Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Hyvin kún saa olla omissa oloissa mutta heti jos pitää sosiaalisoida liika kuormittuu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.
Kun haluaisi olla kuten muut ja kuulua joukkoon, mutta on tuomittu ulkopuolisuuteen ja jonkinlaiseen yksinäisyyteen (kukaan ei oikein ymmärrä, kaverit luovat läheiset suhteet muiden kanssa, miehiä ei kiinnosta pidemmän päälle jne.).
Myös ihan yhteiskunnassa toimiminen ja aikatauluissa pysyminen on hankalaa - minulla ei käytännössä ole juurikaan ajantajua.
Hankala ihminen siis. Voiko tästä muuttua?
Ja jos ei, niin miten voi ikinä hyväksyä olevansa tällainen?
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kún saa olla omissa oloissa mutta heti jos pitää sosiaalisoida liika kuormittuu.
Mulla se paha, kun olen sosiaalinen (toisaalta tarvin myös oman ajan), mutta kun ei kuulu joukkoon niin se on vaikeaa :/
Masennun, jos ei ole sosiaalista elämää - ja sitten en jotenkin kuitenkaan osaa sitä hankkia tai tulee se ongelma, ettei kukaan ymmärrä minua ja koen olevani rasite muille jne.
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
Miten kestän? Huonosti. Olen koko ajan henkisesti vereslihalla.
Erityisherkkyyteen kuuluu monenlaista, mutta kirjoittamasi perusteella tuntuu, että sinulla voisi olla taustalla muutakin. Erityisesti tuo ajantajuun liittyvä haaste ja sosiaalisten suhteiden luomisen hankaluudet viittaavat kyllä ehkä johonkin muuhunkin. Onko sinulla kontaktia (nuorten) psykiatriaan? Monenlaiset haasteet ovat ratkaistavissa, mutta ensin pitää tietää, mitkä ne haasteet ovat.
En kestäkään. Olen kotona piiossa. Olen yrittänyt olla työelämässä ja koulussa, mutta se on henkisesti niin vaikea, että paine purkautuu fyysisinä oireina. Yksikin epäystävällinen katse tai sana saa kärsimään jopa pariksi viikoksi. Syy - vuosia kestänyt rankka koulukiusaaminen. En pysty olemaan ryhmässä, koska minussa on se pelko - ryhmä vs minä.
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
Elämä ehkä opettaa sinulle, että se ei ole niin helppoa. Olisin maailman onnellisin, jos kyse olisi vain valinnoista. Kerran kun otin itseni niskasta kiinni ja pakotin itseni sosiaaliseen tilanteeseen, sain paniikkikohtauksen toisten edessä, mutta pahin oli, kun oksensin toisten ihmisten edessä. Ymmärrän, että sitä on vaikea tajuta, mutta kuvittele kerrankin, että sä et pysty hallitsemaan tilannetta kuin normaali ihminen ja se tekee todella alakuloiseksi. Kuvittele, että vaikka kuinka haluat ottaa siitä niskasta kiinni, sun oma vartalo reagoi siihen voimakkaasti ja kapinoi vastaan. Vaikea kuvitella? Niin varmasti. Mutta sellaista se on.
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
Tätä on yritetty koko elämä, ei ole onnistunut vaan päinvastoin jatkuvat epäonnistumiset luoneet vaikean masennuksen.
Itsetunto mennyt aivan täysin tämän kaiken yrittämisen ja epäonnistumisten sarjan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyyteen kuuluu monenlaista, mutta kirjoittamasi perusteella tuntuu, että sinulla voisi olla taustalla muutakin. Erityisesti tuo ajantajuun liittyvä haaste ja sosiaalisten suhteiden luomisen hankaluudet viittaavat kyllä ehkä johonkin muuhunkin. Onko sinulla kontaktia (nuorten) psykiatriaan? Monenlaiset haasteet ovat ratkaistavissa, mutta ensin pitää tietää, mitkä ne haasteet ovat.
Kontakti ollut psykiatriaan jostain 12-vuotiaasta alkaen, olen ollut osastohoidossa ja terapiassa ym., mutta ainoa mitä neuropsykologi ja psykiatri ovat maininneet on vaikea masennus ja sensitiivisyys.
Viimeisimmissä tutkimuspapereissa lukee ”huomattavaa sensitiivisyyttä”.
Älä pakota itseäsi mihinkään, mitä et halua. Ole itsellesi armollinen. Oletko lukenut aiheesta? Siitä löytyy nykyään jo aika paljonkin tietoa. Varsinkin englanniksi. Tieto mistä tämä johtuu, eikä ole ainut tämän ominaisuuden kanssa, on auttanut ainakin minua hyväksymään itseni paremmin. Terapiaa kannattaa kokeilla.
Niin ja tuo viimeisin neuropsykologi oli sitä mieltä, että saattaisi olla ADHD (se kesken, hidas prosessi) mutta kuuden viikon tutkimusjaksolla psykiatrisella ei herännyt epäilystä siitä.
Toisaalta en tiedä ilmeneekö ADHD edes mitenkään jossain psykiatrian osastolla? Kun siellähän vaan lojutaan, ruoka tulee valmiina, muut siivoaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Älä pakota itseäsi mihinkään, mitä et halua. Ole itsellesi armollinen. Oletko lukenut aiheesta? Siitä löytyy nykyään jo aika paljonkin tietoa. Varsinkin englanniksi. Tieto mistä tämä johtuu, eikä ole ainut tämän ominaisuuden kanssa, on auttanut ainakin minua hyväksymään itseni paremmin. Terapiaa kannattaa kokeilla.
Tuota hyväksymistä pitäisi vissiin harjoitella, mutta en tiedä miten?
Minua suoraan sanoen v i tuttaa olla näin heikko, enkä haluaisi olla.
Joudun elämään arvojeni ja unelmieni vastaista elämää vain, koska en heikkouteni vuoksi kykene siihen mitä haluaisin.
Haluaisin olla oikein toimintakykyinen ja reipas, tunnollinen, normaali jne., mutta en vaan saa itseäni sellaiseksi.
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Itsestäänselvyyksiä. En ole väittänyt erityisherkkyyttä diagnoosiksi enkä ole väittänyt etteivätkö kaikki olisi jollain tapaa herkkiä - mutta joillakin se todella häiritsee ja vaikeuttaa elämää, useimmilla ei.
En myöskään kohtele muita huonosti tai vaadi keneltäkään erityiskohtelua.
Haluan vain olla normaali, en missään nimessä haluaisi olla tällainen.
Ehkä parasta tapauksessasi olisi hyväksyä itsensä. Ole sellainen kuin olet. Muistuta itseäsi siitä, että sinä saat olla tuollainen. Ole rauhassa oma itsesi. Ehkä se, ettet kamppaile itseäsi vastaan, auttaakin sinua paljon. Ja muista ettet ole ainut herkkä ihminen. Meitä on muitakin jotka eivät vain kestä elämää,eivätkä ehkä tule ikinä kestämäänkään. Onneksi voimme näin netin kautta edes olla sosiaalisiakin. Rakkaudelliset terveiset kaikille herkkiksille. ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Itsestäänselvyyksiä. En ole väittänyt erityisherkkyyttä diagnoosiksi enkä ole väittänyt etteivätkö kaikki olisi jollain tapaa herkkiä - mutta joillakin se todella häiritsee ja vaikeuttaa elämää, useimmilla ei.
En myöskään kohtele muita huonosti tai vaadi keneltäkään erityiskohtelua.
Haluan vain olla normaali, en missään nimessä haluaisi olla tällainen.
Mitä tarkoitat normaalilla? Ehkä moni sinun normaalina pitämistäsi kokee elämän raskaasti, olevansa itse outoja ja esim. sinä ihan ok ja normaali. Kaikki ovat normaaleja, eikä oikeastaan kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
En usko että olet psykologi. Tai sitten olet surkea sellainen. Syyllistät ja keksit asioita omasta päästäsi. Kuinka tyyppi joka elää erakkona voi edes kiusata, kohdella huonosti muita???Keneltä hän pyytää erityiskohtelua?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä parasta tapauksessasi olisi hyväksyä itsensä. Ole sellainen kuin olet. Muistuta itseäsi siitä, että sinä saat olla tuollainen. Ole rauhassa oma itsesi. Ehkä se, ettet kamppaile itseäsi vastaan, auttaakin sinua paljon. Ja muista ettet ole ainut herkkä ihminen. Meitä on muitakin jotka eivät vain kestä elämää,eivätkä ehkä tule ikinä kestämäänkään. Onneksi voimme näin netin kautta edes olla sosiaalisiakin. Rakkaudelliset terveiset kaikille herkkiksille. ❤️
Pakko se on jollain tasolla hyväksyä.
Opiskelua ja työelämää nämä piirteet häiritsevät enempi tai vähempi, mutta en tiedä pitäisikö sekin vain oppia hyväksymään, että välillä opinnot jumittaa tai joku kurssi menee mönkään?
Syyllistän itseäni hirveästi tuollaisista ja petyn tosi paljon, kun ”sössin taas”.
Työssäkäynti onnistuu pääosin (ei aina, on päiviä jolloin en pysty), mutta johtuu paljon siitä että pomo on ymmärtäväinen ja kompensoin puutteitani sitten muilla asioilla.
Ja riman alta työelämäkin menee; en edes uskalla hakea paikkoja joihin oikeasti haluaisin, varmaan juurikin pettymyksen pelossa kun niitä on jo ihan tarpeeksi tullut.
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.