Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä näette tulevaisuudessanne viiskymppiset? Onko enää energiaa jaksaa työntekoa ja velvollisuuksia?
08.02.2021 |
Itsellä on nyt vaikeuksia motivoitua. Koko yhteiskunta on rakennettu nuorille mikä on tietyllä tapaa ihan ymmärrettävää, mutta olen totaalisesti hukannut paikkani. En kuulu minnekään. En viihdy missään. Haluan jonnekin enkä itsekään tiedä minne.
Koen itseni väsyneeksi, voimattomaksi ja masentuneeksi.
Kommentit (54)
Nythän sitä energiaa vasta onkin.
M56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Tämähän on parasta aikaa. Talot ja mökit maksettu ja lapset kasvatettu aikuisiksi. Aikaa ja tilaa parisuhteelle ja harrastuksille. Töissäkin on päässyt siihen asemaan että saa valita päältä kiinnostavimmat jutut. Ei mitään valittamista.
Ei kaikilla ole noin oppikirjamaisen hienosti. Itsellä lapset kotona vielä pitkään, mikä onkin itseasiassa kiva asia ja ainoa mikä pitää tässä nykyelämässä kiinni. Ilman heitä varmaan nuukahtaisin ihan täysin.
Mutta työ on rutiinityötä eikä muuksi muutu. Harrastaa ehtisin jos haluaisin, mutta kun en halua tehdä mitään. Mikään ei innosta.
t.ap
En yhtään ymmärrä, mistä ap puhut. Huomaan itsessäni lähinnä yhden suhteessa nuoruuteen:
en jaksa fyysisestiniin paljoa. NäinnSelviytyjät-ohjekman mainoksen, ja väsymys iski pelkästä mainoksesta. Tiedän, etten jaksaisi enää samalla lailla tsempata.
Kyllä minulla paikka on silti.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ymmärrä, mistä ap puhut. Huomaan itsessäni lähinnä yhden suhteessa nuoruuteen:
en jaksa fyysisestiniin paljoa. NäinnSelviytyjät-ohjekman mainoksen, ja väsymys iski pelkästä mainoksesta. Tiedän, etten jaksaisi enää samalla lailla tsempata.
Kyllä minulla paikka on silti.
No missä se sinun paikkasi on? Tunnetko kaupungilla liikkuessasi kuuluvasi sinne? Onko se "sinun" kaupunkisi?
Tuntuu yllättäen vähän samalta.
En saanutkaan ihan sitä minkä eteen nuorena kovasti ponnistelin. Lapset on aikuisia ja pärjääviä kyllä mutta mun oma elämä? Se katosi johonkin ja tämä korona vei loput.
En tiedä mitä teen jatkossa jos pysyn terveenä ja elossa. Ei ole minkäänlaista ajatusta. Piti alkaa nyt käymään opperoissa ja tapahtumissa ja matkustelemaan mutta tee nyt sitten mitään kun lähes kaikki on kiinni ja tämäkin kestänyt jo vuoden.
Olen ihan ihmeissäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ymmärrä, mistä ap puhut. Huomaan itsessäni lähinnä yhden suhteessa nuoruuteen:
en jaksa fyysisestiniin paljoa. NäinnSelviytyjät-ohjekman mainoksen, ja väsymys iski pelkästä mainoksesta. Tiedän, etten jaksaisi enää samalla lailla tsempata.
Kyllä minulla paikka on silti.
No missä se sinun paikkasi on? Tunnetko kaupungilla liikkuessasi kuuluvasi sinne? Onko se "sinun" kaupunkisi?
Itse asiassa en. En kuulu tähän ulkonäkökeskeiseen kulttuuriin, vaikka itsekin päivittäin puunaan itseäni. En yhtään tajua sitä, että sillä miltä näyttää, on suuri merkitys.
Iän myötä minusta on tullut entistä epäsosiaalisempi, en jaksa ihmisiä. Ketään. Kyllä Helsinki on minun kaupunkini, mutta kotona on minun paikkani :-). Ja töissä.
Maailma menee sellaista kaaosta kohti, että onneksi oma lähtö on jo kolmen vuosikymmenen sisällä.
M48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Tämähän on parasta aikaa. Talot ja mökit maksettu ja lapset kasvatettu aikuisiksi. Aikaa ja tilaa parisuhteelle ja harrastuksille. Töissäkin on päässyt siihen asemaan että saa valita päältä kiinnostavimmat jutut. Ei mitään valittamista.
Ei kaikilla ole noin oppikirjamaisen hienosti. Itsellä lapset kotona vielä pitkään, mikä onkin itseasiassa kiva asia ja ainoa mikä pitää tässä nykyelämässä kiinni. Ilman heitä varmaan nuukahtaisin ihan täysin.
Mutta työ on rutiinityötä eikä muuksi muutu. Harrastaa ehtisin jos haluaisin, mutta kun en halua tehdä mitään. Mikään ei innosta.
t.ap
Tässä 2 ääripäätä.
Monilla lienee elämäntilanne jostain tästä väliltä.
Toki voi olla huonomminkin, terveys reistaa, työura päätyy irtisanomiseen, uutta työtä ei löydy, liian sairas töihin, liian terve eläkkeelle.
Mikä hätä meillä täällä on? Miettikää kehitysmaiden ihmisiä mikä heidän tilanteensa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla jonkinlainen pullonkaula tässä 50v nurkilla.
Muutama vuosi ja isoin velka maksettu pois.
2 lasta lentänyt pesästä, kolmas lähtee parin-kolmen vuoden päästä.
Terveys kohtuullinen, mutta pelottaa, jaksanko nykyistä työtäni eläkeikään.
On joo. Minulla on hyvä työ it-alalla. Erinomainen palkka ja tykkään itse työstäkin. En usko että mitään ongelmia jaksa eläkeikään.
Muuten elämäni on erilaista kuin monella siinä mielessä, etten koskaan hankkinut miestä, lapsia, omistusasuntoa, mökkiä jne. Ei ole vaan kiinnostanut. Elän aika erakkomaisesti, lähinnä vanhoja vanhempiani silloin tällöin tavaten. Näin ollen esim. ulkonäköpaineita minulle ei ole - kun olen ja haluan olla yksin, miksi kiinnostaisi mitä kukaan ulkonäöstäni ajattelee?
Ei myös kiinnosta menemiset, harrastamiset tms eikä ole pariin kymmeneen vuoteen kiinnostaneet. Nautin tavallisesta arjesta enkä kaipaa muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen itseni matkalla. Laitan tavarani varastoon tai edulliseen yksiöön ja teen matkaani. Liikun, elän, ja hengitän haistellen uusia tuulia. Materiaa tarvitsen mahdollsimman vähän. Painan juoksevat kuluni pieniksi.
Itse vasta aloitan omaa elämääni kun aikuistunut kehitusvammainen lapseni muuttaa kotoa ja omaishoitajuus loppuu. Uusi parisuhde, ystävien tapaamista, harrastuksia, mökin laittoa, ehkä matkustamista kun korona sallii. Todellakin riittää virtaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tiedän mikä minua ehkä tässä iässä vaivaa. Elämä ei ole enää "flowta", se ei solju. Kaikki on rutiinia ja epätoivoista elämässä kiinni pysymistä. Kaiken eteen taistellaan, että saa pitää terveytensä, kuntonsa ja työnsä. Kaikki on vähän pakonomaista puskemista.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tiedän mikä minua ehkä tässä iässä vaivaa. Elämä ei ole enää "flowta", se ei solju. Kaikki on rutiinia ja epätoivoista elämässä kiinni pysymistä. Kaiken eteen taistellaan, että saa pitää terveytensä, kuntonsa ja työnsä. Kaikki on vähän pakonomaista puskemista.
Ei munkaan elämä enää solju. Ei se niin hyvin soljunut ennenkään mutta nyt sekin vähä on tyssännyt ihan.
Siis ootteko kaikki 50 veet sairaita?? Itselläni ei ole vielä mitään. Verenpaineet, sokerit, kolesterolit ok, mistään ei kolota, liikun säännöllisesti. Ollaanhan tässä hyvässä lykyssä vasta puolivälissä elämää!
Ap:n lailla mäkin asun Helsingissä. Mies on, jonka kanssa ollaan asuttu suurin osa ajasta erillään yli kymmenen vuotta, lapsia ei ole, omistusasunto ja kaksi huonosti palkattua osa-aikatyötä minulta löytyy. Sukulaisiin yhteysissä vähän. Vaihdevuodet ovat tuoneet mukanaan kolotuksia, mutta yritän muistaa että ne ovat pientä kuukautiskramppeihin verrattuna. Makaan sohvalla, roikun netissä, en laittaudu enkä liho. Vakavat depressiojaksoni ovat toistaiseksi takanapäin lääketieteen ja terapian avulla (näin jälkikäteen epäilen että kuukautishormonit vahvistivat niitäkin, ne paholaiset).
Hyvä ap, jos vertaat itseäsi nuorempiin, tietysti sinulle tulee olo kuin olisit pudonnut kelkasta! Aikuiset lapsesi, heidän kaverinsa ja ulkonäkökeskeiset tuntemattomat nuoret kaupungilla ahdistavat, jos heidän antaa ahdistaa. Meillä kuitenkin on jotain paljon tärkeämpää kuin heistä kellään eli elämänkokemusta ja kyky asettaa asiat mittasuhteisiinsa. Eikös vain?
Vierailija kirjoitti:
Ap:n lailla mäkin asun Helsingissä. Mies on, jonka kanssa ollaan asuttu suurin osa ajasta erillään yli kymmenen vuotta, lapsia ei ole, omistusasunto ja kaksi huonosti palkattua osa-aikatyötä minulta löytyy. Sukulaisiin yhteysissä vähän. Vaihdevuodet ovat tuoneet mukanaan kolotuksia, mutta yritän muistaa että ne ovat pientä kuukautiskramppeihin verrattuna. Makaan sohvalla, roikun netissä, en laittaudu enkä liho. Vakavat depressiojaksoni ovat toistaiseksi takanapäin lääketieteen ja terapian avulla (näin jälkikäteen epäilen että kuukautishormonit vahvistivat niitäkin, ne paholaiset).
Hyvä ap, jos vertaat itseäsi nuorempiin, tietysti sinulle tulee olo kuin olisit pudonnut kelkasta! Aikuiset lapsesi, heidän kaverinsa ja ulkonäkökeskeiset tuntemattomat nuoret kaupungilla ahdistavat, jos heidän antaa ahdistaa. Meillä kuitenkin on jotain paljon tärkeämpää kuin heistä kellään eli elämänkokemusta ja kyky asettaa asiat mittasuhteisiinsa. Eikös vain?
Mitä meille vanhoille sitten enää on?
Alue: Aihe vapaa
Höpö höpö. Tämähän on parasta aikaa. Talot ja mökit maksettu ja lapset kasvatettu aikuisiksi. Aikaa ja tilaa parisuhteelle ja harrastuksille. Töissäkin on päässyt siihen asemaan että saa valita päältä kiinnostavimmat jutut. Ei mitään valittamista.