Lue keskustelun säännöt.
Millä vuosiluvulla akustiset pianot muuttuivat ongelmajätteeksi?
Kommentit (43)
EI ne mitään ongelmajätettä ole. Metallirunko ja kielet metallikeräykseen. Puuosat energiajätteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sellainen 70-luvun puolivälissä hankittu vaalean puun värinen Hellas.
En tiedä mihin se saatiin siirrettyä vai suostuiko omakotitalon ostaja ottamaan sen itselleen.
Mun Steinway&Sons sei ainakaan ole mitään ongelmajätettä!
Myöskään mun Yamahan konserttipiano ei oo ongelmajätettä!
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä! Mä onneksi sain meidän pianon vielä myytyä, joskus n. 5-7 vuotta sitten. Eli sen jälkeen tämä on tapahtunut.
Sen sijaan mummun kangaspuiden hukkaaminen olikin hankalampaa. Polttopuiksihan ne olisi saanut, mutta tämä ei käynyt mummulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Pianonsoitto on perinteisesti ollut jossakin määrin statusjuttu. 1970- ja 80-luvuilla se levisi laajempien piirien suosioon, kun yleinen elintaso nousi ja kotimaiset pianoverstaat alkoivat tarjota edullisia pikkupianoja halvoilla koneistoilla. Edullisimmillaan uuden pianon sai alle 10 000 markalla, eikä käytettyjä kauheasti liikkunut.
Samaan aikaan musiikkiopistot elivät voimakasta nousukautta. Kilpailua eri harrastuksien välillä oli myös vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Suurten ikäluokkien vanhemmat ostivat lapsilleen harrastusvälineen, jotta voisivat tarjota jälkikasvulleen korkeampaa kulttuuria kuin itse saivat sodanjälkeisessä lapsuudessaan. Kun lapset, kuten minä, lopettivat soittamisen aikuistuttuaan, ne ovat keränneet pölyä sen kirjahyllyn vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Suurten ikäluokkien vanhemmat ostivat lapsilleen harrastusvälineen, jotta voisivat tarjota jälkikasvulleen korkeampaa kulttuuria kuin itse saivat sodanjälkeisessä lapsuudessaan. Kun lapset, kuten minä, lopettivat soittamisen aikuistuttuaan, ne ovat keränneet pölyä sen kirjahyllyn vieressä.
No aiotko hankkiutua eroon ja miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Pianonsoitto on perinteisesti ollut jossakin määrin statusjuttu. 1970- ja 80-luvuilla se levisi laajempien piirien suosioon, kun yleinen elintaso nousi ja kotimaiset pianoverstaat alkoivat tarjota edullisia pikkupianoja halvoilla koneistoilla. Edullisimmillaan uuden pianon sai alle 10 000 markalla, eikä käytettyjä kauheasti liikkunut.
Samaan aikaan musiikkiopistot elivät voimakasta nousukautta. Kilpailua eri harrastuksien välillä oli myös vähemmän.
Jossakin vaiheessa suomalaiset kodit oli täytetty pianoilla ja niitä soittaneet lapset kasvaneet isoiksi. Samaan murrokseen sattuivat myös digitaalisten kosketinsoitinten hinta-laatusuhteen merkittävä parantuminen sekä nuorten harrastusmaun muutos.
Ja varmaan osansa teki sekin, että tyypillinen ruskea kulmikas piano ei ollut enää millään tavalla haluttava sisustusesine.
Minun nuoruudessani tuli clavinova. Sen piti olla kosketukseltaan jos ei nyt aito niin hyvä. Pystyykö lapsi tänä päivänä aloittamaan pianonsoiton ilman akustista pianoa jollain nykyaikaisella digipianolla? En haluaisi uskoa olevan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso piano ei mahdu pieneen yksiöön eikä sovi minimalistiseen sisustukseen.
Meillä on pieni koti ja oikein hyvä digipiano, jolla poika opettelee soittamaan. Akustinen piano olisi vaikea saada mahtumaan. Soitonopettaja on sitä mieltä, että digipiano riittää aivan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on pieni koti ja oikein hyvä digipiano, jolla poika opettelee soittamaan. Akustinen piano olisi vaikea saada mahtumaan. Soitonopettaja on sitä mieltä, että digipiano riittää aivan hyvin.
No kerro, minkä merkkinen ja mallinen?
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruudessani tuli clavinova. Sen piti olla kosketukseltaan jos ei nyt aito niin hyvä. Pystyykö lapsi tänä päivänä aloittamaan pianonsoiton ilman akustista pianoa jollain nykyaikaisella digipianolla? En haluaisi uskoa olevan niin.
No miksi ei pystyisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruudessani tuli clavinova. Sen piti olla kosketukseltaan jos ei nyt aito niin hyvä. Pystyykö lapsi tänä päivänä aloittamaan pianonsoiton ilman akustista pianoa jollain nykyaikaisella digipianolla? En haluaisi uskoa olevan niin.
No miksi ei pystyisi?
Eihän se VOI olla sama asia. Kosketus, nyanssit, kaikki.
Vuokralla jos asuu on digipiano ainoa järkevä valinta. Siihen ku saa kuulokkeet nii ei lennä pihalle naapurivalitusten takia. Ihan hyviä ne digipianot on ja laatu nousee hinnan mukana. Kalleimissa on konserttiflyygelien luokan äänet, puinen koskettimisto päällystettynä synteettisellä norsunluulla. Ihan hyvän digin saa halvemmallakin, esim joku Korg:in G1 air tai C1 air
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun nuoruudessani tuli clavinova. Sen piti olla kosketukseltaan jos ei nyt aito niin hyvä. Pystyykö lapsi tänä päivänä aloittamaan pianonsoiton ilman akustista pianoa jollain nykyaikaisella digipianolla? En haluaisi uskoa olevan niin.
No miksi ei pystyisi?
Eihän se VOI olla sama asia. Kosketus, nyanssit, kaikki.
Totta kai voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.
Mistä nämä pianojen suuret ikäluokat sitten johtuivat? Tuliko silloin jokin pianonsoittobuumi tms? Osaatko kertoa jotain tästä historiasta ja kehityksestä?
Suurten ikäluokkien vanhemmat ostivat lapsilleen harrastusvälineen, jotta voisivat tarjota jälkikasvulleen korkeampaa kulttuuria kuin itse saivat sodanjälkeisessä lapsuudessaan. Kun lapset, kuten minä, lopettivat soittamisen aikuistuttuaan, ne ovat keränneet pölyä sen kirjahyllyn vieressä.
No aiotko hankkiutua eroon ja miten?
Möin noin vuosi sitten sen pianonsoiton opiskelun aloittaneelle tytölle satasella.
On akustisia pianoja, jotka tulevat aina pitämään arvonsa. Mutta sitten on sellaisia, joilla on enää käyttöarvo.
Luulisin, että arvo laski siinä vaiheessa, kun 1980-luvulla valmistettuja Hellaksen ja Fazerin ”suuria ikäluokkia” ei halunnut enää kukaan soittaa. Laatu oli laskenut jo aiemmin.