Jestas mikä skeidaa tuo Ivalo
Kommentit (9)
Näyttelijat nöyttelee itseään.
Juonessa ei tolkkua
Katoin sitä 10 min ja käänsin toiselle kanavalle.
Aloitin katsomisen eilen. Hyvältä vaikuttaa. Vähän tulee kaikesta kyllä Sorjonen mieleen. Ihme juttu.
Samaa sarjaa kuin Dannyn Euroviisubiisi... 👎
Mä en saa kiinni tosta sarjasta. Näkyy kyllä, että rahaa on käytetty, mutta tulos on jotenkin niin kotikutoinen. Kuustosella on omat ansionsa näyttelijänä, mutta tämä rooli ei vain hänelle sovi, Kataja toinen ei mistään kotoisin roolissaan. Juoni, jos sellaista on, ei koukuta yhtään. Sitkeästi katsoin kolme osaa, mutta siihen jäi. Ikävä kritisoida, mutta turha tekele. Myötähäpeää. Miten on onnistuttu myymään laajalti ulkomaille on mysteerio.
Areenassa alkoi uusi ruotsalainen poliisisarja Ohuella langalla, joka koukutti välittömästi. Katson paljon ruotsalaisia sarjoja, siellä osataan ihan eri tavalla.
Roskaa kuten muutkin kotimaiset tekeleet.
Mua häiritsi jo alussa se, ettei Iina Kuustonen ja Janne Kataja olleet yhtään uskottavia poliiseina. Ei edes lappalaisina poliiseina.