Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Umpikujassa elämän kanssa
31.10.2020 |
Tunnen ajautuneeni umpikujaan elämän kanssa. Olen 29 vuotias, pitkä, komea, kouluja käynyt ja uralla menestynyt mies. Listatun perusteella kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kun ei ole. Enkä tiedä mitä tehdä.
Olen kyynistynyt viime vuosina, väsyttää koko ajan ja en ole kiinnostunut aidosti mistään paitsi siitä, että haluaisin kokea olevani onnellinen. Mulla on aina ollut ikäviä ajatuksia (varmaan kaikilla on), mutta valitettavasti huomaan asenteeni ja ajatusteni viimeaikoina kääntyneen toiminnaksi. En enää urheile, syön roskaruokaa, ryypiskelen toisinaan itsekseni, en tapaa ihmisiä, katselen netflixiä. Luen uutisia, inhoan systeemiä missä elämme, joka tuntuu palkitsevan ovelimmat eivätkä niitä, joilla on sydän paikallaan. En halua lopettaa elämistä, mutta kyllä silti mietin, että mikä järki on missään. Nin surkeaksi kuin koenkin käytökseni ja ajatukseni niin totesin, että ehkäpä yritän huuta apua ilman sanoja. Joten päätinpä kirjoittaa siitä tänne.
Olen väsynyt yrittämään korjata itseäni. Voin luvata yrittäneeni. Olen lukenut kymmeniä self-help kirjoja, katsonut Youtubesta videoita, meditoinut, tehnyt kiitollisuuspäiväkirjoja, kokeillut kylmähoitoja ja kehittänyt sosiaalisiataitojani. Olen myös urheillut koko elämäni ajan, pääasiassa aikuisiällä yksilölajeja.
Tuntuu kuin koko elämä olisi yhtä suorittamista. Pitäisi käydä kouluja, hankkia työ, tehdä jotain merkityksellistä, urheilla ja liikkua, kehittää itseään, olla ystävien kanssa, perustaa perhe ja auttaa muita. Niin ja olla kaikesta onnellinen sekä kiitollinen. Ja pärjätä omillaan.
Olen aina kokenut, ettei kaikki ole hyvin. Janoan hyväksyntää muilta ja samalla pelkään tulevani torjutuksi. Tiedän, että muilta haettu hyväksyntä on toimimaton taktiikka. Se ei ole kestävää. Mutta en tiedä miten sitä voi antaa itelleen. Kaipa olen missannut jonkun kurssin missä tämä opetettiin.
Ennen menin tapahtumiin yllämainitun takia. Halusin tavata ihmisiä. Halusin saada ystäviä ja rakkautta - asioita mitä en nuorempana kokenut saaneeni. Mutta koen nyt, että teen kaiken vain itsekkäästi tunteaksi itseni hyväksi. Käyn edelleen välillä treffeillä, mutta olen aika kyyninen prosessia kohtaan. Pitäisi olla aidon kiinnostunut toisesta, mutta jotenkin koen tekeväni kaiken vain itseni takia.
Eniten vituttaa se, että olen hyvä vetämään rooleja. Osaan näyttää ulospäin, että kaikki on hyvin. Osaan olla sosiaalisesti taitava, jos panostan siihen. Osaan hymyillä. Osaan ehdottaa ratkaisuja. Osaan tehdä töitä kovasti. Ymmärrän miten uralla edetään. Mutta pinnan alla olen kauhuissani, surullinen, yksinäinen ja onneton. En halua menestyä uralla. En halua olla sosiaalisesti taitava. En halua kehittää itseäni jatkuvasti. En halua pelätä, olla kyynien ja vihata kaikkea. En halua suorittaa elämää. Haluan kokea olevani ehjä ja luoda aitoja yhteyksiä ihmisten kanssa. Haluan laskea suojaukseni ja nauttia elämästä täysin keuhkoin. Haluan jonain päivänä perustaa perheen ja kasvattaa lapseni ilman, että siirrän ongelmani hänelle. Kaipaan apua, mutta sitä on vain niin vaikea pyytää.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia mutta olen käymässä läpi ehkä osittain samanlaista vaihetta. On ollu vaikeaa ja oon ollut tosi tyytymätön itseeni.
Noh nyt olen hyvin pitkälti jo korjannut asiaa. Ensin katosin somesta ja whatsapp ryhmistä. Jätin melkein kaikki kaverit ja hyvänpäiväntutut. Jätin koulut kesken ja sain vakituisen työpaikan. Muutin. Nyt alkaa taas tuntua mielekkäältä. Joskus täytyy painaa reset nappia ja aloittaa alusta.
Jossain redditissä näin vähän aiheeseen liittyvän hyvän keskustelun, jossa joku henkilö oli itsetuhoinen, mutta hän päättikin vain lähteä ja aloittaa alusta ja asiat olivatkin sitten kääntyneet parhain päin. Jos ei ole mitään menetettävää ja kaikki menee kurjasti, niin miksei sitten vaan lähde _jopa katoa_ ja kokeile ihan toisenlaista elämää? Maailmassa on kuitenkin monenlaisia todellisuuksia missä elää. Paimentolaiset mongoliassa, cowboyt, selviytyjä erakot ovat kaikki oikeita ihmisiä, mutta elävät ihan eri todellisuudessa kuin keskiverto suomalainen.
Tuota olenkin miettinyt välillä, omissa mielikuvissa useimmiten pois Suomesta. Lähditkö kauas kotoa? Ja jätitkö myös hyvä kaverisi vai piditkö osaan yhteyttä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, saanko kysyä millä alalla olet?
IT-alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, saanko kysyä millä alalla olet?
IT-alalla.
Sehän on erinomainen ala siitä näkökulmasta, että jos vaihdat unelma-alallesi, voit melko todennäköisesti hyödyntää siellä myös nykyisiä taitojasi. Mikä olisi unelmiesi ala? Onko mitään sellaista, mistä et edes uskalla haaveilla?
Rauta-arvot pielessä? Kannattaa mittauttaa ferritiini arvo.
Vierailija kirjoitti:
Rauta-arvot pielessä? Kannattaa mittauttaa ferritiini arvo.
Eip oo. Näitä mittautettiin kun viimeksi hain terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkia vastauksia mutta olen käymässä läpi ehkä osittain samanlaista vaihetta. On ollu vaikeaa ja oon ollut tosi tyytymätön itseeni.
Noh nyt olen hyvin pitkälti jo korjannut asiaa. Ensin katosin somesta ja whatsapp ryhmistä. Jätin melkein kaikki kaverit ja hyvänpäiväntutut. Jätin koulut kesken ja sain vakituisen työpaikan. Muutin. Nyt alkaa taas tuntua mielekkäältä. Joskus täytyy painaa reset nappia ja aloittaa alusta.
Jossain redditissä näin vähän aiheeseen liittyvän hyvän keskustelun, jossa joku henkilö oli itsetuhoinen, mutta hän päättikin vain lähteä ja aloittaa alusta ja asiat olivatkin sitten kääntyneet parhain päin. Jos ei ole mitään menetettävää ja kaikki menee kurjasti, niin miksei sitten vaan lähde _jopa katoa_ ja kokeile ihan toisenlaista elämää? Maailmassa on kuitenkin monenlaisia todellisuuksia missä elää. Paimentolaiset mongoliassa, cowboyt, selviytyjä erakot ovat kaikki oikeita ihmisiä, mutta elävät ihan eri todellisuudessa kuin keskiverto suomalainen.
Tuota olenkin miettinyt välillä, omissa mielikuvissa useimmiten pois Suomesta. Lähditkö kauas kotoa? Ja jätitkö myös hyvä kaverisi vai piditkö osaan yhteyttä?
En kovin kauaksi, mutta seuraavaan kaupunkiin uusiin ympyröihin ja kaupunkialueelta maaseudulle. Yksi paras ystävä jäi, jonka olen tuntenut päiväkodista saakka.
Katso YouTube Eckhart Tollen ajatuksia. Voisin suositella myös Moojia.
Sinua voisi kiinnostaa myös IOK ( ota selvää).
Nämä kaikki puhuvat samasta asiasta. Sinä olet yhtä kuin Jumala. Rakkaus ei ole jättänyt ketään.
Vauvalla on myös ketju ” kristitty mystikko”. Selin voisi kiinnostaa. Miten kuvittelet että tiede voisi ikinä löytää selityksen tähän ihmeelliseen maailmankaikkeuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmisen tarvi pyytää anteeksi sitä, että on komea. Ihan näin ensiksi.
Osaat ainakin kirjoittaa hyvin. Vaikka se niin vaativalta tuntuu ja on paskaa, niin eka varmaan koittaisin saada taas terveellisistä elämäntavoista kiinni. Ne mielestäni kannattelee yllättävästi (ainakin itsellä). En oikein tiedä mitä sanoa ettei menis liiaksi lässyttämiseksi, mutta ehkä uusi harrastus toisi jotain intoa. Esim. Uuden kielen opetteleminen. Muutenkin omalta mukavuusalueelta liikkuminen antaa itselle ainakin elämisen makua.
Tsemppiä ap.
osittain samanlaisia fiiliksiä. Olen itse tullut tulokseen, että olen varmaan välttelevästi kiintynyt lapsuudessa ja se tuo haasteensa sosiaalisiin suhteisiin ja niitä kelpaamattomuuden ja epäonnistumisen tunteita. En minä tiedä miten sen voisi varsinaisesti korjata, mutta itsestä tuntuu että asian tiedostaminen helpottaa, kun voi kyseenalaistaa omia uskomuksia ja laittaa niitä mittasuhteisiin.
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosti niin omalta itseltäni. Tiedän miksi osaat kirjoittaa hyvin tunteistasi ja siitä minkälaisena asiat koet ja näet. Vastaus on, pohdiskelet paljon kaikkea elämässä tapahtunutta ja myös tulevaa. Olet tehnyt niin todennäköisesti vuosikausia etkä ota selvää mikä on aitoa sinua ja mikä vain jonkinlainen illuusio mitä tavoittelet, ja minkä vuosi tavoittelet mitö tavoittelet. Ehkä helpommin sanottu että etsit onnea vähän liikaa.
Ehkä paras tie on lopettaa vaan liika pohtiminen. Pitöisi pystyä heittäytymään virran vietäväksi ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Mutta onni ei koskaan löydy etsimällä eikä pohtimalla. Pitää vain hyväksyä elämä sellaisena kuin se on ja yrittää löytää ne eniten iloa tuovat asiat ja mennä niitä kohti. Jos se on joku harrastus, hengitö sitä. Jos se on joku ihninen, mene sitä kohti ja päästä se lähellesi. Jos se on joku työ, panosta siihen Ja jos et keksi keinoa muuttaa ajatuksiasi ja asennettasi, hyväksy se ja keskity hetkeen. Yleensä tilanne ei helpota pohtimalla, ainakaan liikaa. Tsempiä mitä ikinä teetkin!
Ala valokuvata luontoa, lintuja jne. Sieltä löytyy vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistun osin.
Sinuna tekisin systemaattista ajatustyötä sen suhteen, mitkä asiat ovat sinulle henkilökohtaisesti sielussasi tärkeintä, ja mitkä ovat yleisesti ottaen tavoiteltuina pidettyjä asioita. Jos terapia auttaa tähän, käyttäisin sitä apuna.
Joku luova/itseilmailullinen harrastus saattaisi auttaa?
Ja jos ei pysty hyväksymään sitä, että omat valinnat voi lopulta tehdä omilla periaatteilla, mutta maailmassa on edelleen lähinnä mulkkujen säännöt, tulee elämä olemaan raskasta.
Onnea matkaan.
Minulla on paljon samoja ajatuksia kuin sinulla, ap. Varsinkin viimeinen kappaleesi. Olen kuitenkin pääasiallisesti onnellinen ja vain hetkittäin onneton – koska en kaipaa muiden hyväksyntää. Oikeasti, ihan sama. Keskityn omiin juttuihini ja intohimoihini, en juurikaan seuraa uutisia ja somea en käytä, sellainen negatiivisen informaation tulva ja riitely vaan lamauttaa ja saa ajatukset hajalleen. Henkinen hyvinvointi paranee huomattavasti, kun vähentää median seuraamista. Olen myös nuori, mutta minulla on usko tulevaisuuteen ja tiedän, että elämäni jatkuu hyvänä niin kuin tähänkin asti. En aio rakentaa hienoa uraa muiden kadehdittavaksi, vaan aion tehdä just sitä, mistä itse tulen onnelliseksi (tällä hetkellä opiskelen). Kysy itseltäsi, millaista elämää haluaisit oikeasti viettää, jos ulkopuolelta ei tulisi yhtään paineita? Sitten alat rakentaa unelmaelämääsi.
Olen myös tullut siihen tulokseen, että aistein havaittava maailma on vain pieni osa todellisuutta. Tämän tajuaminen nosti suuren taakan harteiltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten pohdiskelevilla filosofeilla oli todella paljon mielenterveysongelmia koska he ahdistuivat siitä, etteivät löytäneet vastausta mm. onnen etsimiseen tai kysymykseen elämäntarkoituksesta. Tunnen useita ihmisiä jotka pyrkivät kokoakan urallaan eteenpäin, mikään ei riitä. He analysoivat aina kaikkea ja pohtivat jokaista tunnetilaansa ja valintaansa tosi syvällisesti. Kaikilla heillä on enemmän ja vähemmän eriasteisia ongelmia oman mielenterveytensä kanssa. Omat ajatukset voivat olla vaarallisia. Kannattaa oppia vaan olemaan tavoittelematta kokoajan uusia kokemuksia. Elämällä kun ei ole mitään suurempaa suunnitelmaa meitä varten.
Olen ihan kuin sinä. Valitettavasti minulla ei ole vastauksia. Ehkäpä tämä kuitenkin antaa jonkinlaista vertaistukea, jotta tiedät, ettet ole yksin.
Tai no, tuohon muualle muuttamiseen ja uuden aloittamiseen voisin sanoa sen, että ole varovainen sen kanssa. Itse olen tehnyt sitä koko ikäni. Aina kun tilanne on kuumentunut omissa kuvioissani, olen vaihtanut maisemaa, jopa ulkomaille saakka. Ja aina on tullut seinä vastaan. Minulle se on ollut asioiden pakenemista ja ne syvimmät sisäiset asiat ovat edelleen jääneet ratkaisematta. Olen tämän tajunnut vasta jälkikäteen. Nyt olen palannut takaisin opiskeluaikojen kaupunkiini, lähelle synnyinseutujani, koska olen ymmärtänyt, että täällä minulla todellisuudessa on paras olla.
En siis sano, että uuden aloittaminen olisi välttämättä väärä ratkaisu. Mieti vain tarkkaan miksi sen tekisit. Tekisitkö sen paetaksesi sisäisiä ongelmiasi vai tekisitkö sen siksi, että uudessa paikassa voisit aidosti löytää itseäsi ja itsellesi iloa tuottavien asioiden elämänpiirin.
Tämä ketju on ollut minullekin todella hyvä. Kiitos, että aloitit sen. Vaikka asuinpaikka ja parisuhde ovat kohdillaan, kipuilen monien muiden asioiden, mm. työn. Määräaikainen sopimukseni on loppumassa ja se aiheutti minulle ihan vastikään kriisin, jossa vaivuin masennukseen. Kävin syvällä ja olin varma, että tästä ei enää nousta. Onnistuin kuitenkin reflektoimaan tunteitani ja ymmärtämään, että suhtauduin töihin aivan liian vakavasti. Siitä alkoi nousu ja luulen, että olen nyt matkalla sen asian ymmärtämiseen, että ei pitäisi antaa työn määrittää minua.
Olen siis onnistunut monia kipupisteitä ratkomaan ja oppinut suhtautumaan niihin asioihin lunkisti. Siihen syvimpään en ole kuitenkaan päässyt vielä kiinni, eli siihen, mistä tämä kaikki juontaa juurensa. Se tuntuu olevan todella syvällä.
Vierailija kirjoitti:
Masennus? Voisit käydä terveyskeskuksessa.
Mitä apua siltä, kun hän saa valtavasti liikaa fosfaattia, kun ei viitsi ruokaa itse tehdä:
"syön roskaruokaa". Helppo korjata tuo "ongelma". Katsokaa ylearkistosta ohjelma "Fosfat i maten".
Sun aloitus kolahti muhun tosi vahvasti. Aiemmin eräs toinen anonyymi kirjoittaja herätti voimakasta samaistumisen tunnetta. Hän ikäänkuin antoi sanat minunkin pahalle ololleni, joten leikkasin, liimasin ja tallensin kirjoituksen wordiin, sillä se oli minusta niin hieno ja oivaltava🤭 (löytyi koneelta pitkän etsinnän jälkeen). Ehkä hieman creepyä, mutta kirjoitus merkitsi minulle todella paljon ❤️. Kuten tämä sinunkin aloituksesi.
Anonyymin kirjoitus siis alla:
Ihan sama juttu täällä.
Elän jossain omassa sisäisessä maailmassani eikä minua niinkään kiinnosta ulkopäin saavutetut asiat.
Se mitä henkisellä tiellä tapahtuu niin voinaannuttaa ja antaa elämälle tarkoitusta.
Voin olla onnellinen vain omissa ajatuksissani ja paineettomassa ympäristössä.
Kaikki suoritus, muita varten tekeminen ja opiskelu on raskasta ja tietysti syö energiaani valtavasti ihan masennukseen saakka.
Olen yrittänyt työelämässä pärjätä ja pärjännytkin mutta uupunut pahasti joka kerta kun pyrin olemaan hyvä ja sellainen mitä yleensäkin tässä yhteiskunnassa vaaditaan.
Sitten kun saan rauhassa toipua, olla yksin erakkona, ei tarvitse väkisin opiskella tai suorittaa ja yrittää parhaansa niin pystyn jotenkin ravitsemaan sisintäni ja sieltä voimaantumaan sekä tekemään hienoja asioita.
Silloin voin kutsua itseäni tarpeeksi älykkääksi pärjäämään ja ymmärtämään elämästä jotain.
Pitäisi kai unohtaa toisten odotukset mutta yleensä empatiakykyni ja rajojeni puutteellisuus tuo säröjä senkin suhteen.
Kaikkea hyvää sinulle ja meille muille itseään etsiville 🍁
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan kuin sinä. Valitettavasti minulla ei ole vastauksia. Ehkäpä tämä kuitenkin antaa jonkinlaista vertaistukea, jotta tiedät, ettet ole yksin.
Tai no, tuohon muualle muuttamiseen ja uuden aloittamiseen voisin sanoa sen, että ole varovainen sen kanssa. Itse olen tehnyt sitä koko ikäni. Aina kun tilanne on kuumentunut omissa kuvioissani, olen vaihtanut maisemaa, jopa ulkomaille saakka. Ja aina on tullut seinä vastaan. Minulle se on ollut asioiden pakenemista ja ne syvimmät sisäiset asiat ovat edelleen jääneet ratkaisematta. Olen tämän tajunnut vasta jälkikäteen. Nyt olen palannut takaisin opiskeluaikojen kaupunkiini, lähelle synnyinseutujani, koska olen ymmärtänyt, että täällä minulla todellisuudessa on paras olla.
En siis sano, että uuden aloittaminen olisi välttämättä väärä ratkaisu. Mieti vain tarkkaan miksi sen tekisit. Tekisitkö sen paetaksesi sisäisiä ongelmiasi vai tekisitkö sen siksi, että uudessa paikassa voisit aidosti löytää itseäsi ja itsellesi iloa tuottavien asioiden elämänpiirin.
Tämä ketju on ollut minullekin todella hyvä. Kiitos, että aloitit sen. Vaikka asuinpaikka ja parisuhde ovat kohdillaan, kipuilen monien muiden asioiden, mm. työn. Määräaikainen sopimukseni on loppumassa ja se aiheutti minulle ihan vastikään kriisin, jossa vaivuin masennukseen. Kävin syvällä ja olin varma, että tästä ei enää nousta. Onnistuin kuitenkin reflektoimaan tunteitani ja ymmärtämään, että suhtauduin töihin aivan liian vakavasti. Siitä alkoi nousu ja luulen, että olen nyt matkalla sen asian ymmärtämiseen, että ei pitäisi antaa työn määrittää minua.
Olen siis onnistunut monia kipupisteitä ratkomaan ja oppinut suhtautumaan niihin asioihin lunkisti. Siihen syvimpään en ole kuitenkaan päässyt vielä kiinni, eli siihen, mistä tämä kaikki juontaa juurensa. Se tuntuu olevan todella syvällä.
Hvyin puit sanoiksi tuon muuttamisen suhteen varovaisuuden. Olen viimeisen seitsemän vuoden aikana muuttanut paikkakuntaa kolme kertaa, joista kahdesti olen ollut pätkiä ulkomailla. Aina olen tiennyt palaavani. Mutta muistan, että ensimmäistä kertaa muuttaessani kauas kotoa aluksi muutos tuntui valtavalta, mutta sitten sen huomasi, että pään sisäiset ongelmat kuitenkin seuraavat, jos niitä ei rakentavasti käsittele. Uskon siis muutoksen voimaan, jos sen tekee oikeista syistä. Sama pätenyt parisuhteisiin eli miettinyt usein lähdenkö oikeista syistä vai annanko liian heppoisesti periksi.
Vertaistuki tuntuu todella hyvältä ja pitää kiittä sua ja kaikkia ketjuun vastanneita. Pelottaa näyttää ulospäin kuka oikeasti on ja mitä oikeasti ajattelee. Nyt tein niin ja koen saaneeni paljon myötätuntoa ja uusia näkökulmia, enkä joutunut hylätyksi ja haukutuksi niin kuin pääni sisäiset ikävät ajatukset sanovat usein ennen toimintaa. Lämmin kiitos siis kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmenkympin kriisi kolkuttelee ovella? Alat kasvaa aikuiseksi ja huomaat että elämä on perseestä. Ja ihmiset. Sorry mutta näin se vaan on. Onnea loppuelämään, koita kestää.
Mitä enemmän huomaa, että muut ihmiset ovat perseestä, sitä enemmän alkaa viihtyä itsensä kanssa. Ja kas, jopa pitämään itsestä. Ja oho, alkuperäinen ongelma - itseinho, itsekriittisyys - onkin tiessään.
Terv. kokemuksen rintavalla äänellä :)
Tämä.
Alue: Aihe vapaa
Käsittääkseni psykedeelien osalta tehdään paraikaa tutkimusta masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Aikanaanhan nämä demonisoitiin vahvasti ja stigma elää yhä. Käsittääkseni suurin riski on saada myrkytys, koska huumeet liikkuvat katukaupassa laittomuuden takia. Mutta en ajatellut lähteä suinpäin ottamaan mitään ilman asioihin perehtymistä, eli en myöskään osta täysin hyvin pienen otannan "kyselytutkimusta" kaveripiirissäni. Huumausaineista puhuessa usein nostetaan esiin psykoosi, mutta alkoholin kanssa jotenkin haitoista ei puhuta niin paljoa. Eli kritisoin lähinnä Suomessa käytyä keskustelua siitä, kuinka alkoholi on ok, mutta jokainen huume on paha.
Sun jutut kuulostaa kyllä hyviltä. Haluan itsekin mennä tuota kohti, että pääsee itseään toteuttamaan, ulkoisten paineiden ja rahan sijaan. Työelämästä kanssa sen oppinut, että mieluiten teen töitä asian eteen minkä koen jokseenkin tärkeäksi.
Ja vastaus miksi otan paineita muilta, vaikka en haluakaan menestyä: https://www.youtube.com/watch?v=lawUkmD3i9I
Vakavasti ottaen, en oikein tiedä. Kaipa minulla on jotain vinoutuneita uskomuksia. Näihin haluaisin tutustua hieman paremmin ja toteuttaa sisäistä muutosta.