Ei parisuhdeainesta
Millä sen saisi pysyvästi taottua omaan päähänsä, ettei ole parisuhdeainesta? Olenkin tyytyväisenä yksin pääosin, mutta tietyt tapahtumat nostaa tämän "parisuhdekriisin" aina pintaan jossain vaiheessa. Esim. toisessa kuvittelemani ihastus ja muiden pariutumiset.
Minulla tulee joku hillitön tarve etsiä sitä kumppania ja menen tindereihin sun muihin.
Kun lopulta tulee se hetki, että parisuhteeseen olisi itselläkin mahdollisuus, ahdistun ja alan miettimään että mitä oikein ajattelin ja vetäydyn koko hommasta. Eli selvästikin joku kammoinen olen.
Kommentit (7)
Koulukiusatun ja jotain torjumisen ja hylkäämisen traumoja kai itsellänikin. En tiedä, miten itsestään voisi oppia pitämään kun se oletusajatus on kuitenkin aina "ei se minusta voi tykätä/olen ihan p*ska". Olen nyt yrittänyt alkaa vähän kuntoilemaan, jos kroppaa saisi vähän parempaan kuntoon ja ehkä se peilin kauttakin alkaisi näkymään ihan mieleen asti. En oikein muutakaan tällä hetkellä keksi, eikä sitä muutkaan voi korjata. Aina kun saan kehuja jostain, ne tuntuvat teennäisiltä ja ajattelen ettei se oikeasti kuitenkaan tarkoittanut, joten sekään ei auta. Ap
Olet siis pannut liian monia miehiä? Muuta syytä en keksi, miksi nainen ei voisi olla parisuhdemateriaalia.
Vierailija kirjoitti:
Olet siis pannut liian monia miehiä? Muuta syytä en keksi, miksi nainen ei voisi olla parisuhdemateriaalia.
Onkos jossain mainittu sukuouolia? Mitähän jos painuisit panofantasioinesi, poika.
Oireellista, miten paljon tätä naisten seksuaalisuuden halveksintaa on täällä. Riittää kun naisella on omaehtoista seksielämää, niin hän on pilalla. Ja elämme oikeasti jo vuotta 2020. Sääliksi käy näitä pojankloppeja täällä. Isiltäänkö nuo asenteet oppineet vai mistä??

Ei kukaan estä sinua toteuttamasta itseäsi. Sama pätee noihin miehiin joiden mielestä tavara kuluu.
Antaa kaikkien kukkien kukkia

Elämme vuotta 2020, vain naisilla on oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan ehdoitta.
Sun ja mun tarvii ensin oppia rakastamaan ja kunnioittamaan sekä hyväksymään itsensä. En tarkoita tällaisena kuin on, tai ainakin minussa on piirteitä joita yritän muuttaa kuten ihmisiin takertuminen. Pelkään olla erimieltä koska tulen hylätyksi ja se kumpuaa lapsuudesta.
Ensin oma elämä kuntoon ja sitten vasta paria etsimään. Tai ainakin paremmaksi koska valmiita ei olla koskaan.
Suhteessa pitää olla hyvä olla. Tunnistan hyvin tuon paniikin omaisen täyskäännöksen. Se on itseluottamus joka puuttuu.