Sinä vähintään kahden lapsen vanhempi

En tietenkään kohtele lapsiani epäreilusti tai epätasa-arvoisesti, kaikkia kolmea rakastan yli kaiken muun ja lapset on sekä mun että isänsä tärkein asia maailmassa.

Mulla on kolme lasta. kaksi vanhempaa on sitä mieltä, että kuopus saa kaiken, mun näkemyksen mukaan esikoinen on saanut omia juttujaan läpi eniten. 

En suosi, enkä ole ankarampi.

Sama täällä, ketään (tyttö ja kaksi poikaa) ei suosita eikä sorsita mutta mulla on tuttava jolla on kaksi lasta ja joka tiuskii ja äyskii ja on muutenkin silloin tällöin suorastaan ilkeä tätä esikoista kohtaan vaikka molemmat lapset käyttäytyvät aika lailla samalla lailla (ikäeroa on 2 vuotta). Mutta esikoisraskaus oli vahinko joten ehkä tämä nainen jollain lailla syyllistää sitä vanhempaa lasta olemalla törkeä tätä kohtaan. En ole varma asiasta, tämä on vaan mutu-tunne.

Kyllä se rakkaus lisääntyy. Ei se rakkaus toista kohtaan ole toiselta pois.

En suosi ketään. Kolme lasta on ja kaikki ovat hyvin erilaisia ja kiinnostuksen kohteet aivan erit. Taloudellinen panostus on ollut sen vuoksi hyvin erilaista. Esim esikoinen halusi mopon. Toinen ja kolmas eivät. Kaikilla on samat mahdollisuudet ollut harrastaa ym.

haen rahat kotoonta

Kohtelen jokaista lasta eri tavalla. Yksi tarvitsee kannustusta, toinen rajoituksia ja kolmas hienovaraista ohjausta. Silloin lopputulos on jokaisella suunnilleen sama.

Kolme lasta meillä. Kaikki kolme erilaisia persoonia, ja minun täytyy tunnustaa että on aivan mahdotonta kohdella heitä samalla tavalla.

Ihan vain yksi esimerkki. Esikoinen on ujo ja pihi, häntä pitää oikein kannustaa sosiaalisiin tilanteisiin ja vaikka ostamaan ja tarjoamaan karkkia kavereilleenkin. Keskimmäinen on sosiaalinen, rohkea liikkumaan itsenäisesti ja kova tuhlaamaan rahaa. Vaikea kuvitella ettei keskimmäinen kokisi suhtautumistani esikoisen suosimisena, koska eihän ekaluokkalainen osaa aikuisen lailla suhteuttaa näitä asioita.

Omasta mielestäni en suosi ketään enemmän kuin toista, mutta lapseni voivat olla asiasta eri mieltä. Eivät kuitenkaan ole minulle kertoneet, jos näin olisi. Osa heistä on jo aikuisia.

Ovat vielä niin pieniä, että vaikea sanoa. Ei heitä nyt tietenkään voi samaan aikaan kohdella täysin samoin, vaan tietysti isommilla on hieman enemmän vapautta ja myös vastuuta. Pyrin kuitenkin kohtelemaan samassa iässä samalla tavalla, enkä suosi ketään.

Muistan kuitenkin omasta nuoruudestani, ettei se samoin kohteleminen ole mitenkään helppoa, sitten kun on useampi ihan erilainen lapsi pienillä ikäeroilla. Meitä oli 3 lasta, vuoden välein syntyneet, yksi oli tunnollinen ja luotettava mutta jääräpäisen hankala, toinen kiltti ja helppo mutta kavereiden vietävissä ja helposti säännöistä luistava, kolmas taas omissa oloissaan viihtyvä ja hippasen laiska ihan kaikessa.

Vaikea siinä on sitten olla reilu, kun kysyttäessä "saanko mennä pentille yöksi" tiedät jo etukäteen, että 1. menee sinne tekemään läksyjä, 2. ryyppäämään itseltään tajun kankaalle kolmatta kertaa tähän kesääm ja 3. juonii varmasti jotakin koska vihaa yökyläilyä...

Mulla on 6v ja 6kk ikäiset lapset ja huomasin suosivani nuorempaa. Säikähdin mut totesin et nyt ku asian huomasin nii voin keskittyä paremmin peittää sen. En taho et kumpikaa koskaa asiaa huomaa ja tule katkeruutta sun muuta. Epäilen myös et suosiminen johtuu iha koska kyseessä on vauva ja tasoittuu ku pieni kasvaa.

Mulla on kaksi aikuista tytärtä.

Ajattelen rakastavani kumpaakin yhtä paljon; ainakaan en osaa itse sanoa kumpaa muka rakastaisin enemmän tai kumpaa vähemmän. Rakastan kumpaakin eniten. Mutta toki rakastan heitä vähän eri tavalla - ja se varmaan on tapahtunut vuosien varrellakin eri tavalla, kun heillä on neljä ja puoli vuotta ikäeroa. Esikoinen sai ensimmäiset vuotensa jakamatonta huomiota. Tunsin syyllisyyttä jopa kuopuksen syntymästä, kun näin esikoisen mustasukkaisuuden ja siihen liittyvät tuskat. Samoihin aikoihin tunsin syyllisyyttä siitä, etten pystynyt antamaan kuopukselleni niin jakamatonta vanhemmuutta. Yritin lohduttautua ajatuksella, että isosisko sai pikkusiskon, ja pikkusisko toisaalta sai isosiskon jo syntymälahjaksi.

Tyttäret ovat luonteeltaan toisaalta samanlaisia ja toisaalta erilaisia. He haluavat eri asioita ja heillä on osittain erilaiset kiinnostuksen kohteet (osittain samanlaiset). Ikäerosta johtuen heidän elämäntilanteensa ovat vaihdelleet: olen pyrkinyt esimerkiksi siihen, että tukeni laatu on elämäntilanteeseen sopivaa. Olen maksanut toiselle tyttärelleni valtavan pitkään kalliit harrastusopinnot, mutta sen sijaan toiselle tyttärelle (joka ei ikinä halunnut mitään maksullista harrastusta) maksanut nuorempana vuokraa ja nykyisin takaan  hänen asuntolainaansa. Toinen juttelee asioistaan enemmän kuin toinen, omaan elämäntilanteeseensa liittyen. Toinen käy paljon luona, toinen "ei koskaan ehdi" (=muuta mielenkiintoisempaa kuin äiti). 

Enpä tiedä miten tytöt itse kokevat tilanteen. En tiedä myöskään miten voisin enää tasapuolisemmin toimia kahden täysin erilaisen nuoren naisen kanssa. Vihjeitä?

P.s. lapsia ei ole vielä kummallakaan. Toinen on vela, toinen toivoo lapsia, mutta tällä hetkellä ei ole miestä. Eli lapsenhoidollisissa asioissa ei voi kateellisuutta olla, mutta tuleeko sitten joskus, saa nähdä.

.

Meillä on kolme lasta, nyt jo aikuisuuden kynnyksellä kaikki. 

Ei meillä suosita, mutta on tosiasia, että he ovat erilaisia ja ovat tarvinneet tähän asti eri asioita. 

Yritän itse elää oikeudenmukaisesti, ei niin, että kaikille sama, vaan kaikille se, mitä tarvitaan. 

Esimerkiksi yksi lapsista on mennyt läpi yksityisen hampaiden oikomishoidon. 

Toinen meni taidelukioon, jossa materiaalikustannukset ovat eri luokkaa, kun normilukiossa. Yksi lapsista on todella kiinnostunut ompelemisesta ja tekee paljon= maksaa itseasiassa aika paljon. 

Yksi pelaa jalkapalloa, turnausmatkat maksavat, en anna muille samaa summaa. 

Yksi lapsista on hyvinkin tarkka rahankäytöstään, toinen aivan leväperäinen.  Yhden uskon pärjäävän missä vaan, milloin vaan. Yksi on paljon arempi.

Kaikki ovat samalla tavalla rakkaita. Mutta ilman muuta on totta, että kaikki ei mene 33,3% x 3. 

Meillä on neljä lasta, ja haluan olla ehdottoman tasapuolinen. Pidän erittäin vääränä tuota ’kaikille tarpeen mukaan’-selittelyä, ja se pilaa kyllä sisarusten välit. Eli kaikille saman verran on ainoa oikea tapa toimia. Jos yhdelle kertyy säästöjä enemmän kuin toiselle, on heidän oma valintansa. Vanhempi ei kuitenkaan saa arvottaa lapsiaan mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Kohtelen jokaista lasta eri tavalla. Yksi tarvitsee kannustusta, toinen rajoituksia ja kolmas hienovaraista ohjausta. Silloin lopputulos on jokaisella suunnilleen sama.

Samoin. Mutta täytyy sen verran kirjoittaa, että esikoista odottaessani mielessäni oli kuva vanhemmuudesta, missä olen hyvä äiti ja kohtelen kaikkia tasavertaisesti ja kasvatan heistä upeita nuoria, koska olen pohtinut niin paljon, millainen vanhempi olen.

Mutta koska olen erehtyväinen ihminen kaikkine vikoineni, tein myös paljon virheitä. Tuin joskus liikaa enemmän tukea tarvitsevaa ja en huomannut, että hyvin pärjäävä lapsi olisikin tarvinnut enemmän tukea. Mokasin myös monissa muissa asioissa, koska omassa elämässä oli vaikeaa ja voimavaroja ei ollut aina huomata, mitä lapsen päässä liikkui. Olin myös epäoikeudenmukainen välillä, koska kannoin oman kasvatukseni taakkaa harteillani ja en aina tiennyt, mikä olisi ollut oikein, mikä väärin.

Aikuisille lapsille olen sanonutkin, että onneksi virheistäni huolimatta teistä kasvoi upeita ihmisiä.