Lue keskustelun säännöt.
Keskiluokasta pois tipahdus, ai että miten ihanaa!
19.04.2021 |
Tulipa mieleen toisesta ketjusta. Olen itse tullut hyvinkin keskiluokkaisesta perheestä. Äiti rehtori, isä insinööri. Monen mutkan kautta päädyin lypsykarjatilallisen puolisoksi. Nyt teen vähän tilan töitä kotiäitiyden ohella.
Oma suku on lähinnä kauhuissaan, että miten nyt näin ”pääsi käymään”. Että eikö olisi pitänyt pinnistella jotenkin elämässä eteenpäin. Rahkeita olisi ehkä ollut.
Mutta se mikä tässä on parasta, on tämä uusi ilmapiiri miehen suvun puolella. Itselle ihan hurja kulttuurishokki. Ennen koronaa appiukko vietti pyöreitä syntymäpäiviä kutsumalla puoli kylää makkaranpaistoon ja limpparille. Porukkaa lappasi dimexit päällä ja kaikilla oli hauskaa. Omassa perheessä olisi pingotettu, siivottu viikko etukäteen, pantu pöytään sävy sävyyn lautasliinat ja kipot ja kupit. Ja sitten keskusteltu jostain jonninjoutavasta tarpeeksi neutraalista.
Ihmiset tässä lähellä on niin hurjan aitoja, välittömiä, omalaatuisiakin. On kaikenlaista kyläluutaa vähän erikoisia tyyppejäkin. Ihmisten elämästä puuttuu se toisille näyttäminen, että kylläpä meillä on sitä ja tätä. Remppaa kun porukka tekee niin laitetaan mitä ihmeempiä ratkaisuja, koska itselle vaan tehdään. Omassa perheessä mentiin aina se edellä mikä on jotenkin tarpeeksi normaalia. Hajutonta, mautonta, sopivaa elämää, eikä missään nimessä mitään rajojen ulkopuolelta.
Oletteko te kokeneet vastaavaa kulttuurishokkia?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Eksä kuului maalaissukuun. Maitotila. Oli kyllä niin kaukana rennosta meno. Häätkin piti olla aina isoimmat ja mahtavimmat ja tarjoilut sen mukaiset. Töitä vaan koko ajan, ei mitään rentoja hetkiä. Ja se asioihin sekaantuminen oli ihan kamalaa. Ja kaikki naapuritilojen ja muiden asiat tiedettiin ja kiikareita käytettiin. Henkistä painostusta ja väkivaltaa. Kamalaa touhua oli.
Selkeästi Pohjanmaalla tämä tila! Eu mulla nyt muuta, en pysty alkaa ajattelemaan koko maakuntaa. T. Ei enää ikinä sinne kun on pois päässyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta, että nuorilla on vaikeaa joillain. Pitää olla mopo ja heti kun täytetään 18v. joku auto alle. Teinit rassaavat vanhoja Fiat Puntoja ja ajelevat niillä.
Opiskelupaikkoja ei ole. Jos haluaa edes lukioon, sekin on matkan päässä.
🇺🇦🇮🇱
Kaffepulla kirjoitti:
Se on totta, että nuorilla on vaikeaa joillain. Pitää olla mopo ja heti kun täytetään 18v. joku auto alle. Teinit rassaavat vanhoja Fiat Puntoja ja ajelevat niillä.
Opiskelupaikkoja ei ole. Jos haluaa edes lukioon, sekin on matkan päässä.
Jep. Koulumatkat piiitkiä ja bussivuoroja muutama suuntaansa.
Vierailija kirjoitti:
Minä raukka joudun kestämään miehen poroporvarillista sukua. Vaikka juhlissa olisi vain tuttua väkeä, ihan lähisukua, anoppi nillittää ja kyttää ja kyttää. Hän haluaa päästä hienona rouvana siemailemaan kristallilaseistaan ja seurustelemaan hienostuneesti yksinpuheluillaan.Haukkuu jälkeenpäin ihmisten vaatteet.
Minun mielestä se on naurettavaa. Tykkään itsekin pukeutua juhliin joten ole mikään häpeäpilkku ole siellä ollut. Mutta ulkoista hienoutta tärkeämpää on ilmapiiri, kyttäily ja niuhotus ei tee juhlista kivoja.
Minua huvittaa kun meillä on talon vuosikokous , pukeutuvat niinkuin isompiinkin juhliin oltaisi menossa.
Jotenkin tuo porvarillisuus huokuu ja on ilmassa kosketettavissa. Ja silti ovat tosi arkoja puhumaan Ruotsin vakavasta tilanteesta . Ihmeellistä,että ovat valmiita luopiumaan omaisuudestaan, minkä ympärillä koko heidän elämä pyörii.
Olen kuin kissa hermeliinien joukossa, mutta se ei häiritse.
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanottua, tuossa ei ole kyse luokkaeroista vaan kaupunki- ja maaseutukulttuurien eroista.
Tilallinen/maanviljelijä on keskiluokkaa siinä missä opettaja tai insinöörikin.
Kiito ja hyvin sanottu.Minun rikkaat sukulaiset maalla ovat varakkaampia kuin moni kaupungissa asuva osakkeenomistaja. Vaikka eivät kersku sillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomi on iso maa ja tänne mahtuu kaikenlaista hiihtäjää. Nauratti joskus kun oma äitini, ehta kaupunkilainen ja anoppini, maatalon emäntä, amk-tutkinnon suorittanut ja niitä töitäkin tekevä, ensimmäistä kertaa tavatessaan, kilvan kehuivat toisilleen miten ihanaa on istua nojatuolissa takkatulen äärellä kirja toisessa kädesssä ja toisessa viinilasi. Miten keskustelu tuohon aiheeseen kääntyi, en tiedä. Mutta taatusti kumpainenkaan eivät ikinä kuunaan ole moista harrastaneet. Kumpikin luonteeltaan vaan semmoisia, että ihan sama miten menee, kunhan naapurit luulevat menevän paremmin kuin heillä. Ympärillä olevat lähisukulaiset tajusivat tämän keskustelun aikana pitävän naamansa peruslukemilla ja suunsa supussa. Kummassakin huushollissa olisi muuten jälkeenpäin päässyt h@lvetti valloilleen. Ja aivan eri puolella Suomea asuvia ihmisiä siis.
Peukutin ylös liian aikaisin. Luulin tätä sellaiseksi hyvän mielen kommentiksi. Eipä ollut. Taas yks muita parempi halveksija.
Luokkakysymys Suomessa on mielestäni vähän monimutkaisempi, kuin ap esittää.
Esim. maalaiset eivät kaikki ole automaattisesti samaa luokkaa. Maalaisia on monenlaisia, ja ensimmäinen karkea jako menee talollisiin (jotka harjoittavat maatalouselinkeinoa) ja muihin. Ja muihin saattaakin sitten sisältyä kaikkea akateemisesta kylähulluun ja lastenhoitajasta putkimieheen.
Maatalousyrittäjät nykypäivänä (esim. lypsytilallinen) pyörittävät nykypäivänä melko suuria yksiköitä, joten senkään perusteella en sanoisi heidän olevan automaattisesti keskiluokan alapuolella. Sanoisin jopa pääsääntöisesti keskiluokkaa, vaikka saattavatkin edelleen haista vähän lehmälle. Pitkät historialliset juuret omistavassa luokassa on siinä nähdäkseni myös tärkeä pointti.
Minusta siis tuo lautasliinajuttu ei kerro yhteiskuntaluokasta, vaan yhteiskuntaluokan esittämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asun omakotitalossa kaupungissa paikassa, jossa on rauhallista. Pääsen järven rantaan ja metsään hetkessä. Naapurit eivät ole vieri vieressä ja tontti on hyvän kokoinen. Saan kaikki maaseudun hyvät puolet (luonto, tila, rauha), mutta en niitä ikäviä. Voi luottaa siihen, että kadut on aurattu, voin tutustua niihin joihin haluan, luoda naapureihin sellaiset suhteet kuin molemmat osapuolet haluavat (ei tarvitse olla tekemisissä vaan sen takia, että joku sattuu asumaan jossain), kulkuyhteydet ovat loistavat. Tiedän olevani etuoikeutettu. Eihän tällaisia paikkoja ole! Kävelymatka ison kaupungin ydinkeskustaan, silti luontoa lähellä, iso piha, rauhaakin. Ei tarvitse edes mökkiä hankkia.
Jos keskiluokkaisuus määritellään rahan ja omaisuuden perusteella niin kyllä aika moni maajussi kuuluu keskiluokkaan. Monet jopa todella varakkaita, paljon tiluksia, metsää jne. Myös monet hyvätuloiset kaupunkilaiset elävät hyvinkin boheemia ja vapaata elämää stressaamatta pyykeistä, merkkivaatteista jne.
Ei se "keskiluokkaisuus" katso sitä asuuko maalla vai kaupungissa ja saako remontit näkyä naapureille vaiko eikö ja onko pitsiliinat suorassa pöydällä vaiko eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelin, kun tein toisen lapsen hieman vanhempana ja tapasin itseäni n. 10-15 vuotta nuorempien äitien joukon lähialueen (kaupunki) leikkipuistoissa ja perhekerhoissa. Juuri tämä kaiken ulospäin näkyvän kontrollointi ja tiettyjen normien korostaminen oli jatkuvasti läsnä: tuliterät merkkivaatteet, vaunut, rattaat, sitterit, lapselle piti tietysti tehdä luomusoseita johon ainekset oli kerätty oman lapsuudenkodin puutarhasta jne. Kauhea vertailu ja itsekorostus päällä. Mutta ajattelin, että kaipa sitä nuorempana jaksaa. Itse pyrin menemään sieltä mistä aita mukavan matala ja järjellisillä kustannuksilla päästään. Tavoitteensa kullakin.
Se, mikä alkoi ryydyttämään kunnolla, oli juuri joidenkin äitien tarkkaan varjeltu "normaalius", neutraalius ja yletön kaiken hillitseminen tylsyyteen asti. Keskustelut koskivat pääasiassa eri merkkejä, vaate-, lelu-, astia- ja huonekalumerkkejä. Ja kaikki oli "kivaa". "Ai kun kiva kuvio". "Tosi kiva vaate". "Meillä on myös tuo hattu, mutta eri värisenä, se on minusta kiva". Keskustelu käytiin totisella naamalla ja hillityin äänenpainoin. Ei tunteenpurkauksia, ei naurua, ei iloa. Joskus kun erehtyi kertomaan jonkun muissa piireissä riemua herättäneen anekdootin, nostettiin hienoisesti kulmakarvaa ja todettiin hillitysti "kuulostaa erikoiselta", ja käännettiin huomio takaisin tiettyjen hiekkalelujen kivouteen. Suoraan sanoen omakin mieliala harmaantui tuossa porukassa. He eivät varmasti minua kaivanneet, kun siirryin muihin porukoihin, luulen, että aiheutin "hieman hämmennystä" erilaisuudellani.
Kaffepulla kirjoitti:
Sukupuoliroolit ovat kyllä täällä tiukassa. Teen kaikki meidän huushollin kodinhoitotyöt, ihan poikkeuksetta. Jos olen muutaman päivän poissa, talo on kuin pommin jäljiltä.
En silti valita, koska onhan se ihanaa asua isossa omakotitalossa ja laittaa puutarhaa. Mies hoitaa kaikki miesten työt joten minun ei tarvitse muuta kuin siivota, laittaa ruokaa ja istutella kukkia pihaan.
Ei hullumpaa!
Ihan perseestä tuo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Sukupuoliroolit ovat kyllä täällä tiukassa. Teen kaikki meidän huushollin kodinhoitotyöt, ihan poikkeuksetta. Jos olen muutaman päivän poissa, talo on kuin pommin jäljiltä.
En silti valita, koska onhan se ihanaa asua isossa omakotitalossa ja laittaa puutarhaa. Mies hoitaa kaikki miesten työt joten minun ei tarvitse muuta kuin siivota, laittaa ruokaa ja istutella kukkia pihaan.
Ei hullumpaa!Ihan perseestä tuo on.
Etenkin, jossa tuossa toimii se tyypillinen malli, että vain miesten työt on varsinaisia töitä. Mies vaihtaa renkaat ja ajaa nurmikon ja nainen on kiitollinen ja valmistaa ruokaa sankarille. Oikeasti mies tekee pari tuntia töitä ja nainen aamusta iltaan laukkaa imuroimassa, pyykkäämässä, tiskaamassa, siivoamassa, ruokaa ostamassa ja ruokaa laittamassa. Jos mies joskus paistaa pari pihviä, on hän silloinkin sankari, vaikka nainen itseasiassa tekee kaksinkertaisen työn; ostaa ruoat, pilkkoo salaatit, pesee perunat, kattaa pöydän ja ruokailun jälkeen siivoaa kaiken.
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä raukka joudun kestämään miehen poroporvarillista sukua. Vaikka juhlissa olisi vain tuttua väkeä, ihan lähisukua, anoppi nillittää ja kyttää ja kyttää. Hän haluaa päästä hienona rouvana siemailemaan kristallilaseistaan ja seurustelemaan hienostuneesti yksinpuheluillaan.Haukkuu jälkeenpäin ihmisten vaatteet.
Minun mielestä se on naurettavaa. Tykkään itsekin pukeutua juhliin joten ole mikään häpeäpilkku ole siellä ollut. Mutta ulkoista hienoutta tärkeämpää on ilmapiiri, kyttäily ja niuhotus ei tee juhlista kivoja.
Minua huvittaa kun meillä on talon vuosikokous , pukeutuvat niinkuin isompiinkin juhliin oltaisi menossa.
Jotenkin tuo porvarillisuus huokuu ja on ilmassa kosketettavissa. Ja silti ovat tosi arkoja puhumaan Ruotsin vakavasta tilanteesta . Ihmeellistä,että ovat valmiita luopiumaan omaisuudestaan, minkä ympärillä koko heidän elämä pyörii.
Olen kuin kissa hermeliinien joukossa, mutta se ei häiritse.
Vuosikokoukset on aika usein sellaiseen aikaan, että sinne tullaan suoraan töistä. Nimimerkillä se mekossa, korkkareissa ja meikattuna tullut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin, kun tein toisen lapsen hieman vanhempana ja tapasin itseäni n. 10-15 vuotta nuorempien äitien joukon lähialueen (kaupunki) leikkipuistoissa ja perhekerhoissa. Juuri tämä kaiken ulospäin näkyvän kontrollointi ja tiettyjen normien korostaminen oli jatkuvasti läsnä: tuliterät merkkivaatteet, vaunut, rattaat, sitterit, lapselle piti tietysti tehdä luomusoseita johon ainekset oli kerätty oman lapsuudenkodin puutarhasta jne. Kauhea vertailu ja itsekorostus päällä. Mutta ajattelin, että kaipa sitä nuorempana jaksaa. Itse pyrin menemään sieltä mistä aita mukavan matala ja järjellisillä kustannuksilla päästään. Tavoitteensa kullakin.
Se, mikä alkoi ryydyttämään kunnolla, oli juuri joidenkin äitien tarkkaan varjeltu "normaalius", neutraalius ja yletön kaiken hillitseminen tylsyyteen asti. Keskustelut koskivat pääasiassa eri merkkejä, vaate-, lelu-, astia- ja huonekalumerkkejä. Ja kaikki oli "kivaa". "Ai kun kiva kuvio". "Tosi kiva vaate". "Meillä on myös tuo hattu, mutta eri värisenä, se on minusta kiva". Keskustelu käytiin totisella naamalla ja hillityin äänenpainoin. Ei tunteenpurkauksia, ei naurua, ei iloa. Joskus kun erehtyi kertomaan jonkun muissa piireissä riemua herättäneen anekdootin, nostettiin hienoisesti kulmakarvaa ja todettiin hillitysti "kuulostaa erikoiselta", ja käännettiin huomio takaisin tiettyjen hiekkalelujen kivouteen. Suoraan sanoen omakin mieliala harmaantui tuossa porukassa. He eivät varmasti minua kaivanneet, kun siirryin muihin porukoihin, luulen, että aiheutin "hieman hämmennystä" erilaisuudellani.
Millaisia yleistyksiä nyt tämän sun kertomuksen perusteella voi siis tehdä?
En ikinä muuta enää maalle. Käy sääliksi siskoa, joka lunasti kotitilan. Just ne rennot naapurit on helvetistä jos pitää saada sovittua esim yhteisen tien hoidosta, aurauksesta jne. Samat riidat sukupolvesta toiseen. Ja kaupunkilaisille tiedoksi: aamulla ei pääse autolla töihin jos ei ole aurattu. Naapurin tilallisille ei väliä kun työt siinä omalla navetalla, hän voi rennosti milloin vaan aurata.
Ja kivaa on niin pitkään kun mahtuu muottiin, eikä ole liian erikoinen.