Onko teillä varaa kaikkeen mitä haluatte/tarvitsette?

eli voin ostaa sellaista ruokaa ja vaatteita kuin haluan, ja jos vanha tiskikone hajoaa (ja se tapahtuu varmasti pian) niin voidaan ostaa heti uusi. Miehellä taitaa olla säästöjäkin, vaikka maksaa asuntolainaa. Mutta en silti oikein osaa ostaa esim. yli 100e maksavaa vaatetta tms., hinta tuntuu niin korkealta. Matkusteluun jne. isompaan pitäisi varmaan laskea rahat ensin. Mutta enemmän on ehkä pulaa ajasta kuin rahasta.



Suuri hajonta täällä johtuu varmaan siitä, että vastaajat ovat hyvin monen ikäisiä ja monessa elämänvaiheessa. Meillä on molemmlla vakituiset, keskipalkkaiset työt, opintolainat ja auto on jo maksettu. Lapsia on kaksi.

Miehen nettotulot alle 2000 ¬/kk ja minä koithoidon tuella.



Jokainen yli viidenkympin ostos pitää sopia yhdessä, ettei talous mene kuralle.

Sen verran kuitenkin saadaan säästöön joka kuulta, että voidaan tarvittaessa ostaa vaikka pyykkikone, jos edellinen menee rikki. Aina pitää olla tilillä vähän pahan päivän varalle!

Olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla ja lapsilisän kanssa "ansioni" ovat n. 600¬.

Mies opiskelee, joten meillä eletään osaksi tukien varassa vielä ja käyttöön jää sellainen 500¬/kk. Hyvin on riittänyt kaikkeen, vaatteitakin on ostettu silloin kun tarvitsee. Ehkä se sitten on asenteesta kiinni, mutta meillä yleensä varaudutaan henkisesti rahanmenoon jos kerran esim. vaatteita mennään ostamaan ja lasketaan loppukuun budjetti sen mukaan. Silloin rahanmeno ei tunnu niin kamalalta.

On varaa kaikkeen mitä tarvitaan ja mitä halutaan. Ei vaan haluta oikein mitään. Huonekalut vaatisivat uusimista, mutta kun ollaan liian laiskoja hankkimaan uudet. Huonekalut ovat siis rikki: paloja puuttuu ja pääliskankaat on hajoneet jo useita vuosia sitten. Ei tarvitsisi muuta kuin mennä ostamaan uudet, mutta ei huvita. Keittiön kaapistot ja koneet vaatisivat uusimista, mutta ei kiinnosta sekään. Miehen vaatekaapin sisältö saa itkemään ja hän on yleinen vitsi työpaikallaan. Kengistä on joistain pohjat täysin puhki ja sivuissa usean sentin viillot läpi. Minun vaatteeni ovat vähän siistimmät. Ulkomailla emme ole olleet yhdessä Tukholmaa kauempana ja siitäkin on monta vuotta. Häämatka jäi tekemättä, kun oltiin laiskoja. Emme harrasta oikein mitään. Ainoa kunnollinen asia meillä on lastenvaatteet ja varusteet. Ne on taatusti tarkoituksenmukaiset. Rahaa olisi kymppitonneja ja kun tuon tekstini luin, niin ymmärrän kyllä miksi.

Nälkä kasvaa syödessä. Ollaan suurituloisia. Minusta tulotasolla ei ole tässä asiassa merkitystä, sillä aina löytyy tavaraa johon ei ole varaa. Olen havainnut, että monet pienituloiset ovat loistavia rahankäyttajiä: saadaan kaikki tarpeellinen, velkaa vähän ja hyvät säästöt. Me olemme "vasta" kolmekymppisinä opetelleet säästämään. Nuorena tuli elettyä kädestä suuhun, mutta minusta tavallaan tietty vastuuttomuus kuuluu nuoruuteen.

Minä olen ollut viimeiset 5v kotona kahden lapsemme kanssa ja miehen tuloilla pystytään just ja just maksamaan laskut ja asuntolainat ja kahden auton ylläpito+autolainat. Kotihoidontuella ja lapsilisillä minä sitten ostan ruuat (josta joutuu jonkin verran tinkimään, ulkona emme syö juuri koskaan).



Miehen harrastukset nappaavat liian ison siivun tuloistamme ja kyllähän lapsillekin on välillä pakko ostaa vaatteita (joita pyrin ostamaan käytettynä niin paljon kuin mahdollista). Minä harrastan vain "ilmaista" kävelyä ja metsissä tarpomista. Meille aikuisille ostamme vaatteita vain pakon edessä.



Matkustelua emme juurikaan pysty harrastamaan: kesällä yksi telttaretki kivalle leirintäalueelle ja sukulaisiin kyläilemään. Yksi huvipuisto tms. kesässä lapsille saa riittää. Yritämme kerran vuodessa käydä myös Tukholmassa päiväristeilyllä, tai jossain kotimaisessa kylpylässä yöpymässä, mutta nekin reissut pitää aina maksaa luottokortilla.



Kyllähän se kai vähän helpottaa kun itse lähden tästä töihin. Ihan hyvinhän me kyllä näinkin tullaan toimeen, mutta itse elelin ennen miestä ja lapsia hyvätuloisena sinkkuna, joten onhan tämä hiukan masentavaa siihen nähden. Eniten kaipaan sitä että voisi matkustella pari kertaa vuodessa jonnekin ulkomaille tai edes Lappiin.

koska joka kuukausi jää säästöön tonnin verran.



Silti minä tänäänkin olin kirppiksellä ja ostin iiisooon kasan vaatteita lapsille. Siis n 30 kpl hyväkuntoista vaatetta 50 eurolla.



Minä kyllä ostan laatua. Niin uutena kuin vanhana.

Kyllä jokaisesta centistä saa olla kättä vääntämässä. Puutetta silti on vaikka mistä.

Vara on ostaa kaikki mitä tarvitsen ja kaikki kohtuullinen mitä haluan.



Ja osaan arvostaa tätä, tyhjästä on lähdetty.

joissain isoissa hankinnoissa pitää aina vähän miettiä, esim. olisin nyt halunnut uusia meidän puutarhaa (lisää laatoituksia, tukimuureja ym), olisi tullut maksamaan melkein 10 000e, niin sitä en raaskinut sit tehdä (kun tää nykynenkin kuitenkin ihan ok).

Mutta en kamalasti joudu miettimään, onko minulla varaa ostaa esimerkiksi kengät tai takki. Vaatteita ostelen jatkuvasti.

On varaa kaikkeen mitä tarvitaan. Mutta pitää silti vertailla hintoja. Eli en voi tosta noin vaan lähteä shoppaamaan ja ostaa kaikkea ja vähän yli hintoja katsomatta. Ostan mitä tarvitsen, siihen on varaa. Vertailen hintoja ja laatuja, yritän olla ostamatta turhuuksia.

mutta ostan lapsille paljon uutta koko ajan, mies myös ostaa itselleen. Minä yleensä olen sitten kuitenkin loppujen lopuksi niin pihi, että jätän ostamatta itselleni mitään.



Tänään oltiin ruokakaupassa ja mies vihjaisi et koskahan sä olet ostanut itsellesi viimeksi vaatteita ja ostettiin mulle 2 housut, 5 paitaa ja uudet kengät. Eli tälläisia ostoksia ei tosiaan tarvitse miettiä tai ajatella onko niihin varaa, mutta miettiä tarvii sellaista et ai kun olis ihanaa lähteä brasiliaan matkalle ensi kuussa (4 henkilöä) ja et varataan matka tästä näin vaan samantien. ei onnistu, vaan sitten tarvii miettiä ja laskea onnistuuko.

Pitää kyllä miettiä ja laskeskella ja ostaa vain välttämätöntä tai sellaista mitä harkinnan jälkeenkin vielä todella tahtoo.



Ja samoin kuin ap:lla niin takki aj kengät samassa kuussa kirpsahtaisi kyllä.



Ehkä niillä varakkaammilla elämä pyörii niin paljon sen shoppailun ympärillä, ja ostokset tuntuu niin tärkeiltä että valittavat siksi. Köyhemmillä elämänarvot ehkä toisenlaiset.

eikös se niin mene, että halut/tarve kasvaa sitä mukaa kuin tilipussi levenee?

eli halutaan aina kaikkea enemmän ja parempaa.



meillä rahat riittää siihen mikä on tarpeellista, ja joskus joudutaan siirtämään viikolla tai kahdella sähkölaskun eräpäivää, että suoriudutaan ruokamenoista.

(miehen palkka tulee kerran kuussa, ja mun koulutuspäivärahat kanssa kerran kuussa, mutta noin 2 viikon aika jää siihen väliin)

mitään ei tietysti jätetä maksamatta, vaan silloin menetellään noin, jos sattuu monta isoa laskua samaan saumaan.



ostan lastenvaatteita kirppikseltä jos löytyy hyviä, ja alennusmyynnistä, ja joskus ihan normaalihintaisenakin. yleensä edullisia/keskihintaisia, mutta kuitenkin mahdollisimman hyvää materiaalia.

goretexeja meillä ei ole eikä tule.



itse ostan (etenkin nyt äitiysvaatteet) vaatteeni käytettynä, tai alesta, ja joskus tilaan tai ostan jotain normaalihintaistakin, mutta syynään kyllä hinnat tarkkaan.

miehelle ostan yleensä alennusmyynnistä tai muuten edullisesti normaalihintaisia.



ruokakupasta ostetaan paljon kaupan merkkejä (rainbow, x-tra, daily), ja -50% päiväyksen takia olevat tuotteet ostan pakkaseen (etenkin lihat) jos sattuu olemaan meidän ruokalistaan sopivia.



harrastetaan edullisia juttuja, mies juoksee, lenkkareita toki ostetaan silloin kun on tarvis, noin 2 paria vuodessa, mutta muita kuluja siitä ei sitten olekaan.

mulla on erilaisia kädentaitoihin liittyviä harrastuksia, ja vaikka materiaalit maksaakin, niin tuloksena on sitten ne tarvittavat eteisen hyllyt, taikka katraan villasukat.



kesälomalla käydään eläintarhassa, ja ehkä kerran huvipuistossa.

lisäksi onkimassa, uimarannalla, lintutornissa..

yleensä lomaillaan kaikki vapaat mummolassa, joka sijaitsee 400km päässä kotoa. tavataan samalla paljon sen pään sukulaisia ja tuttuja.

emme harrasta ulkomaanmatkoja emmekä lapinreissuja. eikä ole kyllä tuntunut että olisimme jääneet paitsi jostain, kun lapsilla ja vähän aikuisillakin on ikävä niitä ihmisiä jotka asuvat siellä mummolan seutuvilla, niin on itsestään selvää, että lomat vietetään siellä.



toki elintaso on noussut siitä, mitä se oli silloin kun elin sinkkuna, asuin vuokralla ja opiskelin.

ja miehenkin elintaso on noussut siitä, kun eli poikamiehenä ja asui vuokralla.

nyt on pari mukulaa, lisää tulossa, asuntolainaa, yksi auto (käytetty tila-sellainen) mies töissä ja mulla uudelleen koulutus työvoimapoliittisena koulutuksena menossa.

olemme lohmaisseet lapsettomuushoitoihin 6v aikana ehkä noin 10000e. säästöjä ei ole.

olemme pienituloisia, mutta tiedän, että joissain tuttavaperheissä eletään vieläkin niukemmin.



toivon, että tulevan äitiysloman jälkeen valmistun pian, ja pääsen töihin. ei haittaisi, jos saisi edes vähän rahaa säästettyä pahan päivän varalle.



olen onnellinen tästä mitä on.

vielä, kun selvitään tulevasta sairaalalaskusta, kaksoset voivat joutua olemaan tovin sairaalassa jos syntyvät kovinkin ennen aikojaan..

Ei ole rahaa ostaa juuri mitään muuta kuin välttämätöntä. Mutta voinhan aina ajatella että onpa hyvä omatunto, kun vastustan omalta osaltani ilmastonmuutosta!

Niinhän se on, että nälkä kasvaa syödessä ja tarpeet lisääntyy tulojen noustessa.



Itse en oikeasti ole materialistinen ihminen. Olen onnellinen edullisista löydöistä, en kaipaa merkkivaatteita tai pintamuotia. Välillä sitä vaan hairahtuu kadehtimaan toisia, tai en tiedä onko se katellisuuttakaan. Harmitusta ehkä siitä, että nämä tuttavat kehtaa valittaa raha-asioitaan, kun heillä ei oikeasti ole puute mistään. Ja kun itsellä oikeasti välillä on. Vaikka aina meilläkin on lapsille ruokaa ja laskut maksettuna, omaa asuntoa maksetaan. Sikäli asiat meilläkin todella hyvin, siksi en siis normaalisti edes osaa ajatella, että me oltais "köyhiä".



ap

ettei rahat riitä.

Meillä tulot on sitä luokkaa, että ykskin ylimääräinen menoerä on liikaa. Lapselle ostan vaatteet kirpparilta, jos maksaa n. euron. Itselleni olen ostanut jotain noin 2,5 vuotta sitten ja mies samoin. Neuvolassa ehdotettiin toimeentulotuen hakemista, mut ollaan just sillä rajalla, ettei saada sitä. Nyt olis pakko ostaa kengät, mut jää saamatta, kun sähkölasku pukkaa päälle.

Kaikki mitä tarvitaan voidaan ostaa ja aika paljon ylikin, mutta ainahan sitä haaveilee siitä suuresta lottovoitosta, että voisi mennä koko perheen kanssa jonnekin kunnon matkalle (perhettä on 9 henkilöä) ja maksaa lainat pois, ostaa sen asuntoauton ja opiskeleville lapsille omat kämpät ja . . . . . . . . .