Ainoa lapsesi ilmoittaa, ettei voi saada lapsia.

Mulla on tuo tilanne. Ei haittaa, en ajatellu viettää eläkevuosiani lapsia hoitaen.

Riippuu siitä, haluaako lapseni omia lapsia. Jos olisi halunnut, olisin hyvin pahoillani hänen puolestani. Jos ei, niin eihän sillä sitten ole väliä.

Nuorempana ei olisi ollut niin väliä, näin vanhemmiten mietityttäisi kyllä. elämän tarkoitus jne. ap

Kauanko sukuhaaran tulee jatkua, että olisi hyvä? Tarpeeksi (eikä edes kovin paljon) kun mennään ajassa eteenpäin, jokaisen sukuhaara päättyy.

Ensimmäinen tunteeni olisi varmastikin että lapseni on luultavasti murheen murtama. Harvoin lastensaantimahdollisuutta tulee selvitettyä, jos lasta ei yrittäisi saada.

Eihän se ainoa lapsi välttämättä muutenkaan olisi lapsia tehnyt.

Itse ilmoitin näin omalle äidilleni, kun itselläni oli huono lapsuus. Aloin hokemaan tuota jo todella nuorena.

Ei välttämättä kaikilla sama tilanne, mutta luulen itselläni sen olleen nuorena hätähuuto, jonka äitini ignoorasi sanomalla "no sun mieli vielä muuttuu".

Miksi osa kokee sukunsa olevan niin ylivoimainen, että juuri sen pitäisi jatkua? Itsekästä.

Rehellisesti sanoen en ole ikinä elämäni aikana ajatellut sukuhaarani jatkumista. En miltään kannalta. Täysin yhdentekevä asia minulle.

Lapseni kannalta minäkin ajattelisin. Jos hän haluaisi adoptiolapsen, niin se olisi ihan yhtä ok. Jos hän ei haluaisi lasta ollenkaan ja olisi onnellinen, niin hyvä myöskin niin. Kyllä meitä ihmisiä tässä maailmassa riittää ilman minun haaraanikin :)

Hyvä vain ettei tule lisää feministejä maailmaan :)

Varmasti ensimmäisenä harmittaisi etten tule saamaan lapsenlapsia, ihminen kun tuppaa olemaan itsekäs. Mutta kyllä suurin suru olisi ehdottomasti lapseni puolesta ja toivoisin, että pystyisin tukemaan häntä parhaalla mahdollisella tavalla.

Ei lasten saanti ole mikää meriitti tms. Lapsettomille kaikille hatun nosto! Aioin myös kehottaa omia lapsiani jättäämään lapsien teon tai ainakin tekemään vain yhden. 

Riippuu täysin siitä, miten lapsi itse tilanteeseen reagoi. Jos olisi surullinen, olisin myötätuntoinen ja minustakin tuntuisi pahalta. Jos olisi vapaaehtoisesti päättänyt olla lapseton, kannustaisin ja tukisin niin kuin muissakin valinnoissaan. En koe olevani niin uniikki, että minun sukuhaarani säilyminen olisi merkittävä asia. 

Lohdutan sua Ap sanomalla, että sen lisäksi, että olen 25-vuotiaana naisena oman sukuni viimeinen, en voi myöskään saada lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti ensimmäisenä harmittaisi etten tule saamaan lapsenlapsia, ihminen kun tuppaa olemaan itsekäs. Mutta kyllä suurin suru olisi ehdottomasti lapseni puolesta ja toivoisin, että pystyisin tukemaan häntä parhaalla mahdollisella tavalla.

Velalle olisi juhlan paikka kuulla, ettei voi saada lapsia. Ei tarvitsisi surra. 

Kyllä ensin miettisin, että mitä tunteita mahtaa lapsessa ja puolisossaan herättää ja onko heille kovin raskas asia.. eikä "MINUN SUKUHAARANI PÄÄTTYY". Mulla on sisko ja veli ja serkkuja, että osin mun sukuhaarani kyllä jatkuu heidän kauttaan sitten. Itselläni on kyllä useampi lapsi, mutta ei ehkä ihan tuollaisessa perimänedistämismielessä tehty... Harmittaisi kyllä, että (jos eivät adoptoi tms) ei saataisi omaa lasta lapsineen mökille kesällä kun luulen, että olisi itsekin tykännyt. Itselleni se tarkoittaisi vähän tylsempää vanhuutta myös. Ehkä hän kuitenkin löytää asiasta hyviäkin puolia ja kerättäisiin sitä tehdä ehkä enemmän muutakin kun ei pienet lapset sido kotiin. Riippuu lapsesta, meidän toiselle tytölle uutinen olisi varmaan, että "jaahas juu, että semmosta" ja siskolle ja veljelle isompi suru.

Itse ainakin olen luovuttanut omia siemeniä pankille. Vaikka ei omat lapset tekisi lapsi, niin geenini pääsevät silti jatkamaan matkaa. Siitä tulee hyvä mieli, että itse on varmistanut elämän tarkoituksen omalta osaltaan :)

En edes ymmärrä mitään sukuhaarojen tärkeyttä. Aivan samantekevää minkä sukuisia ihmisiä täällä on. Toki olisin pahoillani lapseni puolesta, jos hän lapsia haluaisi, mutta onhan niitä muitakin vaihtoehtoja kuin biologinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi osa kokee sukunsa olevan niin ylivoimainen, että juuri sen pitäisi jatkua? Itsekästä.

Kyse ei ole niinkään siitä, vaan siitä, että joskus saattaa tulla mieleen pohtia, miksi yleensä eli sen elämänsä? ap