Ennen koronaa työttömyys oli oma vika, nykyään se on inhimillinen tragedia - miksi näin?

Jo ennen koronaa moni on menettänyt työpaikkansa sairastumisen, yt-neuvotteluiden ja konkurssien myötä. Elämä on voinut olla yhtä pätkätyötä vuodesta toiseen. Ei tietenkään siinä mittakaavassa kuin nyt, mutta jo ennen tätä pandemiaa avoimia työpaikkoja ei todellakaan riittänyt kaikille. Silloin naureskeltiin työttömille, syyllistettiin ja haukuttiin heidät alimpaan maanrakoon. Sitten tuli korona ja huomattiin, ettei se kaikki olekaan aina itsestäänselvää ja omasta asenteesta kiinni. Nyt sitten sanotaan, kuinka se työttömyys on tragedia ja iso kriisi elämässä. Niin, niihän se on suurimmalle osalle ollut jo ennen tätä tilannetta. Miksi koronatyöttömät ovat ns. parempia työttömiä kuin he, jotka olivat jo ennen tätä tilannetta joutuneet syystä tai toisesta työttömiksi? Ja siis tunnen ehdottomasti empatiaa jokaista työttömäksi joutunutta kohtaan, oli syynä korona tai joku muu, mutta ihmettelen tätä äkillistä asennemuutosta. Ja elämäntapatyöttömistä on nyt turha jauhaa, se on kuitenkin aika marginaalinen porukka ja heilläkin todennäköisesti on joitakin mielenterveydellisiä ongelmia.