Lue keskustelun säännöt.
Keskiluokasta pois tipahdus, ai että miten ihanaa!
19.04.2021 |
Tulipa mieleen toisesta ketjusta. Olen itse tullut hyvinkin keskiluokkaisesta perheestä. Äiti rehtori, isä insinööri. Monen mutkan kautta päädyin lypsykarjatilallisen puolisoksi. Nyt teen vähän tilan töitä kotiäitiyden ohella.
Oma suku on lähinnä kauhuissaan, että miten nyt näin ”pääsi käymään”. Että eikö olisi pitänyt pinnistella jotenkin elämässä eteenpäin. Rahkeita olisi ehkä ollut.
Mutta se mikä tässä on parasta, on tämä uusi ilmapiiri miehen suvun puolella. Itselle ihan hurja kulttuurishokki. Ennen koronaa appiukko vietti pyöreitä syntymäpäiviä kutsumalla puoli kylää makkaranpaistoon ja limpparille. Porukkaa lappasi dimexit päällä ja kaikilla oli hauskaa. Omassa perheessä olisi pingotettu, siivottu viikko etukäteen, pantu pöytään sävy sävyyn lautasliinat ja kipot ja kupit. Ja sitten keskusteltu jostain jonninjoutavasta tarpeeksi neutraalista.
Ihmiset tässä lähellä on niin hurjan aitoja, välittömiä, omalaatuisiakin. On kaikenlaista kyläluutaa vähän erikoisia tyyppejäkin. Ihmisten elämästä puuttuu se toisille näyttäminen, että kylläpä meillä on sitä ja tätä. Remppaa kun porukka tekee niin laitetaan mitä ihmeempiä ratkaisuja, koska itselle vaan tehdään. Omassa perheessä mentiin aina se edellä mikä on jotenkin tarpeeksi normaalia. Hajutonta, mautonta, sopivaa elämää, eikä missään nimessä mitään rajojen ulkopuolelta.
Oletteko te kokeneet vastaavaa kulttuurishokkia?
Kommentit (75)
Joo, ihan tuttua. Itse kyllä keskiluokkaisesta perheestä ja meillä itsellä ei kyllä ole ollut tuota näyttämisen kulttuuria, muuten tuttua kyllä kaveripiiristä jne. Ollut tekemisissä myös duunareiden kanssa ja maalaisten kanssa, joilla ei ole mitään tuollaista myöskään.
Itselleni oli lievä kulttuurishokki aikoinaan ihan toisinpäin kun muutin Helsinkiin ja kaveriporukassa oli jonkun verran niitä perheitä joille oli tosi tärkeää taas kaikki miltä näyttää ulospäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ei kiitos mitään valkoisen ros*aväen juttuja. En todellakaan kaipaa hienostelua, mutta noissa dimexporukoissa on toki aina muutama hyviä ja aitoja tyyppejä ja loput sitten järkyttäviä juntteja.
Keskiluokkaisissa on todella paljon rentoa ja aitoa porukkaa. Jos lautasliinat on sävy sävyyn niin ei se tarkoita että pitäisi keskustella vain säästä tai oopperasta.
Eihän oopperasta pysty keskustelemaan kukaan joka ei ole harrastanut oopperaa enemmänkin.
Juuri tuo, että ei ole _mitään väliä_ miltä elämä näyttää ulospäin. Jos on vaikka piha myllätty auki ja kaikenlaisia projekteja vaiheessa, talon emäntä vaan kertoilee niistä innoissaan vaikka olisi nurmikko polveen asti ja paikat levällään. Ilman mitäön häpeää tai nolostelua siitä, että miltä touhu näyttää. Omassa perhepiirissä ei olisi tyyliin päästetty ketään katsomaan remppaa, ja siltikin jotenkin pahoiteltu että ai kauheeta kun täällä näyttää tältä. Toki kaikki rempat teetettiin ammattilaisella kotona nopeasti alta pois koska kukaan ei sietänyt mitään epäjärjestystä tai likaisuutta kotona. Hyvin voi pyöriä villakoiratkin nurkissa ja pyykit odottaa kerääjää narulla kolmatta päivää. Emäntä vain nauraa päälle että vitsi kun puutarhainnostukselta ennättäisi hoitamaan näitä tylsiä hommia... Ihanaa tällainen!
-ap
Itselläni luokkaretki kuljetti ensin keskiluokkaiseksi omakotitaloasujaksi, avioeron ja työttömyyden "ansiosta" luokkaretki vaihtoikin suuntaa. Keskiluokkaisuudesta jäi käteen koira ja Lokki-valaisin. Toisen ketjun mukaan keskiluokkaisuuden mittareita. Just.
Ei tuo ole keskiluokka-alaluokka-kysymys vaan maaseutu-kaupunki-kysymys.
Olen itse asunut maalla kahdella paikkakunnalla ja tykkäsin tosi paljon. Ihmiset kävivät toistensa luona kylässä, usein etukäteen ilmoittamatta, naapureita ja tuttuja autettiin eikä ollut turhaa kireyttä. Ihanaa!
Sitten olen asunut kaupungissa viidellä paikkakunnalla. Näistä neljällä kukaan ei koskaan tullut kyllän ilman erillistä kutsua ja silloin oli juuri tuollaista, etukäteen siivousta, sitten vähän pingottamista, tarjoomiset tarkkaan mietitty jne jne. Se viiden paikkakunta oli Itä-Suomessa, jossa sielläkään ei tulut kylään ilmoittamatta, mutta ihmiset olivat kuitenkin mukavia ja rentoja.
Että kaipaan maalle, mutta ei muuttomahdollisuutta.
Nyt asun Tampereen vieruskunnassa rivitalo-omakotitaloalueella ja ihmiset on koppavia ja itsetietoisia. En ole löytänyt yhtään kaveria täältä, en ole riittävän hieno tai jotain. Kaikki on niin tarkkaa ja vieraiden ihmisten kanssa ei haluta puhua. Sitten juhlissa on kaikki niin mietittyä ja tarkkaa ja arvojärjestyksiä on paljon.
Eli aloittajalla on nyt vaan sekaisin se syy, miksi kokemukset ovat sitä mitä ne ovat. Ei se ole koulutuskysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi toisinpäin. Ilman shokkia. Pystyn näkemään molempien elämänvaiheiden hyvät ja huonot puolet, vaikka maalle en takaisin kaipaa ainakaan vakituisesti.
Yleensä nää mustavalkoiset jutut on vähän tympeitä: toinen puoli on niiiiiiiiiin ahdistavaa ja kamalaa ja pinnallista ja toinen puoli niiiiiiiiiiiin ihanaa ja aitoa ja rentoa ja Oikeaa Elämää.
Ne kertoo jonkinlaisesta tasapainottomuudesta kertojassa. Kun kyllästyt tuohon maalaiselämään, tulet haukkumaan kaiken siinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo ole keskiluokka-alaluokka-kysymys vaan maaseutu-kaupunki-kysymys.
Olen itse asunut maalla kahdella paikkakunnalla ja tykkäsin tosi paljon. Ihmiset kävivät toistensa luona kylässä, usein etukäteen ilmoittamatta, naapureita ja tuttuja autettiin eikä ollut turhaa kireyttä. Ihanaa!
Sitten olen asunut kaupungissa viidellä paikkakunnalla. Näistä neljällä kukaan ei koskaan tullut kyllän ilman erillistä kutsua ja silloin oli juuri tuollaista, etukäteen siivousta, sitten vähän pingottamista, tarjoomiset tarkkaan mietitty jne jne. Se viiden paikkakunta oli Itä-Suomessa, jossa sielläkään ei tulut kylään ilmoittamatta, mutta ihmiset olivat kuitenkin mukavia ja rentoja.
Että kaipaan maalle, mutta ei muuttomahdollisuutta.
Nyt asun Tampereen vieruskunnassa rivitalo-omakotitaloalueella ja ihmiset on koppavia ja itsetietoisia. En ole löytänyt yhtään kaveria täältä, en ole riittävän hieno tai jotain. Kaikki on niin tarkkaa ja vieraiden ihmisten kanssa ei haluta puhua. Sitten juhlissa on kaikki niin mietittyä ja tarkkaa ja arvojärjestyksiä on paljon.
Eli aloittajalla on nyt vaan sekaisin se syy, miksi kokemukset ovat sitä mitä ne ovat. Ei se ole koulutuskysymys.
Voi ironiaa.. Ensin haukut ihmisiä ja sitten ihmettelet miksi et ole heidän kanssaan kyennyt ystävystymään? Ei kyse varmaan ole siitä ettet olisi "hieno", vaan siitä, että haukut toisia ja sulla on ennakkoluuloja tuntemattomista. Haluaisitko itse sinun kaltaisia ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä voiko olla myös sitä, että on erilaista jos on suurin osa ihmisistä tuntenut toisensa vuosikymmeniä. Että voihan jossain kaupungissakin, missä naapurit ollut tosi pitkään naapureita jne olla rennompaa.
Ap:n lapsuudenperheen meininki kuulostaa poikkeuksellisen kireältä.
Ja mites ap, hyväksytäänkö siellä sitten ihan rennosti sekin, jos joku haluaa laittaa niitä lautasliinoja sävy sävyyn?
Itse olen kokoomuslaisesta, kristillisestä keskiluokkaisesta kodista kotoisin oleva lähinnä terveyssyistä pitkäaikaistyötön luuseri. Eniten ehkä rasittaa, kun sosiaalialan ihmiset kuvittelevat aina automaattisesti että jokainen heidän asiakkaansa on köyhästä ja huonosta kodista, eikä ymmärrä mistään mitään.
Toinen ongelma on että olen väliinputoaja luokkamielessä. En sovi Kontulan baariin, sinne olen liian kunnollinen ja vilpitön, mutta en keskiluokankaan luo, sinne olen liian köyhä. Ei ole oikein sellaista omaa ryhmää ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta pyrin eroon jo lapsena.
Olen saanut kuulla arvostelua elämänvalinnoista, sisustusratkaisuista ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta.
Mutta täällä eletään vain kerran, ja se pitäisi tehdä omia valintoja tehden. Ahdistaa ajatuskin, että pitäisi sisustaa muiden maun mukaan.
Kuulostaa ihanalta. Olen itse elänyt lapsuuteni sellaisessa pingottavassa keskiluokan / ylemmän keskiluokan kuplassa, jossa se miltä ulospäin näyttää on tärkeintä. Koin sen lapsena ahdistavaksi, koska se meni meillä siihen asti, että edes omassa kodissa ei saanut näyttää vapaasti kielteisiä tunteita, vaan ne piti potea omassa huoneessa yksin (ei toki ihan pikkulapsena, mutta ainakin jostain 4 v eteenpäin) ja tulla muiden seuraan alakertaan kun on taas asiallisessa mielentilassa.
AIkuisena olen elänyt erakkomaista elämää joten olen aika ulkona kaikista noista ihmisten sosiaalisista kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä voiko olla myös sitä, että on erilaista jos on suurin osa ihmisistä tuntenut toisensa vuosikymmeniä. Että voihan jossain kaupungissakin, missä naapurit ollut tosi pitkään naapureita jne olla rennompaa.
Ap:n lapsuudenperheen meininki kuulostaa poikkeuksellisen kireältä.
Ja mites ap, hyväksytäänkö siellä sitten ihan rennosti sekin, jos joku haluaa laittaa niitä lautasliinoja sävy sävyyn?
Just näin. Meidän kotikadulla kaupungissa asuu paljon sellaista porukkaa, jotka on muuttaneet takaisin lapsuudenkoteihinsa, tai muuten asuneet kauan. Mukava yhteisöllisyys täälläkin on ja ihana naapurusto!
Toisaalta moni maalainen on inhonnut sitä maalaiselämän "yhteisöllisyyden" kääntöpuolta, että ei kunnioiteta toisten rajoja ja juorueukot tietävät ja levittävät kaiken...
Eli voi asiat nähdä monella tavalla
MInustakin tämä on maaseutu vs. kaupunki -kysymys, ei mikään luokkajuttu. Kun ollaan tuttuja vuosien ja sukupolvien takaa, ei pidetä kulisseja pystyssä mihinkään suuntaan. Tiedetään talot tapoineen ja sukuineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ei kiitos mitään valkoisen ros*aväen juttuja. En todellakaan kaipaa hienostelua, mutta noissa dimexporukoissa on toki aina muutama hyviä ja aitoja tyyppejä ja loput sitten järkyttäviä juntteja.
Keskiluokkaisissa on todella paljon rentoa ja aitoa porukkaa. Jos lautasliinat on sävy sävyyn niin ei se tarkoita että pitäisi keskustella vain säästä tai oopperasta.
Jos nimittelee roskaväeksi, on itse osa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kokoomuslaisesta, kristillisestä keskiluokkaisesta kodista kotoisin oleva lähinnä terveyssyistä pitkäaikaistyötön luuseri. Eniten ehkä rasittaa, kun sosiaalialan ihmiset kuvittelevat aina automaattisesti että jokainen heidän asiakkaansa on köyhästä ja huonosta kodista, eikä ymmärrä mistään mitään.
Toinen ongelma on että olen väliinputoaja luokkamielessä. En sovi Kontulan baariin, sinne olen liian kunnollinen ja vilpitön, mutta en keskiluokankaan luo, sinne olen liian köyhä. Ei ole oikein sellaista omaa ryhmää ollenkaan.
Luulisi että sinulle löytyisi ns. luokkakavereita pilvin pimein. Suomessahan on työttömänä paljon kaikin puolin ahkeria ja kunnollisia ihmisiä, joille baarielämä ei maistu, mutta rahaa ei ole keskiluokan huvituksiinkaan. Nämä ihmiset voivat olla duunareita tai akateemisia, mutta kaikkia yhdistää niukka elämä taloudellisesti, mutta ei henkisesti.
Minä raukka joudun kestämään miehen poroporvarillista sukua. Vaikka juhlissa olisi vain tuttua väkeä, ihan lähisukua, anoppi nillittää ja kyttää ja kyttää. Hän haluaa päästä hienona rouvana siemailemaan kristallilaseistaan ja seurustelemaan hienostuneesti yksinpuheluillaan.Haukkuu jälkeenpäin ihmisten vaatteet.
Minun mielestä se on naurettavaa. Tykkään itsekin pukeutua juhliin joten ole mikään häpeäpilkku ole siellä ollut. Mutta ulkoista hienoutta tärkeämpää on ilmapiiri, kyttäily ja niuhotus ei tee juhlista kivoja.
Olin niin ylpeä, kun aatelinen mieheni vei minut jäntevillä aateliskäsivarsillaan Kontulasta Eiraan, josta nykyisin hallitsen teitä kaikkia luusereita.
Itse asun maalla, eikä täällä kyllä kauheasti mennä kyläilemään ilman erillistä ilmoitusta. Toki naapurista saattaa joku piipahtaa toimittamassa jotain asiaa ja sitten saatetaan kutsua kahville. Mutta kyllä täällä ainakin kyläilyt sovitaan etukäteen aika tarkoinkin, toki varmasti elämäntilanne (vähän kaikilla ruuhkavuodet) vaikuttaa.
Sinänsä rentoa täällä on.
Aikanaan kaupungissa asuessani (paljasjalkaisena kaupunkilaisena) hätkähdin mennessäni yhteen taaperoille ja heidän vanhemmille tarkoitettuun harrastukseen mukaan. Lapsilla ja äideillä ykköset yllä, tuli vähän sellainen olo että onko tässä muotinäytös vai mikä oli juttu... Täällä on siinä mielessä paljon rennompaa, ja siitä tykkään.
Mutta maalta löytyy niin fiksuja kuin juntimpaakin väkeä. Joku, josta ei ikinä uskoisi, kulkee kylillä tosi fiksussa vaatteissa ja taas joku toinen vetää ne dimexit päälleen ihan aikaan ja paikkaan katsomatta.
Meillä täällä kotona on kyllä lautasliinat sävy sävyyn, mutta se johtuu siitä, että esteettisyys on minulle tärkeää.
Sehän on juuri niin, mistä itse kukin tykkää. Itse nautin suuresti, kun voin opettaa lapsilleni akateemisia tapoja, jotta eivät yliopistoon mahdollisesti mennessään ole ihan niin pihalla kuin minä 20 vuotta sitten. Toisaalta osaamme toimia myös maalla mummolassa, siellä on sitten eri tavat. Tosin meidän anoppilassa on kaikki aina tiptop, vaikka asuvatkin maaseudulla. Päinvastoin kuin omilla vanhemmillani, joilla on aina jokin projekti kesken ja levällään, vaikka ihan kaupunkilaisia ovat. Tiedä sitten, onko näistä mikään toistaan parempi. Juhlia varten meillä kyllä siivotaan ja koen, että kaikki nurkatkin pitää olla silloin järjestyksessä. Projekteja aloitetaan, mutta niin, että niiden loppuminen on myös tiedossa, eli eivät jää kesken.
Joo ei kiitos mitään valkoisen ros*aväen juttuja. En todellakaan kaipaa hienostelua, mutta noissa dimexporukoissa on toki aina muutama hyviä ja aitoja tyyppejä ja loput sitten järkyttäviä juntteja.
Keskiluokkaisissa on todella paljon rentoa ja aitoa porukkaa. Jos lautasliinat on sävy sävyyn niin ei se tarkoita että pitäisi keskustella vain säästä tai oopperasta.