"Sisaruksista on seuraa toisilleen ja aikuisena ovat toistensa tukena" - pitikö tämä kohdallasi paikkansa?

välimatkaa 400 km, nähdään kerran pari vuodessa, joskus laitellaan viestiä. välissä voi olla kuukausiakin hiljaista. juu, ollaan tosi läheisiä. not.

Ei tosiaan.

Long story short - katkaisin viimein välit, enkä ole katunut hetkeäkään muuta kuin etten tehnyt sitä aiemmin.

Ei olla missään tekemisissä. Ystävät ovat perhe jonka itse valitsemme

Oma veljeni on minua neljä vuotta vanhempi, joten lapsena emme leikkineet juuri yhdessä, mutta nyt aikuisena olemme tosi läheiset. Olemme toisillemme ensimmäiset ihmiset, joille soitamme kun tapahtuu jotakin ja jonka kutsumme kylään kun tekee mieli istua iltaa.

Lapsillani on ikäeroa hieman alle kaksi vuotta ja he ovat olleet toisilleen tärkeät leikkikaverit pienestä pitäen.

Ei pidä paikkaansa. Sisareni vihaavat minua. Ei tavata koskaan toisiamme.

Ei se pieni ikäero ole mikään tae, että tulee siskonsa tai veljensä kans juttuun. Joskus on tosi erilaisia persoonia. Omassa kaveripiirissä lapsena 1-2 vuoden ikäerolla olleet lapset tappeli usein ihan hirveästi, osa ei voinut jakaa kavereitakaan, kun meni aina riitelyksi. Joillakin välit rauhoittui myöhemmin mutta aika monilla persoonaerot näkyy vielä nykyisin.

En ymmärrä, miksi tuota pientä ikäeroa niin hehkutetaan lasten kannalta. Aikuiselle on toki kiva, että teoriassa muksut voi leikkiä keskenään ja saa itse enemmän omaa aikaa.

Kyllä. Sisarus oli paras lahja minkä vanhemmat koskaan antoivat mulle.

Ei olla missään tekemisissä.

Yksi sisarus ja sekin muutti ulkomaille

Meillä juuri näin. Viestiä laitellaan lähes päivittäin, välimatkaa yli 400km ja nähdään monta kertaa vuodessa.

Uskon että tämäkin asia liittyy kotikasvatukseen, aina vähän ihmetellyt (ja harmitellut) näitä sisaruksia jotka vain riitelevät ja lopulta välit katkeaa kokonaan.

Sisarukset ovat olleet minulle elämäni suurimpia rikkauksia. Päivittäin olen heidän kanssaan tekemisissä näin nelikymppisenäkin.

Mulla on isoveli, ikäeroa 2,5 vuotta. Isoveli oli syntyessäni äärimmäisen mustasukkainen musta ja purki tätä v*kivallalla muhun vuosikaudet (tuohon aikaan ei asiaan puututtu). Koskaan ei leikitty yhdessä mitään, kun ei ollut turvallista mun kannalta ja mitäpä yhteistä meillä olisi ollut. Minä leikin tyttömäisiä pikkulasten leikkejä, isoveljellä oli omat jutut. Kouluiässä olin vaan nuorempana siskona nolo, eikä edes koulun pihalla moikattu toisiamme. Eikä aikuisenakaan olla mitenkään läheisiä tai toistemme tukena. En itse yhtään ymmärrä tätä sisarusten hehkuttamista. Ei nimittäin ole automaatio, että sisarukset ovat mitään parhaita kavereita lapsena tai myöhemmin.

Oma sisarus kovin raskas ihminen, joka haluaa vähintään kerran viikossa ryöpyttää puhelimessa minulle kaiken kokemansa vääryyden. Koska ollaan perhettä. Ja vääryyttä tekevät kaikki, jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.

Olisin kyllä onnellisempi, jos hän ei kokisi minua läheiseksi.

Ei olla isoveljeni kanssa oltu koskaan läheisiä ja muutenkin ollaan kuin yö ja päivä. Lapsuus meni siten, että kaikki vanhempien huomio oli haastavassa veljessäni, jolla oli ongelmia koulun ja käytöksen kanssa. Minä sain pärjätä monien asioiden kanssa yksin ja minun piti olla mahdollisimman kunnollinen, etten olisi veljen vaikeassa tilanteessa vaivaksi. 

Nyt aikuisena veli on melko pitkälti syrjäytynyt, on sekoillut vuosikaudet päihteiden kanssa eikä opiskelusta ja työelämästä ole oikein tullut mitään. Minä olen ns. tylsä, töissä käyvä ja naimisissa oleva perheellinen nainen, omat asiat olen hoitanut itsenäisesti. Veli on yhä yli kolmekymppisenä paljon vanhempien avun ja tuen varassa. Hirvittää aikanaan, kun vanhemmista aika jättää, että saan yksin setviä kaikki hautajaisasiat ja muut, kun veljeä ei kiinnosta. Ja kieltämättä mietityttää, miten veli pärjää, kun vanhempien tuki lakkaa ja aletaanko tukea etsiä minulta.

Isoveljelläni ja minulla on ikäeroa viisi vuotta. Hän on väkivaltainen ja päihdeongelmainen, jonka ongelmat alkoivat jo teininä. Minun lapsuuteni päättyi siihen, kun olin 10-vuotias. Olen monesti toivonut hänen kuolemaansa, koska tämä on kaikille niin raskasta. Jouduin erityisesti lapsena (mutta myös aikuisena) pelkäämään häntä. Katkaisin välit kunnes hän sai lapsia. Lapsista olen pitänyt huolta, kun veljeni ongelmat edelleen jatkuvat ja he ovat niihin syyttömiä. Jos saisin valita, niin en olisi tekemisissä. On todella raskasta seurata, mitä hän aiheuttaa lapsilleen.

Joo piti paikkansa, sisko on aina ollut minulle läheinen, sekä lapsena että aikuisena. Meillä on 4v ikäeroa.

Itseäänhän ne vanhemmat tossa ajattelee, jos perustelevat useamman lapsen hankkimista noilla ap:n kuvailemilla perusteluilla. Ei ole mitään takeita siitä, että Niilo-Oliver 1 v ja Selma-Susanna 3 v olisivat ylimmät ystävykset. 

Noilla lausahduksilla en omaa lapsilukuani perustele, mutta ilo on kyllä seurata yhteisiä leikkejä, vaikka isommalla jo omatkin kaverit löytyy. Ikäeroa melkein 3v, eli yhteiset jutut löytyvät vaikka ei millään vuoden ikäerolla mennäkkään. Tietysti toivon että lapset ovat aikuisinakin tekemisissä keskenään ja omalta osaltani kohtelen heitä yksilöinä.

Minä olen hyvissä väleissä myös nykyään pari vuotta nuoremman veljeni kanssa. Lapsena toki myös riideltiin. Nyt aikuisena elämme aivan eri elämäntilanteissa, mutta vietämme aikaa yhdessä ja veljeni on yksi luottohenkilöistäni.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on isoveli, ikäeroa 2,5 vuotta. Isoveli oli syntyessäni äärimmäisen mustasukkainen musta ja purki tätä v*kivallalla muhun vuosikaudet (tuohon aikaan ei asiaan puututtu). Koskaan ei leikitty yhdessä mitään, kun ei ollut turvallista mun kannalta ja mitäpä yhteistä meillä olisi ollut. Minä leikin tyttömäisiä pikkulasten leikkejä, isoveljellä oli omat jutut. Kouluiässä olin vaan nuorempana siskona nolo, eikä edes koulun pihalla moikattu toisiamme. Eikä aikuisenakaan olla mitenkään läheisiä tai toistemme tukena. En itse yhtään ymmärrä tätä sisarusten hehkuttamista. Ei nimittäin ole automaatio, että sisarukset ovat mitään parhaita kavereita lapsena tai myöhemmin.

Etkö anna arvoa sille, että on olemassa joku, joka tietää ja tuntee sinut ihan varhaislapsuudesta asti. Tuntee historiasi. Jakaa kokemusmaailmasi.

Ollaan läheisiä, hän on minua reilu 3v nuorempi. Lapsina oltiin kuin paita ja peppu, toki välillä ärsytti kun olisin halunnut olla rauhassa oman kaverin kanssa ja silloin ikäeron huomasi.

Tietyssä mielessä ollaan oltu aina toistemme uskotut, leikkikaverit, ystävät. Tukena kaikissa elämänvaiheissa. Vieläkin, vaikka molemmat yli 40v. Yhteyttä pidetään monta kertaa viikossa, käydään kahdestaan ulkona, lenkillä yms