En ole vieläkään päässyt yli nuoruuden ihastuksesta
Olin nuorena ihastunut sellaiseen henkilöön, jonka kanssa en olisi ikinä kuitenkaan voinut rueta seurustelemaan. Kyse ei ollut siitä ettenkö olisi halunnut, se ei vain olisi ollut mitenkään mahdollista. Sain hieman vastakaikuakin, mutta asia ei edennyt pidemmälle. Tiedän että ihastus oli molemminpuolista, mutta kumpikin myös tiesi että mahdollisuutta yhdessäoloon ei voisi olla. Opiskeluiden perässä muuttaminen ajoi meidät lopullisesti erilleen emmekä ole nähneet yli 10 vuoteen. Sen tiedän että hänellä on perhe, ja niin on minullakin. Silti palaan välillä miettimään häntä ja näen unia jossa olemme yhdessä. Selvästi kaipaan häntä enkä ole päässyt yli siitä, että emme ikinä saaneet mahdollisuutta.
Onko muita jotka roikkuvat vanhassa ihastuksessa? Kuinka tästä voisi päästä yli?
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on 4 miljardia miestä. Pitääkö sitä yhtä kuolata koko ikänsä. Get over it. Ulkonäköönkö ihastuit?
Tämä kommentti on malliesimerkki siitä, miksi naisia pidetään empaattisina ja älykkäinä.
Ainahan niitä jää ajattelemaan. Jos ei ihan pakkomielteeksi muodostu, niin nauti muistoista. Fantasioi vaikkapa siitä, mitä olisi voinut olla. Ainahan voit myös ottaa yhteyttä! Platonisessa mielessä, tietenkin. Saatat miettiä tapaamisen jälkeen, "mitä ihmettä silloin oikein ajattelin?", tai mahdollisesti saat uuden hyvän ystävän elämääsi.
Ei kai sitä unohtaa tarvitse koskaan!
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niitä jää ajattelemaan. Jos ei ihan pakkomielteeksi muodostu, niin nauti muistoista. Fantasioi vaikkapa siitä, mitä olisi voinut olla. Ainahan voit myös ottaa yhteyttä! Platonisessa mielessä, tietenkin. Saatat miettiä tapaamisen jälkeen, "mitä ihmettä silloin oikein ajattelin?", tai mahdollisesti saat uuden hyvän ystävän elämääsi.
Ei kai sitä unohtaa tarvitse koskaan!
Saattaisin ottaa yhteyttä ja kysyä vaikka kuulumisia, mutta siihen ei ole keinoa. Ei ole puhelinnumeroa eikä hän ole missään somessakaan. En edes tiedä missä hän asuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niitä jää ajattelemaan. Jos ei ihan pakkomielteeksi muodostu, niin nauti muistoista. Fantasioi vaikkapa siitä, mitä olisi voinut olla. Ainahan voit myös ottaa yhteyttä! Platonisessa mielessä, tietenkin. Saatat miettiä tapaamisen jälkeen, "mitä ihmettä silloin oikein ajattelin?", tai mahdollisesti saat uuden hyvän ystävän elämääsi.
Ei kai sitä unohtaa tarvitse koskaan!
Saattaisin ottaa yhteyttä ja kysyä vaikka kuulumisia, mutta siihen ei ole keinoa. Ei ole puhelinnumeroa eikä hän ole missään somessakaan. En edes tiedä missä hän asuu.
Muistele siis lämmöllä ja riemuitse siitä, että teillä molemmilla on mennyt elämässä hyvin :)
Maailmassa on 4 miljardia miestä. Pitääkö sitä yhtä kuolata koko ikänsä. Get over it. Ulkonäköönkö ihastuit?