Kolmekymppinen lapseni saikulla työuupumuksen vuoksi - ottaako "kotiin" vai ei?
Otsikossa tulikin jo. Erosivat avopuolison kanssa alkuvuodesta ja asuu siis yksin sinkkuna nyt, ei perhettä. Lapsi kertoi hiljan, että on saikulla nyt burnoutin vuoksi ja kysyi saisiko tulla "kotiin" eli lapsuudenkotiin toipumaan kuukaudeksi tai kahdeksi. Tilaa sinänsä oli, mutta silti vähän mietityttää. Mitä muut äidit tekisivät tässä tilanteessa?
Kommentit (69)
Ottaisin. Tärkeänä myös pitäisin että kämppä hällä olis jäljellä kun piristyisi ja taas jaksaisi asua omillaan. Elikkä olisin varautunut myös tukemaan rahallisesti.
Vaikka lasken jo vuosia siihen, että lapset muuttavat pois kotoa, on koti tietysti heille kriisitilanteissa tarvittaessa aina auki.
No hyvänen aika, tottakai otat! Hän on sitä vielä pyytänyt. Kuka häntä auttaisi nyt elämänsä pahimmassa kriisissä, jos omat vanhemmmat keltäytyvät. Olen itse vastaavassa tilanteessa saanut apua vanhemmiltani. Nukuin ensimmäisen kuukauden ja ilmeisesti olin sen tarpeessa, koska siitä alkoi roipuminen. Sain nukkua ja levätä turvallisessa paikassa siten, että mielikin sai levättyä. Nousin vain kolmesti päivässä valmiiseen ruokapöytään. Tästä on aikaa jo parikymmentä vuotta. Nyt autan vanhempiani.
Tietysti otat kotiin, jos sinne mahtuu! Seura, joku järkevä tekeminen ja rutiinit on parasta lääkettä.
Tietenkin ottaisin. Hämmentävää, että tuollaista pitää miettiä.
On varmaan vaatinut aika paljon kun on kehdannut kysyä. Lapsi voi olla myös huolissaan esim itsetuhoisuudestaan ja kaipaa seuraa. Rahatkin voi ollla vähissä.
Ottaisin kotiin ja antaisin toipua ainakin kuukauden, sitten voinnin mukaan enemmän vaatia osallistumista kotitöihin, että rytmi pysyisi.
Eikö ihmisillä ole enää omia mielipiteitä? Kaikki pitää kysyä joltain toiselta. Jopa netissä tuntemattomilta.
Kaipaatko hyväksyntää vai mitä?
Olisi julmaa edes miettiä, ettenkö ottaisi
Sinulle rakas lapsi kysyy pääsisikö turvalliseen paikkaan toipumaan avioerosta ja työuupumuksesta. Tottakai ottaisin. Varmaankin haluaa hetkeksi kunnon kannattelua, jotta jaksaa taas yksin puskea eteenpäin. Tietenkin jos lapsella on jokin riippuvuus, niin sitä ei kannata tukea/ kattella omassa kodissaan. Eli säännöt selville ja hetkeksi äidin helmoihin, jossa saa taantua hoidettavaksi.
Me emme kukaan sisaruksista asu enää kotona mutta meille kaikille ovet lapsuudenkotiin ovat aina auki. Olen jo yli 30v mutta elämänvarrella on ollut vastoinkäymisiä, kuten ero pitkästä parisuhteesta sekä myöhemmin työpaikan menetys. Olen asunut vanhemmillani näinä aikoina parista viikosta muutamaan kuukauteen.
Nykyään asiat ovat hyvin. Olen vuosia ollut hyvässä parisuhteessa, valmistunut opinnoista sekä vakituisessa työssä. En tiedä missä olisin nyt, ilman vanhempieni tukea etenkin noina heikkoina aikoina. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että minulla on hyvä perhe.
Ap, mikä sinua mietityttää asiassa?
Ilman muuta saisi tulla kotiin. Ei tarvitsisi edes miettiä. Siksi ihmettelenkin miksi mietit otatko vai et.
Voi olla, ettei lapsi enää edes ole tulossa kotiin, kun kerran ei kysyessään ole saanut myöntävä vastausta.
Onpas kylmää! Jos joku läheinen apua kaipaa, niin sitä saa ja totta kai saa tulla kotiin. Eri asia, jos on väkivaltainen tai pahassa huumekoukussa.
Riippuu siitä millainen itse olet. Jos olet esimerkiksi katkeroitunut alkoholisti tai narsistinen, muiden itsetuntoa polkeva ääliö tai muuten nautit naljailusta niin älä ota. Pahennat vain tilannetta. Mieluummin sitten joku ulkopuolinen tukihenkilö. Jos taas ole inhimillinen ja osaat olla syyttelemättä ja haukkumatta luuseriksti tms., niin sitten voit ottaa.
Ap ei voi olla äiti. Oikeasti äiti-ihminen ei kyselisi näin kylmästi, että tukisiko lastaan vai ei.
ottaisin, en edes miettisi.