Lue keskustelun säännöt.
Suhde tuntuu raskaalta, koska moni asia naisessa tuo mieleen äitini ja tulkitsen kaikkea ikävällä tavalla
11.05.2021 |
Joudun joka päivä tappelemaan demoneja vastaan, jotta kykenen edes olemaan suhteessa. Kun nainen pyytää tekemään jotain tietyllä tavalla, ääntelee jollain tavalla itsekseen (huokailee, hyräilee tms.), valittaa jostain sinänsä aiheellisesta, niin en kykene olemaan miettimättä, että hän on vihainen minulle tai yrittää vihjata jotain. Näin se oli lapsena äitini kohdalla.
Yritän käsitellä näitä asioita mielessäni ja olla reagoimatta liian nopeasti ja liian pienestä. Tämä kuitenkin myös kuluttaa minua. Enkä osaa sanoa milloin nainen oikeasti rikkoo oikeuksiani. Alan miettiä, että minun pitäisi olla ns. täydellinen, ärsyttämättä häntä koskaan millään tavalla. Koska jos ärsytän, olen ansainnut kaiken paskan.
Ja joo käyn jo terapiassa. Osaako joku sanoa milloin tämä helpottaa? Pelkään että kulun loppuun ennen sitä.
Kommentit (384)
Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulkitset siis naista ihan omien oletuksiesi mukaan.
Meilläkin on niin, että toinen osapuoli syyllistyy lähes kaikesta, vaikkei olisi edes tarvetta. Hän on vaan tottunut syyllistämään itsensä lähes kaikesta.
Miksi otit samanlaisen naisen kuin äitisi? Ja jos hän ei aidosti ole samanlainen, miksi kohtelet häntä kaltoin olemalla tutustumatta häneen vaan tulkitset omavaltaisesti?
Ei hän ole yhtään samanlainen kuin äitini. Yritän tutustua häneen, mutta ei se käy hetkessä. Mun mielestä vähän ikävää kutsua tätä kaltoinkohteluksi, koska en ole syyllistänyt häntä yhtään mistään. Tunteitani en voi kontrolloida enkä ole niistä vastuussa kellekään.
Miksi sinä ap valitsit äitisi kaltaisen naisen? Voikos terapiassa käyminen auttaa sua pääsemään äidistäsi yli ettei täysin syyttömän naisen eli puolisosi tarvitse kärsiä?
Naisissa voi olla tiettyjä piirteitä, lähes kaikissa naisissa siis. Jos et esim. tee kotitöitä ja nainen motkottaa niin luultavasti asiasta voi motkottaa joku toinenkin nainen; tai sitten valitset kumppanin joka tykkää myös elää "pellossa". Mutta siis useissa naisissa on naismaisia piirteitä joten voi olla ettet koskaan niitä karkuun pääse. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et toisen!
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun olisi parasta ottaa aikalisä ja olla ihan sinkkuna sen aikaa, että saat pääkoppasi kuntoon. Et kuulosta valmiilta suhteeseen. Itseluottamus kuntoon niin eiköhän se siitä helpota. Aloita vaikka kuntosaliharrastus, sellainen lisää itseluottamusta.
Olen käynyt jo vuosia terapiassa (ja kuntosalilla vielä pidempään). Jos mun pitäisi alkaa sinkkuna fiksaamaan itseäni vielä lisää, niin en usko että tulisin koskaan valmiiksi. Kyllä mä nytkin luulin että olisin jo valmiimpi suhteeseen, mutten kuitenkaan ollut. Ei ne samat ongelmat kuitenkaan tule eteen kaverisuhteissa. Kavereita on paljon ja en ole koskaan yhdestä riippuvainen. Parisuhteita on vain yksi kerrallaan (ja toivottavasti enää yksi koko loppuelämän) ja ei siihen voi suhtautua samalla tavalla, vaan asiat on pakko selvittää. Kaverisuhteissa pienet tökeröt huomautukset jäävät ja unohtuvat, parisuhteessa ne on pakko puhua auki tai ne jäävät kalvamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisissa voi olla tiettyjä piirteitä, lähes kaikissa naisissa siis. Jos et esim. tee kotitöitä ja nainen motkottaa niin luultavasti asiasta voi motkottaa joku toinenkin nainen; tai sitten valitset kumppanin joka tykkää myös elää "pellossa". Mutta siis useissa naisissa on naismaisia piirteitä joten voi olla ettet koskaan niitä karkuun pääse. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et toisen!
Niin. Ongelma vain on, että teen kyllä kotitöitä ihan tarpeeksi eikä nainen ole kuin kerran valittanut asiasta. Oikeastaan siitä yhdestä kerrastakin jäi vaan "traumat". Pelkään jatkuvasti etten ole tarpeeksi hänelle tai ärsytän häntä sillä miten asiat teen ja tunnen siksi painetta tehdä kaiken täydellisesti. Koskaan ei saisi jättää mitään asioita levälleen jne. Ja vaikka tiedostan ettei se ole välttämättä totta, ei kriittinen ääni sisälläni hiljene. Minun on hyvin vaikea vetää rajaa siihen, milloin pingotan liikaa asioista ja milloin olen tarpeettoman hunsvotti. Elämä on jatkuvaa painia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinä ap valitsit äitisi kaltaisen naisen? Voikos terapiassa käyminen auttaa sua pääsemään äidistäsi yli ettei täysin syyttömän naisen eli puolisosi tarvitse kärsiä?
Ei hän ole yhtään äitini kaltainen. En ole pistänyt häntä kärsimään. Olen vastuussa siitä miten toimin, mutta en tunteista sisälläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuulostaa kyllä siltä että et ole valmis suhteeseen. On totta että suhteeseen ei koskaan mennä ihan valmiina mutta ehkä kuitenkin olis hieman syytä miettiä kohdallasi onko tuo oikein naisystäväsi kohtaan. Selkeästi koet hyvin vahvoja riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita. Nainen niitä tahtomattaan ja tietämättään triggeröi. Kuvaamasi tilanne ei kuulosta kovin reilulle toista osapuolta kohtaan
Jos odottaisin että terapiassa käyminen korjaisi mut, niin en tiedä milloin se sitten tapahtuisi. Olen käynyt terapiassa neljä vuotta. Juna ajaa ohitseni jos odotan sitä, että tulen täysin ehjäksi. Enkä tiedä voiko se edes tapahtua ilman, että niitä asioita kuitenkin kohtaa sitten parisuhteessa? Ei jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoakaan hoideta vain istumalla yksin kotona psykologian kirja kädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottavaa kuulla ettei meillä ainoastaan ole tällaista suhdetta. Hattua nostan ap:lle koska käy terapiassa ja yrittää voittaa ongelmaansa.
Oma mieheni ei tietenkään mihinkään terapioihin suostu kun kotona on vaimo jota voi käyttää likasankkona ihan ilmaiseksi. Raskasta on ollut kun koko ajan on syyllinen jonkun toisen(äitinsä) tekoihin.
Ongelma on kyllä 30 vuoden aikana lievittynyt ja mies oppinut jotain itsestään. Välimatkaa lapsuuteen. Mutta uskon että suhteemme olisi parempi jos ei vaimon niskaan kaadettaisi ongelmakuormaa miehen lapsuudesta.
Jokainen nainen haluaisi olla miehelleen vaimo eikä äiti.
Vierailija kirjoitti:
No kuulostaa kyllä siltä että et ole valmis suhteeseen. On totta että suhteeseen ei koskaan mennä ihan valmiina mutta ehkä kuitenkin olis hieman syytä miettiä kohdallasi onko tuo oikein naisystäväsi kohtaan. Selkeästi koet hyvin vahvoja riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita. Nainen niitä tahtomattaan ja tietämättään triggeröi. Kuvaamasi tilanne ei kuulosta kovin reilulle toista osapuolta kohtaan
No hän valitsee olla kanssani. Ja on hänelläkin omat ongelmansa joita olen valmis sietämään. Enemmän minä kuuntelen hänen valitustaan eri asioista kuin hän minun. Aika paljon useammin olen itse halaamassa ja tsemppaamassa häntä verrattuna siihen, mitä hän joutuu kanssani tekemään. En mä siitä suostu syyllistymään että olen hänen kanssaan epätäydellisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkihan me ollaan epätäydellisiä, ei kyse ole siitä. Vaan siitä että tulkitset naisen käyttäytymistä omien äititraumojesi läpi että näe häntä sellaisena kun hän on. Yksi oleellisempia asioita on oppia olemaan yksin ja nähdä ihmiset erillisinä olentoina suhteessa itseen. Se voi kyllä opetella ihan ilman särkemättä toista ihmistä. Jokseenkin itsekäs toi sun näkökulma: en ole vielä eheytynyt terapiassa mutta minulla on oikeus särkeä toinen ihminen koska juna ajaa muuten ohi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisissa voi olla tiettyjä piirteitä, lähes kaikissa naisissa siis. Jos et esim. tee kotitöitä ja nainen motkottaa niin luultavasti asiasta voi motkottaa joku toinenkin nainen; tai sitten valitset kumppanin joka tykkää myös elää "pellossa". Mutta siis useissa naisissa on naismaisia piirteitä joten voi olla ettet koskaan niitä karkuun pääse. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et toisen!
Niin. Ongelma vain on, että teen kyllä kotitöitä ihan tarpeeksi eikä nainen ole kuin kerran valittanut asiasta. Oikeastaan siitä yhdestä kerrastakin jäi vaan "traumat". Pelkään jatkuvasti etten ole tarpeeksi hänelle tai ärsytän häntä sillä miten asiat teen ja tunnen siksi painetta tehdä kaiken täydellisesti. Koskaan ei saisi jättää mitään asioita levälleen jne. Ja vaikka tiedostan ettei se ole välttämättä totta, ei kriittinen ääni sisälläni hiljene. Minun on hyvin vaikea vetää rajaa siihen, milloin pingotan liikaa asioista ja milloin olen tarpeettoman hunsvotti. Elämä on jatkuvaa painia.
Avaatko suusi tuolloin ja käyt asian läpi ja toteatte että sinulle tuli ahdistus ihan muusta johtuen ja nainen ei ole nyt juuri jättämässä sinua ja vaatimassa täydellisyyttä? Ja mitä jos nainen sanoi ihan asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei aloittaja, mietin että voisiko puoliso tehdä joitain asioita ihan vaan sattumalta? Siis ilman että niissä on mitään tunneperäisiä tai muita merkityksiä? Toki monistakin jutuista voi tulla "ikäviä kaikuja" menneisyydestä ja hankala, jopa tuskainen olo. Voisiko näissä tilanteissa vain rauhoitella itseään ja todeta että tässä on nyt ihan eri ihminen, siis puoliso kyseessä eikä oma äiti.
Mulla taas välillä palaa hermo kun tuntuu toisinaan että puolison suvun ajatukset ja uskomukset ohjailee meidän perhe-elämää liikaakin. Välillä on jopa sanonutkin että "kun mummo ja äitikin näin teki niin miksi muuttaa toimivaa konstia". No ehkä siksi että ollaan seuraavalla vuosituhannella ja meidän perheessä.
Onko teidän suhde riittävän läheinen henkisesti ja fyysisesti? Voitko olla rento ja turvassa? Koska jos on, miksi jatkuvasti kuitenkin tunnet riittämättömyyttä ja turvattomuutta? Jos tiedostat sen olevan omissa traumoissasi, vedä mielessäsi ero tuntemuksiisi ja naiseen. Jos taas hänen toimintansa nostaa sinussa ilmaan epävarmuutta, voit toki avata suusi ja kertoa millainen toiminta saisi sinut tuntemaan olosi paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me ollaan epätäydellisiä, ei kyse ole siitä. Vaan siitä että tulkitset naisen käyttäytymistä omien äititraumojesi läpi että näe häntä sellaisena kun hän on. Yksi oleellisempia asioita on oppia olemaan yksin ja nähdä ihmiset erillisinä olentoina suhteessa itseen. Se voi kyllä opetella ihan ilman särkemättä toista ihmistä. Jokseenkin itsekäs toi sun näkökulma: en ole vielä eheytynyt terapiassa mutta minulla on oikeus särkeä toinen ihminen koska juna ajaa muuten ohi...
Heti kun kerrot että miten mä hänet tällä hetkellä särjen, niin mietin asiaa uudesta näkökulmasta. Sä syytät mua nyt asioista joita en ole tehnyt. Se että mua ahdistaa ja olen siksi esim. hermostunut tai alistuva, ei ole mitään toisen särkemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisissa voi olla tiettyjä piirteitä, lähes kaikissa naisissa siis. Jos et esim. tee kotitöitä ja nainen motkottaa niin luultavasti asiasta voi motkottaa joku toinenkin nainen; tai sitten valitset kumppanin joka tykkää myös elää "pellossa". Mutta siis useissa naisissa on naismaisia piirteitä joten voi olla ettet koskaan niitä karkuun pääse. Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi, et toisen!
Niin. Ongelma vain on, että teen kyllä kotitöitä ihan tarpeeksi eikä nainen ole kuin kerran valittanut asiasta. Oikeastaan siitä yhdestä kerrastakin jäi vaan "traumat". Pelkään jatkuvasti etten ole tarpeeksi hänelle tai ärsytän häntä sillä miten asiat teen ja tunnen siksi painetta tehdä kaiken täydellisesti. Koskaan ei saisi jättää mitään asioita levälleen jne. Ja vaikka tiedostan ettei se ole välttämättä totta, ei kriittinen ääni sisälläni hiljene. Minun on hyvin vaikea vetää rajaa siihen, milloin pingotan liikaa asioista ja milloin olen tarpeettoman hunsvotti. Elämä on jatkuvaa painia.
Avaatko suusi tuolloin ja käyt asian läpi ja toteatte että sinulle tuli ahdistus ihan muusta johtuen ja nainen ei ole nyt juuri jättämässä sinua ja vaatimassa täydellisyyttä? Ja mitä jos nainen sanoi ihan asiasta?
Yleensä ei ole kyse edes siitä että hän sanoisi mitään. Hyvin harvoin hän mistään sanoo. Lähinnä yritän prosessoida asiaa päässäni, koska koen että olisi hänelle aika raskasta jos jatkuvasti vatvoisin omia pelkojani. Kyllä se omassa päässä prosessointi on toki auttanut asiaa myös. Yleensä hän ei ole edes huomannut ahdistusta, vaan ehkä hän kokee että olen muutenkin sellainen kuin olen normaalisti sellainen kuin olen pikkaisen hermostunut. Silloin hän yleensä sanoo, jos huomaa minun olevan jotenkin selvästi erilainen, esim. hiljaisempi tai etäisempi.
Ja siis kyllä hän sanoi ihan asiasta silloin kerran kun puhuimme kotitöistä. Ongelma vain on se, etten kykene ottamaan kritiikkiä vain yhtenä "asiana", vaan alan pelätä että toinen vihaa minua jos mokaan ja alan suorittaa neuroottisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan me ollaan epätäydellisiä, ei kyse ole siitä. Vaan siitä että tulkitset naisen käyttäytymistä omien äititraumojesi läpi että näe häntä sellaisena kun hän on. Yksi oleellisempia asioita on oppia olemaan yksin ja nähdä ihmiset erillisinä olentoina suhteessa itseen. Se voi kyllä opetella ihan ilman särkemättä toista ihmistä. Jokseenkin itsekäs toi sun näkökulma: en ole vielä eheytynyt terapiassa mutta minulla on oikeus särkeä toinen ihminen koska juna ajaa muuten ohi...
Heti kun kerrot että miten mä hänet tällä hetkellä särjen, niin mietin asiaa uudesta näkökulmasta. Sä syytät mua nyt asioista joita en ole tehnyt. Se että mua ahdistaa ja olen siksi esim. hermostunut tai alistuva, ei ole mitään toisen särkemistä.
Juuri noilla tavoilla. Teidän yhteiselossa on tilanteita joissa on paljon epämäärästä energiaa, tuota sun hermostuneisuutta ja alistuvuutta. Nainen alkaa mukauttaan käytöstään ettet olisi hermostunut. Nainen kokee ettei pysty olemaan oma itsensä kun joutuu kannattelemaan sinua koska sinä näet naisessa äitisi. Nainen särkyy koska hän ei kelpaa sinulle sellaisena kun on, koska olemalla se mitä hän on, hän triggeröi sinussa traumat esiin
Varmaan saat terapiassa hyviä ohjeita (toivottavasti). Meillä on suuri tarve selittää asioita joita emme täysin ymmärrä. Kun puoliso saa meidät triggeröitymään jostain, tulkitsemme tilanteen esim. siten, että hän ei arvosta meitä ja tue meitä. Kun tällainen tilanne tulee eteen, on järkevää tunnistaa oma tunteensa ja ymmärtää, mitä todellisuudessa olet havainnoinut ja mikä tunteitasi nostattaa. Esim. jos puoliso sanoo jotain ikävästi, tunnista tunteesi ja sen sijaan, että ajattelet kuinka hän on aina sinua vastaan, ajattelet tietoisesti, että tässä tilanteessa sinua ahdistaa, että hän ei ensimmäiseksi tukenut sinua. Voit sen jälkeen sanoa havaintosi ääneen, jonka jälkeen puoliso vastaa, että hän ei ehkä huomannut omaa toimintaansa, tai koki sen erilaisena.
Eli kun puolisosi saa sinut triggeröitymään, älä lähde ensimmäisenä rakentelemaan tarinaa siitä, miksi hän käyttäytyy sillä tavalla. Tunnista tunteesi, ja ymmärrä, että puolisosi käyttäytyminen sai sinut tässä tilanteessa kokemaan tällaisen tunteen. Et analysoi miksi puolisosi käyttäytyy, kuten tekee, vaan ainoastaan havainnoit faktat: hän sanoi jotain, se sai sinut kokemaan jotain. Ehkä vastaus herää mielessäsi heti: hän ei sanonutkaan pahasti. Ehkä haluat kertoa ääneen oman havaintosi, jolloin voitte puolisosi kanssa ratkaista tilanteet puhumalla.
Eräs vinkki, joka tähän kannattaa lisätä, on kymmeneen laskeminen. Kun tunnet tuntemuksiesi kasvavan, sanot puolisollesi, että joudut rahoittumaan, suljet silmät ja lasket kymmeneen. Saat aikaa tutkia tunteitasi ja tilannetta. Nämä vinkit saattavat kuulostaa vaikeilta ja kankeilta, erityisesti puolisollesi, mutta ajan mittaan tulet varmasti näissä asioissa paremmaksi. Alku tietenkin on ahdistava, kankea ja siihen on vaikea sopeutua.
Tulkitset siis naista ihan omien oletuksiesi mukaan.
Meilläkin on niin, että toinen osapuoli syyllistyy lähes kaikesta, vaikkei olisi edes tarvetta. Hän on vaan tottunut syyllistämään itsensä lähes kaikesta.
Miksi otit samanlaisen naisen kuin äitisi? Ja jos hän ei aidosti ole samanlainen, miksi kohtelet häntä kaltoin olemalla tutustumatta häneen vaan tulkitset omavaltaisesti?