Mä en ole oppinut euroja vieläkään
Siis osaan kyllä käyttää rahaa mutta jotenkin eurojen pienuus sokaisee mut yhä välillä. Jotenkin hahmotan yhä esim. 20 euron 20 markaksi.
Käykö kenellekään muulle koskaan näin?
Kommentit (12)
mielessäni lasken hinnan markoiksi.
mielessäni lasken hinnan markoiksi.
silloin kun siirryttiin euroon, etenkin kirppareilla. Esim. yhdellä Helsingin Fidalla kehystetty juliste maksoi yli 100 euroa (siis kehystys oli ihan taiten tehty, mutta SATASEN), pikkukaupungin Fidalla erittäin huonokuntoisesta mummopyörästä pyydettiin 60 euroa. Tuntuu siltä, että myyjät siirsivät markkahinnat suoraan euroiksi. Tämä käytäntö ei ole ollenkaan loppunut, vaan esim. viime vuonna käydessäni eräällä paikkakunnalla Fidassa näytti siellä olevan muutama yleishinta (esim. hintaan 4,50 olis saanut tyynyliinan, riisipaperivarjostimen tai lasten huomioliivin). Tuntuu että hinnoittelijoista hinta on pieni kun se on yksinumeroinen summa.
Joo, tämä vähän aiheen vierestä.
Aika pitkään laskin kyllä kalliit hinnat, esim asunnot, euroista "takaisin" markoiksi. Sillä lailla pystyin ne paremmin hahmottamaan. Eurokolikot tuntui ihan pikkurahalta myös. Mutta noista ajoista on jo vuosia.
Ap, yritä edes hahmottaa se 20 euroa 120 markaksi.
nykyisen 5. Mulle ainakin auttaa (kun oleskelen ulkomailla ja pitää orientoitua uuteen valuuttaan) ajatella tiettyjä summia, esim. just toi edellisen esimerkki (120 mk on 20 e). Opettelee vaan usemman summan, kyllä se siitä.
Aika pitkään laskin kyllä kalliit hinnat, esim asunnot, euroista "takaisin" markoiksi. Sillä lailla pystyin ne paremmin hahmottamaan. Eurokolikot tuntui ihan pikkurahalta myös. Mutta noista ajoista on jo vuosia.
Ap, yritä edes hahmottaa se 20 euroa 120 markaksi.
Mutta välillä yhä sokaistun pienistä numeroista niin, että huomaan kuluttaneeni rahaa enemmän kuin piti. Pitää oikein välillä todella muistuttaa itseäni, että myös nettotuloni on pienissä numeroissa ja joku 20 euron paita ei itseasiassa ole ollenkaan halpa vaikka niin saattaisi luulla.
Tuntuu esim., että nykypäivänä kolikoillekaan ei anneta mitään arvoa. Aatelkaa nyt: joku 20 snt on sentään yli markan! Itse tunnustan menneeni sekaisin.
unohtanut kuinka pieni raha markka oli. Sitten kauhistellaan hintoja kun kun 120 markkaa tuntuu niin isolta rahalta.
nykyisen 5. Mulle ainakin auttaa (kun oleskelen ulkomailla ja pitää orientoitua uuteen valuuttaan) ajatella tiettyjä summia, esim. just toi edellisen esimerkki (120 mk on 20 e). Opettelee vaan usemman summan, kyllä se siitä.
Siitäkin on jo aikaa kun kerroin oli 5. Nyt saattaa olla jotain 4,8 jo...
Vaan ei auta "kun se kerroin on 6 ja sillä hyvä!!!"
on muuttunut aika lailla markka-ajoista. Saan nyt käteen saman summan euroja kuin silloin markkoja. Enemmänkin. Menot kasvavat samaa tahtia...
Siksi joku 4 euroa kahvista kerran pari kuussa ei tunnu juuri missään. Ja jos ennen 100-150 markkaa oli sopiva hinta farkuille, nyt 100 e on ihan ok.
Hinnoista ei ole mitään hajua.
En tosin käy Suomessa kuin kerran- kaksi vuodessa. Voin kuvastoja lukiessa ajatella, että jopas on sopiva hinta (ja hätkähtää että hinta onkin euroja, ei enää markkoja).
Inrflaatiokin olisi jo muuttanut rahan arvoa.
Vastauksena kysymykseesi: ei käy. Mä tiedän mun tulot euroissa, joten tottakai osaan suhteuttaa myös menoni samassa valuutassa.