Olenko harvinaisen rehellinen?
En osaa pitää mitään sisälläni, en kykene valehtelemaan. Omatuntoni pakottaa kertomaan aina kaiken ja elämä onkin helppoa sinänsä, kun ei tarvitse peitellä mitään.
Kysymys kuuluu onko tämä muiden mielestä normaali toimintatapa, jossa ei ole mitään ihmeellistä vai häviävä luonnonvara, josta tulisi pitää tiukemmin kiinni?
Herättää ajatuksia, kun esimerkiksi ystäväni säännöllisesti jättää oleellisia asioita kertomatta puolisolleen. "Ei tarvitse tietää", kun mun mielestä tarvitsee. En voisi kuvitella olevani parisuhteessa, jossa pidetään salaisuuksia.
Kommentteja??
Kommentit (30)
Mutta kyllä tervettä harkintaa kannattaa käyttää. Esim. puolisolle ei todellakaan tarvitse eikä pidä raportoida joka ikistä pimeää ajatustaan.
Jokaiselle normaalille ihmiselle tulee ajoittain mieleen mm. millaista olisi seksi jonkun toisen kanssa, ja suutuspäissään voi suunnitella puolison jättämistä tai loukkaamista jollain ikävällä tavalla jne.
Mitä hittoa puoliso tekee tällaisilla tiedoilla? Ihan eri asia on, jos jokin asia pyörii mielessä jatkuvasti ja haittaa elämää. Silloin se on hyvä ottaa puheeksi.
vailla tunneälyä ja tilannetajua. Ei ihmissuhteissa tarvi aina ja jatkuvasti toitottaa omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Fiksua sosiaalisuutta on antaa toisille tilaa ja pitää joitain asioita myös sisällään. Valehdella ei tarvi, mutta pieni kaunistelukin on joskus paikallaan.
olen pahimmillani juuri sitä, mutta oli sitten pakko tuolla tavalla kommentoida? Ihme juttu. Onneksi ystäväni eivät tuomitse minua yhden ominaisuuteni vuoksi, vaan rakastavat minua juuri siksi, että olen oma itseni.
ap
olen pahimmillani juuri sitä, mutta oli sitten pakko tuolla tavalla kommentoida? Ihme juttu. Onneksi ystäväni eivät tuomitse minua yhden ominaisuuteni vuoksi, vaan rakastavat minua juuri siksi, että olen oma itseni.
ap
Intoa täynnä hän esittee sinulle ihanaa kotiaan, joka onkin sinun mielestäsi aivan kamala. Sijainti on hirveä, sisustus kammottava ja muutenkin kaikki persiillään.
Sanotko hänelle, että onpa teillä ihan karsea asunto, tällaiseen en muuttaisi kuuna päivänä?
Vai kaunisteletko totuutta edes hieman?
että juuri tuollaisia vastauksia saa. Saa olla suora, tottakai. En kuitenkaan kysynyt mitä mieltä olette minusta vaan rehellisyydestä.
Kohteliaisuus on asia erikseen. Jos ystäväni veisi minut uuteen "kammottavaan" kotiinsa niin hän voisi lukea kasvoiltani mielipiteeni, olen luettavissa. Älkää kiltit lähtekö enempää analysoimaan luonteenpiirteitäni tai muuta, olen sinut itseni kanssa, enkä kaipaa kritisointianne asiasta, jota en halua muuttaa itsessäni.
ap
Enpä haluaisi olla sun ystävä (varmaankin seuraasi on valikoitunut tietyntyyppisiä) eikä minusta kaiken töksäyttelyssä ole mitään ihailtavaa.
asiat ajattelematta yhtään niiden mahdollisia seurauksia kuulijassa...
Sanoinkin aiemmin, että olen töksäyttelijä pahimmillani. En suinkaan aina. Minusta se on huvittavaa, että tuomitsette ykskantaisesti minut "en haluaisi olla ystäväsi" -tyylillä, sillä toinen hyvin vahva piirteeni on empaattisuus ja olen todella huomaavainen ja auttavainen. Myös positiivinen palaute tulee suustani helposti ja sitä osataan onneksi arvostaa, se kompensoinee satunnaiset töksäyttelyt.
ap
Eli ap ei osaa pitää mitään sisällään mutta töksäyttely ja toiselle pahan mielen aiheuttaminen on satunnaista? Jotenkin tämä on nyt ristiriitaista.
Eli sinäkin VALEHTELET tarpeen vaatiessa. :)
t. se, joka kysyi asuntoasiasta
Eli ap ei osaa pitää mitään sisällään mutta töksäyttely ja toiselle pahan mielen aiheuttaminen on satunnaista? Jotenkin tämä on nyt ristiriitaista.
Onhan sitä nyt eri tapoja esittää asiansa ja eiköhän meistä jokainen loukkaa kanssaihmisiä toisinaan. Jos ei sanoilla niin teoilla tai tekemättä jättämisillä.
En ole sanonut, etten koskaan kaunistele kohteliaisuudesta, kyse oli aika erilaisesta asiasta alunperin. En kuitenkaan mene sanomaan, että "aivan ihana asunto" tms. jos en oikeasti ole sitä mieltä. Jos kyse olisi puolisolle oleellisten asioiden kertomatta jättämisestä, en kaunistelisi kyllä mitään. Mun mielestä parisuhde pohjautuu juurikin sille, ettei tarvitse peitellä tai kaunistella totuutta.
ap
Harvoinpa niitä tilanteita tulee, että joku suoraan kysyy vaikka asuntonsa sisustuksesta. Jos kysyy, niin en kyllä valehtelemaankaan pysty, mutta en toki sano, että kamala - jotain siltä väliltä.
Miehelle sanon asiat suoraan ja hänen mielestä niin on hyvä. Hän ei voi sietää sellaista, että miehen pitäisi lukea ajatuksia ja osata miellyttää toista ilman, että toinen sanoo toiveitaan suoraan.
Ettei tarvis yrittää puristaa sitä täältä kuin kivestä vettä.
Tämähän olisikin oiva väline kehujen kalastamiseen, joopa joo ja heko heko.
ap
Mitä odotit? Että kaikki kehuvat kuinka olet rehellinen ja suoraselkäinen ihminen?
Kyllä mäkin tunnen näitä totuudentorvia jotka ovat perustelleet itselleen vaikka millä syillä ihan yksinkertaisesti huonon käytöksen.
Kyllä munkin suhteissa läheisiin ystäviin on rempsakkaan rehellisyyttä mutta sitä ei koskaan viljellä tunteakseen ylemmyydentunnetta toista kohtaan. Jos ei pidä toisen paidasta asian voi ilmaista niin että se ei ole mun makuun mutta sopii sulle ja jos sinä tykkäät niin pidä vaan.
Sun mieleipiteesi ovat vain sinun mielipiteitäsi, eivät absoluuttinen totuus mistään asiasta.
Koeta kestää.
Ei se minusta ole hyvä ominaisuus, vaan vähän sairasta, pakottava tarve kertoa kaikki.
Muille en möläyttele. Sehän olisi kuin siinä yhdessä elokuvassa, mikä komedia nyt olikaan. "Liar, liar"?
mutta on (loppujen lopuksi aika paljonkin) tilanteita, joissa hienotunteisuus ajaa rehellisyyden ohi jopa parisuhteessa. En esimerkiksi kerro miehelleni, että aamuisin hänen henkensä haisee joskus mielestäni karmivan pahalta. Tai en kerro hänelle jos kuulen jotain ilkeämielistä (vaikkakin kertojan mielestä totuudenmukaista) juttua hänestä. Tms.
Rehellinen pyrin olemaan mutta ikäviä asioita en halua toisille töksäytellä jos ne eivät OIKEASTI ole sellaisia jotka täytyy kertoa.
Arvaan ettei sinulla ole kovin montaa ystävää.