Paras ohje vaikean anopin "hoitamiseksi"?

Itse vaan toivon, että viikatemies vierailisi, mutta mun tuurilla akka porskuttaa 110-vuotiaaksi päsmäröinteineen...

..mutta jotain pitäisi tehdä. Yritin suoraa puhetta mutta ei toiminut,loukkaantui vaan ja rupesi marttyyriksi vaikka on ihan kamala sekaantuja...huh huh.

Ja niistä ei saa lipsua yhtään..ainakin meillä auttanut..

...anopit ja vanhemmat usein ostavat salakavalasti sananvaltaa asioissa, jotka eivät heille kuulu. Näin käy joskus, kun anoppi on vaikkapa lainannut rahaa asuntoon, tms. tai tehnyt pyyteettömästi jotain muuta hyväksesi. Riippumattomuus anopista kannattaa säilyttää, jolloin sille voi aina tiukan paikan tullen laittaa luun kurkkuun esim. tiukalla "onneksi sinä et siitä päätä" -sananparrella.



Jos anoppi vielä röyhkeyksissään vetoaa viimeisenä keinona johonkin em. kaltaiseen hyvyyteensä, kannattaa vähätellä ja vaihtaa puheenaihetta. Ylipäänsä anoppi on syytä pitää kurissa vaikka hetkellisen vihanpidonkin uhalla. Pidemmän päälle kannattaa!

ja ei vain noteeraa kotkotuksia mitenkään.



Olen ottanut vittuilut tyynesti vastaan ja nurissut sitten omille ystävilleni.

Kaikkiin perhejuhliin olen panostanut oikein urakalla ja ystäväni ovat lähteneet leikkiin mukaan ja aina oikein kehumalla kehuvat minua anopille.

Olen huomannut, että kun teen asiat paremmin kuin mieheni sisar, joka anopin mielestä on itse täydellisyys, niin saan olla anopin tempuilta pitkään rauhassa, eikä kälystäkään enää harmia ole.

Mielestäni se on ainoa mahdollinen tapa hoitaa kahden aikuisen väliset suhteet asiallisiksi.



Jos otat vastaan suureellisia lahjoja joita ovat esim. auto, asunto, huvila, matkat, hyväksyt hiljaa olevasi riippuvainen toisesta aikuisesta, oli kyse sitten äitisi tai anoppisi.



Anoppisi/äitisi "saa" siten melkeinpä kuin luvallisesti olla aikuista mieltä elämästäsi - ethän ole pystynyt pitämään itsestäsi tai perheestäsi edes taloudellisesti huolta, miten siis pystyt muutenkaan päättämään asioistanne.



Ole siis aikuinen aikuiselle - silloin pysytte tasa-arvoisina.



Minusta ne lapset/miniät/vävyt, jotka kylläkin ovat ilomielin ottamassa vastaan taloudellisia etuja, mutta loukkaantuvat muusta "sekaantumisesta" elämäänsä, ovat vähintäinkin säälittäviä ihmisiä.

Mielestäni se on ainoa mahdollinen tapa hoitaa kahden aikuisen väliset suhteet asiallisiksi.

Jos otat vastaan suureellisia lahjoja joita ovat esim. auto, asunto, huvila, matkat, hyväksyt hiljaa olevasi riippuvainen toisesta aikuisesta, oli kyse sitten äitisi tai anoppisi.

Anoppisi/äitisi "saa" siten melkeinpä kuin luvallisesti olla aikuista mieltä elämästäsi - ethän ole pystynyt pitämään itsestäsi tai perheestäsi edes taloudellisesti huolta, miten siis pystyt muutenkaan päättämään asioistanne.

Ole siis aikuinen aikuiselle - silloin pysytte tasa-arvoisina.

Minusta ne lapset/miniät/vävyt, jotka kylläkin ovat ilomielin ottamassa vastaan taloudellisia etuja, mutta loukkaantuvat muusta "sekaantumisesta" elämäänsä, ovat vähintäinkin säälittäviä ihmisiä.

pysyy kokonaan erossa meidän asioista ja että meille ei ole tervetullut.

Ei auta kun valittaa ystäville ja yrittää pitää kontakti minimissä. Pöh. Ja taloudellisesti en tosiaan oo riippuvainen siitä.

paras ainakaan mutta näin meille on käynyt eli ei olla tekemisissä ollenkaan. Ei ole meidän valinta vaan nokkiintunut on jostakin niin, ettei edes lastenlapsiinsa pidä yhteyttä.Surullista mutta minkäs teet!

Hoida yhteydenotot miehesi kautta.



Meillä toimii. Anoppi soittelee miehelle n. joka toinen päivä. Mies suodattaa sisällöt niin, etten joudu kärsimään mistään tyhjänpäiväisestä.



Tapaamme n. 4 kertaa vuodessa.

Minusta anoppi on ihan tavallinen ihminen - välillä kiva ja välillä rasittava. Vaan niin olen kai minäkin.

Olisi tosi kamalaa, jos miehen pitäisi funtsia, mitä uskaltaa kertoa minulle - enpä usko teidänkään liiton kestävän, kun ei ole tämän vakaammalla pohjalla.

Hoida yhteydenotot miehesi kautta. Meillä toimii. Anoppi soittelee miehelle n. joka toinen päivä. Mies suodattaa sisällöt niin, etten joudu kärsimään mistään tyhjänpäiväisestä. Tapaamme n. 4 kertaa vuodessa.

...toisesta ulos. Toimii myös muihin hankaliin ihmisiin.

Hyvä tehdä päätelmiä tietämättä koko kuviota.



Tiedoksesi, että anoppini on psyykkisesti sairas (maanis-depressiivinen). Olemme mieheni kanssa molemmat sitä mieltä, että mitä vähemmän lapset häntä tapaavat, sen parempi. Niin vähän on näitä ns. "hyviä jaksoja", jolloin kommunikointi ei vääristy ja jälkipyykkiä synny.



Mieheni ottaa vastaan äitinsä taholta tulevan viesti- ja puheluvirran, sillä hän ainoana lapsena kokee olevansa äidistään vastuussa.



Minä puolestani tuen miestäni tässä raskaassa tehtävässä parhaani mukaan. Parisuhteemme kannalta olemme YHDESSÄ tulleet siihen tulokseen, ettei minun tarvitse tietää kaikkea, sillä minä puolestani kantaisin turhaa huolta ja ahdistuisin anopin kotkotuksista. Ja juuri niitä hänen kriisinsä sairaudesta johtuen yleensä ovat.



Ja kiitos kysymästä, avioliitollemme kuuluu epäilyksistäsi huolimatta erittäin hyvää. Vietimme juuri 15-vuotishääpäiväämme, eikä loppua näy.



t. 13



Ps. Jos on kyse ihan oikeasti hankalista anopeista, meidän kuviomme toimii... ainakin meilä :)

Päätellen palstan yleisestä tyylilajista, vähintään neljäsosa eukoista on kammottavia miniöitä. Ja tämä ei koske psyykkisesti sairaiden anoppien kanssa kamppailevia...

etkä korvaasi lotkauta, jos rajoja yritetään rikkoa. Muuten sitten koetat tapaamisissa toimia niin, että anopilla on mahdollisimman mukavaa ja helppoa - jos hän on hankala ihminen, niin hänellä on sota-aikoina ym. kun lasten kehityksestä eimitään tiedettykään ollut varmasti paljon traumaattisempi lapsuus kuin meillä kohtuullisen sivistyneinä aikoin syntyneillä. Joten ole ymmärtäväinen. Rakastatte kuitenkin samaa miestä ja samoja lapsia, eli teillä on yhteisiä intressejä.

On käytännössä hyväksi koettu.