Lue keskustelun säännöt.
Mitä näette tulevaisuudessanne viiskymppiset? Onko enää energiaa jaksaa työntekoa ja velvollisuuksia?
08.02.2021 |
Itsellä on nyt vaikeuksia motivoitua. Koko yhteiskunta on rakennettu nuorille mikä on tietyllä tapaa ihan ymmärrettävää, mutta olen totaalisesti hukannut paikkani. En kuulu minnekään. En viihdy missään. Haluan jonnekin enkä itsekään tiedä minne.
Koen itseni väsyneeksi, voimattomaksi ja masentuneeksi.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen mummo ja pappa -alotuksia täällä on jatkuvasti viiskymppisistä.
Olo mitä mainioin, opiskelen uutta alaa ja toivon vielä työllistyväni ennen kuin jään ansaitulle eläkkeelle, ikäsyrjinnästä huolimatta. Jaksan huolehtia itsestäni ja kunnostani, paino normaali eikä onneksi isompia kremppoja. Nautin elämästäni ja harrastuksistani. Takana elettyä elämää, pitkä työura ja kokemuksia riittää, sekä hyviä että huonoja. En vaihtaisi päivääkään vaikka näin jälkikäteen ajatellen tekisin ehkä jotain toisin.
Mitä sä ap ajat takaa? Ootko sitä mieltä että tässä tarttis asettautua saunaan oottamaan viikatemiestä vai mitä?
Ap ei itse jaksa kirjoittaa kouluainetta aiheesta "Jos olisin viisikymppinen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä nelikymppiset ja yksi 34-vuotiaskin tekevät ketjussa, jonka otsikko on "Mitä näette tulevaisuudessanne viisikymppiset"?
Vierailija kirjoitti:
Siis ootteko kaikki 50 veet sairaita?? Itselläni ei ole vielä mitään. Verenpaineet, sokerit, kolesterolit ok, mistään ei kolota, liikun säännöllisesti. Ollaanhan tässä hyvässä lykyssä vasta puolivälissä elämää!
Toimistotyö T A P P A A.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti jaksan paremmin kuin nyt. Kohta on 40 v lasissa; kotona pyörii 3-vuotias ja eskari-ikäinen. Molemmilla ollut taas vaihteeksi yöheräilyjä pahojen unien yms. vuoksi. 3-vuotias kömpii joka yö väliimme nukkumaan ja potkii selkääni kuin polkisi polkupyörää. Uskoisin, että 10 vuoden kuluttua näin ei ole.
Lisäksi 10 vuoden kuluttua elämästä tekee helpompia seuraavat asiat:
- Lapset hoitavat itse itsensä: osaavat tarvittaessa laittaa tai ainakin lämmittää ruokaa, osaavat pyyhkiä omat takapuolensa (3 v ei vielä osaa), käydä itse suihkussa (tiedän, todennäköisesti joutuu käskemään, mutta tuskin enää ainakaan pesemään heitä), osaavat käydä kavereillaan itsenäisesti, kulkea koulumatkat itse jne.
- Lisäksi toivon, että heistä olisi ainakin jonkin verran apua kotitöissä. Jos ei muuten, niin ainakin muistuttamalla ja käskemällä. Nyt heistä ei vielä saa esim. siivousapua (sotkevat sitäkin enemmän).
- Luultavasti saamme vaimoni kanssa myös jonkin verran omaa aikaa ilman lapsia. Voimme mennä vaikkapa lenkille kahdestaan. 13-vuotiaan on käsittääkseni pärjättävä tarvittaessa - etenkin 16-vuotiaan kanssa - ainakin puoli päivää yksin kotona. Mahdollisesti yön ylikin. Suunnitelmissa on myös, että voisimme lähettää heidät viimeistään tuossa iässä esimerkiksi sukulaisiin viikonlopuksi junalla yms.
- 10 v kuluttua talolaina on maksettu. Mökkilaina on maksettu. Kodistamme on tärkeimmät asiat tähän mennessä rempattu: (tähän mennessä jo tehtyjen lisäksi) keittiöremppa on valmis, ulko-ovet ja ikkunat on vaihdettu. Lisäksi plakkarissa on 2 kpl velatonta sijoitusasuntoa. Tässä vaiheessa uskoisin, että (mikäli saamme edelleen olla töissä) taloudellisesti elämämme on aika turvattua.
Toivon, että opit myös lukemaan.
Olin 50-vuotias 10 vuotta sitten. Silloin oli oikein hyvin energiaa. Tein lapset sen verran nuorena, että viiskymppisenä nuorempikin oli jo 20-vuotias. Vaihdoin kokonaan alaa nelikymppisenä, joten työhönkään en ollut vielä kyllästynyt. En oikeastaan ole vieläkään, vaikka nyt alkaa jo eläkepäivät häämöttää edessä. Mulla on ollut terveet ja hyväkuntoiset vanhemmat ja vasta nyt pandemian aikana ovat alkaneet tarvita minkäänlaista apua. Mulla ikävuosina 50-60 oli oikeastaan kaikista vähiten velvollisuuksia sitten lapsuusvuosien, joten nuo vuodet sain elää lähinnä vain itseään ajatellen. Aiemmin ajattelin, että teen töitä 68,5-vuotiaaksi asti, mutta eläkekertymäni on sen verran hyvä, että ajatus jäädä eläkkeelle heti, kun vaan pääsee, on alkanut olla yhä useammin ajatuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa aikaa, kun ei ole taloudellisia huolia ja työkin on vielä mielenkiintoista. Koiran kanssa tulee ulkoiltua tosi paljon ja olen innostunut kokkailemaan terveysruokia.
N51
Työnteko ei kannata koska verotus on niin kovaa eikä mihinkään ole varaa. Olen vähentänyt työntekoa ja satsaan enemmän kotiin, perheeseen ja omaan hyvinvointiin. Mini tuttukin on lopettanut työnteon kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä nelikymppiset ja yksi 34-vuotiaskin tekevät ketjussa, jonka otsikko on "Mitä näette tulevaisuudessanne viisikymppiset"?
Pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa. Luin otsikon "miten näette tulevaisuuteenne viisikymppisenä". Nyt vasta huomasin, että eihän tässä sellaista kysytty.
Kiitos ja anteeksi, poistun takavasemmalle.
T. Se 34v.
Täytin 50 muutama kk sitten. Tuntui oudolta, koska pidän itseäni vielä nuorena. Ura on edelleen tärkeä, mutta nykyinen työpaikka ei oikein tunnu hyvältä. Toivon löytäväni vielä kiinnostavamman työn. Asuntolainaa vielä 10 vuotta maksettavana, koska yksin sitä maksan. Itselläni on ainakin vielä paljon odotuksia elämän suhteen. Terveyttä yritän pitää yllä liikkumalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole enää oikein motivaatiota työntekoon. Muuten kaikki hyvin. Olen yksinyrittäjä ja erittäin hyvä työssäni, joten onneksi saan hyvät tulot pienellä vaivalla, johon pystyn pakottamaan itseni.
Jos jonain päivänä en enää saa töitä tehtyä, niin pärjään ilmankin. Ei lainoja, kivasti omaisuutta, isot lapset, hyvä parisuhde, terveys ok. Ystäviä vähän, mutta hyviä. Eniten kiinnostaa luonto, kulttuuri ja kirjallisuus. Matkailukin joskus myöhemmin tai vaikka kesämökki. Hyvä elämänvaihe kaikkiaan.
Ikä on vain numero,
se pätee molempiin suuntaan.
Aikas monella 50 kun tulee mittariin niin sen jälkeen ei tervettä päivää näe.
Jotkut taas ovat vielä 70 vuotiainakin vielä elämänsä vedossa.
Paljon on kiinni miten geenilotossa on käynyt ja miten elämä meni.
Ja yllätys yllätys se kirjoituspöydän takana istuminen tosiaan tappaa, tai ainakin vahingoittaa terveyttä.
Itsellä mennyt terveys ja työ, kuitenkin sen verran elossa ettei eläkkeelle pääse yksityisellä.
On tämä melkoista kituuttamista, kolotusta ja paikkojen hajoamista.
Tutut ja sukulaiset kuolee ja sairastelee, on aika p@rseestä tämä vanheneminen.
Se ehkä pahinta että on kuin olisi ilman suuntaa, mitä tästä eteenpäin?
Vain huonompaa tiedossa?! Kun ei oikein mitään voi touhuta, AV:lla näpyttelyä loppu elämä? LoL
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa pelottavaa lukea näitä kirjoituksia.
Itse olen reilu nelikymppinen ja tavoitteenani on lopettaa työnteko tai ainakin siirtyä osa-aikaiseksi viisikymppisenä. On mies muttei lapsia, velaton asunto ja säästöjä joilla pärjätä loppuelämä ilman tukien nostoa. Äiti on jo kuollut ja pelkästään isä enää hoidettavana. Hänkin jo on jo niin vanha ja raihnainen että tuskin on enää hengissä silloin kun olen 50, joten elämä olisi helppoa ilman vastuita. Matkusteltiin paljon ennen koronaa ja toiveissa olisi matkustella myös koronan jälkeen. Mutta entä jos minusta tuleekin samanlainen väsynyt ja masentunut kuin tähän ketjuun kirjoittavista...
Luen paljon nettikeskusteluja enkä pelästy masentuneiden jutuista. Johtuu kai taustastani. Elin vuosia masentuneen miehen kanssa. Lapsuusaikani oli rankkaa. Luonteeni on valoisa.
Korona-aikaan on hankala matkustaa. Jäin joulun jälkeen lentojumiin viikoiksi.
Minulle ikääntyminen on kuin lottovoitto. Tykkään kulkea maski kasvoilla. Tuntuu kuin olisi uusi identiteetti.
Pitää osata elää tässä hetkessä. Ei pidä murehtia tulevaa. Monesti turhaan hätäilen miten joku asia hoituu ja sitten kaikki kuitenkin lutviutuu mukavasti.
Elämäni on selkeää yksineläjänä. Sunnuntain Hesarissa on juttu filosofian nykytilanteesta. Kirjakaupassa oli pino Seneca-kirjoja. Ennen koronaa kävin paljon luennoilla ja miesluennoitsija puhui Senecasta Rooman luennolla.
Korona-aika on ollut mukavaa. Olen pysytellyt kotona eikä aika ole tullut pitkäksi. Desinfioinnin ansiosta olen pysynyt terveenä. Heräsin hassuun uneen. Sovin unessa tapaamisen, jossa ei ollut järjen häivää.Laitan vielä viestiini lainauksen HS:n artikkelista vuodelta 2018.
LENNOKKAAN Senecan kolme esseetä osoittavat, kuinka nykyihminen osaa ajaa itsensä nurkkaan aivan siinä, missä antiikinajan roomalaiset. Tässä mielessä ikuinen näyttäytyy ajankohtaisena ja ajankohtainen ikuisen ulommaisena varjona.
”Kiireisellä on kiire kaikkeen muuhun paitsi elämän elämiseen”, Seneca kirjoittaa kirjeessä vaimonsa isälle Pompeius Paulinukselle, joka oli juuri jäämässä eläkkeelle valtion viljavarastosta vastaavan virkamiehen virasta.
”Harmaista hiuksista ja ryppyisistä kasvoista et siis voi päätellä, että joku on elänyt kauan. Ei hän ole elänyt kauan, hän on vain ollut olemassa kauan!”
Tuskin edes ryppyotsaisinkaan voi kieltää, etteikö Seneca kirjoita fiksusti. ”Suurin elämisen este on odotus, joka riippuu kiinni huomisessa ja hukkaa tämän päivän.”
Vierailija kirjoitti:
Siis ootteko kaikki 50 veet sairaita?? Itselläni ei ole vielä mitään. Verenpaineet, sokerit, kolesterolit ok, mistään ei kolota, liikun säännöllisesti. Ollaanhan tässä hyvässä lykyssä vasta puolivälissä elämää!
Ei, en ole SAIRAS. Verenpaine lähes "huolestuttavan alhainen", ei mitään muutakana varsinaista ongelmaa. Liikun, on vielä lapsiakin (lukiolaisia 2 kpl) kotona...
Silti: Muistuu mieleen oma nuoruus ja se hehku ja into ja kun siihen vertaa nykyistä "seestyneisyyttä", alkaa pelottaa... Kai se liittyy siihenkin, että omat vanhemmat kuoli ihan vähän aikaa sitten, parin vuoden sisään.
Varmasti jaksan paremmin kuin nyt. Kohta on 40 v lasissa; kotona pyörii 3-vuotias ja eskari-ikäinen. Molemmilla ollut taas vaihteeksi yöheräilyjä pahojen unien yms. vuoksi. 3-vuotias kömpii joka yö väliimme nukkumaan ja potkii selkääni kuin polkisi polkupyörää. Uskoisin, että 10 vuoden kuluttua näin ei ole.
Lisäksi 10 vuoden kuluttua elämästä tekee helpompia seuraavat asiat:
- Lapset hoitavat itse itsensä: osaavat tarvittaessa laittaa tai ainakin lämmittää ruokaa, osaavat pyyhkiä omat takapuolensa (3 v ei vielä osaa), käydä itse suihkussa (tiedän, todennäköisesti joutuu käskemään, mutta tuskin enää ainakaan pesemään heitä), osaavat käydä kavereillaan itsenäisesti, kulkea koulumatkat itse jne.
- Lisäksi toivon, että heistä olisi ainakin jonkin verran apua kotitöissä. Jos ei muuten, niin ainakin muistuttamalla ja käskemällä. Nyt heistä ei vielä saa esim. siivousapua (sotkevat sitäkin enemmän).
- Luultavasti saamme vaimoni kanssa myös jonkin verran omaa aikaa ilman lapsia. Voimme mennä vaikkapa lenkille kahdestaan. 13-vuotiaan on käsittääkseni pärjättävä tarvittaessa - etenkin 16-vuotiaan kanssa - ainakin puoli päivää yksin kotona. Mahdollisesti yön ylikin. Suunnitelmissa on myös, että voisimme lähettää heidät viimeistään tuossa iässä esimerkiksi sukulaisiin viikonlopuksi junalla yms.
- 10 v kuluttua talolaina on maksettu. Mökkilaina on maksettu. Kodistamme on tärkeimmät asiat tähän mennessä rempattu: (tähän mennessä jo tehtyjen lisäksi) keittiöremppa on valmis, ulko-ovet ja ikkunat on vaihdettu. Lisäksi plakkarissa on 2 kpl velatonta sijoitusasuntoa. Tässä vaiheessa uskoisin, että (mikäli saamme edelleen olla töissä) taloudellisesti elämämme on aika turvattua.