Onko sinulla vielä unelmia?
Olen tämään miettinyt tätä, kun luin Lipposista, että heillä ei enää ole yhteisiä unelmia. Unelmoivat pääsevänsä katsomaan Chicagon pilvenpiirtäjiä, nyt on unelma päästä käymään thdessä katsomaan Jätkäsaaren arkkitehtuuria.
Oma päätelmäni oli, että virlä on. Oltava niin kauan kuin on elämää. Kaksi suurta (jotka ei ole oikeasti varmasti koskaan toteutettavissa) toinen on eräässä tietyssä paikassa oleva asunto ja toinen on matka Mississippiin.
Kuitenkin ajatuksena: onko sinulla unelmia?
Kommentit (38)
En oikein osaa sanoa. Ehkä jos kerran elämässä joku kertoisi mun olevan toiselle ihmiselle tärkeä.
Joo. Että mieheni tapaisi naisen ja haluaisi erota tai saisin lottovoiton ja voisin lahjoittaa miehelle tämän talon ja miehellä olisi varaa maksaa lahjavero. Tms. Että jotain tapahtuisi.
Aika pieniä, lähinnä mukavasta työstä, lomamatkasta ja materiasta. Miehestä ja perhe-elämästä en uskalla enää haaveilla kun olen niin katkeroitunut.
Ei, koska mikään ei toteudu kovasta yrittämisestä huolimatta.
Kyllä on unelmia. Haaveita. Mutta ovatko sitten epärealistisia kun ei tunnu tapahtuvan toteutuakseen.
Saisin hellyyttä, rakkautta. Tuntisin itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi myös jonkun toisin silmin. Kauniita sanoja ja naurua.
Alkaa kyllästyttämään tämä itselleen puhuminen ja väkisin nauraminen.
Saada se menetetty 1970-luvun suomalainen Suomi takaisin.
Unelmana saada tehtyä paljon käsitöitä. Ostan tarpeita, kankaita ja lankoja sekä kirjoja ym. materiaaleja. Toteutus on usein unelmaa. Jos olisi aikaa... Toisaalta vaan unelmoin. Ihanaa sekin! Mutta jos saisin useammin jotain valmiiksikin...
Myös niitä isoja juttuja.
Unelmoin nuoresta ja tiukasta vaginasta.
Lyhyt salaromanssi voisi piristää.
En tiedä, onko mulla koskaan ollut unelmia. Tai en siis tiedä, mitä eroa on unelmalla ja jollain asialla, minkä haluaa.
Olen sisukas ja jos jotakin saan päähäni toteutan sen.
Unelmia minulla ei enää ole. Elämässäni on tapahtunut useampi vuosi perättäin isoja, ikäviä asioita , jolloin tajusin miten paljon pahaa on olemassa .
Tai ehkä unelmani on, että joku päivä osaisin herätä uuteen päivään pelkäämättä pahaa.
Ei todellakaan. Ainoa toive on saada kuolla ilman jumalatonta kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Saada se menetetty 1970-luvun suomalainen Suomi takaisin.
"1970-luvulla Suomessa pyrittiin raha- ja finanssipolitiikan avulla hillitsemään inflaatiota. Suomen Pankin keskeinen tavoite oli rahan arvon vakauttaminen. Inflaation vastainen politiikka alkoi purra vasta, kun Suomessa työttömyysaste nousi runsaaseen 7 prosenttiin vuonna 1978. Korkean työttömyyden lisäksi taloudessa oli voimakkaita inflaatiopaineita."
https://www.stat.fi/artikkelit/2008/art_2008-06-27_001.html?s=10
Rikastuminen, se ratkaisisi ongelmani. Naiivisti uskon lottovoittoon, muuten en jaksaisi elää. Jaksan puurtaa ajattelemalla, että tämä on vain väliaikaisista, pian se miljoonien potti on tilillä. Säälittävää, tiedän.
Ei ole unelmia, mutta minulla on unelma!
K uolla mahd pian. Tuo ollut unelmana jo yli puolet elämästäni. Mun tuurilla tosin elän 100-vuotiaaksi.
Haaveilen omasta kodista. Tahtoisin niin kovasti ostaa oman, sen ei tarvitse olla mitenkään hieno tai mitään, mutta kunhan olisi oma. Siellä saisi olla niin kuin tahtoo, maalata seinät, laittaa tauluja juuri sinne minne huvittaa, vaihtaa rumat vessan laatat jne. Ei tarvitsisi kysyä keneltäkään saanko ottaa lapsille lemmikin.
Haaveilen myös naimisiin menosta. En tiedä mikä siinä on, en edes halua häitä. Maistraatissa ruokatunnilla käyminen kelpaisi varsin hyvin.
Onko kukaan keskustellut Minulla on unelma -liikkeen edustajien kanssa siitä, mitä mieltä he ovat nykyisestä kehityksestä?
Olen koko elämäni pitänyt itseni tyytyväisenä keksimällä toteuttamiskelpoisia unelmia, pyrkinyt niitä kohti ja toteuttanut ne. Sitten olen jälleen idoinut uusia, mikä ei koskaan ole ollut vaivalloista.
Seuraavaksi opettelen laulamaan.