Kolmekymppisenä eronneet, ehdittekö perustaa perhettä?

Ehdin :) Erosin aviomiehestäni 10v yhdessäolon jälkeen kolmekymppisenä, pari vuotta elin ihan itsekseen, pari vuotta haaskasin renttuun, sitten taas hetki yksin. Ja elämään tuli yhtäkkiä out of blue ihana tyyppi jonka kanssa perustimme perheen. En olisi tuon rentun jälkeen uskonut enää näin onnellista tapahtuvaksi ja olin jo luopunut perheunelmista.

Erosin 28-vuotiaana ja elin villiä sinkkuelämää 4 vuotta. Tähän toki mahtui muutamia epötoivoisia virityksiä, sillä pelkäsin myös että olen kohta liian vanha perheen perustamiseen. Mutta 32-vuotiaana löytyi aivan mahtava mies, jonka kanssa ollaan onnellisena edelleen 10 vuotta myöhemmin. 2 lasta on siunaantunut.

Mies jätti minut kun olin 32 ja hän 40. Muutamaan vuoteen en edes jaksanut miettiä mitään uusia suhteita, aikaa meni toipumiseen.

Sitten aloin katsella deittimarkkinoita ja löysinkin tyyppejä, mutta en oikein sopivia. Erään kanssa seurustelin vuoden, kunnes totesin että hänen päihdeongelmat on kyllä liikaa ajatellen perheenperustamishaaveita. Sitten meni taas vuoden verran että löysin jonkun jonka kanssa kannattaisi yrittää. Oli alkuun aivan ihana, mutta kun alettiin olemaan enemmän yhdessä paljastui sairaalloista mustasukkaisuutta johon liittyi aggressiivisuutta, pakonomaista kontrollointia ja epäilyksiä ilman mitään perusteita (suorastaan vainoharhaista kamaa kuten vaati nähdä syntymätodistuksen etten vaan ole syntynyt Venäjällä, koska oli saanut päähänsä että olen itäperäinen h uora ollut ennen häntä). Se loppui siihen. Löysin vielä erään ihanan ulkomaalaisen (iihan länsimainen), mutta tämä lähti vuoden expat komennuksen jälkeen kotimaahansa ja minullle ei olisi ollut työllistymismahdollisuuksia siellä joten en mennyt mukaan. Siinäpä sitten olinkin jo 40.

40 v jälkeen en ole oikein enää viitsinyt edes deittailla. Tuntuu että tarjonta on sen verran heikkoa, ja toisaalta olen niin tottunut yksin oloon etten niin kauheasti enää edes kaipaa miestä. Eikä sitä lastakaan enää alkaisi kumminkaan tekemään, se juna meni jo. Eli ei, en ehtinyt perustaa perhettä.

En tiiä, erosin juuri, katsotaan!

Huokaus. Minä en ole löytänyt vielä ensimmäsitäkään kumppania kolmekymppisenä Tai nyt jo yli 30 vuotiaana. Silti elän toiveissa ja unelmissa, että saattaisin vielä elää parisuhteessakin. Ja ei kumppanin löytämistä nopeuta huomauttelut siitä, että olen liian nirso tai kuinka minun tulisi laskea rimaa.... En odota täydellistä ja virheetöntä kumppania, koska en itsekään ole. Mutta tiedostan liian hyvin sinkkuudessakin olevan niin paljon hyviä puolia, että hampaat irvessä ja väkisin en halua kenenkään kanssa ryhtyä saati olla parisuhteessa.    

Minulla suhteessa nyt umpikujatilanne, jonka takia saattaa ero olla ainoa ratkaisu. Pelottaa kovasti, koska perhe olisi toiveissa ja nyt tuntuu lähtevän matto jalkojen alta. Ap

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

En uskaltaisi itse ehkä erota pitkästä suhteesta, jos olisin lapseton kolmekymppinen ja haluaisin kovasti lapsia. Paitsi tietysti jos tilanne olisi oikeasti ihan sietämätön että olisi pakko lähteä, sittenhän ei ole vaihtoehtoja. Mutta siis jos tilanne on sellainen, että vielä on varaa miettiä lähteekö vai ei. Jokainen tekee tietysti omat valinnat, mutta itse haluan lapsia niin kovasti että pelottaisi että jään kokonaan ilman kun en kuitenkaan halua tehdä lasta ihan tuntemattoman kanssa yhtäkkiä. Eli ensin pitäisi löytää uusi mies joka myös itse haluaa lapsia PIAN, tutustua kuitenkin häneen jotta varmistuisi siitä että hän on isäksi sopiva, sitten alkaa yrittämään... 

Eli varmaan itse yrittäisin tehdä ensin lapset nykyisen miehen kanssa, jos mahdollista. Sitten katsoisin että pärjätäänkö ja miten perhe-elämä lähtee sujumaan, jos vielä lasten saannin jälkeen tuntuisi että ei tuu mitään niin sitten eroaisin. Tietysti lapsen voi yrittää myös yksin saada hoitojen kautta, mutta pitäisin parempana silti tuota eroperhettäkin, koska lapsella olisi kuitenkin isä olemassa. Toisin kuin hedelmöityshoidoilla yksin hankittaessa.

Mutta tämä on vain omaa pohdintaani, en tietenkään pysty sanomaan mitä sinun pitäisi tehdä kun en tunne tilannetta tai sitä miten vaikeaa miehen kanssa oikeasti on.

En ehtinyt. Sairastuin eron jälkeen ja sen myötä meni hedelmällisyys. Ihan arpapeliä saako lapsia oli eronnut tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisitkö hankkimaan lapsen yksin, esim omien vanhempiesi tuella? Sitten ei jää haave toteutumatta vain epätoivoisten sinkkumarkkinoiden vuoksi?

Tämä ei kyllä tunnu omalta, olen aina halunnut lapsen yhdessä kumppanin kanssa, en yksin. Ap

Mitäs sitten, jos kumppani lähteekin lätkimään lapsen tultua?

Vierailija kirjoitti:

Perhe voi olla ilman lapsiakin, joten eipä sen saamisella mitään takarajaa ole. 

No AP kyllä puhui ihan ilmiselvästi lapsen hankkimisesta ja sinäkin sen kyllä oikeasti ymmärsit. Saivartelija.

Ap vaikuttaa hieman naiivilta. Elelee jonkinlaisessa satukirjamaailmassa, jossa kaikki saavat lapsia ja nimenomaan kumppanin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

En uskaltaisi itse ehkä erota pitkästä suhteesta, jos olisin lapseton kolmekymppinen ja haluaisin kovasti lapsia. Paitsi tietysti jos tilanne olisi oikeasti ihan sietämätön että olisi pakko lähteä, sittenhän ei ole vaihtoehtoja. Mutta siis jos tilanne on sellainen, että vielä on varaa miettiä lähteekö vai ei. Jokainen tekee tietysti omat valinnat, mutta itse haluan lapsia niin kovasti että pelottaisi että jään kokonaan ilman kun en kuitenkaan halua tehdä lasta ihan tuntemattoman kanssa yhtäkkiä. Eli ensin pitäisi löytää uusi mies joka myös itse haluaa lapsia PIAN, tutustua kuitenkin häneen jotta varmistuisi siitä että hän on isäksi sopiva, sitten alkaa yrittämään... 

Eli varmaan itse yrittäisin tehdä ensin lapset nykyisen miehen kanssa, jos mahdollista. Sitten katsoisin että pärjätäänkö ja miten perhe-elämä lähtee sujumaan, jos vielä lasten saannin jälkeen tuntuisi että ei tuu mitään niin sitten eroaisin. Tietysti lapsen voi yrittää myös yksin saada hoitojen kautta, mutta pitäisin parempana silti tuota eroperhettäkin, koska lapsella olisi kuitenkin isä olemassa. Toisin kuin hedelmöityshoidoilla yksin hankittaessa.

Mutta tämä on vain omaa pohdintaani, en tietenkään pysty sanomaan mitä sinun pitäisi tehdä kun en tunne tilannetta tai sitä miten vaikeaa miehen kanssa oikeasti on.

Tämä. Vaikka löytäisit uuden kumppanin, menisi aikaa ennenkuin tuntisit sen yhtä hyvin kuin nykyisen ja asettuisitte aloillenne. Sitten jos lapsen saaminen olikin myöhäistä, niin teitä olisi kolme pettynyttä ja lapsetonta. Jos nykyisen kanssa pystyisi olemaan edes teoriassa ystävä, voi se vanhemmuuskin sujua yllättävän hyvin. Paitsi jos nykyinen on millään muotoa vastuuton aikuinen, silloin kannattaa tehdä lapsi ennemmin vaikka yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ap vaikuttaa hieman naiivilta. Elelee jonkinlaisessa satukirjamaailmassa, jossa kaikki saavat lapsia ja nimenomaan kumppanin kanssa. 

Ööh, ei siinä ole mitään naiivia että toivoo itselleen perinteistä perhettä, eli puolisoa ja lapsia. Aivan tavallinen toive, joka erittäin monilla kyllä myös toteutuukin. Ja miksei saisi itselleen toivoa jotain hyvää ja tavoitella sitä, mieluummin kuin että heti kättelyssä luovuttaa ja tyytyy huonompaan vaihtoehtoon? Toki se on niin, että jotkut siihen lopulta joutuvatkin tyytymään, mutta ei mikään estä yrittämästä ensin sitä itselle mieluisempaa vaihtoehtoa.

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ero on väistämätön. Tuntuu vaan siltä, että koko tulevaisuudelta menee tällä hetkellä pohja ja pelottaa todella paljon. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ero on väistämätön. Tuntuu vaan siltä, että koko tulevaisuudelta menee tällä hetkellä pohja ja pelottaa todella paljon. Ap

Ensisijaisesti sinun kannattaa ajatella sitä, mikä on SINULLE parasta. Onko parempi roikkua huonossa suhteessa vai päästää irti ja antaa mahdollisuus jollekin paremmalle? Ei tietenkään ole mitään takuita siitä, että parempaa tulisi, mutta silti voi hyväksi päästää irti huonosta. Sinun elämäsi tämä kuitenkin on, sait lapsia tai et.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei hankita. Ne saadaan, JOS saadaan. Ihminen ei vieläkään pysty kontrolloimaan sitä, saako hän lapsia vai ei. Tai sen verran pystyy, että selibaatilla varmistuu, ettei lapsia tule. 

Mikähän ihme höpöttäjä sinäkin olet... Kyllä sitä vaan pystyy aika paljon nykyaikana kontrolloimaan, ensinnäkin ehkäisyllä estämään tai jopa sterilisaatiolla. Hedelmöityshoidoilla ja hormonilääkkeillä puolestaan voidaan monia hedelmällisyyshäiriöitä hoitaa ja parantaa. Eli höpö höpö.