Voiko tosielämässä tapahtua kaunotar ja hirviö -sadun juoni? Että hirviöstä kasvaa rakastava mies...

Hirviöstä harvemmin kasvaa rakastavaa vaimoa tai miestä.

Sen kuvitelman vuoksi on moni kuollut.

Tuo satuhan perustuu Tukholma-syndroomaan jossa panttivanki alkaa näkemään vangitsijassaan vain hyviä puolia ja jopa rakastuu tähän. Tarina voisi olla raadollisempi jos se olisi kerrottu ulkopuolisen silmin. Ei se siis oikeasti ole mikään ruusunpunainen tarina onnellisella lopulla.

Ai että ensin jännis vangitsee sinut kellariin ja lopulta siitä tuleekin ihan hyvä aviomies?

No jos kyseessä on sadun tyyliin "kirous" ja siitä paraneminen, eli vaikka leikataan joku aivokasvain joka aiheuttaa hirviömäisen käytöksen. Muuten ihan turha toivo.

Normaali naisten pahoinpitelysatu jossa nainen pelastaa miehen alistumalla väkivallan kohteeksi ja esineeksi.

Ette taida ihan ymmärtää tuota elokuvaa. Hirviö ei ole siinä elokuvassa hirviö ainakaan pohjimmiltaan vaan pilalle hemmoteltu nuori prinssi joka on hyvin pinnallinen (kuten suurinosa ihmisistä nykyään). Elokuva on klassinen kertomus kilttimiehestä (hirviö), jännä miehestä (Gaston) ja kilttinaisesta (Belle). Kyse on siitä, että tuo hirviö näkee tekemänsä virheet ja muuttuu, kasvaa ihmisenä. Oppii rakastamaan ja arvostamaan oikeita asioita elämässä. Gaston on narsisti ja paha ihminen joka ei muutu.

Hän hyökkää hirviön kimppuun ja kun hirviö taistelee takaisin ja hänellä on mahdollisuus táppaa Gaston hän on armollinen. Hirviö myös antaa Bellen lähteä linnasta, koska Belle sanoi että hänen isänsä on vakavasti sairas.

Hirviö sanoo siinä elokuvassa kun hänen palvelijansa (jotka on kuvattu objekteina huonekaluina ja tavaroina joina hirviö heidät näki) kysyy miksi hän päästi Bellen pois, koska hän rakastaa tätä.

Tosi hyvä elokuva. Tuohon aikaan monet lastenelokuvat oli opetuksellisia ja aika pelottaviakin silloin lapsena. Tästä kaunotar ja hirviö elokuvasta on monta versiota. Klassinen versio on paras eli vhs versio. Se on väritykseltään hyvin synkkä ja vakampi verrattuna myöhempiin versioihin joihin lisättiin väriä ja valaistusta.

Vanhat sadut olivat väkivaltaisia, Disney vaan tehnyt niistä kaikista onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vanhat sadut olivat väkivaltaisia, Disney vaan tehnyt niistä kaikista onnellisia.

Ennenhän nuo disneyn elokuvat oli suht synkkiä jos vertaa näihin nyky lastenelokuviin jotka ovat hyvin lapsellisia.

Kysehän on siitä ettei ulkonäkö merkkaa

.

Toista ei voi muuttaa. Pitää haluta itse muuttua. Hirviö voi mennä parturiin ja sitten odotellaan kasvaako karvat takaisin vai löytyikö alta prinssi jolla vielä paljon opittavaa.

Ei se nyt varsinaisesti mikään kiva mies ollut kun kaikki sen ympärillä muuttui esineiksi, koska kohteli ihmisiä esineinä ja huonosti.  Siitähän tuli hirviö, koska hän oli narsisti. Kärsimään se oppi vasta kun siltä vietiin kyky hallita muita ( sen sisäinen rumuus alkoi näkyä ulospäin), paitsi hoviaan. Nämä esineet oli sille ikuisesti uskollisia. Se, että täysin viaton nainen lähetetään pelastamaan miestä omalta narsismiltaan ja muuttamaan tätä on hyvin perinteinen narsisti ja uhri asetelma. Kun katsoo elokuvan siitä näkökulmasta niin sehän on täydellinen kertomus narsistista hoveineen.

Noilla saduilla aivopestään muutenkin tytöt prinsessoiksi, mutta totuus iskee myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ette taida ihan ymmärtää tuota elokuvaa. Hirviö ei ole siinä elokuvassa hirviö ainakaan pohjimmiltaan vaan pilalle hemmoteltu nuori prinssi joka on hyvin pinnallinen (kuten suurinosa ihmisistä nykyään). Elokuva on klassinen kertomus kilttimiehestä (hirviö), jännä miehestä (Gaston) ja kilttinaisesta (Belle). Kyse on siitä, että tuo hirviö näkee tekemänsä virheet ja muuttuu, kasvaa ihmisenä. Oppii rakastamaan ja arvostamaan oikeita asioita elämässä. Gaston on narsisti ja paha ihminen joka ei muutu.

Hän hyökkää hirviön kimppuun ja kun hirviö taistelee takaisin ja hänellä on mahdollisuus táppaa Gaston hän on armollinen. Hirviö myös antaa Bellen lähteä linnasta, koska Belle sanoi että hänen isänsä on vakavasti sairas.

Hirviö sanoo siinä elokuvassa kun hänen palvelijansa (jotka on kuvattu objekteina huonekaluina ja tavaroina joina hirviö heidät näki) kysyy miksi hän päästi Bellen pois, koska hän rakastaa tätä.

Tosi hyvä elokuva. Tuohon aikaan monet lastenelokuvat oli opetuksellisia ja aika pelottaviakin silloin lapsena. Tästä kaunotar ja hirviö elokuvasta on monta versiota. Klassinen versio on paras eli vhs versio. Se on väritykseltään hyvin synkkä ja vakampi verrattuna myöhempiin versioihin joihin lisättiin väriä ja valaistusta.

Erinomaisesti tiivistetty! Juuri näinhän se on. Ja kun prinssi lopulta oppii arvostamaan muita ihmisiä ihmisinä, nämä 'huonekalut' ja 'tavarat' muuttuvatkin takaisin ihmisiksi. 

Aloittajan kysymykseen tältä pohjalta vastatakseni; kyllä on mahdollista, että "hirviö" muuttuu "prinssiksi", mutta sen muutoksen täytyy tulla omasta itsestään ja omista oivalluksista. Toista ei voi pakottaa muuttumaan, ainakaan aidosti ja lopullisesti.

Onnistuu, vaatii itseltä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Kysehän on siitä ettei ulkonäkö merkkaa

Niin, saduissa. Oikeassa elämässä ei juuri muulla ole väliä.

Suosittelen kaikkia varomaan tätä ajatusansaa. Minun äitini oli niin valveutunut 70-luvun maailmaa rakastava ihminen, että hän opettamalla opetti, että hirviöitä ei ole, vaan kaikkien pahojen ihmisten sisällä on hyvä ihminen, joka tulee varmasti esiin rakkaudella ja halauksilla. Hän aina kehui minua kovasti, jos leikin kiusattujen ja häiriintyneiden poikien kanssa koulussa, joita kaikki muut inhosivat ja pelkäsivät. Minulla oli jo pienestä pitäen riesana se, että oven takana oli kaikenlaisia luusereita ja häiriintyneitä pikkurikollisia rimputtelemassa ovikelloa, ja vaikka minusta tuntui jotenkin kiusalliselta, niin äidin opeilla ajattelin olevani joku hyvä enkeli. Mielessäni sitten haaveilin ihan tavallisista poikaystävistä. Tottakai sitten otin yhden tällaisen ongelmatapauksen miehekseni ja perustin perheen. Hän oli ulkoisesti ihan ok ja menestyvä ihminen, mutta sisältä todella rikki. Minä sitten yritin häntä rakastaa kiltiksi, mutta vuosien pahoinpitelyn jälkeen tajusin kuinka kierosti olen ajatellut. Se tapahtui siinä vaiheessa, kun hän alkoi pahoinpidellä lapsiamme. Nyt sitten eron jälkeen minä ja lapset olemme onnellisempia, mutta minussa ja lapsissa näkyy kyllä traumatausta ja henkisiä haavoja kannamme koko loppuikämme. En suosittele tällaista yliempaattista ajattelua kenellekään, vaikka tietysti hirviöiden sisällä on se hyväkin ihminen ja kaikissa ihmisissä on hyvää ja pahaa. Mutta överiempatia on tie traumoihin, mustelmiin ja hautaan, varokaa naiset sitä. Jos huomaatte, että mietitte että ei se pikku tukistus tai haukkuminen nyt niin kauheaa ole, ja mieshän on tosi säälittävä ja varmaan itkisi tosi paljon, jos lähtisitte, niin olette vaarallisilla vesillä.

No nyt se selvisi miksi mammat jäävät noihin suhteisiin. Oma lapsi ei sitten kyseistä satua tulevaisuudessa aio katsoa.

Tämä on teoriassa, ja joskus harvoin myös käytännössä, mahdollista.

Ollakseen oikea muutos, sen tulee olla vilpitön ja sisäsyntyinen eräänlainen havahtuminen

omaan pahuuteensa ja vääriin tekoihinsa sekä niiden vilpitön sisäinen katuminen tyyliin " ei koskaan enää, minun on muututtava sillä olen toiminut väärin ja todella kadun tekemääni sydämestäni".

Lähes kaikki näistä vankiloissa tapahtuneista murhamiesten "uskoon tuloista" ovat silkkaa valhetta

ja psykopaattien harjoittamaa näytelmää.

Totuus on se, että jännittävä herrasmies on jännittävä herrasmies kehdosta hautaan ja matkallaan

hän jättää paljon uhreja, jotkut kuoleman kautta.

Naiset ovat niin sinisilmäisiä "rakkaudessaan".