Yrititkö laskelmoida lapsesi lasketun ajan?
Miksi? Mihin aikaan vuodesta halusit laskelmoida lapsen syntymän? Onnistuiko ajoitus lopulta vai ei? Oletko tyytyväinen aikaan, jolloin lapsesi lopulta syntyi?
Ap
Kommentit (84)
En. Olisin kyllä voinut, tai ainakin suht lähelle. Esikoinen tuli ekasta kierrosta, toinen kolmannesta.
Täällä palstalla asiaa tällainen laskelmointi tuomitaan aika rankasti, mutta ihmiset silti tekee tätä, vaikkei sitä ääneen myönnettäisikään. Nimimerkillä lähipiiriin on syntynyt 3 lasta sopivasti tammikuussa, eikä yhtään lasta ole syntynyt vuoden viimeisinä kuukausina.
Kyllä. Sovittu sektio kahdesti siten kuin se minulle parhaiten sopi.
Kesään, koska kesäloma ja isyysloma. Meni elokuulle.
Halusimme lapsen syntyvän alkuvuodesta, jotta kouluaika yms olisi helpompaa, kun ei olisi ikäluokan nuorimpia.
Ihan alkuvuoteen ei viitsinyt yrittää, jos lapsi olisikin syntynyt etuajassa. Helmikuuhun tähdättiin, la maaliskuun lopussa.
Kyllä, tähtäsin kevääseen ja se onnistui. Ymmärsin kyllä ettei se niin itsestään selvää ole, eikä sillä ole oikeasti mitään väliäkään.
Alkuun yritettiin laskelmoida. Kun lasta ei kuulunutkaan pidemmän yrittämisen jälkeen, ei ajankohdalla ollut mitään väliä. Lopulta eka syntyi marraskuussa ja toinen toukokuussa. Ihan yhtä rakkaita ne lapset on riippumatta siitä, missä kuussa ovat syntyneet. :)
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla asiaa tällainen laskelmointi tuomitaan aika rankasti, mutta ihmiset silti tekee tätä, vaikkei sitä ääneen myönnettäisikään. Nimimerkillä lähipiiriin on syntynyt 3 lasta sopivasti tammikuussa, eikä yhtään lasta ole syntynyt vuoden viimeisinä kuukausina.
Lähipiirisi taitaa olla tosi pieni.
Vierailija kirjoitti:
Halusimme lapsen syntyvän alkuvuodesta, jotta kouluaika yms olisi helpompaa, kun ei olisi ikäluokan nuorimpia.
Ihan alkuvuoteen ei viitsinyt yrittää, jos lapsi olisikin syntynyt etuajassa. Helmikuuhun tähdättiin, la maaliskuun lopussa.
Tätä aiemmissa ketjuissa loppuvuoden lasten äidit alapeukutti. Mitä pahaa siinä on, että omalleen haluaa mahdollisimman hyvän alun? Tutkitusti ero kehityksessä on iso alku- ja loppuvuodessa syntyneiden välillä, toki poikkeuksiakin on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Sovittu sektio kahdesti siten kuin se minulle parhaiten sopi.
:D on hyvä että selektiivinen sektio on meillä normalisoitunut ja sen todella haluavat sen saavat, mutta ei sitä todellakaan Suomessa saa "siten kuin minulle parhaiten sopi" - lääkäri sen ajankohdan päättää.

En tiedä, onko lähipiirini pieni:
3 lasta tammikuussa
1 helmikuussa
2 maaliskuussa
2 toukokuussa
2 kesäkuussa
2 heinäkuussa
1 syyskuussa
No ei yritetty. Sattumalta aloitettiin molempia syksyllä yrittämään ja nopeasti tärppäsivät, niin loppukesän lapsia ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusimme lapsen syntyvän alkuvuodesta, jotta kouluaika yms olisi helpompaa, kun ei olisi ikäluokan nuorimpia.
Ihan alkuvuoteen ei viitsinyt yrittää, jos lapsi olisikin syntynyt etuajassa. Helmikuuhun tähdättiin, la maaliskuun lopussa.
Tätä aiemmissa ketjuissa loppuvuoden lasten äidit alapeukutti. Mitä pahaa siinä on, että omalleen haluaa mahdollisimman hyvän alun? Tutkitusti ero kehityksessä on iso alku- ja loppuvuodessa syntyneiden välillä, toki poikkeuksiakin on.
Tutkitusti mitään eroa ei ole. Tammikuussa syntynyt vain on 12 kk vanhempi kuin joulukuussa syntynyt, mitään kehityseroja ei ole, ikäero kylläkin.
Omat lapset on syntyneet loppuvuodesta ja yliopistossa. Naapurin lapset on tammikuussa syntyneitä ja peruskoulun päättötodistus taitaa olla saamatta, vaikka ikää yli 18v. Ei se syntymäkuukausi määritä kaikkea.

Osaa vaan v*tuttaa, kun oma muksu ei oo saanu alkuaan noin helposti/laskelmointiyritys ei omalla kohdalla onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla asiaa tällainen laskelmointi tuomitaan aika rankasti, mutta ihmiset silti tekee tätä, vaikkei sitä ääneen myönnettäisikään. Nimimerkillä lähipiiriin on syntynyt 3 lasta sopivasti tammikuussa, eikä yhtään lasta ole syntynyt vuoden viimeisinä kuukausina.
Lähipiirisi taitaa olla tosi pieni.
En tiedä, onko lähipiirini pieni:
3 lasta tammikuussa
1 helmikuussa
2 maaliskuussa
2 toukokuussa
2 kesäkuussa
2 heinäkuussa
1 syyskuussa
On todella pieni. Jos yhtään osaat ajatella , tajuat ettet saa mitään tilastollista tietoa tuosta. Ihan sama kun palstalla ihmetellään, onko viime aikoina syntynyt tavallista enemmän poikia, kun kavereilla on syntynyt viisi poikaa ja vaan kaksi tyttöä.
Todellisuudessa lapsia syntyy eniten kesäkuukausina ja oikeasti erot kuukausien välillä on syntyvyydessä tosi pieniä, puhutaan muutamien prosenttien eroista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusimme lapsen syntyvän alkuvuodesta, jotta kouluaika yms olisi helpompaa, kun ei olisi ikäluokan nuorimpia.
Ihan alkuvuoteen ei viitsinyt yrittää, jos lapsi olisikin syntynyt etuajassa. Helmikuuhun tähdättiin, la maaliskuun lopussa.
Tätä aiemmissa ketjuissa loppuvuoden lasten äidit alapeukutti. Mitä pahaa siinä on, että omalleen haluaa mahdollisimman hyvän alun? Tutkitusti ero kehityksessä on iso alku- ja loppuvuodessa syntyneiden välillä, toki poikkeuksiakin on.
Tutkitusti mitään eroa ei ole. Tammikuussa syntynyt vain on 12 kk vanhempi kuin joulukuussa syntynyt, mitään kehityseroja ei ole, ikäero kylläkin.
Omat lapset on syntyneet loppuvuodesta ja yliopistossa. Naapurin lapset on tammikuussa syntyneitä ja peruskoulun päättötodistus taitaa olla saamatta, vaikka ikää yli 18v. Ei se syntymäkuukausi määritä kaikkea.
Oisko teidän lapset just noita poikkeuksia, joista aiemmassa viestissä puhuttiin?
Eka lapsi oli kouluikäisenä luokkansa nuorin. Ei haluttu samaa seuraavalle. Toka oli vanhimmasta päästä. Ajoitus onnistui hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Sovittu sektio kahdesti siten kuin se minulle parhaiten sopi.
:D on hyvä että selektiivinen sektio on meillä normalisoitunut ja sen todella haluavat sen saavat, mutta ei sitä todellakaan Suomessa saa "siten kuin minulle parhaiten sopi" - lääkäri sen ajankohdan päättää.
Me saatiin valita mikä päivä halutaan. Lapsi kyllä syntyi kuitenkin pari viikkoa etuajassa. Parempi noin, oli outoa päättää itse lapsen syntymäpäivä, mieluummin olisin ottanut vaan sen mikä olisi tarjottu (jotenkin tuli stressi että mitä jos päätinkin huonon päivän) :D
Mahd. lähelle joulua, koska töissä kiireisin sesonki. Sain olla 2 v pois töistä joulun aikana: eka äitiyslomalla ja sit vanhempainvapaalla. Kannatti.❤️