Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Umpikujassa elämän kanssa
31.10.2020 |
Tunnen ajautuneeni umpikujaan elämän kanssa. Olen 29 vuotias, pitkä, komea, kouluja käynyt ja uralla menestynyt mies. Listatun perusteella kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole. Enkä tiedä mitä tehdä.
Olen kyynistynyt viime vuosina, väsyttää koko ajan ja en ole kiinnostunut aidosti mistään paitsi siitä, että haluaisin kokea olevani onnellinen. Mulla on aina ollut ikäviä ajatuksia (varmaan kaikilla on), mutta valitettavasti huomaan asenteeni ja ajatusteni viimeaikoina kääntyneen toiminnaksi. En enää urheile, syön roskaruokaa, ryypiskelen toisinaan itsekseni, en tapaa ihmisiä, katselen netflixiä. Luen uutisia, inhoan systeemiä missä elämme, joka tuntuu palkitsevan ovelimmat eivätkä niitä, joilla on sydän paikallaan. En halua lopettaa elämistä, mutta kyllä silti mietin, että mikä järki on missään. Nin surkeaksi kuin koenkin käytökseni ja ajatukseni niin totesin, että ehkäpä yritän huuta apua ilman sanoja. Joten päätinpä kirjoittaa siitä tänne.
Olen väsynyt yrittämään korjata itseäni. Voin luvata yrittäneeni. Olen lukenut kymmeniä self-help kirjoja, katsonut Youtubesta videoita, meditoinut, tehnyt kiitollisuuspäiväkirjoja, kokeillut kylmähoitoja ja kehittänyt sosiaalisiataitojani. Olen myös urheillut koko elämäni ajan, pääasiassa aikuisiällä yksilölajeja.
Tuntuu kuin koko elämä olisi yhtä suorittamista. Pitäisi käydä kouluja, hankkia työ, tehdä jotain merkityksellistä, urheilla ja liikkua, kehittää itseään, olla ystävien kanssa, perustaa perhe ja auttaa muita. Niin ja olla kaikesta onnellinen sekä kiitollinen. Ja pärjätä omillaan.
Olen aina kokenut, ettei kaikki ole hyvin. Janoan hyväksyntää muilta ja samalla pelkään tulevani torjutuksi. Tiedän, että muilta haettu hyväksyntä on toimimaton taktiikka. Se ei ole kestävää. Mutta en tiedä miten sitä voi antaa itelleen. Kaipa olen missannut jonkun kurssin missä tämä opetettiin.
Ennen menin tapahtumiin yllämainitun takia. Halusin tavata ihmisiä. Halusin saada ystäviä ja rakkautta - asioita mitä en nuorempana kokenut saaneeni. Mutta koen nyt, että teen kaiken vain itsekkäästi tunteaksi itseni hyväksi. Käyn edelleen välillä treffeillä, mutta olen aika kyyninen prosessia kohtaan. Pitäisi olla aidon kiinnostunut toisesta, mutta jotenkin koen tekeväni kaiken vain itseni takia.
Eniten vituttaa se, että olen hyvä vetämään rooleja. Osaan näyttää ulospäin, että kaikki on hyvin. Osaan olla sosiaalisesti taitava, jos panostan siihen. Osaan hymyillä. Osaan ehdottaa ratkaisuja. Osaan tehdä töitä kovasti. Ymmärrän miten uralla edetään. Mutta pinnan alla olen kauhuissani, surullinen, yksinäinen ja onneton. En halua menestyä uralla. En halua olla sosiaalisesti taitava. En halua kehittää itseäni jatkuvasti. En halua pelätä, olla kyynien ja vihata kaikkea. En halua suorittaa elämää. Haluan kokea olevani ehjä ja luoda aitoja yhteyksiä ihmisten kanssa. Haluan laskea suojaukseni ja nauttia elämästä täysin keuhkoin. Haluan jonain päivänä perustaa perheen ja kasvattaa lapseni ilman, että siirrän ongelmani hänelle. Kaipaan apua, mutta sitä on vain niin vaikea pyytää.
Kommentit (81)
Kunnon avautuminen joskus auttaa, ap.
Ei asiat ole niin vakavia loppupeleissä. Hyvä että käyt terapiassa. Parempaa jatkoa ja sumun hälvenemistä toivottaen,
mamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kun kirjoitit, toit toivoa tämän päivän fiilikseeni (tuntikausien itkemistä samojen asioiden vuoksi).
Usko jumalaan. Itse olen viimeiset 10 vuotta saanut turvaa siitä turvattomuustunteilltani Rukoilen joka ilta, ja välillä kävelylenkillä. Olen yrittäjä, 4 lapsen äiti. Omasta mielestäni olen ahkera ja aktiivinen ja rstionaalinen, mutta usko jumalaan ja jeesukseen on ollut minun turvasatamani. Ja usko, murheita on riittänyt mullakin....vanhojen huolien tilalle tulee uudet huolet. Ja joo, sinun ikäisenä, en uskonut jumalaan ollenkaan, muistan kuitenkin ahdistuneisuustunteen näiltä vuosilta. Voin sanoa, että olisinpa tullut uskoon nuorempana. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Muuten, käyn hyvin harvoin kirkossa, en ole edes nykyisin kirkon jäsen.....Ja on mulla sinunikäinen poika, tiedän mitä nuoret miettii ja ajattelee.
Masennus? Voisit käydä terveyskeskuksessa.
Kunpa voisin tutustua sinuun. Vaikutat syvälliseltä ja mielenkiintoiselta ihmiseltä! Taidat vain kaiken suorittamisen keskellä olla burn outin partaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet liian yksin. Sinun pitää olla ihmisten kanssa. Yrität ajatella itsesi ulos ongelmasta - ei onnistu. Muiden ihmisten mukaan ja kiinni elämään!
No, osaat ainakin kirjoittaa hyvin, ja jäsennellä hyvin ajatuksiasi. Onnittelut siitä, se ei ole itsestään selvyys.
Tunnistan sinussa häivähdyksen itseäni nuorempana. Älä ihmeessä kyynisty, se on kauhea ja kuluttava tie, voin sanoa kokemuksesta. Pidä itsessäsi auki uteliaisuus elämää kohtaan, mutta suojele itseäsi noilta psykedeeleiltä.
Minä uskon Jumalaan, mutta olen myös epäilijä ja vatvoja. Ymmärrän ateisteja niiltä osin, miltä Jumalaa on vaikea ymmärtää. Uskonnot ja siihen liittyvät sosiaaliset konstruktiot ovat minulle turhia, mutta jos on todellinen, elävä Jumala ja Luoja, häntä rakastan. Ja koko ajan Häneen uskon, vaikka epäilenkin ja kuseenalaistan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rukoile ja heittäydy Jeesukselle. Kerro kaikki hänelle. Olen kokenut saman. Yhtenä iltana rukoilin ja itkin. Se helpotti.
Laitapa huviksesi kuvaa edes kropastasi ja ilahduta meitä mammoja, jotka kärsimme täällä ruutujemme äärellä, niin pääsemme arvostelemaan/ihailemaan komeuttasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mieti niin paljon sitä ulkonäköä, että olet komea. Nainenkin on kaunis vain hetkisen nuorena. Tietty on hauskaa olla kaunis, mutta se kestää vain hetkisen. Vuosia pari eteenpäin ja et ole enää nuorempiin miehiin verrattuna mitenkään erityisen komea tai lihaksikas. Mitä tulee alkoon, niin se aiheuttaa käytön jälkeen aina pienen masennuksen. Sun kannattaa muttaa boheemille alueelle, Suomessa se on Kallio, Vallilla, Alppiharju ja Sörnäinen. Etsi omat kahvilasi, leipomosi, ravintolat, sun muut paikat, mistä saat toivomasi kahvin, sämpylät, salaatit, ruuat ja juomat. Opettele tutustumaan paikallisiin näillä alueilla ja käy pubeissa ja karaokessa tuttujen kanssa. Osallistu joihinkin harrastuksiin, täällä on vaikka ja mitä. Täällä on kaikille kaikkea homoista, lesboista, transuihin ja normiksiin. Kaikille on omat harrastuksensa, eikä tällä alueella katsota kieroon. Muilla alueilla Helsingissä voi masentua, mutta ei täällä.
Sinulla on nisut harvinaisen hyvin uunissa.
Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus tuntea itsesi sellaisena kun olet.
Itsetuntemus edellyttää, että kohtaat itsesi sellaisena kun olet, etkä sellaisena kuin haluat olla, joka on ihanne joka on harhaa.
Itsetuntemus on avain itsensä ymmärtämiseen ja siten vapautta pinnallisesta egosta.
Suosittelen sinulle J.Krishnamurtin kirjoja luettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeinpa kelpoa pohdintaa. Kuullostat fiksulta ja mukavalta ihmiseltä. Lisäksi olet hyvä kirjoittamaan ja purkamaan ajatuksesi ulos. Tämä lienee terapian tulosta, asiat joka on jo valmiiksi pyöritellyt jonkun kanssa on helppo tuoda ilmi. Ehkä otat asiat liiankin vakavasti? Elämästähän ei selviä hengissä, kukaan. Se mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, on mysteeri, johon meillä elävillä ei ole 100% oikeaa vastausta. Miksi siis murehtia tai käyttää elämänsä elämällä vain puolittain, nauttimatta. Ja miksi kaikesta pitäisi tuntea syyllisyyttä? Itse sitä jokainen päättää miten aikansa käyttää. Ei tarvitse täyttää toisten oletuksia ja odotuksia.
Itse myönnän myös suorittaneeni elämää n. 37-vuotiaaksi. Sitten iski vakava sairaus, terveys ja työ meni. Elämänhalu meni, kun tajusin etten parane koskaan. Kesti monta vuotta että pääsin oikeiden lääkkeiden avulla elämänsyrjään kiinni. Välillä olin jo hinaamassa itseäni kaulakiikkuun, rehellisesti. Ilman perhettäni en tässä enää olisi kirjoittelemassa, velvollisuus piti viimeisen selkärangan pystyssä. Nyt olen sinut itseni kanssa ja sovinnossa, hyväksynyt sairauden ja epätietoisuuden. Terapia ei minua auttanut yhtään.
Minulla ei ole muita neuvoja sinulle, kuin että Koita löytää sopu itsesi kanssa ennen kuin perustat perhettä. Kun on perheellinen ja mielen kanssa ongelmia, on se tuplasti työläämpää. Tsemppiä sinulle, toivottavasti löydät ja otat vastaan apua, terapiaa tai lääkkeellistä, kokeilemalla ja sitkeydellä onnistut. Minulla meni yli 5 vuotta ja matka jatkuu.
N 40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ei toivo ei pety, raskas on minunkin taipaleeni ollut jo 50v. Silti olen aina uskonut Jumalaan, oikeastaan ajattelen tätä elämää vain kauttakulkumatkana joka jostain käsittömästä syystä on tehtävä, iankaikkkisuutta kohti. Vain sillä ajatuksella tämän elämän koettelemuksineen olen yrittänyt jaksaa.
Kiitos kivoista vastauksista (ja parista ei niin kivasta - etenkin "vedä urpo käteen" sai naurahtamaan ääneen)! Tuli aidosti parempi mieli ja sain pari uutta ajatusta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kun kirjoitit, toit toivoa tämän päivän fiilikseeni (tuntikausien itkemistä samojen asioiden vuoksi).
Kurja kuulla, jos sulla samoja fiiliksiä, mutta kiva jos toi! Mulla ollut hyvin samankaltainen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Usko jumalaan. Itse olen viimeiset 10 vuotta saanut turvaa siitä turvattomuustunteilltani Rukoilen joka ilta, ja välillä kävelylenkillä. Olen yrittäjä, 4 lapsen äiti. Omasta mielestäni olen ahkera ja aktiivinen ja rstionaalinen, mutta usko jumalaan ja jeesukseen on ollut minun turvasatamani. Ja usko, murheita on riittänyt mullakin....vanhojen huolien tilalle tulee uudet huolet. Ja joo, sinun ikäisenä, en uskonut jumalaan ollenkaan, muistan kuitenkin ahdistuneisuustunteen näiltä vuosilta. Voin sanoa, että olisinpa tullut uskoon nuorempana. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Muuten, käyn hyvin harvoin kirkossa, en ole edes nykyisin kirkon jäsen.....Ja on mulla sinunikäinen poika, tiedän mitä nuoret miettii ja ajattelee.
Niin tätä juuri olen miettinyt, että olisiko joku henkisyyden puute kyseessä. Jotenkin en ole vain ikinä kokenut yhteyttä Jumalaan tai Jeesukseen. Budhalaisuuteen tutustuin tarkemmin yhdessä elämän vaiheessa. Toisinaan kyllä koetan rukoilla, etenkin silloin kun tuntuu todella toivottomalta. En siis ole hampaat irvessä ateisti ja annan uskonnoille sekä asioille joita en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Kunpa voisin tutustua sinuun. Vaikutat syvälliseltä ja mielenkiintoiselta ihmiseltä! Taidat vain kaiken suorittamisen keskellä olla burn outin partaalla.
Mielelläni vaihtaisin yhteystietoja. Olen vähän varautunut kyllä netissä jakamaan yhteystietoja näin foorumeilla. Tiedätkö jotain hyvää alustaa?
Valitse suorittamisen ja ulkoaohjautumisen sijaan aito itsesi kuuntelu: mistä saat iloa, mikä kiinnostaa? Merkityksellisiä ihmissuhteita ei ehkä löydä noin vain. Etsi sinua kiinnostavia ihmisiä. Urakaan ei ole kaikille se merkityksen tuoja, työ voi olla vain työtä.
Alue: Aihe vapaa
Pyöritän usein mielessäni ratkaisuja tilanteeseen. Mietin, mitä jos jättäisin kaiken ja lähtisin matkustamaan, olipa pandemia tai ei (tiedän, itsekästä). Tai mitä jos menisin ulos baariin tai yökerhoon ja juttelisin ihmisten kanssa. Tai jotain muuta "extremeä". Mutta olen aika varma, etteivät nämä asiat toimi. Ongelmilla on usein tapana seurata vaikka minne menisi.
Olen myös pohtinut, jospa kyseessä on uskon puute. Olen ateisti ja olen pitänyt tiedettä asiana johon uskon, sen avoimuuden ja selkeiden hyötyjen takia. Näen uskonnoissa hyvänä niiden yhdistävänä tekijänä. Mutta sokeat uskot kuulostavat ajatuksena kaameilta. Lisäksi, historiaa kun tutkii niin usein uskonnot ovat aiheuttaneet kaiken maailman selkkauksia.
Olen myös pohtinut pyskedeelien kokeilua. Tiedän tämän herättävän joillakin vahvoja tunteita Etenkin Suomessa tuntuu, että marihuanaakin edelleen pelätään, mutta pikku kännien vetäminen on ok. Aineisiin liittyvä stigma arveluttaa myös minua, mutta lähes jokainen jonka olen kuullut kokeilleen aineita on kehunut kokemusta. Tämänpä takia pidän asiaa vielä mielessä.
Luulen kuitenkin järkevimmän vaihtoehdon olevan pitkäaikaisen terapian tekeminen. Saan tämän prosessin toivottavasti ensi vuonna alkuun. Olen käynyt aika paljon lyhyissä terapioissa viimeisen 9 vuoden aikana ja siksi tämä hieman epäilyttää. Pelkään vahingoittaneeni valinnoillani mieltäni ja että sen korjaaminen ei enää ole mahdollista. Haluan kuitenkin antaa mahdollisuuden tälle. Mitä muutakaan sitä enää voi tehdä.
Kirjoituksen otsikko ja alku vaikuttavat nyt harhaan johtavilta. En ehkä koekkaan olevani umpikujassa elämän kanssa, mutta ennemmin kulkevani sankassa sumussa. Minulla on ideoita mitä tehdä, mutta ne alkavat olemaan vähissä eikä tehosta ole tietoa. Ja alan olla väsynyt.
Kiitos, jos luit tämän vuodatuksen loppuun. En ole kaksinen kirjoittaja, mutta toivon sait siitä selvää. Toivon sydämmeni pohjasta, että kukaan ei samaistu ylläolevaan tekstiin.