Lue keskustelun säännöt.
Olen 30-vuotias enkä tiedä mitä haluan elämältä, onko muita?
02.08.2020 |
Ahdistaa. En oikein tiedä mitä elämässä haluaisin tehdä. Iän puolesta pitäisi jo alkaa päättää haluanko lapsia vai en, no kallistun enemmän sen suuntaan että en halua, mutta välillä alan miettimään että mitä jos kadun. Tai mitäs sitten jos hankkisin lapsia ja kadun sitä :D Yleensäkin nyt sellainen fiilis että kaikki on yhtä isoa kysymysmerkkiä, että mihin tässä elämässä asettuu. Ympärillä lapsuudenkaverit perustaa perheitä ja tekevät töitä unelmiensa alalla.
Muita kolmekymppisiä, joilla samoja ajatuksia? Miten hallitsette ahdistusta tulevaisuuden suhteen?
Kommentit (5)
Fomo. Fear of missing out. Pitää ymmärtää että kaikkea ei voi saada. Elämälle on myöskään turhe tehdä mitään käsikirjoitusta koska ikinä et tiedä mitä tapahtuu. Kaltaisiasi päättämättömiä ihmisiä on paljon ja tuo ajatusmaailma on pelon sanelemaq. Valitse päämäärä ja kulje sitä kohti. Päämäärä on oikeastaan yhdentekevä koska lopullinen päätös on kuitenkin kuolema. Tämä on klisee mutta matka on tärkeämpi. Ja jos et koskaan uskalla lähteä matkaan koska polku voi olla "väärä" niin olet yhtä kuin kuollut. Kerää rohkeutesi. Elämä on peli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmenkympin kriisi on olemassa. Minulla oli niin paha, että. Elämän myötäjäiset ja ilmaislahjat (naiivius, intoilu ja nuoruuden hehkeys muun muassa) on haaskattu, ja nyt pitäisi näyttää, mistä puusta on veistetty. Kärsi, mene itseesi ja opettele tekemään järkeviä valintoja.
Ei ole varsinaista ahdistusta siitä, että ei ole perhettä, avopuolisoa ja lemmikkejä lukuunottamatta, toisin kuin kaverini, joilla on perhe ollut jo reilu parikymppisistä asti. Elän päivä kerrallaan, välillä se on rutiineja ja ehkä eilisen toistoa, välillä jännää kun pääsee tekemään asioita extempore.
Siinä mielessä kysymysmerkkejä ilmassa, että millaiseksihan elämä muovaantuu ja kuinka tavallaan selviän, kun ympäristö muuttuu koko ajan. Niin globaalisti kuin ihan vaikkapa vanhempien poismenon myötä. Isän, joka oli tosi läheinen ja jolle soitti kinkkisissä tilanteissa, poismeno pisti tutun ja turvallisen pakan ihan mullin mallin, mutta nyt muutama vuosi sen jälkeen on elämä taas palanut raiteilleen, kun on oppinut elämään niin, ettei tarvitse isälle soittaa, että mitäs nyt. Ehkä aikuistuin sen suhteen. Toisaalta nyt on välit äitiini lämpimämmät kuin ikinä aikaisemmin.
Muutamia suunnitelmia tai haaveita tai "etappeja" jo lapsesta saakka ollut, joita toteuttelen sitä mukaa kun mahdollista. Hyvin toteutuneet hyvin kirjavan elämän aikana, kun oikeastaan on enää yksi sellainen joka odottaa parempia rahkeita. Siihen tähtään ja sen mukaan elän, että saan senkin unelman toteutettua 😊
En kadu mitään. Otan kokemuksena. Joo, en osaa itsekään päättää esim. Lapsien tekemisestä, mutta toisaalta uskon ehkä naiviisti siihen, että elämä antaa sen mikä tarkoitus. Se ajatus on kantanut pitkälle ja auttanut pahimman yli.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole varsinaista ahdistusta siitä, että ei ole perhettä, avopuolisoa ja lemmikkejä lukuunottamatta, toisin kuin kaverini, joilla on perhe ollut jo reilu parikymppisistä asti. Elän päivä kerrallaan, välillä se on rutiineja ja ehkä eilisen toistoa, välillä jännää kun pääsee tekemään asioita extempore.
Siinä mielessä kysymysmerkkejä ilmassa, että millaiseksihan elämä muovaantuu ja kuinka tavallaan selviän, kun ympäristö muuttuu koko ajan. Niin globaalisti kuin ihan vaikkapa vanhempien poismenon myötä. Isän, joka oli tosi läheinen ja jolle soitti kinkkisissä tilanteissa, poismeno pisti tutun ja turvallisen pakan ihan mullin mallin, mutta nyt muutama vuosi sen jälkeen on elämä taas palanut raiteilleen, kun on oppinut elämään niin, ettei tarvitse isälle soittaa, että mitäs nyt. Ehkä aikuistuin sen suhteen. Toisaalta nyt on välit äitiini lämpimämmät kuin ikinä aikaisemmin.
Muutamia suunnitelmia tai haaveita tai "etappeja" jo lapsesta saakka ollut, joita toteuttelen sitä mukaa kun mahdollista. Hyvin toteutuneet hyvin kirjavan elämän aikana, kun oikeastaan on enää yksi sellainen joka odottaa parempia rahkeita. Siihen tähtään ja sen mukaan elän, että saan senkin unelman toteutettua 😊
En kadu mitään. Otan kokemuksena. Joo, en osaa itsekään päättää esim. Lapsien tekemisestä, mutta toisaalta uskon ehkä naiviisti siihen, että elämä antaa sen mikä tarkoitus. Se ajatus on kantanut pitkälle ja auttanut pahimman yli.
Kuulostaa, että sinulla on asenne kohdillaan. Toivottavasti saisin omankin pään tuohon tilaan. Omien vanhempien vanheneminen ja poismeno jossain vaiheessa aiheuttaa myös ahdistusta. Pitäisi oppia nauttimaan nykyhetkestä ja usein kyllä nautinkin, välillä vaan iskee tämä ahdistus tulevaisuudesta. Kiitos ajatuksistasi. 🙂
Ap
Täällä toinen 30v nainen jolla samoja ajatuksia, mutta joo en osaa auttaa :(