Miksi parisuhteessa pitäisi olla onnellinen?

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen, minkähänlainen tunne se mahtaa olla. Minun ainoa vaatimus parisuhteelle on se, että KAIKKIEN ASIOIDEN täytyy toimia, eikä vain jotkut tietyt asiat, vaan kaikki suhteessa kaikkeen. Parisuhde on ketju, joka koostuu kaikkien osa-alueiden kokonaisuuksista, eikä yhtään osa-aluetta voi irrottaa kokonaisuudesta omaksi osakseen. Jos jokin asia tökkii, se puidaan lävitse niin monta kertaa, että ongelma poistuu, jos se EI POISTU, silloin olen eron kannalla.

Oletko löytänyt täydellisen parisuhteen?

En olisi parisuhteessa, jos se ei lisäisi onnellisuuden määrää elämässäni. Ihan jokainen sekunti ei tietenkään ole puhdasta onnea, mutta olen onnellinen parisuhteessani.

Saan lämpöä, läheisyyttä, välittämistä, rakkautta, tukea, turvaa, yhteisen elämän ja kodin, tiimikaverin jonka kanssa taklaamme yhdessä elämän vastoinkäymiset, stabiiliutta ja vakautta sekä yhteiset lapset. Mikä voisi olla parempaa?

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen, minkähänlainen tunne se mahtaa olla. Minun ainoa vaatimus parisuhteelle on se, että KAIKKIEN ASIOIDEN täytyy toimia, eikä vain jotkut tietyt asiat, vaan kaikki suhteessa kaikkeen. Parisuhde on ketju, joka koostuu kaikkien osa-alueiden kokonaisuuksista, eikä yhtään osa-aluetta voi irrottaa kokonaisuudesta omaksi osakseen. Jos jokin asia tökkii, se puidaan lävitse niin monta kertaa, että ongelma poistuu, jos se EI POISTU, silloin olen eron kannalla.

Tästä viestistä huokuu vaativa persoonallisuus -häiriö. Juoksisin, ja lujaa. t. m35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että se vaikeus loppuu ennen kuolemaa?

T. juopon eksä

Siitä että mieheni on vastuullinen ja kohteliaasti käyttäytyvä aikuinen. Se, että nyt, kun on ruuhkavuodet eikä tunteita ole, ei ole mikään syy lopettaa suhdetta.

Nyt elämme kämppiksinä toisiamme kunnioittaen ja lasten kasvaessa tunteet taas palaavat.

Tuota on vaikea uskoa. Kyllä ruuhkavuosinakin yleensä tunteet säilyvät, vaikka arki onkin välillä aikamoista selviytymistä. Silti kumppania rakastaa. Rakkaus tuskin tulee noin vain takaisin kerran kadottuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen, minkähänlainen tunne se mahtaa olla. Minun ainoa vaatimus parisuhteelle on se, että KAIKKIEN ASIOIDEN täytyy toimia, eikä vain jotkut tietyt asiat, vaan kaikki suhteessa kaikkeen. Parisuhde on ketju, joka koostuu kaikkien osa-alueiden kokonaisuuksista, eikä yhtään osa-aluetta voi irrottaa kokonaisuudesta omaksi osakseen. Jos jokin asia tökkii, se puidaan lävitse niin monta kertaa, että ongelma poistuu, jos se EI POISTU, silloin olen eron kannalla.

Tästä viestistä huokuu vaativa persoonallisuus -häiriö. Juoksisin, ja lujaa. t. m35

Sinun vastauksesta huokuu, että sinulle käy kaikki pubiprinsessasta haravanvarteen, kaikkiruokanen mies, Hyi hittoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että se vaikeus loppuu ennen kuolemaa?

T. juopon eksä

Siitä että mieheni on vastuullinen ja kohteliaasti käyttäytyvä aikuinen. Se, että nyt, kun on ruuhkavuodet eikä tunteita ole, ei ole mikään syy lopettaa suhdetta.

Nyt elämme kämppiksinä toisiamme kunnioittaen ja lasten kasvaessa tunteet taas palaavat.

Miksi te ne tunteet olette jättäneet pois, ja tollanen suhde olisi ehkä karmeinta mitä voisi olla... Ei se palaa normaaliksi enää, vaan teistä tulee sellaisia jotka vaan ovat tavan vuoksi yhdessä. Te möllötätte ja koetatte löytää ilon elämään jostain harrastuksista ja somesta. Olette yhdessä siksi että se on halvempaa asumisen kannalta. 

Aloittaja vissii pohtii ennemminkin yhteiskunnan  tai miksei tuttavienkin asettamia paineita ja muotteja, että niihin on pakko mennä vaikkei haluais.  Ja myös pysyä  vaikkei ois onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Koska parisuhde on vapaasti valittu elementti omaan elämään, eikä mikään väistämätön asia.

Joten miksi pitää epäonnistunutta elementtiä elämässään, jos olisi yksin onnellisempi? Jos siis se, ettei ole onnellinen johtuu parisuhteesta. Itse lähdin parisuhteesta, ja se, ettei se toinen ärsytä siinä omassa elämässä 24/7 paransi oloa, vaikka en olekaan löytänyt rakkautta. Ei se mitään. Viihdyn ja osaan olla hyvin itseksenikin. Toki rakkaus olisi kivaa, mutta minusta se ei ole rakkautta, jos toinen käy koko ajan hermoilleni ja kun hänelle sanoo asioista, mitään muutosta ei tapahdu. Ymmärrän, että muuttuminen on vaikeaa, mutta osa ihmisistä esittää siihen saakka, että suhde jotenkin vankkenee ja kun kokevat, että suhde on vakaammalla pohjalla alkavat olla enemmän sellaisia kuin ovat ja jos en pidä siitä, en ala kärsimään. Jos he eivät käsitä kiusaavansa minua ja muutu.

Itse jos ärsyttäisin toista, tekisin asialle heti jotain. Ehkä eroaisin, mutta en ainakaan lähjöttäisi vain itsekkäästi vain ärsyttäen toisia.

Yrititkö itse muuttua miehen mieltymysten mukaiseksi, vai oliko miehesi ainoa kenen olisi pitänyt muuttua? Millä oikeudella vaadit ihmistä muuttumaan sellaiseksi kuin sinä haluat?

Puolisoa kohtaan harvemmin on mitään velvollisuuksia. Huollettavia kohtaan velvollisuudet on laissa säädetty.

Miksi ihmeessä pitäisi elää onnettomana, jos se onnettomuus johtuu esimerkiksi päihderiippuvaisesta puolisosta?

Mikä ja kuka pakottaa sitä helvettiä sietämään, ylläpitämään ja alistamaan lapsetkin siihen?

Onni on pienissä hyvissä hetkissä. Onni on kyky nauttia, tuntea tyytyväisyyttä, kokea turvallisuutta ja yhteisymmärrystä.

Jos tällaista ei koskaan koe ja syy on siinä suhteessa, niin tietenkin eroaminen on parasta, mitä voi itselleen ja lapsille tehdä.

Mitenkäs se onnellisuuden määritelmä menikään? "Olet onnellinen, jos sinua ei v*tuta ihan koko ajan, kovin paljon."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska parisuhde on vapaasti valittu elementti omaan elämään, eikä mikään väistämätön asia.

Joten miksi pitää epäonnistunutta elementtiä elämässään, jos olisi yksin onnellisempi? Jos siis se, ettei ole onnellinen johtuu parisuhteesta. Itse lähdin parisuhteesta, ja se, ettei se toinen ärsytä siinä omassa elämässä 24/7 paransi oloa, vaikka en olekaan löytänyt rakkautta. Ei se mitään. Viihdyn ja osaan olla hyvin itseksenikin. Toki rakkaus olisi kivaa, mutta minusta se ei ole rakkautta, jos toinen käy koko ajan hermoilleni ja kun hänelle sanoo asioista, mitään muutosta ei tapahdu. Ymmärrän, että muuttuminen on vaikeaa, mutta osa ihmisistä esittää siihen saakka, että suhde jotenkin vankkenee ja kun kokevat, että suhde on vakaammalla pohjalla alkavat olla enemmän sellaisia kuin ovat ja jos en pidä siitä, en ala kärsimään. Jos he eivät käsitä kiusaavansa minua ja muutu.

Itse jos ärsyttäisin toista, tekisin asialle heti jotain. Ehkä eroaisin, mutta en ainakaan lähjöttäisi vain itsekkäästi vain ärsyttäen toisia.

Yrititkö itse muuttua miehen mieltymysten mukaiseksi, vai oliko miehesi ainoa kenen olisi pitänyt muuttua? Millä oikeudella vaadit ihmistä muuttumaan sellaiseksi kuin sinä haluat?

Opettele poika lukemaan. Olet se 1993 syntynyt nimimerkki Naisviha(ikä), eikö vain.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs se onnellisuuden määritelmä menikään? "Olet onnellinen, jos sinua ei v*tuta ihan koko ajan, kovin paljon."

Eli toisin sanoen, suomalaiseen onnellisuuteen kuuluu kohtuullinen määrä v*tutusta.

Tämän kun ymmärtää, ei elämä ole enää likikään niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa kun ei ole mikään pakko olla. Jos se ei paranna ekämänlaatua niin voi ihan hyvin olla yksinkin.

Lapsistasi olet ihan laillisesti vastuussa. Ei auta kuin ottaa vastuu omista valinnoista.

Ainoa vastuu on elatusvelvollisuus, muista voi luopua niinkuin parisuhteestakin.

Lapsella on oltava myös huoltaja. Elatusvelvollinen ei aina ole huoltaja. Toisinaan vanhempi ei ole huoltajan vaan joutuu huoltajuudesta luopumaan, vaikka elatusvelvollisuus säilyisikin hänellä.

Pystyykö asioista sopimaan ja pitämään kiinni, esim. omasta ajasta molemmille, ettei tule mielenosoituksia?

Ymmärrän tavallaan mitä tarkoitat. Pitäisi "osata" sopeutua myös siihen, että välillä vaan on paskaa. Ja että se menee välillä ohi. Jos alkaa jahdata vaan onnea ja onnellisuutta, en usko että sitä ikinä saavuttaa. Oma asenne vaikuttaa paljon. Omaa huonoa oloa ei pidä purkaa lapsiin, eikä puolisoon. Voi kertoa että on paha olo, mutta ei koskaan purkaa sitä läheisiin. Pitää ottaa vastuu itsestään, ettei pura sitä muihin ja samalla olla lapsille esimerkiksi.

Se että parisuhteessa on joskus paskaa, niin se paska pitää selvittää. Voi toki erota, mutta paskaa on myös yksin ja ne uudet vaikeudet on edessä uudessa suhteessa.

Meillä on yksi elämä. Itselleni ei riitä pelkkä "päivästä toiseen suoriutuminen" siihen, että voisin katsoa taaksepäin tyytyväisenä sitten kun elämä alkaa olla loppupuolella. Tämä koskee myös parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalla on hyvä pointti. On jotenkin kummallista, että meidän aikamme korkeimmaksi tavoitteeksi on nostettu ikionnellinen parisuhde ja fantastinen seksielämä. Aina näin ei ole ollut.

Kummallisinta tuossa on mielestäni se, että em. tavoitteiden alttarille ollaan valmiita uhraamaan kaikki. Jopa omat lapset.

Ajattelen itse näin. Nykyihminen elää noin 80 vuotta. Lapsia on yleensä 1-2. Heidän kasvamisensa aikuisuuteen vie noin 20 vuotta. Eli vain yhden neljäsosan koko elämästä. Itse en ainakaan tänä aikana tule hakemaan avioeroa, vaikka olisin tyytymätön puolisooni. Voi ajatella myös itsenäisesti, tässä tapauksessa altruistisesti. Ei ole mikään pakko lähteä tämän ajan hedonistiseen ja yltiöindividualistiseen kulttuuriin mukaan.

No höpöhöpö. Eivät ne lapset hyödy siitä mitään, että sinulla on paska parisuhde heidän toiseen vanhempaansa.

Hyötyykö heittopusseina olosta ja onko lapsilla silloin hyvä suhde vanhempiinsa? Uusperheer ei ole mikään onnen tae, ei lapsille eikä myöskään uuspareille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että se vaikeus loppuu ennen kuolemaa?

T. juopon eksä

Siitä että mieheni on vastuullinen ja kohteliaasti käyttäytyvä aikuinen. Se, että nyt, kun on ruuhkavuodet eikä tunteita ole, ei ole mikään syy lopettaa suhdetta.

Nyt elämme kämppiksinä toisiamme kunnioittaen ja lasten kasvaessa tunteet taas palaavat.

Niin, omasta kokemuksesta voin sanoa että ei palaa. Jos suhdetta ei pidä yllä muullakin tavalla kuin vaan kämppistasolla, niin sitä ei pelasteta enää ruuhkavuosien jälkeen, siinä vaiheessa jompikumpi teistä on jo löytänyt onnensa muualta.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että palaa. Jossain vaiheessa oli aivan sama vaikka puoliso olisi lähtenyt lätkimään. Kun pahimmasta vaiheesta päästiin yli parissa vuodessa, rakkaus palasi ja on roihunnut entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Opettele poika lukemaan. Olet se 1993 syntynyt nimimerkki Naisviha(ikä), eikö vain.

Huti meni. Piti kuitenkin heti alkaa nimittelemään ja arvailemaan?