usein se mies/nainen valitaan niin, että tulevaisuuden suunnitelmat menevät yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä pätkätyö niin lapsi jää sen aikaan miehen luokse, että äiti pääsee työelämän makuun. Viikonloppuisin nähdään.
En nyt lyö vetoa siitä, että jokainen mies suostuu hoitamaan viikot yksin vaippaikäistä. Joku voi, mutta ei kaikki.
Varmaan sitten suostuu maksamaan yksin talouden kulut? Jotenkinhan sen äidin on töihin päästävä ja jomman kumman on suostuttava hoitamaan viikot yksin vaippaikäistä, turvaverkot siellä olivat ilmeisesti vanhalla paikkakunnalla hyvät.
Siksi kannattaakin hankkia lapsi kun elämä on vakiintunut. Ei tarvitse elää etäsuhdetta lapsiperheenä.
Tuossa tilanteessa ehkä kyllä, mutta aika erikoinen kuvio. Nainen ei saa niitä pätkätöitä mitenkään järjellisen automatkan päästä ja mies ei voi mitenkään muuttaa tai hoitaa lastaan väliaikaisesti viikon yksin.
Niin siinä käy, jos työ löytyy kaukaa. Lapsettomana etäsuhdekin toimii, lasten kanssa siitä tulee todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys😂 Meillä lastenteko venahti mun sairastelun takia. Nyt näyttää siltä, että vuoden päästä voisi jo onnistuakin. Mieheni olisi silloin 41-vuotias, minä 33. Ja murehdin ihan tosissani, onko hän jo liian vanha isäksi! Jaksaako valvoa öitä ja auttaa mua vauvan ja kodin hoidossa? Onko kasvattajana vanhanaikainen, kun oma lapsuutensa oli 80-luvulla? Ja ennenkaikkea, minkä ikäinen lapsemme on, kun hänestä aika jättää (okei, vähän kaukaa haettu, mutta miehen oma isä kuoli 63-vuotiaana, lapsemme olisi vasta parikymppinen...)
Itsekin lähentelen neljääkymppiä ja sain juuri esikoisen. Vaimoni on 41. Näkisin enemmän niin että vasta nyt vanhempana olen (miehenä) todella valmis isäksi. Tämän ikäisenä prioriteetit on niin vaihtunut niistä kaljailloista ja huiteluista siihen ettei ole mitään parempaa kuin olla kotona huolehtimassa lapsesta :)
Mistä sinun tapauksessasi johtui, että se kypsyminen ja prioteettien löytyminen keski niin pitkään? En veetuile, haluan aidosti tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä pätkätyö niin lapsi jää sen aikaan miehen luokse, että äiti pääsee työelämän makuun. Viikonloppuisin nähdään.
En nyt lyö vetoa siitä, että jokainen mies suostuu hoitamaan viikot yksin vaippaikäistä. Joku voi, mutta ei kaikki.
Varmaan sitten suostuu maksamaan yksin talouden kulut? Jotenkinhan sen äidin on töihin päästävä ja jomman kumman on suostuttava hoitamaan viikot yksin vaippaikäistä, turvaverkot siellä olivat ilmeisesti vanhalla paikkakunnalla hyvät.
Siksi kannattaakin hankkia lapsi kun elämä on vakiintunut. Ei tarvitse elää etäsuhdetta lapsiperheenä.
Millä alalla olet, jos työtä täytyy noin kaukaa etsiä?
Tuossa tilanteessa ehkä kyllä, mutta aika erikoinen kuvio. Nainen ei saa niitä pätkätöitä mitenkään järjellisen automatkan päästä ja mies ei voi mitenkään muuttaa tai hoitaa lastaan väliaikaisesti viikon yksin.
Niin siinä käy, jos työ löytyy kaukaa. Lapsettomana etäsuhdekin toimii, lasten kanssa siitä tulee todella vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksi kannattaakin hankkia lapsi kun elämä on vakiintunut. Ei tarvitse elää etäsuhdetta lapsiperheenä.
Jos tietää haluavansa lapsen, usein se mies/nainen valitaan niin, että tulevaisuuden suunnitelmat menevät yksiin.
Ei nykyään ihmiset ole näin fiksuja. Ovatko ikinä olleet. Sitä rakastutaan randomilla ja mietitään ja säädetään myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se ole parempi etsiä toinen mies, jos itse ehdottomasti haluat lapsia ja mies ei niitä varmuudella halua vielä ainakaan moneen vuoteen.
Jo parinkympin iässä ja parikymppisen kumppanin kanssa on syytä ajatella, kannattaako jatkaa sellaista parisuhdetta, jossa toinen haluaa ehdottomasti joskus lapsia ja toinen taas ehdottomasti ei koskaan halua, vaikka ne eivät siinä iässä vielä kummallekaan olisi ajankohtaisia. Toki mieli voi myöhemmin muuttua, mutta aivan yhtä mahdollista on myös se, ettei mieli muutukaan. Niitäkin on ja paljon, jotka ovat teini-iässä ja parikymppisenä vannoneet, etteivät halua koskaan lapsia ja heidän päätöksensä on pitänyt. Mutta vaikka nuorena onkin aikaa, niin kannattaako silloinkaan sellaista suhdetta jatkaa, jossa tulevaisuuden suunnitelmat ovat aivan erilaiset.
Minusta outo tuollainen ajatus, että kaikki kiva pitäisi tehdä ennen lasten hankkimista ja sen jälkeen oltaisiin vain vanhempia ja kaikki "elämä" (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan) olisi ohi. Toki lapsi aluksi vähän sitoo, mutta voihan lapset muutaman vuoden päästä ottaa vaikka matkalle mukaan ja teineinä niillä on jo omat kuvionsa. Että jos olet tullut vanhemmaksi 30v iässä, niin ollessasi 50v se lapsi on jo aikuinen. Sen ikäinen ei ole nykyään mikään vanhus, sitten voit mennä vaikka Thaimaaseen reppureissulle sekoilemaan, kunhan koronahuolet ensin helpottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ei kannata jäädä odottelemaan, koska et sitten monen vuoden päästä saa lapsia.
On mulla vielä hedelmällisyyttä rutkasti. Olen vasta itse 29. :D
No mitä sitten ikälopun äijän perään haikailet? Tuo mies ei ikinä aikuistu ja halua isäksi, joten etsiä parempi kun vielä helposti voit. Next!
5 vuoden ikäero on nykyään ikäloppu?
Mie olen 33-vuotias nainen ja kävin tänään työterveyslääkärin vastaanotolla uusimassa unilääkereseptin ja ihmettelin, kun lääkäri, n.viisikymppinen nainen, sanoi minulle, että minä olen niin nuori, että kannattaisi harkita mirtatsapiinia unilääkkeeksi perinteisen unilääkkeet sijaan , kun minunmielestäni 33-vuotias ei enää ole varsinaisesti kovin nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: Pidä hänen kanssaan korkeintaan hauskaa (kunhan et saa tauteja tai vahinkoraskautta), mutta vakavempi suhde jostain toisesta osoitteesta.
Vierailija kirjoitti:
Kristiina xx kirjoitti:
Mie olen 33-vuotias nainen ja kävin tänään työterveyslääkärin vastaanotolla uusimassa unilääkereseptin ja ihmettelin, kun lääkäri, n.viisikymppinen nainen, sanoi minulle, että minä olen niin nuori, että kannattaisi harkita mirtatsapiinia unilääkkeeksi perinteisen unilääkkeet sijaan , kun minunmielestäni 33-vuotias ei enää ole varsinaisesti kovin nuori.
Kenties noiden lääkkeiden suhteen olet nuori. En kutsuisi 33-vuotiasta nimityksellä nuori, mutta joissain konteksteissa hän voi olla nuori.
Vaikkapa pääministerinä.
Se on aina mihin vertaa. Minä menin selkäkivun takia lääkäriin ja pyysin kuvaamaan selän. Olin 40-vuotias. Lääkäri sanoi, että ei kuvausta, koska olen nuori. Lähetti minut fysioterapeutille. Ihmettelin toki, kyllä joillakin 40-vuotiailla voi selkä jo olla todella huonossa kunnossa. Ei välttämättä ollut edes mitenkään imartelevaa. Ehkä ajatteli, että säästetään kustannuksia. Enää ei kuule kyllä millään mihikään kuvauksiin, kun maksavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoi sen suoraan, suurin osa miehistä vain väittää haluavansa lapsia naisen mieliksi.
Oma vikasi. Ei kukaan käske sun seurustella juuri tämän miehen kanssa.
Tapasin treffipalstalla yli 52-vuotiaan miehen joka vastasi minulle perheestä kysyttäessä että ei ole lapsia mutta ehkä joskus voisi hankkia. Vähän nauratti. Jotkut elää omassa kuplassaan.
Pitäisköhän sun sitten jättää sekstailut väliin ja kertoa, että petipuuhat jatkuu, kun nuoruus on eletty ja aletaan yrittämään vauvaa
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys😂 Meillä lastenteko venahti mun sairastelun takia. Nyt näyttää siltä, että vuoden päästä voisi jo onnistuakin. Mieheni olisi silloin 41-vuotias, minä 33. Ja murehdin ihan tosissani, onko hän jo liian vanha isäksi! Jaksaako valvoa öitä ja auttaa mua vauvan ja kodin hoidossa? Onko kasvattajana vanhanaikainen, kun oma lapsuutensa oli 80-luvulla? Ja ennenkaikkea, minkä ikäinen lapsemme on, kun hänestä aika jättää (okei, vähän kaukaa haettu, mutta miehen oma isä kuoli 63-vuotiaana, lapsemme olisi vasta parikymppinen...)
Mun isä kuoli 33-vuotiaana, mä olin silloin 2v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun ei kannata jäädä odottelemaan, koska et sitten monen vuoden päästä saa lapsia.
On mulla vielä hedelmällisyyttä rutkasti. Olen vasta itse 29. :D
Minä olin 29- vuotiaana ollut jo kaksi vuotta lapsettomuushoidoissa. E-pillerit sotkevat kiertoa ja ovulaatioita. Etenkin jos joskus unohtaa ottaa.
29v synnytin ainoan lapsen, enempää ei sitten tullut. Nyt tuo lapsi on 24v.
Elämässä miehet, ystävät, työpaikat ja kodit vaihtuvat, lapsi on ainoa joka pysyy varmasti.
Yli 50 vuotiailla asuu vielä nykyään lapsia kotona, omani oli jo 20v ja opiskelemassa.
En katselisi tuollaista äijää.
Alue: Aihe vapaa
Siksi kannattaakin hankkia lapsi kun elämä on vakiintunut. Ei tarvitse elää etäsuhdetta lapsiperheenä.
Tuossa tilanteessa ehkä kyllä, mutta aika erikoinen kuvio. Nainen ei saa niitä pätkätöitä mitenkään järjellisen automatkan päästä ja mies ei voi mitenkään muuttaa tai hoitaa lastaan väliaikaisesti viikon yksin.