Yleltä puuttuu kriittinen journalismi nykyisin lähes kokonaan
Kaikki asiaohjelmatkin on pääosin sovinnaista lässytystä ja itsestäänselvyyksien kertomista. Toimittajilla ei ilmeisesti enää mitään itsenäistä toimintavaltaa tuossa talossa vaan pomoporras ja poliitikot täysin ohjaavat toimintaa. Jotenkin surulliseksi mennyt. Monet parhaista toimittajista lähteneet talosta pois.
Kommentit (73)
Rahoitusta leikattu, niin ei ole varaa palkata oikeita toimittajia.
Yle on vain hallituksen tiedotuskanava. Sannikan ohjelmakin laitettiin hyllylle, kun ei ollut propagandan mukainen.
Nyt kun Sanna Ukkola saa ilmeisesti vapain käsin tehdä ohjelmaa AlfaTV:llä, niin aivan mieletön ero aikaisempaan. Ei melkein uskoisi samaksi toimittajaksi.
Muutama vuosi sitten kolme toimittajaa irtisanoutui, oliko se sen Sipilän painostusyritysten vuoksi. Taisi olla.
Samaa mieltä. MOT:n koiranruoka(mainos)juttu oli mielestäni pohjanoteeraus.
Ylen arvo on Pikku Kakkosen lähetyksissä. Muu on silkkaa huonosti tuotettua roskaa.
Tai sä olet tottunut seiskaan jne. Ne räksyttää kaikesta.
Lisäksi journalismia rajoittaa virallinen kirjaus, että on "edistettävä monikulttuurisuutta". Tarkoittaa siis suomeksi sitä, että kaikki ulkosuomalainen on esitettävä positiivisessa valossa ja kaikki negatiivinen, totuuskin, on peiteltävä.
Yle voisi vaihtaa nimekseen Pravda.
Vierailija kirjoitti:

Lue kommenttisi ja naura itsekin sen mahdottomuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Sanna Ukkola saa ilmeisesti vapain käsin tehdä ohjelmaa AlfaTV:llä, niin aivan mieletön ero aikaisempaan. Ei melkein uskoisi samaksi toimittajaksi.
Älytöntä miten kristillinen oikeisto houkuttaa kaikkia noita hörhöjä puoleensa.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi journalismia rajoittaa virallinen kirjaus, että on "edistettävä monikulttuurisuutta". Tarkoittaa siis suomeksi sitä, että kaikki ulkosuomalainen on esitettävä positiivisessa valossa ja kaikki negatiivinen, totuuskin, on peiteltävä.
Yle voisi vaihtaa nimekseen Pravda.
Tiedätkö mitä sana pravda tarkoittaa?
Yle ei ole ollut koskaan vapaa media. Aikoinaan sen pääasiallinen tarkoitus oli ylistää Neuvostoliittoa, nykyään monikulttuurisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Sanna Ukkola saa ilmeisesti vapain käsin tehdä ohjelmaa AlfaTV:llä, niin aivan mieletön ero aikaisempaan. Ei melkein uskoisi samaksi toimittajaksi.
Ei uskoisi tosiaan, sukellus on ollut nopea ja todella syvälle.
80- ja 90-luvulla vielä Ylen toimittajat sai toimia varsin vapaasti. Sen jälkeen jotenkin muuttunut täysin kulttuuri. Arne Wessberg oli viimeisin Ylen päällikkö, jonka aikana talo toimi vielä vapaasti.
Yle ei ole feministiseen ideologiaan kriittisesti suhtautuva media ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
80- ja 90-luvulla vielä Ylen toimittajat sai toimia varsin vapaasti. Sen jälkeen jotenkin muuttunut täysin kulttuuri. Arne Wessberg oli viimeisin Ylen päällikkö, jonka aikana talo toimi vielä vapaasti.
Hatsuta vedettyä mutua, mutta tämä palsta on juuri oikea paikka sen esittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Sanna Ukkola saa ilmeisesti vapain käsin tehdä ohjelmaa AlfaTV:llä, niin aivan mieletön ero aikaisempaan. Ei melkein uskoisi samaksi toimittajaksi.
Älytöntä miten kristillinen oikeisto houkuttaa kaikkia noita hörhöjä puoleensa.
AlfaTV:n asiaohjelmat on yllättävän hyviä ja myös melko tasapuolisia. Sekä vieraina että ohjelmien vetäjinä on monipuolista porukkaa. AlfaTV:n taustalla voi olla kristillistä porukkaa, mutta minua katsojana se ei kovin paljon häiritse. Kristillisiä ohjelmia en kylläkään katso.
Se muistuttaa 70-luvun poliittista ilmapiiriä. Silloinkaan ei saanut olla eri mieltä. Ei olla opittu mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun Sanna Ukkola saa ilmeisesti vapain käsin tehdä ohjelmaa AlfaTV:llä, niin aivan mieletön ero aikaisempaan. Ei melkein uskoisi samaksi toimittajaksi.
Älytöntä miten kristillinen oikeisto houkuttaa kaikkia noita hörhöjä puoleensa.
AlfaTV:n asiaohjelmat on yllättävän hyviä ja myös melko tasapuolisia. Sekä vieraina että ohjelmien vetäjinä on monipuolista porukkaa. AlfaTV:n taustalla voi olla kristillistä porukkaa, mutta minua katsojana se ei kovin paljon häiritse. Kristillisiä ohjelmia en kylläkään katso.
Niitä Matti Vanhasen ohjelmia koitamme välillä katsoa, yritämme lyödä oman ennätyksemme pökkelöinnin katsomisessa, toistaiseksi olemme päässeet noin puoleentoista minuuttiin.
Sannikka perjantaisin on ollut viime aikoina ainoita hyviä ohjelmia....