Oma mies kohtelee huonosti

Pitkäaikaisesti tuntemani ihminen, on muuttunut kylmäksi ja ivaavaksikin. En ymmärrä. Teen hänelle ruoat, siivoan, käyn kaupassa, istan ruoat omistani, vaikka jäin työttömäksi vuosi sitten matala-alapalkkaisesta työstä., mies tienaa enemmän. Sairastuin, jalkani paketoitiin, silti yhä minä olen se joka siivoaa ja hoitaa kodin pyörityksen. Olen pyytänyt apua, mutta hän katoaa näkyvistä. Kironan myötä en ole tavannut yhtään ystävääni yli vuoteen ( ystävillä pieniä laosia, astmaa ym joka estää näkemiset), mieheni käy päivittäin jututtamassa ystäviään ja ihmettelee kuinka minä vaan valitan kun ainoa yhteys ulkomaailmaan on kaupan kassan hei-sana. Itken usein salaa, koen olevani hyvin onneton. Ennen suhdettamme minulla oli sosiaalista elämää, urheilin ja hymyilin.
En käsitä miten mieheni ei voi ymmärtää kuinka tämä yksinäisyys ja neljän seinän sisällä eläminen sattuu. Hän ei lohduta, on kuin aikuislapsi. Olen alkanut turruttaa yksinäisyyttäni alkoholiin, se vie kivun hetkeksi, tätä mies ei ymmärrettävästi hyvällä katso ja ivaakin minua siitä usein, kun olen ottanut, salakuvaa minua ja nauraa kun kaaduin kerran ja loukkasin uudelleen jalkaani. Yritin puhua hänelle sekä selvinpäin että humaltuneena asiasta, hän vastasi ettei jaksa kuunnella sössötystäsi. Hellyyttä tms meillä ei ole. Alan epäillä itseäni, olenko paha ihminen kun yritän saada ymmärrystä ja keskustelua, vaikka häntä ei kiinnosta. Ero ei ole mielessä, korkeintaan itsestäni.

Kohteleeko miehet teitä näin?