Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa olevat, pelkäättekö koskaan että puolisonne jättää teidät?
07.12.2020 |
Luin tässä vanhoja lehtijuttuja ex-missi Tarja Smuran helvetistä, kun hänen aviomiehensä hylkäsi hänet heidän nuorimman lapsensa ristiäisten jälkeen vuonna 2012. Tarja järkyttyi siitä niin pahasti, että joutui sairaalahoitoon ja terapiaan. Tapahtui jotain, minkä ex-mies ja tämän uusi naisystävä kokivat häiriköinniksi, ja Tarjalle pamahti vielä oikeuden määräämä lähestymiskielto.
Kuulostaa hirveältä koettelemukselta. Olen itse sinkku, ja voin vain olla hyvilläni siitä, että noin ei voi käydä minulle. Mulla on kai taipumusta mustasukkaisuuteen/jätetyksi tulemisen pelkoon tms. Tai en tiedä miksi reagoin niin voimakkaasti kaikkeen tällaiseen.
Te jotka olette naimisissa, ajatteletteko koskaan että noin voisi käydä omalla kohdallanne? Uskotteko että selviäisitte ilman henkistä romahtamista tms.?
Kommentit (104)
Olemme olleet eron partaalla. Olen ollut vähällä lähteä, kun ollut todella vaikeaa suhteessa. Eroa en toivo enkä pelkää, se tulee mitä tulee ja siitä on sitten vain selvittävä. Ihminen on yllättävän sitkeä, jos täytyy olla. Kyllä tässä nyt olen asennoitunut olemaan loppuelämäni tämän ihmisen kanssa, jos se minusta on kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä taas ajattelen, että kun on takana pitkä suhde niin puoliso tietää tasan tarkkaan mitä voi menettää. Koen olevani hyvä puoliso ja meillä on hyvä elämä yhdessä. Jos puoliso siitä haluaa luopua niin antaa sitten mennä. Olisin varmasti pettynyt tietenkin, mutta tuskin mitenkään romahtaisin.
En voi sanoa että pelkäisin, se mahdollisuus on toki aina olemassa. Olen aika luottavainen sen suhteen että selviäisin, vaikka varmaa sekään ei ole että joskus voi tulla myös romahdus. Johtuisiko se sitten erosta tai jostain muusta... mahdollisuuksia on monia. Mustasukkaisuutta suhteessa ei toistaiseksi ollut koskaan, lähes 30 vuoteen.
Pelkäsin ainoastaan sitä, että mies kuolee nuorena huonojen elintapojensa seurauksena ja niin siinä sitten valitettavasti kävikin. 15 vuotta oltiin naimisissa ja sitä ennen seurusteltiin vuosikausia. t. isättömien lasten äiti
En pelkää koskaan ja yhtään. Ollaan oltu hyvin pitkään naimisissa. Jos mies haluaa lähteä niin lähtee, enkä siitä romahda. Elämässä jokainen on omillaan, mutta mukavaa on, jos yhdessä edelleen ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole naimisissa emmekä mene naimisiin, olemme avoliitossa. Tottakai se olisi kova paikka, jos puoliso jättäisi! Edellisen parisuhde-eron jälkeen meni reilut kaksi vuotta ennen kuin pystyin kuvittelemaankaan että joskus vielä haluaisin parisuhteen, ja siinä emme edes asuneet yhdessä.
Mutta sikäli minulla ei olisi mitään hätää, ettei meillä ole yhteistä omaisuutta, yhteisiä lapsia tai yhteistä velkaa eli taloudellisesti ero ei aiheuttaisi mitään kriisiä. Vai henkisesti.
MInä olisin vaan helpottunut. Haluaisin itse erota, mutta en voi, koska se sotii moraaliani vastaan. mutta yhtään en perään itkisi jos äijä lähtisi kävelemään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin no hain siis vastauksia lähinnä niiltä naimisissa olevilta, joilla on jotain rakkaustunteita puolisoaan kohtaan. Ehkä olisi pitänyt se erikseen laittaa aloitukseen...
ap
No minä rakastan puolisoani mutta en pelkää enkä murehdi että jättää. Jos niin tapahtuu, se on sen ajan murhe sitten. Ei siitä pelkäämisestä ole mitään hyötyä, turhaa ressata moisella ajatuksella.
Tottakai se olisi kamalaa jos tulisin jätetyksi, mutta en usko että romahtaisin. Keskusteluapua varmasti tarvisin ja ystävien tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai äkillinen jättäminen olisi kamalaa, siis jos se tulisi puun takaa itse luullen että kaikki on hyvin. Mutta en pelkää sikäli, että taloudellisesti ja noin muutenkin kannatan aina varautumista sen verran, ettei vaikkapa juuri äkkiavioeron tullessa joudu ihan taivasalle. Takataskussa on tavalla tai toisella hyvä olla jonkinlainen pesämuna tai muu plääni.
En koskaan ajatellut niin, kunnes se sattui omalle kohdalle. "Maailman kiltein, luotettavin" mies aloitti sivusuhteen, jonka johdosta alkoi syyttelemään minua kaikesta huonosta meidän suhteessa. Minä järkyttyneenä ja totaalisesti yllätettynä, täydellisessä koomassa yritin pitää lapsen arjen kokonaisena ja aloin käydä terapiassa (mies ei halunnut, vaan jatkoi suhdettaan). Meni kauan aikaa kun asuimme saman katon alle ja sain asiat vihdoin siihen tilaan, että pystyn muuttamaan lapsen kanssa toisaalle. Ja siitä lopulliseen, viralliseen eroonkin meni vielä tuskallisen kauan, kun en pystynyt hoitamaan "paperiasioita" loppuun asti. Se epäusko oli pitkään niin valtava, että mitä helvettiä, kävikö näin todellakin MEILLE, kaikista maailman ihmisistä!
Tuo kokemus muutti mua pysyvästi, enkä ole sen jälkeen kyennyt enää rakentamaan täydellistä luottamusta kehenkään. Olen uudessa suhteessa, olemme olleet jo pitkään, mutta tulevaisuuden suunnittelu, mm. yhteen muuttaminen tms. on kaatunut mun pakokauhuun, että joudun "toisen armoille", enkä enää ikinä halua joutua samanlaiseen tilanteeseen. En pääse elämässäni toivomaani suuntaan tämän vamman takia, vaikka järkeistettynä tiedostakin, mistä nämä pelot johtuvat. Mutta en kuitenkaan tunnetasolla pysty enää sitoutumaan toiseen niin, että asettaisin itseni haavoitettavaksi. Surullista mutta totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin pelottaisi että kävisi kuten Smuralle ja monelle muulle. Onneksi olen sinkku.
Miehet ja kissat on siitä samanlaisia että paitsi että odottavat palvontaa ilman minkäänlaista järkevää syytä niin myös takertuvat eniten ihmisiin jotka niistä ei pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää. Aikaisemmin murehdin. En usko että mies lähtisi. Jos lähtisi, se olisi varmasti hyvin harkittu päätös. Ja mieheni kanssa varmasti pystyttäisiin selvittämään asiat myös lasten asiat ilman ongelmia.
En tiedä miksi yhtäkkiä epävarmuuteni vaihtui varmuuteen että tuossa se pysyy. Oli aika hämmentävä muutos.
No, jos tunnistat itsessäsi taipumusta mustasukkaisuuteen ja jätetyksi tulemisen pelkoon, sinulla on todennäköisesti itsetunnon kanssa työstettävää. Toki, useilla meistä on ja on luonnollista pohtia parisuhteen tilaa, mutta mustasukkaisuus on täysin eri asia. En osaa pelätä, että puoliso jättäisi minut, koska olen mielestäni aika kiva tyyppi ja en keksi mitään, mitä puoliso kaipaisi jota ei minulta saisi. Meillä on hyvä yhteys. Vaikeista asioista on pystytty vuosien varrella aina puhumaan.
En pelkää. Hän tietää aivan hyvin, ettei voi saada parempaa puolisoa kuin minä. Jos hän jostain syystä haluaa luopua minusta, se on hänen häviönsä. Minä tulen kyllä toimeen aina.
Vierailija kirjoitti:
No, jos tunnistat itsessäsi taipumusta mustasukkaisuuteen ja jätetyksi tulemisen pelkoon, sinulla on todennäköisesti itsetunnon kanssa työstettävää. Toki, useilla meistä on ja on luonnollista pohtia parisuhteen tilaa, mutta mustasukkaisuus on täysin eri asia. En osaa pelätä, että puoliso jättäisi minut, koska olen mielestäni aika kiva tyyppi ja en keksi mitään, mitä puoliso kaipaisi jota ei minulta saisi. Meillä on hyvä yhteys. Vaikeista asioista on pystytty vuosien varrella aina puhumaan.
😅😂 kyllä se niin on että tyhmyys on onnen tae
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jos tunnistat itsessäsi taipumusta mustasukkaisuuteen ja jätetyksi tulemisen pelkoon, sinulla on todennäköisesti itsetunnon kanssa työstettävää. Toki, useilla meistä on ja on luonnollista pohtia parisuhteen tilaa, mutta mustasukkaisuus on täysin eri asia. En osaa pelätä, että puoliso jättäisi minut, koska olen mielestäni aika kiva tyyppi ja en keksi mitään, mitä puoliso kaipaisi jota ei minulta saisi. Meillä on hyvä yhteys. Vaikeista asioista on pystytty vuosien varrella aina puhumaan.
😅😂 kyllä se niin on että tyhmyys on onnen tae
No, en itse kyllä ole niin paljon parempi ihminen kuin muut, että voisin jotain tuntematonta netissä haukkua tyhmäksi. Hyvää yötä, toivottavasti olet elämässäsi onnellinen, vilpitön ja katkeroitumaton.
Jos menisi, niin saisi mennä. Ei kai siinä sen kummempaa draamaa. En ymmärrä draamailijoita ja romahtelijoita. Jos surettaa, niin sitten itketään jonkin aikaa, mutta sitten taas jatketaan elämää ja mennään hieman viisaampana kohti parempaa.
En, kun on ollut tarpeeksi kauan naimisissa niin se tuntuu ihan ok ajatukselta että saisi olla yksinkin osan elämäänsä.