Lue keskustelun säännöt.
"Sisaruksista on seuraa toisilleen ja aikuisena ovat toistensa tukena" - pitikö tämä kohdallasi paikkansa?
28.01.2021 |
Todella usein kuulee sisaruutta käytettävän perusteluna sille, miksi perheessä on enemmän kuin 1 lapsi.
"Sisaruksille on seuraa toisistaan."
"Pienellä ikäerolla sisarukset saa toisistaan hyvät kaverit."
"Aikuisenakin sisaruksilla on toisistaan tukea elämässä."
Usein maalataan kuvaa, että sisaruksista tulisi keskenään läheisiä. Lapsuus menisi iloisesti yhdessä leikkien, varsinkin jos ikäero ei ole kovin suuri. Aikuisena puolestaan sisarukset olisivat toistensa tukena elämässä ja läheisiä muutenkin.
Jäin miettimään, kuinka yleistä tämä ihan oikeasti on? Pitikö sinun kohdallasi paikkansa, että sisaruksestasi oli sinulle seuraa lapsena ja aikuisena olette läheisiä? Ainakin itsestä tuntuu omaa perhetilannetta ja aikuisia ystäviä katsoessa, että hyvin harva on läheinen sisaruksensa kanssa.
Ap
Kommentit (150)
Omassa kaveripiirissä olen huomannut, että aika monilla väleihin vaikuttaa vielä aikuisena se, miten sisaruksia kohdeltiin/kohdellaan vanhempien taholta. Kyllä aikuisetkin kokee mustasukkaisuutta ja epäreiluutta siitä, jos joku sisaruksista oli/on vanhempien lempilapsi, sai/saa erilaista kohtelua jne. Usein nuo roolit herkästi jatkuu aikuisenakin, paitsi vanhemmat harvemmin huomaavat kohtelevansa lapsia mitenkään epätasa-arvoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisareni on paras ystäväni. Vaikka asumme eri maissa, olemme yhteydessä lähes päivittäin. Olemme toisillemme tärkeimmät ihmiset maailmassa.
Kyllä, sisareni on ollut paras kaverini läpi elämän.
Järkytyin, kun kerran puhuttiin vanhempieni kanssa, ja he sanoivat, että taistelimme sisareni kanssa jatkuvasti ja ihan fyysisestikin välillä. Isoisä ei kuulemma tämän vuoksi ottanut meitä yhtäaikaa yökylään. Sisareni kanssa emme muista sitä ollenkaan niin vaan mielestämme olemme aina leikkineet hyviä leikkejä ja tulleet hyvin ja helposti toimeen. Välillä toki oli erimielisyyksiä, mutta ei todellakaan jatkuvasti ja erimielisyydetkin sovimme nopeasti.
Eli eivät ne lasten jatkuvatkaan taistelut välttämättä tarkoita sitä, että lapset eivät tulisi toimeen tai olisi toisilleen hyvää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä juuri näin. Viestiä laitellaan lähes päivittäin, välimatkaa yli 400km ja nähdään monta kertaa vuodessa.
Uskon että tämäkin asia liittyy kotikasvatukseen, aina vähän ihmetellyt (ja harmitellut) näitä sisaruksia jotka vain riitelevät ja lopulta välit katkeaa kokonaan.
Juuri sinunkaltaistesi tyyppien takia en enää edes mainitse uusille tuttavuuksille että mulla on sisar. Tiedän itse oikein hyvin että välien katkaiseminen oli oikea teko.
Mutta en halua nähdä sitä pyöreäsilmäistä ihmettelyä, päivittelyä ja paheksuntaa.
Vasta jos ihminen osoittautuu luottamuksen
arvoiseksi ehkä kerron.
Vierailija kirjoitti:
Ei se pieni ikäero ole mikään tae, että tulee siskonsa tai veljensä kans juttuun. Joskus on tosi erilaisia persoonia. Omassa kaveripiirissä lapsena 1-2 vuoden ikäerolla olleet lapset tappeli usein ihan hirveästi, osa ei voinut jakaa kavereitakaan, kun meni aina riitelyksi. Joillakin välit rauhoittui myöhemmin mutta aika monilla persoonaerot näkyy vielä nykyisin.
En ymmärrä, miksi tuota pientä ikäeroa niin hehkutetaan lasten kannalta. Aikuiselle on toki kiva, että teoriassa muksut voi leikkiä keskenään ja saa itse enemmän omaa aikaa.
tämä! eikä aina edes oo kyse ikäerosta. tiedän useammatkin sisarukset, jotka eivät aikuisenakaan ole mitenkään läheisiä ja ovat niin erilaisia kuin olla voi. osalla saattaa muutenkin olla tosi huonot välit, piikittelyä, kilpailua isovanhempien lapsenlapsille antamasta ajasta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan! Nuorimpana lapsena jouduin yksin huolehtimaan iäkkäät vanhemmat hautaan. Muita ei kiinnostanut auttaa. Luonnollisesti kiinnostus lisääntyi huomattavasti perunkirjoituksen jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on isoveli, ikäeroa 2,5 vuotta. Isoveli oli syntyessäni äärimmäisen mustasukkainen musta ja purki tätä v*kivallalla muhun vuosikaudet (tuohon aikaan ei asiaan puututtu). Koskaan ei leikitty yhdessä mitään, kun ei ollut turvallista mun kannalta ja mitäpä yhteistä meillä olisi ollut. Minä leikin tyttömäisiä pikkulasten leikkejä, isoveljellä oli omat jutut. Kouluiässä olin vaan nuorempana siskona nolo, eikä edes koulun pihalla moikattu toisiamme. Eikä aikuisenakaan olla mitenkään läheisiä tai toistemme tukena. En itse yhtään ymmärrä tätä sisarusten hehkuttamista. Ei nimittäin ole automaatio, että sisarukset ovat mitään parhaita kavereita lapsena tai myöhemmin.
Täysin sama kokemus. Äärettömän mustasukkainen ja sen myötä väkivaltainen isoveli, ikäero vähän alle 2 v. Veli kyllä yrittänyt lämmitellä välejä aikuisena mutta itse en pysty unohtamaan tai antamaan anteeksi. Väkivalta jatkui niin pitkäänkin, loppui vasta kun veli lähti opiskelemaan.
Mutta omat kaksi tytärtäni samalla ikäerolla on kyllä ihan erilaiset. Teinejä jo ja parhaat kaverit edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni oli minua yli kymmenen vuotta vanhempi, joten ei oltu lapsinakaan läheisiä sillä tavalla, että olisi ollut yhteisiä juttuja. Toisaalta hän hoiti minua paljon ja oli tosi rakas. Aikuistuttuani erkaannuimme, kun ei tosiaan ollut mitään yhteistä. Veljeni kuoli reilu vuosi sitten alle kuusikymppisenä ja nyt kaipaan häntä mielettömästi :( Hän oli kuitenkin aina taustalla se ihminen, joka olisi auttanut olisi ollut mikä vaan tilanne, ja niin olisin minäkin häntä, vaivaa säästämättä. Lisäksi nyt on sitten se, että olen iäkkään äitimme (isä on jo kuollut) ainoa omainen ja aika näyttää, kuinka rankkaa tästä tulee. Asun vielä satojen kilometrien päässä hänestä, eikä minulla ole ajokorttia. Itselläni on kaksi poikaa neljän vuoden ikäerolla. Lapsina he leikkivät ehkä yllättävänkin paljon yhdessä, mutta oli myös paljon tappeluja. Uskon, että vaikka sisarukset eivät aina olisi niin läheisiä keskenään, oma suku voi kuitenkin olla sellainen taustatuki, johon voi luottaa.
Minulla on useampi sisarus. Yhden kanssa olen edelleen parhaita ystäviä. Yhden kanssa tullaan hyvin juttuun, mutta ikäeron vuoksi olemme jääneet vähän etäisemmiksi. Yhden kanssa en tule kovinkaan hyvin juttuun. Ihan asiallisesti kyllä, mutta olemme jotenkin eri planeetoilta ja keskustellessamme loukkaamme vahingossa toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on 4 sisarusta, joista 1 on jo kuollut. Itse olen nuorin 8 vuotta seuraavaan, joten mitään leikkejä ei olla yhdessä leikitty ja 2 on asunut ulkomailla suurimmman osan elämää. Jossain vaiheessa olimme aika paljonkin tekemisissä, mutta koko ajan joidenkin välillä on ollut kismaa jopa vuosikymmeniä. Nykyään yli 50-kymppisenä näen 1 sisarustani joskus, mutta 2 muun kanssa en ole missään tekemisissä erinäisten syiden takia.
Sisaruus.... jaa-a, onhan se ihan ok, mutta samanlaisia mulkkuja ne voivat olla kuten muutkin ihmiset.
Veljeni on kaksi vuotta vanhempi. Kyllä hänestä lapsena oli paljon seuraa ja iloa, vaikka toki riitelimmekin usein. Nyt ollaan molemmat viisikymppisiä ja kyllä me minusta olemme läheisiä. Meillä oli aika vaikea lapsuus ja hän on ainoa ihminen maailmassa joka on kokenut saman ja jonka kanssa niitä asioita voi puida (nykyään enimmäkseen mustan huumorin kautta, koska molemmat olemme onneksi päässeet asioista yli). Emme tapaa kovin usein välimatkan takia mutta kun tapaamme, tunnelma on välitön ja mukava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaan.
Long story short - katkaisin viimein välit, enkä ole katunut hetkeäkään muuta kuin etten tehnyt sitä aiemmin.
Meilläkin väljähtyneet välit. Olen syitä miettinyt kymmeniä vuosia ja tullut tulokseen että lapsena vanhempien pitää ohjata sisarusten välejä rakkaudelliseen suuntaan. Meitä ei kasvatettu ja neuvottu joten syntyi vihan, koston, kateuden, pilkkaamisen ja kiusaamisen ilmapiiri. Hyviä hetkiä oli mutta harvoin ja ne kesti vain ohikiitävän hetken. Ei pidetä yhteyksiä kuin hyvin vähän.
Meidän vanhemmat oli todella huonoja lasten kanssa, heidän ajatukset taisivat pyöriä vain omien elämiensä ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on isoveli, ikäeroa 2,5 vuotta. Isoveli oli syntyessäni äärimmäisen mustasukkainen musta ja purki tätä v*kivallalla muhun vuosikaudet (tuohon aikaan ei asiaan puututtu). Koskaan ei leikitty yhdessä mitään, kun ei ollut turvallista mun kannalta ja mitäpä yhteistä meillä olisi ollut. Minä leikin tyttömäisiä pikkulasten leikkejä, isoveljellä oli omat jutut. Kouluiässä olin vaan nuorempana siskona nolo, eikä edes koulun pihalla moikattu toisiamme. Eikä aikuisenakaan olla mitenkään läheisiä tai toistemme tukena. En itse yhtään ymmärrä tätä sisarusten hehkuttamista. Ei nimittäin ole automaatio, että sisarukset ovat mitään parhaita kavereita lapsena tai myöhemmin.
Etkö anna arvoa sille, että on olemassa joku, joka tietää ja tuntee sinut ihan varhaislapsuudesta asti. Tuntee historiasi. Jakaa kokemusmaailmasi.
Isoveljeni ei todellakaan jaa samaa kokemusmaailmaa kanssani. Hän ei muista, millaista h*lvettiä lapsuus ja nuoruus oli minulle käytöksensä takia.
T. Se aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaan.
Long story short - katkaisin viimein välit, enkä ole katunut hetkeäkään muuta kuin etten tehnyt sitä aiemmin.Meilläkin väljähtyneet välit. Olen syitä miettinyt kymmeniä vuosia ja tullut tulokseen että lapsena vanhempien pitää ohjata sisarusten välejä rakkaudelliseen suuntaan. Meitä ei kasvatettu ja neuvottu joten syntyi vihan, koston, kateuden, pilkkaamisen ja kiusaamisen ilmapiiri. Hyviä hetkiä oli mutta harvoin ja ne kesti vain ohikiitävän hetken. Ei pidetä yhteyksiä kuin hyvin vähän.
Meidän vanhemmat oli todella huonoja lasten kanssa, heidän ajatukset taisivat pyöriä vain omien elämiensä ympärillä.
Tuo vanhempien ohjaus on muuten totta; jos ei sisarusten välejä ja yhteisöllisyyttä mitenkään kasvatuksessa edistetä niin jossain vaiheessa kukaan ei enää välitä toisistaan. Meillä sama juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on isoveli, ikäeroa 2,5 vuotta. Isoveli oli syntyessäni äärimmäisen mustasukkainen musta ja purki tätä v*kivallalla muhun vuosikaudet (tuohon aikaan ei asiaan puututtu). Koskaan ei leikitty yhdessä mitään, kun ei ollut turvallista mun kannalta ja mitäpä yhteistä meillä olisi ollut. Minä leikin tyttömäisiä pikkulasten leikkejä, isoveljellä oli omat jutut. Kouluiässä olin vaan nuorempana siskona nolo, eikä edes koulun pihalla moikattu toisiamme. Eikä aikuisenakaan olla mitenkään läheisiä tai toistemme tukena. En itse yhtään ymmärrä tätä sisarusten hehkuttamista. Ei nimittäin ole automaatio, että sisarukset ovat mitään parhaita kavereita lapsena tai myöhemmin.
Täysin sama kokemus. Äärettömän mustasukkainen ja sen myötä väkivaltainen isoveli, ikäero vähän alle 2 v. Veli kyllä yrittänyt lämmitellä välejä aikuisena mutta itse en pysty unohtamaan tai antamaan anteeksi. Väkivalta jatkui niin pitkäänkin, loppui vasta kun veli lähti opiskelemaan.
Mutta omat kaksi tytärtäni samalla ikäerolla on kyllä ihan erilaiset. Teinejä jo ja parhaat kaverit edelleen.
Tutulta kuulostaa tuo, ettei pysty unohtamaan ja antamaan anteeksi sisaruksen taholta kohdattua väkivaltaa. Jollain tasolla jopa koen syyllisyyttä, kun en halua juurikaan pitää yhteyttä sisarukseeni, joka oli aikoinaan väkivaltainen. Sen verran syvät arvet jäi, että en usko tilanteen koskaan korjaantuvan. Teoriassa olemme tekemisissä silloin tällöin, mutta mitenkään lämpimät välit eivät omalta puoleltani ole.
Omalla kohdallani pitää paikkansa. Erityisesti nyt lähivuosina, kun molemmat vanhemmat muuttivat hoivakotiin, lapsuudenkotia tyhjätty ja myyty, toinen vanhemmista menehtynyt.
Voin kuvitella, miten raskasta tuo kaikki yllämainittu olisi ollut ilman sisaruksia.
Olen kiitollinen heistä.
On hyvin läheiset välit niin siskooni kuin, myös sukulaisiini. Siskoni kanssa jutellaan monta kertaa viikossa. Myös sukulaisiani tapaan normaalioloissa paljon ja nyt korona-aikana on soitettu, viestitetty ja kesällä uskallettiin nähdäkin.
Itselläni on yksi jo aikuinen lapsi. Hänen kanssaan meillä on myös hyvin läheiset välit ja samoun hän on sukurakas.
Olen katkaissut välini alle 2v vanhempaan siskooni. Voin paremmin kun en edes yritä olla tekemisissä. Mieheni on kaikkien sisarusten kanssa väleissä mutta vain yhden kanssa läheinen.
Lapsena tapeltiin ihan hirveästi ja nyt aikuisina ei olla juurikaan tekemisissä, kun vaan ollaan niin erilaisia eikä oikeastaan ole mitään yhteistä.
Haluaisin olla läheisempi sisarusteni kanssa ja nyt viime vuoden kun sisko ei ole soittanut kertaakaan ja veli on kerran niin pakko se on todeta etten ole heille tärkeä. Itse otin yhteyttä noin kolmesti molempiin. Kun en kehdannut enempää.
Surettaa. Pakottaa ei rakkautta voi.