Matematiikan opetuksen vaihtelevan tason taustalla Suomessa taitaa olla opettajankoulutus

Valmistun tänä keväänä luokanopettajaksi. Nyt, kun ajattelen taaksepäin opintoja, mitä niistä jäi käteen ja millaisin eväin lähden itse kentälle työskentelemään, niin kyllä vetää vakavaksi.

Se, millainen käsitys on muodostunut minkäkin oppiaineen opettamisesta ja sisältökokonaisuuksista on todella paljon kiinni siitä, miten aihetta lähestyttiin OKL:n opetuksessa. Iso osa koulutuksesta oli yleistä opetuksen, opettamisen, oppimisen teoriaa, pedagogiikkaa. Itse ainekohtaista didaktiikkaa oli loppujen lopuksi varsin vähän.

Hyvin paljon on kiinni siitä, millaiset opettajat oppiainekohtaista didaktiikkaa ovat opettamassa. Äidinkielessä ja kirjallisuudessa oli asiasta innostuneet opettajat, jotka olivat jäsennelleet opettamansa sisällön hyvin ja loogisesti. Kurssien yhteydessä luettu kirjallisuus tuki tätä. Esimerkiksi lukemaan oppimisesta käytiin läpi eri teorioita ja eri menetelmiä kattavasti.

Matematiikan osalta jäi sellainen kuva, että kurkistettiin matikkaa vähän siitä näkökulmasta ja vähän tästä. Esiteltiin hiukan sellaisia ja tällaisia välineitä, joita oppitunnilla voisi käyttää kynän ja paperin lisäksi. Mutta ei mitään yhtenäistä teoriapohjaa muodostunut kyllä matematiikan opettamiselle. Ei esitelty mitään erilaisia menetelmiä. Oli vain sellaisia hajanaisia palasia. Sitä sun tätä. Ja tentteihin luetut oppikirjat olivat samanlaisia. Sellaisia artikkelikokoelmia. Mitään yhtenäistä kuvaa ei muodostunut.

Aion nyt itse perehtyä kesällä matematiikan opettamiseen ja omaehtoisesti luoda itse itselleni paremman didaktisen ja metodologisen pohjan. Parille syksyllä alkavalle alan täydennyskoulutuskurssillekin olen jo ilmoittautunut. Koska haluan matematiikan osalta(kin) tarjota oppilaille parasta mahdollista opetusta.

Mutta oman harrastuneisuuden varaan tuo jää. Opettajankoulutuksesta en siihen kunnollista, vahvaa teoriapohjaa saanut.