Terapia tekee pahemman olon

Itsellä ainakin parempi olo kun ei ajattele liikaa. Ei se helppoa ole kuitenkaan.

Noin se kyllä on, että terapia nostaa ikäviäkin tunteita ja ajatuksia esille. Siksi pitäisi jaksaa jatkaa sitä sen YLI.

Mutta kaksi kysymystä. Onhan terapeuttisi todella koulutettu ammattilainen? Oletko kertonut hänelle, että sinusta tuntuu, että hän vähän liikaa syyllistää ja painostaa sinua?

Palautetta pitää aina antaa, jos tuntuu joku pahalta. Ja sen terapeutin voi todellaKIN vaihtaa, jos tuntuu, että terapeutti ei sinulle sovi.

Joo ei mun äitikään jaksanut koskaan mua kuunnella kun olin lapsi. ”Ajattelet liikaa. Vatvot liikaa. Miks sä oot noin vaikee, kyllä toi on ihan kamala”. Mut en mä ilmeisesti totellut. Menin yliopistoon vaikka ois pitäny tulla sihteeri tai lentoemo. Äidin mielestä siis. Korkeintaan sh, mutta ei muuta.

Kuulostaa siltä että asiat koskettaa ja ovat työstämisen arvoisia. Aikansa ne rassaa kunnes saat niitä työstettyä, pitkän päälle olosi helpottaa. Ja alat arvostaa itseäsi enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Noin se kyllä on, että terapia nostaa ikäviäkin tunteita ja ajatuksia esille. Siksi pitäisi jaksaa jatkaa sitä sen YLI.

Mutta kaksi kysymystä. Onhan terapeuttisi todella koulutettu ammattilainen? Oletko kertonut hänelle, että sinusta tuntuu, että hän vähän liikaa syyllistää ja painostaa sinua?

Palautetta pitää aina antaa, jos tuntuu joku pahalta. Ja sen terapeutin voi todellaKIN vaihtaa, jos tuntuu, että terapeutti ei sinulle sovi.

En ole sanonut, en sanoita tuollaisia tunteita edes lähisuhteissa... en koskaan halua myöntää toisen sanoman satuttaneen (tai ilostuttaneen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin se kyllä on, että terapia nostaa ikäviäkin tunteita ja ajatuksia esille. Siksi pitäisi jaksaa jatkaa sitä sen YLI.

Mutta kaksi kysymystä. Onhan terapeuttisi todella koulutettu ammattilainen? Oletko kertonut hänelle, että sinusta tuntuu, että hän vähän liikaa syyllistää ja painostaa sinua?

Palautetta pitää aina antaa, jos tuntuu joku pahalta. Ja sen terapeutin voi todellaKIN vaihtaa, jos tuntuu, että terapeutti ei sinulle sovi.

En ole sanonut, en sanoita tuollaisia tunteita edes lähisuhteissa... en koskaan halua myöntää toisen sanoman satuttaneen (tai ilostuttaneen).

Ja tämä suhtautuminen ei ole sua auttanut. Joten, vaikka vaikeaa onkin, on aika alkaa sanottamaan niitä ikäviäkin tunteita. Nyt kun olet aloittanut, on hölmöä jättää kesken. Mielen siivoaminen on vaikeaa, varsinkin kun sinne on kertynyt vuosikausien kuonat. Mutta siivota ne täytyy, jos tahtoo paremman elämän. Ihanaa mikään ei ole senkään jälkeen, mutta helpompaa.

Kuullostaa tutulta se, että terapiassa tulee huonoja fiiliksiäkin, koska useimmiten siellä nimenomaan käsitellään kipeitä asioita.

Mutta se tuntuu oudolta, että terapeuttisi nostaa kovasti esiin muiden näkökulmaa, mulla kyllä kyseli välillä, mitä itse olisit tehnyt/toivonut/tuntenut jos olisit ollut tilanteessa henkilönä X, varmasti just erilaisia näkökulmia esille nostaakseen, mutta toisaalta kehotti arvostammaan itseäni, toi esille että on oikeus olla vihainen ja on oikeus sanoa miltä tuntuu ja ettei tarvitsisi olla kynnysmatto. Tosin, mä olen niissä vaikeissa ihmissuhteissa tosi huono pitämään puoliani välillä.

Mutta toisaalta, mun terapeutti ei myöskään koskaan painostanut pitämään väkisin puoliani, vaan toi ainoastaan esille ettei siinä ole mitään väärää mutta kunnioitti mun tunteita asiassa. Hän on kyllä tosi ammattitaitoisen oloinen ja ystävällinen. Ja kun jotkut asiat tuntui liian vaikeilta käsitellä, hän hyväksyi senkin ja sanoi että asiaan voidaan palata joskus, jos koen sen mahdolliseksi ja tarpeelliseksi.

Jos terapeutti saa sut ap tuntemaan ettet ole mitään ja jos sellaiset tunteet ja epävarmuudet on sun ongelmasi alunperin, tuntuu ettei homma toimi. Tai sitten terapeutti yrittää haastaa sua pitämään puoliasi siellä ns. turvallisesti? Että voisit sitten tehdä niin oikeassakin elämässä? Joka tapauksessa, terapeuttia saa ja kannattaakin vaihtaa, jos tuntuu etei terapia auta.

Jotenkin mä en tykkää ajatuksesta siitä, että mä olen ihminen jonka mieli on täynnä kuonaa. Se kuulostaa melkein vielä pahemmalta kuin perisynti. Saako elää?

Mä olen ollut erilaisissa pätkissä aiemmin varmaan yhteensä 10v terapiassa. Tunnen aina että se lipsahtaa siihen, että haluan kannatella terapeuttia siinä ajatuksessa, että hänen työllään on merkitys ja edistyn tosi hyvin, olen koherentti ja kiva. En koskaan konfrontoi, haasta, suutu.

Mulla asiat on niin että jos mulla asiat huonosti, en pysty puhumaan tai valittamaan niistä muille häpeän takia. Mutta silloin kun minulla on asiat hyvin ja etäisyyttä pahaan olooni, pystyn puhumaan kipeistäkin asioista. Pahassa olossani menen vain entistä enemmän kuoreeni ja kukaan ei sinne minuuteeni pääse.

Mä käyn vaan siellä puhumassa satuja. Terapeutin mieliksi mitä se haluaa kuunnella. Mitä enemmän puhuu ongelmista, sitä enemmän yritetään lääkitystä lisätä. En halua sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla asiat on niin että jos mulla asiat huonosti, en pysty puhumaan tai valittamaan niistä muille häpeän takia. Mutta silloin kun minulla on asiat hyvin ja etäisyyttä pahaan olooni, pystyn puhumaan kipeistäkin asioista. Pahassa olossani menen vain entistä enemmän kuoreeni ja kukaan ei sinne minuuteeni pääse.

Joo mä ymmärrän tosi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin mä en tykkää ajatuksesta siitä, että mä olen ihminen jonka mieli on täynnä kuonaa. Se kuulostaa melkein vielä pahemmalta kuin perisynti. Saako elää?

Sitä kuonaa on lähes jokaisella ihmisellä. Kaikki niellyt pahat olot jäävät muhimaan mieleen, ei ole jätekuilua, mistä ne maagisesti vaan katoavat. Elää saa toki, teki sille kuonalle mitään tai ei. Mutta oikeasti olo kevenee, kun uskaltaa kohdata ne pahat olot ja käydä läpi tuskalliset tunteet. Sun elämä on sun käsissä, vaikeuksia ei voiteta työntämällä päätä puskaan. Olen itse hyvin kivuliasta painia käynyt menneisyyden haamujen kanssa ja kyllä se kannatti, vaikkei taivas auennutkaan, eikä kaikki ollut ihanaa sen jälkeen. Mutta turvallisempi olo tuli. Nyt tuntuu ihan ok:lta olla omissa nahoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mä käyn vaan siellä puhumassa satuja. Terapeutin mieliksi mitä se haluaa kuunnella. Mitä enemmän puhuu ongelmista, sitä enemmän yritetään lääkitystä lisätä. En halua sellaista. 

Mulla ei ole psykiatrista kontaktia (ollutkaan), niin lääkkeistä ei kukaan puhu. Käyn duunissa ja ns pärjäilen, lapset hoituu ja silleen. Kotona olen kynnysmatto.

Ap

Ihan tuttu tunne.

Ongelma voi olla yksinkertaisesti huono terapeutti.

TAI ongelma voi olla, että asioiden käsittely on rankkaa ja nostaa tunteita ja muistoja pintaan ja alitajunnassa voimakkaammin vaikuttamaan, mikä ei olekaan ongelma, kunhan siitä pääsee yli ja asiat tulevat käsiteltyä ja ahdistus vaimenee.

Älä hätäile. Rauhoitu. Katso rauhassa.

Se on normaalia.

Odota. Se voi mennä ohi.

Mikäli tarvetta, yritä vaihtaa terapeuttia.

Minullakin oli terapian (tai no, puhumisen) jälkeen aina aivan outo olo, monta päivääkin. Välillä olin ihan aggressiivinen, mikä on epätavallista, teki mieli heittää tietokone seinään ja muuta. Ja sitten toinen tunne oli ihan jäätävä alakulo. Arvelin että kyse on asioiden käsittelyn vaikeudesta ja tunteet nousevat pintaan asioista puhumisen takia.

No, en ole missään palveluissa enää enkä ole parantunut. Ei saatu käsiteltyä asioita loppuun, jouduin lopettamaan paikkakunnan vaihdon takia ja jos pääsen uudestaan mihinkään, pitää aloittaa ikävä kyllä alusta. Harmi, koska tuntui että jotain edistystä oli. Ennen en tuntenut mitään ihmeellistä sen jälkeen kun olin jutellut asioista jollekin.

Tiedän että on vaikea kritisoida tai sanoa omaa mielipidettään, mutta kuulostaa että se vain täytyisi sinun tapauksessasi. Jos terapeutti puhuu liikaa niistä muiden tunteista ja sinä koet siitä itseinhoa, eihän tuo oikein palvele ketään.

Kyl mä terapeuttia voin vaihtaa milloin vain, kun ei ole kelan päätöstä ja maksan itse.

Miksi käyt siellä?