Lapsellani diagnosoitiin laaja-alaiset oppimisvaikeudet

Hän menee erityisluokalle, jossa muut ovat samanlaisia. Muuhun teidän pitää vain tottua.

Nykyään on hyviä tukitoimia, ei hätää.

Ei kannata tuollaiselta lapselta odottaa mitään. Jos joku vahvuus on esim urheilu, käsityöt tms siinä kannattaa kannustaa, koska sitä kautta voi löytää työn. Mutta jos jää yhteiskunnan elätiksi, niin ei pidä olla pettynyt.

Ensimmäiseksi miettisin niitää tukitoimia. Onko niitä tarjottu ja minkälaisia?

Eli siis vanhanajan kielenkäytöllä heikkolahjainen. 

Miten te itse ette huomanneet tai päiväkodissa ole jo tätä huomattu? Olisi pitänyt aikaisemmin tarttua toimeen.  Älyähän mitenkään ei voi lisätä, mutta varhaiset tukitoimet olisivat auttaneet. Nyt menee itsetunto ja sitä myöten selviytymisen eväät elämänkulussa. 

Vähän outoa?

Itselläni ei ole kokemusta enkä voi antaa vertaistukea, mutta kolmen ”tavallisen” ja silti lahjakkuusprofiileiltaan hyvin erilaisen lapsen äitinä pari sanaa.

Nauti lapsestasi, rakasta häntä, etsi hänen vahvuutensa yhdessä hänen kanssaan ja luo hänelle tunne, että hän on hyvä jossain. Auta missä voit ja jaksat, mutta jätä terapioiden ja kuntoutuksen päävastuu ammattilaisille. Sinun vastuullasi on jatkaa mielekästä hyvää arkea hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Hän menee erityisluokalle, jossa muut ovat samanlaisia. Muuhun teidän pitää vain tottua.

Miksi alapeukku? Asiahan on juuri näin.

Tyypillistä, että mietitään jo jotain työllistymistä. Nyt on nyt, teidän pitää saada se lapsi seuraavalta luokalta eteenpäin. Vai pääsikö luokalta?

Mitä suunnitelmia hänen varalleen on? Mitkä on kunnan mahdollisuudet auttaa? Onko erityisluokkaa, tai koulua? Vai onko niin kuin  typerä kotikuntani 90-luvulla ja jätetään pari kertaa luokalle, ja armovitosilla koulu läpi.

Itselläni on heikkotasoinen lapsi, eli hyvin lähellä lievää kehitysvammaa. On jatkuvassa erityisopetuksessa. Oppi lukemaan kolmannella, mutta vielä viidennelläkin on hidasta. Maailma ei lopu erilaiseen lapseen, ja parasta mitä voi tehdä on keskittyä nykyiseen hetkeen. 

Ota selvää mikä se on, onko se lukihäiriö, hahmotushäiriö vai mikä muu tarkemmin. Ei lapsen pidä olla surullinen, vaan aikuisten pitäisi olla positiivisia ja kannustavia, kun ei sille mitään voi. Luultavasti lapsi on monissa asioissa lahjakas, älykäs ja sydämellinen - oppii ehkä erilailla. Älä anna riepotella lasta eri paikkoihin vaikka onkin oppimisen vaikeus tietyissä asioissa, koska häntä pitää kohdella hyvin. Entä vaikuttaako näkö asiaan, silmälasit lukiessa? Hän osaa puhua, ilmaista itseään ja kommunikoida, sillä pääsee jo pitkälle. 

Sama diagnoosi kuin lapsellani. Eli kuten lääkäri totesi: ennen sanottiin heikkoIahjainen.

Oma lapsi oppi kyllä lukemaan ja laskemaan jo ekalla, mutta ei hänestä pärjääjää tule koskaan. Pysyy ikänsä muita jäljessä. Toivottavasti ei ajaudu huonoon seuraan ja löytää aikanaan jotain PALKKAtöitä eikä ajeta mihinkään orjatöihin 9€/päivä. Pääasia, että olisi onnellinen.

Kotoa hän ei ainakaan saa päihdemallia, vaan turvallisen ja tavallisen kasvatuksen.

Ajattelimme, että lapsi kyllä kehittyy ajan kanssa, virikkeitä on tarjottu ja olemme pitäneet häntä ehkä hieman ujona ja sisäänpäinkääntyneenä.

Ei tullut mieleen tällainen diagnoosi ensimmäisenä.

Hän on erityisopetuksessa matematiikassa, äidinkielessä ja kävi erityisryhmässä äidinkielessä.

Hänellä on vaikeuksia myös motoriikan kanssa.

Ap

Minuuusta suomessa on ehkä vähän jotenkin typerät opetusmetodit. Pitäiiisi ensi ymmärtää pelkät systeeemit ilmiöissä hahmottaa miten toimii ja mikä on logiiikka ja kun on perusta rakennettuna niin sen ympärillle lähteä syventämään tietämystääään.

Tärkeintä on tunnistaa realistisesti ja yksityiskohtaisesti, missä vaikeudet ilmenevät ja sen jälkeen, ei pyrkiä poistaamaan niitä, vaan oppia elämään niiden kanssa ja kehittyä omaan tahtiin. Suurin karhunpalvelus on ylipäätään uskotella, että ne voitaisiin poistaa koulussa tai terapiassa kokonaan! Ei voi, niiden kanssa voi oppia elämään ja kuntoutua ja kehittyä siinä samalla. Jaksakaa tukea ja valitettavasti tapella nykyajan peruskoulussa lapsen tuen puolesta! Säästösyistä eniten tukea tarvitsevilta lapsilta on säästetty järkyttävän kauan ja paljon.

Vierailija kirjoitti:

Minuuusta suomessa on ehkä vähän jotenkin typerät opetusmetodit. Pitäiiisi ensi ymmärtää pelkät systeeemit ilmiöissä hahmottaa miten toimii ja mikä on logiiikka ja kun on perusta rakennettuna niin sen ympärillle lähteä syventämään tietämystääään.

Suomesssa mennään ehkä vähän perse edellä puuuhun niin sanotusti.

Vierailija kirjoitti:

Ota selvää mikä se on, onko se lukihäiriö, hahmotushäiriö vai mikä muu tarkemmin. Ei lapsen pidä olla surullinen, vaan aikuisten pitäisi olla positiivisia ja kannustavia, kun ei sille mitään voi. !!!!Luultavasti lapsi on monissa asioissa lahjakas, älykäs!!!! ja sydämellinen - oppii ehkä erilailla.

Luultavasti ei ole. Siihen luuloon ei kannata tarrautua, koska tämä vastaaja puhuu täysin eri asiasta.

Toki kannattaa kannustaa ja kehua lasta onnistumisista, vaikka ne olisivat tavalliselle lapselle itsestäänselvyyksiä. Jossain asiassa hänkin voi pärjätä ok.

Teidän pitää löytää sellainen tapa, jolla hän oppisi helpoiten. Esimerkiksi musiikin tai videoiden avulla oppiminen. Lisäksi erityisluokalle laittaminen auttaa, kun ei joudu kokemaan samanlaisia paineita "tavallisten" lasten kanssa. Jos paikkakunnaltanne ei löydy erityisluokallista koulua, muuttakaa.

Kannustakaa lastanne, jos hän löytää asian jossa on hyvä. Oli se sitten taiteet, musiikki taikka liikunta. Usein lapsi on taiteellisesti ja/tai älyllisesti lahjakas, jos oppiminen ei suju. Olisiko jonkinlainen Steinerkoulu hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän menee erityisluokalle, jossa muut ovat samanlaisia. Muuhun teidän pitää vain tottua.

Miksi alapeukku? Asiahan on juuri näin.

No ensinnäkin kommenttisi on kylmä ja epäempaattinen. Et voi selvästi edes ymmärtää, miten iso pettymys ja suru lapsen ongelmat ovat vanhemmille. Jokainen toivoo lapselleen hyvää ja onnellista elämää ja se ON iso pettymys, kun tulee tieto siitä, että ammatti ja ura voivat jäädäkin lapsella saavuttamatta. Siinä tavallaan menettää lapsen tulevaisuutta koskevat unelmat.

Toki ajan myötä sitten oppii ymmärtämään, että kaikenlainen elämä voi olla tyydyttävää ja onnellista, mutta nyt siis ap on juuri vasta saanut tiedon ja siinä ei tuollainen kylmä besserwisserointi lohduta tippaakaan.

Olet sitä paitsi väärässä erityisluokkien suhteen. Niihin ei likikään kaikki diagnosoidut erityislapset pääse. Integrointi ja inkluusio ovat päivän sana, jo siksikin, että erityisluokat ovat kalliita ja kunnat säästävät.

Toiseksikin niissä on kaikenlaisilla diagnooseilla varustettuja lapsia, vain osa on oppimisvaikeuksista kärsiviä ja opetustavoitteet mukautettuja. Esimerkiksi oma aspergerlapseni oli erityisluokalla 1-8 luokilla sosiaalisten taitojen ja omantoiminnan ohjauksen puutteiden takia, nyt hän on lukiossa.

Ap:lle vaan nyt paljon tsemppiä. Kannattaa hakeutua potilasyhdistykseen ja vertaisryhmiin. Kelan kautta voitte hakea sopeutumisvalmennukseen, siitä kannattaa pyytää diagnosoititaholta suositus potilaskertomukseen, kurssit ovat todella hyviä ja opitte sieltä keinoja tukea lasta.

Oppimisvaikeuksista kärsiville on kyllä jopa ammattikouluja, ei kaikki työ tulevaisuudessakaan ole automatisoitavissa. Koeta olla sen suhteen rauhallinen ja ota päivä kerrallaan. Muista, että lapsi on silti sinulle rakas ja tärkeä, ja oppimisvaikeudet ovat vain yksi pieni puoli hänestä!

Kaikkinriipuu, millaiseen kouluun ja luokkaan lapsi joutuu. Onko rehtori kiinnostunut myös näistä tukea tarvitsevista vai pelkästään fasadia ylläpitävistä toimista? Onko erityisopetusta tarpeeksi tarjolla? Onko mahdollisuutta päästä pienluokkaan, jossa keskittyminen onnistuisi perusasioihin paremmin?

Nyt teidän pitää vain löytää oikea paikka lapselle. Penkokaa penkomalla erilaisia ratkaisuja, tutustukaa ihan kaikkeen mahdolliseen tietoon mitä saatte, jutelkaa niin monen eri opettajan kanssa kuin mahdollista ja älkää tyytykö "ehkä" ratkaisuihin.

Meillä oli vuosia sitten sama juttu ja luulimme tekevämme parhaamme, mutta viisi vuotta meni ihan täydellisen hukkaan. Tottakai lapsi oppi ja muutakin, mutta opettajat ja luokat missä lapsi oli, olivat sellaisia, missä rauhallinen lapsemme ei saanut kuin hippusen tukea kovaäänisempien viedessä opettajien huomion. Kotona sitten aloitimme opettamisen uudestaan ja koska kaikki olivat jo väsyneitä, niin se oli kauheaa. Menkää katsomaan luokkaan minkälaista touhu on, katsokaa ja kuunnelkaa sitä menoa ja miettikää onko paikka oikea teidän lapselle.

Lapsemme pääsi viidennellä luokalla vihdoinkin luokkaan, johon hänen olisi kannattanut mennä alusta alkaen. Se ei ollut lähikoulu, eikä edes seuraavaksi lähin, vaan aika kaukana, mutta se kannatti. Opettaja ja avustaja todella tykkäsivät lapsista. He olivat niin sydämellään lasten elämässä ja kaikessa mukana, että se oli maailman paras paikka. Siellä lapset saivat olla omia itsejään ja heistä pidettiin huolta, etsittiin oikeat tavat oppia ja turhuuksiin ei menty. Lapsemmekin pääsi siellä oikeaan elementtiinsä ja loistamaan. Siitä oli hyvä mennä yläkouluun, jossa oli lähes samanlaisia opettajia, mutta koska lapset olivat siinä vaiheessa jo teinejä, niin heille tuli myös enemmän vastuuta ja kaikki sujui upeasti.

Muistakaa, että te olette lapsenne asiantuntijoita ja teillä on isoin valta asioissa. Kapuloita yritetään laittaa rattaisiin varmasti, mutta vaatikaa silloin vain entistä enemmän. Tehkää nyt heti kansio, johon laitatte kaikki paperit mitä on tullut, kaikki nimet joiden kanssa olette olleet tekemisissä, soitot, sähköpostit, yhteyshenkilöt, omat ajatuksenne ja mietteenne (tärkeä!!), netistä printatut tiedot ja ihan kaikki. Apua on, mutta sitä ei välttämättä anneta ellei osaa kysyä. Kertokaa tilanne lapselle aika suoraan ja sanokaa, että kaikki mitä teette on hänen avukseen, ei sen takia, että hän on erilainen. Hän on vain erilainen oppija ja ihmisenä maailman paras. Älkää antako esimerkiksi isovanhempien verrata lasta serkkuihinsa, vaan katkaiskaa sellainen juttu heti. Keskittykää hyviin asioihin.

Meidän lapsi on nyt jo aikuinen ja hänestä ei kukaan tietäisi, että vaikeuksia on todella ollut. Hän on löytänyt oman alansa ja on todella määrätietoinen nuori, josta ihan kaikki sanovat, että hän tulee pärjäämään aina. Lapsemme ei ollut lukija, mutta tekijä hän on ollut pienestä pitäen ja se on hänen ehdoton vahvuutensa. Siihen yhdistetty sisukkuus, huumorintaju ja auttavaisuus tekevät hänestä todella upean oman alansa asiantuntijan. Lapsemme on opettanut meitä enemmän kuin ikinä edes ajattelimme. Uskon, että myös teillä elämä yllättää hyvällä tavalla. Ette ole yksin koskaan. :)