Lue keskustelun säännöt.
11kk vauvan muksahtelu ja mummon reagointi (avautuminen)
02.06.2021 |
Tarvitsen nyt paikan jonne avautua tästä... Vauvani on 11kk ja tosiaan kiipeily, kävelyn harjoittelu yms vauhdikas aktiviteetti kiinnostaa. Näin ollen pikku muksahduksia väkisinkin välillä käy, mikä on mielestäni ihan normaalia. Tällöin otan lapsen aina syliin ja lohdutan. Hetki sylissä, ja pian itku lakkaa ja hän on valmis taas jatkamaan seikkailujaan. Tietenkään en päästä häntä silmistäni niin, että pääsisi tippumaan mistään korkealta tai joutuisi oikeasti vaaraan, tässä on kyse kaatumisista ja pienistä pään kolhaisuista.
No, nyt kesälomalla vietetään monta viikkoa miehen sukumökillä. Mulla on aina ollut hyvät välit anoppiini, mutta nyt eriävien lastenkasvatusnäkemysten myötä pinnani on välillä melko kireällä.... Tähän lapsen kaatumiseen hänen mielestään kuuluisi reagoida niin, että työntää jonkin lelun vauvan nenän eteen jotta "unohtaisi" kaatumisen ja keskittyisi muihin asioihin :D syli ja/tai tissi lohdutuksena ei kuulemma vetele :D?
Sanottakoon vielä, että imetän yhä, anoppi taasen on on aikoinaan palannut töihin ja kun lapsensa olivat 3kk-6kk, eikä hän esimerkiksi ole täysimettänyt heitä. Joten tavallaan ymmärrän, että hänen lapsilleen on pitänyt opettaa joku muu lohdutustyyli kuin äidin syli, kerta hoitaja on ollut heidän pääasiaölinen hoivaaja...
On silti pirun raskasta joka kerta perustella toimintani olevan oikein, ja hätistellä anoppia leluineen pois kun yrittää kaapata itkevän lapsen sylistäni... Huoh.
Kiitos kun sain avautua. Vinkkejä mikä helpottaisi tilannetta? Onko antaa lukuvinkiki anopille vaikka jotain kirjaa, joka avaisi vähän näitä kiintymyssuhdekasvatuksen malleja?
N31
Kommentit (112)
Miehesi voisi tietenkin tuollaisessa tilanteessa sanoa äidilleen, että tämä on teidän tapanne kasvattaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot anopille, että lapsen kasvattaminen ei kuulu hänelle.
Onko anoppisi kovin iäkäs? Oma mummoni on 75v, ja kovin samankuuloisia juttuja lasten kasvatukseen liityyen:
"Vieläkö se syö tissiä!? Eikö pitäs jo ihan oikeeta ruokaa" (vauva 9kk)
"liian kiinni on äidissä toi lapsi, vähän pitäis karaista sitä, lähde vaikka viikonlopuksi reissuun" (vauva 10kk eroahdistus päällä)
Esikoinen meni päikkyyn VASTA ollessaan 2,5v "törkeää, eihän se opi sosiaaliseksi"
Ois ollut varmaan vielä pidempäänkin kotona, mutta kaksoset oli syntymässä niin koin että niin oli parempi, että esikko 6h päivästä päikyssä...
Että joo, koita kestää on vinkkini. Muista, se on sun ja puolisosi päätös, kuinka lastanne kasvatetaan!
Ei sinun tarvitse anopille mitään lukuvinkkejä antaa. Sano hänelle, että hoidat lapsesi näin ja sillä selvä. Jos anoppi vahtii lasta niin anna hänen hoitaa lasta omalla tavallaan. Teidän molempien tavat on ihan yhtä ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vetoat et neuvolasta tai jopa lastenlääkäri on käskenyt lohduttamaan. Jos ei auta niin suljet korvat ja anna anopin paasata.
Sanot vaan että tää on sun tyyli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tätä lastenpsykiatrien varoittamaa kiintymyskasvatusta, jossa lapsi tukahdutetaan rakkaudella. Se anopin ojentama lelu tms. on lapsen itsensä kannalta paljon parempi asia kuin jokaisen inahduksen ja pahanmielen tukahduttaminen sylittelyllä. Jos lapsella ei ole hätää ja tiedät, että mitään vakavaa ei ole sattunut, niin parempi suunnata mielenkiinto uuteen asiaan kuin jäädä rypemään tunteisiin.
Tissin tarjoaminen lohduksi melkein vuoden ikäiselle vaikuttaa sekin ylimitoitetulta.
Mutta kuten jossain iltapäivälehdessä luki, niin äärimmäinen kiintymysvanhemmuus voi olla lapselle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten vanha sun mies oikein on?
Tärkeä kysymys! :D
Mieheni on minua viitisen vuotta vanhempi, 36-vuotias. On perheensä iltatähti, anoppi sai hänet liki nelikymppisenä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä lastenpsykiatrien varoittamaa kiintymyskasvatusta, jossa lapsi tukahdutetaan rakkaudella. Se anopin ojentama lelu tms. on lapsen itsensä kannalta paljon parempi asia kuin jokaisen inahduksen ja pahanmielen tukahduttaminen sylittelyllä. Jos lapsella ei ole hätää ja tiedät, että mitään vakavaa ei ole sattunut, niin parempi suunnata mielenkiinto uuteen asiaan kuin jäädä rypemään tunteisiin.
Tissin tarjoaminen lohduksi melkein vuoden ikäiselle vaikuttaa sekin ylimitoitetulta.
Mutta kuten jossain iltapäivälehdessä luki, niin äärimmäinen kiintymysvanhemmuus voi olla lapselle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Itkevää lasta lohdutetaan = äärimmäinen kiinntymyyssuhdevanhemmuus :D
On ihan luontaista ihmiselle lohduttaa itkevää lasta.
Vierailija kirjoitti:
Sanot anopille, että lapsen kasvattaminen ei kuulu hänelle.
Ei etenkään sukumökillä, jossa mahdollisesti on järvikin lähellä. Vanhemmille tekee ihan hyvää olla skarppina 24/7 lapsensa takia, saunaankaan ei mennä kahdestaan, jotta lapselle ei vain satu mitään sillä aikaa. Kun ne pari viikkoa kulkee koko ajan lapsensa perässä, niin tietää olevansa hyvä vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä lastenpsykiatrien varoittamaa kiintymyskasvatusta, jossa lapsi tukahdutetaan rakkaudella. Se anopin ojentama lelu tms. on lapsen itsensä kannalta paljon parempi asia kuin jokaisen inahduksen ja pahanmielen tukahduttaminen sylittelyllä. Jos lapsella ei ole hätää ja tiedät, että mitään vakavaa ei ole sattunut, niin parempi suunnata mielenkiinto uuteen asiaan kuin jäädä rypemään tunteisiin.
Tissin tarjoaminen lohduksi melkein vuoden ikäiselle vaikuttaa sekin ylimitoitetulta.
Mutta kuten jossain iltapäivälehdessä luki, niin äärimmäinen kiintymysvanhemmuus voi olla lapselle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Ihan oikeasti se on ihan vitunmaku miten toimii. Ei se lapsi vanhingoitu jos sitä lohduttaa
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä lastenpsykiatrien varoittamaa kiintymyskasvatusta, jossa lapsi tukahdutetaan rakkaudella. Se anopin ojentama lelu tms. on lapsen itsensä kannalta paljon parempi asia kuin jokaisen inahduksen ja pahanmielen tukahduttaminen sylittelyllä. Jos lapsella ei ole hätää ja tiedät, että mitään vakavaa ei ole sattunut, niin parempi suunnata mielenkiinto uuteen asiaan kuin jäädä rypemään tunteisiin.
Tissin tarjoaminen lohduksi melkein vuoden ikäiselle vaikuttaa sekin ylimitoitetulta.
Mutta kuten jossain iltapäivälehdessä luki, niin äärimmäinen kiintymysvanhemmuus voi olla lapselle enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Tämän kommentin kirjoittanut on kyllä niin pihalla kuin olla ja voi. Nyt puhutaan vauvasta, ei 7-vuotiaasta koululaisesta!
Kahtena ensimmäisenä ikävuonna juurikin tunnetaitoja vasta opetellaan, lapsen lohduttaminen on suotavaa eikä mitään "tunteissa rypemistä"
T. Lastenneurologi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanot anopille, että lapsen kasvattaminen ei kuulu hänelle.
Ei etenkään sukumökillä, jossa mahdollisesti on järvikin lähellä. Vanhemmille tekee ihan hyvää olla skarppina 24/7 lapsensa takia, saunaankaan ei mennä kahdestaan, jotta lapselle ei vain satu mitään sillä aikaa. Kun ne pari viikkoa kulkee koko ajan lapsensa perässä, niin tietää olevansa hyvä vanhempi.
Voi yhden kerran. Sitten alkaa välittömästi tämä naurettava marttyrointi, uhriutuminen, kiristäminen ja whatnot.
Niillä sukumökeillä lomailu ei ole varmaankaan sen perheen toive, yrittävät sietä sukulaisia lapsen tähden.
No itsepähän tuolla lohdutustavalla ajat kohti ongelmia, mutta anopilla ei tietenkään ole syytä puuttua asioihisi.
Onko tarve päästä eteenpäin vai olla oikeassa? Jos päästä eteenpäin, niin anna anopin hössöttää ja tee omalla tavallasi. Kenellekään ei siitä tule mitään harmia, olet äiti ja sinä päätät.
Jos sinulla on tunne, että haluat perustella anopille olevasi oikeassa niin hanki niitä kirjoja jne.
Jos 36-vuotias on perheen iltatähti, on anoppisi jotakuinkin oman äitini ikäluokkaa (eli 50-luvulla syntynyt tai 40-luvun loppupuolta). Silloin tyyli oli se, että vauvaa piti syöttää 4 tunnin välein piste. Ei aiemmin, ei myöhemmin., sama kuinka paljon huusi (äitini syötti "neuvolalta salaa" minua useammin). Myös katsottiin, että lapselle ei "saa antaa periksi" eli liiallinen sylittely ja itkuun vastaaminen tekee lapsista itsekkäitä ja vaativia. Vasta myöhemmin on ymmärretty, että tällainen aiheuttaa lapselle turvattomuutta ja itsekkyyden kehitys (joka sitten pitäisi kitkeä pois) tapahtuu vasta myöhemmin, kun lapsen oma "minäkuva" kehittyy.
Ei tuosta kannata alkaa tappelemaan ja riitelemään. On ihan ok "vaihtaa" muksahduksen tuottama säikähdys ja pieni jomotus leluun, tai muuhun mikä vie huomion pois tapahtuneesta. Tällä osoitetaan että ei tarvitse pieniä alkaa märehtimään, vaan elämä jatkuu samantien, ja pipit unohtuu. Tietenkin on yhtälailla ok nostaa lapsi syliin ja paijailla. Suosittelen kuitenkin ettet ala hydterisoimaan ja lääkitsemään jokaista pikku kolhua, minulle nimittäin on lähipiirissä nyt jo teini-ikäinen, ja sitä kohtpuoliin havitteleva sisarusvaljakko, ja se on köh, aika naurettavaa välistä se touhu. Vakavampi puoli tuossa on heillä se että ei uskalleta oikein tehdä mitään liikunnallista, koska voi ottaa kipeää, ja se on pahapaha juttu. Jokaista pinenintäkin naarmua voivotellaan ja pyydetään "lääkettä" siihen, siis joku pieni nirhauma. Toinen lapsi ei halua harrastaa jalkapalloa kun siinä voi ottaa kipeää. Harrasti hetken, mutta ei kestänyt mm. normaalia lihaskipua, tai sitä että kaveri vähän otti osumaa.
Vierailija kirjoitti:
No itsepähän tuolla lohdutustavalla ajat kohti ongelmia, mutta anopilla ei tietenkään ole syytä puuttua asioihisi.
Mitä ongelmia lapsen lohduttamisesta putäisi seurata ja missä vaiheessa niiden ongelmien pitäisi alkaa?
Anoppi on kasvattanut miehesi, eikö? Molemmat keinot toimivat, kummastakaan ei liene haittaa, missä olikaan ongelma?
Tuskinpa hommansa hoitanut alkaa enää kasvatusoppaita lukemaan, hauska ajatus.