Lue keskustelun säännöt.
Miten olette selvinneet lastenne murkkuilusta
29.03.2021 |
Mun pojalla on melko raju murrosikä päällä. Kovia tunnekuohuja, kapinointia ja jatkuvaa haastamista. Hän on muhun jatkuvasti ärsyyntynyt ja tulkitsee usein tekemiseni ja puheeni jotenkin vihamielisinä häntä kohtaan (vaikka ne eivät sitä ikinä ole) ja tästä syntyy riitoja, nyt viime viikolla riidan yhteydessä poika sanoi vihaavansa mua. Ennen olin äiti, sitten mutsi, nyt poika kutsuu mua etunimelläni, koska äidittely on kuulemma lapsellista.
Siis tää kuulostaa varmaan kokeneemmille vanhemmille ihan naurettavalta, mutta miten te olette jaksaneet tätä? Yritän parhaani mukaan antaa pojalle tilaa, olla rauhallinen, kuunteleva ja ymmärtävä. Ymmärrän, että hänen persoonallisuutensa kehittyy, eikä tämä ole mitenkään ns. lopullista, mutta sattuu vaan niin paljon kuulla oman lapsen suusta, että vihaan sua. Ääh.
Kommentit (5)
Aika hyvin.mä olin sen jälkeen 4.5 vuotta saikulla Burj Outin takia mut onneks kaikki 4 on muuttanut jo omii koteihin pari vuotta sitte niin oon palautunut työkykyiseksi taas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Sun teini uskaltaa kapinoida kotona, hyvä niin! Parempi huutaa sulle kuin potkia mummoja kadulla.
En selvinnyt. Täällä olen lepositeissä osastolla.
Minäkin olin nuorena ihan kamala teini-iässä äidilleni. Jotenkin vain ärsytti ihan kaikki hänen tekemisensä, vaikka äiti on varmasti maailman kiltein ihminen. Oli hyvin raskasta aikaa molemmin puolin. Saatoin minäkin varmaan huutaa vihaavasi äitiä jonkun riidan keskellä. Onneksi en ole enää murkku!
Hyvien tukiverkkojen ja ammatiavun avulla. Sen että kuulin, että me emme ole ainut perhe kenellä näin on tilanne. Lisäksi sen, että kokoajan pidin tärkeimpänä asiana säilyttää keskusteluyhteyden. Vaikka olisi oltu miten eri mieltä.
Kiitos niiden meillä on todella läheiset välit nyt n 8 vuotta myöhemmin.